Mitä jos tää onkin unta?
Heräänkö kohta vielä tätäkin pahempaan todellisuuteen?
Ei, nyt olen hereillä.
Tiedän,
ettei nukahtamista voi välttää,
mutta yritän kuitenkin päästä karkuun
Jossain vaiheessa uni ottaa vallan.
Silti välttelen nukahtamista viimeiseen asti,
mutta lopulta on luovutettava ja
kohta taas herään omaan itkuuni.
Heräänkö kohta vielä tätäkin pahempaan todellisuuteen?
Ei, nyt olen hereillä.
Tiedän,
ettei nukahtamista voi välttää,
mutta yritän kuitenkin päästä karkuun
Jossain vaiheessa uni ottaa vallan.
Silti välttelen nukahtamista viimeiseen asti,
mutta lopulta on luovutettava ja
kohta taas herään omaan itkuuni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kauniisti kirjoitettu!
"kaikki minkä valveilla näen on kuolemaa, minkä nukkeassani, unta."
Pentti Saarikoski
niin.entä jos uni onkin se todellisuus ja tämä onkin unta.....ihmiset ovat unessa paitsi silloin kun nukkuvat...
kaunis oli runo.
Mutta joskus todellisuuskin on unta kamalampaa, ja mieluummin tahtoisi olla unessa kuin todellisuudessa..
joo :) siis yleensähän sillon kun todellisuus on kamalaa, sitä haluis olla unessa, ettei tarvitsis nähdä tätä kaikkea..
niin oli mullakin ennen, mut nyt kun unista on tullu painajaismaisia, niin sitä ei haluis nukkua.
mutta kiitos kommentista.