Mistä johtuu suuret avioero luvut nykyään ?
Onko se toisen osapuolen kunnioituksen puute ?
Vaiko ajalle ei anneta enää tarpeeksi arvoa ?
Kärsimättömyys ?
Haihattelu (nurmi on muka vihreämpää aidan tuolla
puolen) ?
Vaiko vaan yhteiskunnan niin sanottua
pahoinvointia ?
Onko se toisen osapuolen kunnioituksen puute ?
Vaiko ajalle ei anneta enää tarpeeksi arvoa ?
Kärsimättömyys ?
Haihattelu (nurmi on muka vihreämpää aidan tuolla
puolen) ?
Vaiko vaan yhteiskunnan niin sanottua
pahoinvointia ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
jospa syy on se, että nykyään pärjää
taloudellisesti ihan hyvin ilman aviopuolisoakin,
ja se, ettei avioeroa tarvitse hävetä kuten ehkä
joskus aiemmin.
siitä,että ennen vanhaan imisille riitti,että
pärjäsi ja kun oli aviopuoliso niin pärjääminen
oli helponpaa.aviopuolison kanssa tehtiin
jälkikasvua,joka sitten aikanaan huolehti omista
vanhemmistaan.Nykyisin ruoho on vihreää
avioliiton ulkopuolella,varsinkin kun otat lapset
huostaasi,saat kaikkea maallista mammonaa
yh.korotuksia asumistukia,päivähoitomaksut
olemattomia yms.
Haa mutta eikö 2 ole vahvempi,muavampi vaitoehto.
Eikö sananlaskukin sano kaksin aina kaunihimpi ?
kuten kirjoitin, nyt pärjää ilman huonoa
puolisoakin. en silti usko, että kukaan eroaisi
mammonan vuoksi, eihän sitä niin paljon saa.
nykyään ei ole pakko asua toisen kanssa rahan
vuoksi, jos liitto ei kerta kaikkiaan onnistu.
vaatimustaso on myös ihmisillä noussut. ei
tyydytä mihin tahansa. miksi kenenkään pitäisi
elää kehnossa suhteessa? ero oli ainakin minulle
silloin aikoinaan minun elämäni pelastus.
Tyhjän saa pyytämäti.Joskus ero on ainoa oikea
ratkaisu,mutta ei meitä miehiä pidä silti
yleistää.Meitä on hyviä ja huonoja,kuten teitä
naisiakin.Ilman toivoa ei oo elämää
ei ole vielä tarjonnut teoriaansa, herätys!!
että ennen vanhaan ei muusta tiedetty ja
kärsittiin lukuisilla muillakin tavoilla.ei
maailma pelkästään huonompaan suuntaan ole mennyt
mutta kunnioitettiin toista ihmistä,ja nähtiin
vaivaa pienten ongelmien selvittämiseksi,eikä
heti ensimmäisessä mäessä oltu lyömässä suksia
ristiin,ja vaihtamassa uuteen,jossa nykyään usein
mennään ojasta allikkoon.Ja kun oli kunnon syy
erottiinhan ennenkin !
Koska yhteikunta muuttuu.. avioliitto ei ole enää
taloudellinen tai moraalinen pakko. Lapsia voi
tehdä muutenkin ja siten toteuttaa ihmisen
perimmäinen tehtävä.
liekö muuttuvat parempaan suuntaan ?
ikä karsinoitumista jolloin vanhempien kunniotus
vähenee,vastuun kanto kyky vähenee.vahempien
kokemus jää pois.ja vastaavasti vanhemmat eivät
ymmärrä nuorten juttuja.onko yksinhuoltajana sit
niin hieno ja helppo homma olla ? mistä toisen
vanhemman malli lapsille ? hmmmmm.............
No joo kanta se on tuokin,sen arvon vaan jätän
muille arvioitavaksi.
lisää mummoja kadulle potkittavaksiko ?
Samat pohdinnat oon minäkin käynyt enkä oo
yksiselitteistä vastausta tähän mennessä vielä
löytänyt. Eiköhän se ole niin että selityksiä on
yhtä monta kuin on tapaustakin.
Yksi syy mikä nopeasti ajateltuna tulee mieleen,
joka joskus johtaa uskottomuuteen ja usein myös
eroonkin on se ettei parisuhteessa arvosteta ja
kunnioiteta toista osapuolta riittävästi.
Parisuhdetta tulisi vaalia ja hoitaa, asioista,
niistä huonoistakin tuntemuksista, tulisi
uskaltaa vapaasti puhua. Jos annetaan asioiden
vain olla, ristiriitojen ja erimielisyyksien, ja
jos ongelmia ei muutoinkaan käsitellä, on vaara
että puolisot ajautuvat erilleen toisistaan.
Etääntyminen taas puolestaan aiheuttaa tuon
edellä mainitsemani arvostuksen ja kunnioituksen
puutteen toista osapuolta kohtaan. Jos kummalle
jommalle puolisolle tulee tunne ettei ole
rakastettu, tulee tarve hakea arvostusta muualta.
Toisinaan yksinkertaisesti viehtymys ajatukseen
ruohon vihreydestä aidan toisella puolella
houkuttelee vieraisiin suhteisiin, jännitys ja
seikkailunhalu työntää sitten itse tekoihin.
tunnen paljon niitä joilla on hyvä suhde ja silti
jompikumpi puolisoista harrastaa vieraita
suhteita.
Tässä vain pari esimerkkiä, mutta kuten alussa
mainitsin, syitä on monia ja uskottomuuteen
johtavat seikat ovat yleensä aina
tapauskohtaisia.
Mielenkiintoisia ajatuksia sinulla,mutta
kiteyttäisin asian ytimen muutamiin pää ongelmiin.
Paitsi kumppanin kunniottamisen puute lie
ongelmina,otetaan liikaa asioita itsestään
selvyytenä.Edellytetään usein puolisolta
ajatuksenluku taitoa,(joka harvoin toimii)ja
kommunikaation puutetta,tai peräti kommunikaation
kokonaan katkeamista.
Joillakin puolisoilla on liiton aikana
tietoisesti,tai alitajuisesti taipumus yrittää
muuttaa toinen osapuoli mieleiseksi,vaan harvoin
onnistuen siinä.Ja unohdetaan kehen,ja mihin on
alunperin rakastuttu,ja miksi mentiin naimisiin.
Ajalle ei anneta arvoa,yhteiset hetket
puuttuu,niinkuin yhteiset tekemiset.
Rakkaus on kuin kukkanen,se ei kukoista ellei
sitä hoida,ja hoivaa.Vaan se lakastuu,ja kuihtuu
pikkuhiljaa pois.Siteeraan laulun sanoja,kesä
mennyt pois,syksy saapuu,meidätkin eroittaen jne..
Tässä vaan muutamia syys aamun aatoksia,voin
tietenkin olla ihan väärässäkin,yleistäessäni
asioita,mutta