Olen osallistunut chattihuoneissa keskusteluun, kohtuullisen aktiivisesti muutaman kuukauden ajan. Yleisimmin olen pysytelyt samassa huoneessa, ja tullut tutuksi joidenkin chattailijoiden kanssa. Mukavia ihmisiä kaikkinensa.
Yllättävää ja ikävää on, että muutamat nimimerkit, saavat pilattua hyvän keskustelun tai hulvattoman hauskanpidon typerillä kommenteillaan.
Ihmetyttää ja kummastuttaa, kuinka aikuinen
(yksinäinen ja sosiaalisesti rajoittunut henkilö kaiketi) ei rohkene antamaan tai jakamaan itsestään hyvää vaan uhallaankin viitsii pilata toisten iltoja/päiviä/öitä.
Tosin, ei yksi ihminen, ainenkaan allekirjoittaneen, iltaa/päivää/yötä saa pilattua, mutta harmittaa kuitenkin.
Taitanen ottaa tavakseni ruksia etukäteen ko. provoajat. Toisaalta, harmittaa jättää ilmiselvästi toisia ihmisiä tarvitseva keskustelujen ja hauskanpidon ulkopuolelle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
..takuulla yksin mielipiteinesi kanssa.
keskusteluista menee takuulla pohja,kun mies
kirjoittelee ja flirttailee naisen nikillä.
itse laitoin sähköpostia shefullekkin.mulla sellainen kutina,että shefukaan ei näe ip:noita,koska ei tee leikistä loppua.
silloin kukaan ei oikeestaan voi mitään.
ja vielä:sama mies on harrastanut jo ainakin vuoden päivät samaa linjaa,mutta jäi vasta joulun alla kiinni siitä.
Sepe,
kiitos kannanotostasi.
Ja mitä sinä kerroit omasta kokemuksestasi, on jossain määrin vielä pöyristyttävämpää kuin oma harmitteluni.
Joskin, voimme chatissa olla sitä, mitä haluaisimme...
Mutta uskoisin, että, meitä, jotka olemme "tyhmänrehellisiä" ja aidosti halukkaita keskusteluihin ja kommunikointiin, omina itsenämme, on yhtä lailla tuolla huoneissa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia, on hyvä periaate, mutta, soisivatpa provoajat ja feikkailijat sen myös meille muille.
pilaa omaa iltaansa katsellen jonkun pösilön häiriköintiä ja ikäviä kirjoitteluja .
Ruksi on ihan sitä varten ettei niitä tarvitse katsella siellä ja että voi viihtyä rauhassa juuri keskustellen asiallisten kanssa
Siitä ip numeroista enpä tiedä näkeekö lainkaan niitä sefut ,kun ei niillä ole mitään oikeutta nähdäkään kuka on kirjoittelemassa se ei kuulu heille ,heidän kuuluu valvoa muuten sitä "villiä länttä", kun se on mennyt asiattomuuksiin ja mauttomuuksiin täysin . Mutta eipä nuo puutu kaikkiin ,taitavat olla aika pelkureita joidenkin kohdalla huomauttamaan ja pudottamaan pois ,kun jotkut saa siellä tosi rumia puhua ja nimitellä ja toiset lentää heti ulos ekasta asiattomuudesta sen on huomannut .Ja nin niistä ip numeroista vielä näkeekö vai ei nää sefutkin vastanneet eritavoin joten eipä sitä tiedä ollenkaan mitne on asianlaita . Ei heidän kyllä kuulu nähdä niitä se on selvää se on eniron oma henk kunta joka voi vaikuttaa ja nähdä ne koska hehän katsovat tarvittaessa noi kirjoitukset kun nejäävät sinne talteen aina ,sefut vain voi ilmoittaa sen sinne ´palvelimen vastaaville . No sitä varten on meillä se ruksi olemassa ei muuta kuin itse poistettava, jos ongelmallisia on ja häiritsee.Tietenkin on myös hyvä ettei erityisen paljon juttele ollenkan siellä yleisellä niin eipä tuu ongelmiakaan .
Chattitar,
en tunne sefujen tai palveluntuottajan järjestämää toimintatapaa hankaliin tapauksiin tai häiriköihin. Eikä se sinänsä ole ollut mun kannaltani oleellien juttu.
Järjestelmän puolesta varmaankin(?) tuollaista järjestyksenylläpitoa tarvitaan, mutta eikö olisi suotavampaa, että jokainen olisi oma sefunsa?
Harmittelen sitä, että asenteellistan itseni käyttämällä rukseja, jo heti huoneeseen tultuani.