Muutin n. 4½-vuotta sitten tähän kaupunkiin, jossa nyt asun. Ensin olin kaveri luokan nörttien kanssa, sillä heidän kanssaan kukaan ei tahtonut olla, mutta he ottivat kaikki mukaan. Sitten vuoden päästä "pääsin" Jennan kaveriksi. Olimme ensimmäisen vuoden kuin paita ja peppu. Hän kertoi mulle kaikki salaisuudet yms. Toisena vuotena olimme neljästään Irinan ja Ruutin kanssa. Kolmantena vuotena olimme taas aina kahdestaan kuin paita ja peppu. Mutta nyt Jenna kertoo mulle kaikki salaisuudet yms, mutta on mielummin luokkamme poikien kanssa. Usein tuntuu siltä kuin olisin pelkkä korvike silloin, kun pojat eivät hänen kanssaan ole ja muuten olisin kuin ilmaa. Lisäksi hänellä on paha tapa haukkua kaikkia, myös kavereitaan heidän ollessa paikalla. Enemmän hän haukkuu puolituttuja. Tänäänkin kysyin häneltä, voisiko hän kävellä kanssani kaupunkiin. Oltaisiin haettu meiltä mun rahat. Kouluun mulla on 400 metriä, joten siinä ei kestäisi kauan. Mutta Jennalla oli kiire, niin kiire että hän ehti odottaa puolituntia poikia, mutta ei ehtisi kävellä meille viidessä minuutissa, ottaa rahat ja lähteä kaupunkiin. Mua alkaa pikkuhiljaa vituttaa Jenna. Jos jollakin on esim. karkkia, puolet niistä pitää antaa hänelle, mutta jos hänellä on karkkia ei hänen tarvitse antaa omistaan kenellekkään. Ja jos Jennan käsi hipaisee pikkusenkin johonkin ja sitte kättä sattuu, kuin se olisi murtunut, vaikka todellisuudessa sitä ei satu yhtään. Muutenki se on niinku kuningatar ja muut sen orjia. Vituttaa! Mitä sen kanssa vois tehä?
Nimet on sitte muutettu. Voi olla vähän sekavasti kirjotettu, mut toivottavasti tajuutte!
Nimet on sitte muutettu. Voi olla vähän sekavasti kirjotettu, mut toivottavasti tajuutte!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä hommautuisin eroon siitä "Jennasta" jos se mua vituttais. Olisin sitte vaikka ihan yksin, niin vaikeaa kuin se oliskin. Yrittäisin anella niiltä "nörteiltä" jos ne ottais mut takas porukkaan ja pyytäisin nöyrästi anteeksi, että lähin hölmäileen sen jennan kanssa.
Mullon vähän ehkä sama tilanne enkä tiiä itekkään mitä teen mut ehkä oon vaan sen kamuni kans kun en halua yksinkää olla...
se on niitten poikien kans ja mä välil tungen kans sinne vaik tiedän ettei ne tykkää musta... :) kyllä tää tästä. ja luulen että säkin kyllä pärjäät! :)