Tuli sellainen tuntemus itsestäni että olen kirjoitellut typeriä asioita joitakuta ivaten Joskus hävettää itseänikin lukiessani sepustuksiani.
Siispä päätin luvata itselleni (yritän ainakin) etten alennu enää vastailemaan typeriin viesteihin.
Huomasin senkin että maltti on mahtailua parempi, ja on parempi kuulla viisaan nuhteita kuin tyhmien hymistystä, sillä viisaushan on arvokasta.
Muistan kerrat, jolloin itse olen ivaillut muita, havaiten kuitenkin että kuolemaakin katkerampi on ilkeä ihminen . Vaikka meidät on luotu alunperin suoriksi, mutta punoessamme kieroja asioita, silloin kauna pesiytyy tyhmän rintaan.
Voisimmekohan jotenkin sopia keskenämme, sillä olisihan parempi pitää kiinni toisesta jättämättä toistakaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vastaan omaan viestiini eka kertaa.
Sillä väärin taas ilmaisin ajatukseni.
Näin aamulla järki pelaa hieman paremmin ja lukiessani avaukseni kauhistuin, kuinka typerästi olin sen kirjoittanut.
Mutta kirjoitettu, mikä kirjoitettu, enkä osaa selostaa, mitä oikein tarkoitin.
Pyydän sekoiluani anteeksi jokaiselta.
Sinäkö kirjoitat nuo törkeät kirjoitukset toisella nikillä ja poistatat keskusteluja?
Lueppa tuolta "Rakastavat kuukaudet"ketjusta kuka poistattelee.
Enkä ole kirjoittanut yhtään omaa viestiä muilla kuin liena nikilläni.
Joku tosin mainitsi kunhan ylläpito tietää, ei kenenkään muun tarvitse mitään tietää.
Jospa ystävällisesti ottaisit selkoa sieltä, minä en tiedä mitään muuta kuin mitä palstalla kirjoitellaan.
Aavistinkin sitä, kun noita nikittömiä viestejä alkoi ilmestyä, että minun niskoillenihan ne lykätään.
Mutta kuten äiti muinoin sanoi "Tule tänne syyparka, täällä ne ovat syyt entisetkin".
Sanoinhan minä jo tuolla toisella palstalla,
että on aina kaksi syyllistä joita epäillään,
siis sinä ja minä,mutta voi kun on hauskaa
kuitenkin vai mitä;-))