Miksi ei ymmärretä ?

Miksi ihmiset jotka omasta mielestään ovat ns. järkeviä jopa älykkäitä (hyvin oppivia) ja paljon eri asioita ymmärtäviä, mutta eivät näe eikä erota hyvää pahasta, rakentavaa tuhoavasta, väärään suuntaan elämänmenoa, oikeaan suuntaan menosta, siveyttä / sivisystä moraalittomuudesta ja röyhkeydestä, laittomuutta laillisuudesta (todellisen, totuuden ja oikeuden / oikeudenmukaisuudesta).

Näkeekö ja tajuaako ihminen vain sen mukaan, miten on kasvatettu ja opetettu, eikö kykene näkemään ja tajuamaan todellista asiaintilaa. Vai mistä johtuu nykyinen välinpitämättömyys ja mukautuminen tähän, tuhoa, turmelusta ja onnettomuutta tuottavaan maailman menoon, joka menee yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti välinpitämättömyyttä / rakkaudettomuutta ja sekasortoa, suurta katastrofia.

Osoittaako tämä, että vain Hengellisen herätyksen saaneella voi olla tätä totuuden mukaista näkökykyä, vanhurskauden mielen laatua. Vaikka nyt ollaankin siinä Raamatussa ennustetussa, suuren eksytyksen ajassa ja vaiheessa, (mikäli mahdollista, valitutkin tulisi eksytetyksi). Ja vielä: (kun tulee tieltä poistettua se joka pidättää) = laittomuuden valtaan pääsyä. Eli nyt on jo poistunut ja kadonnut se, joka oli pidättänyt, eli vanhurskaus. Jonka piti olla maailman valkeus ja maan suola. Suolan takoitus on estää mädännäisyyttä. Valkeuden tarkoitushan taas on estää pimeyden (laittomuuden), valheista ja vääryydestä peräisin olevan, valtaan pääsy. Joka myös on, mädännäisyyttä, terveeseen, hyvään, eli oikeaan verrattuna.

Hengellinen herätys taas tulee Jumalan sanan kuulosta, ja sen kuulo taas, joko lukemalla Raamattua, tai muuta raamatun opetus kirjaa, tai muuten raamatun sanan mukaista selitys kirjaa tai vihkoa, tai vain lehtistäkin, tai puhe kasettia. tai CD:tä. Tai sitten menemällä tilaisuuteen, missä julistetaan evanliumia, tai peräti opetetaan Jumalan sanan ymmärtämiseen. Molempia tilaisuuksiahan on säännöllisesti lähes joka paikkakunnalla. Yleensä lehdissä ilmoitetaan. Ja vaihtoehtojakin kyllä riittää ainakin suuremmilla paikkakunnilla on useita erinimisiä julistuspaikkoja, varmaan hyvä käydä jokaisessa erikseen, tutustumassa ja kuulemassa. Ja tutkia sitten Raamatun sanan valossa, missä terveintä, ja totuudenmukaisinta julistusta, ja opetusta.
Vai mitä mieltä olette ?

Näin Jumalan rakkaudella, Hengellisen herätyksen saaneena kysyen, valistaen, varoittaen sekä kehoittaen, Esko H.
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taas Esko vauhdissa.. olet kirjoittanut tänne ennenkin jotain vastaavaa p*skaa jumalasta ja raamatusta jne. voisit oikeesti mennä kirjoittelemaan tonne uskontopuolelle noita sun elämän viisauksia.
ps:ainoa raamatun paksuinen kirja mitä kannattaa lukea on Taru Sormusten Herrasta

Äänestä
  • Minä ja minun kihlattuni Tero olemme samaa mieltä kanssasi! Meistä on aina hyvä että joku muistuttaa raamatusta ja jumalasta.
    "JUMALA ARMAHTAA KAIKKI" On minusta oikein. Varsinkin homopariskunnilla, (kuten minulla ja Terolla) on paljon vastustajia.Mutta jokaisen pitäisi muistaa että jumala rakastaa meitä jokaista. t: Pete ja Tero

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko H. kirjoitti:

Miksi ihmiset jotka omasta mielestään ovat ns. järkeviä jopa älykkäitä (hyvin oppivia) ja paljon eri asioita ymmärtäviä, mutta eivät näe eikä erota hyvää pahasta, rakentavaa tuhoavasta, väärään suuntaan elämänmenoa, oikeaan suuntaan menosta, siveyttä / sivisystä moraalittomuudesta ja röyhkeydestä, laittomuutta laillisuudesta (todellisen, totuuden ja oikeuden / oikeudenmukaisuudesta).

Näkeekö ja tajuaako ihminen vain sen mukaan, miten on kasvatettu ja opetettu, eikö kykene näkemään ja tajuamaan todellista asiaintilaa. Vai mistä johtuu nykyinen välinpitämättömyys ja mukautuminen tähän, tuhoa, turmelusta ja onnettomuutta tuottavaan maailman menoon, joka menee yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti välinpitämättömyyttä / rakkaudettomuutta ja sekasortoa, suurta katastrofia.

Osoittaako tämä, että vain Hengellisen herätyksen saaneella voi olla tätä totuuden mukaista näkökykyä, vanhurskauden mielen laatua. Vaikka nyt ollaankin siinä Raamatussa ennustetussa, suuren eksytyksen ajassa ja vaiheessa, (mikäli mahdollista, valitutkin tulisi eksytetyksi). Ja vielä: (kun tulee tieltä poistettua se joka pidättää) = laittomuuden valtaan pääsyä. Eli nyt on jo poistunut ja kadonnut se, joka oli pidättänyt, eli vanhurskaus. Jonka piti olla maailman valkeus ja maan suola. Suolan takoitus on estää mädännäisyyttä. Valkeuden tarkoitushan taas on estää pimeyden (laittomuuden), valheista ja vääryydestä peräisin olevan, valtaan pääsy. Joka myös on, mädännäisyyttä, terveeseen, hyvään, eli oikeaan verrattuna.

Hengellinen herätys taas tulee Jumalan sanan kuulosta, ja sen kuulo taas, joko lukemalla Raamattua, tai muuta raamatun opetus kirjaa, tai muuten raamatun sanan mukaista selitys kirjaa tai vihkoa, tai vain lehtistäkin, tai puhe kasettia. tai CD:tä. Tai sitten menemällä tilaisuuteen, missä julistetaan evanliumia, tai peräti opetetaan Jumalan sanan ymmärtämiseen. Molempia tilaisuuksiahan on säännöllisesti lähes joka paikkakunnalla. Yleensä lehdissä ilmoitetaan. Ja vaihtoehtojakin kyllä riittää ainakin suuremmilla paikkakunnilla on useita erinimisiä julistuspaikkoja, varmaan hyvä käydä jokaisessa erikseen, tutustumassa ja kuulemassa. Ja tutkia sitten Raamatun sanan valossa, missä terveintä, ja totuudenmukaisinta julistusta, ja opetusta.
Vai mitä mieltä olette ?

Näin Jumalan rakkaudella, Hengellisen herätyksen saaneena kysyen, valistaen, varoittaen sekä kehoittaen, Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu