Mies yksin seisoo usvaisessa yössä.
Hän hiljaa on, täysin yksin.
Sydämessään tuska, silmissään surun kyyneleet.
Ei hän ennen ole itkenyt,
ei hän osaa.
Taivaalle katseensa luo,
tähtiin niin kaukausiin.
Silmänsä sulkee, muistelee.
Tuska kauan kestänyt, sydämeen syöpynyt
hänen muistoihinsa jälleen tulvii,
suru tuo suunnaton.
Vierelleen hän rakkaimpansa saa,
ilo tuskan korjaa.
Missä hän on ollut,
vuodet nuo yksinäiset, viettänyt.
Mutta totuus iskee tajuntaan.
Ei totta ollut näky tuo,
pelkkää tuskaista harhaa.
Ja suru saa miehen itkemään.
Se ei vaadi kokemusta,
taitoa ei lainkaan kysy.
Ja mies seisoo yksin,
usvaisessa yössä itkee.
Hän hiljaa on, täysin yksin.
Sydämessään tuska, silmissään surun kyyneleet.
Ei hän ennen ole itkenyt,
ei hän osaa.
Taivaalle katseensa luo,
tähtiin niin kaukausiin.
Silmänsä sulkee, muistelee.
Tuska kauan kestänyt, sydämeen syöpynyt
hänen muistoihinsa jälleen tulvii,
suru tuo suunnaton.
Vierelleen hän rakkaimpansa saa,
ilo tuskan korjaa.
Missä hän on ollut,
vuodet nuo yksinäiset, viettänyt.
Mutta totuus iskee tajuntaan.
Ei totta ollut näky tuo,
pelkkää tuskaista harhaa.
Ja suru saa miehen itkemään.
Se ei vaadi kokemusta,
taitoa ei lainkaan kysy.
Ja mies seisoo yksin,
usvaisessa yössä itkee.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oli kyl aika mahtava =) sen suuremmitta puheitta,
jatka samaan malliin =)
Tykkäsin todella tästä runosta. Se on kaunis, ja
koskettava!
Mukava saada palautetta*hmy*.
Juu-u se on tuo elämä mikä opettaa itkemään jopa
miehenkin koska niin kuin elämä antaa niin myös
elämä ottaa....mut aina jostain löytyy
(toivottavasti) lämmin auringonsäde ja lämmin
tuulenpuhallus joka kuivattaa kyyneleen
poskeltaan miehen surullisen....
Runo oli kaunis kuin suoraan elämästä