Pitkästä aikaa palstalla on ihan hyvä väittely. Luepa otsikko "kotini on linnani". Mitäs olet mieltä? Mielestäni asia on melko selvä, mutta joku siellä yrittää taistella vastaan.
Itse jaksoin osallistua viimeksi kun keskusteltiin osamaksusta ja sivullisista, muistatko? Sen jälkeen ei ole ollut oikein mitään.
Itse jaksoin osallistua viimeksi kun keskusteltiin osamaksusta ja sivullisista, muistatko? Sen jälkeen ei ole ollut oikein mitään.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Yksi lisätulkinta tuskin saisi aikaan yksimielisyyttä. Kiitän kuitenkin "huomionosoituksesta".
Muistelet vielä vanhoja :)
Ihan OK väittely oli minustakin, joskin turhan akateeminen tälle palstalle.
Mutta ei muistella pahalla!
Tämän uuden osalta ei ole kommentoitavaa, koska Lakeija näkyy ihan hyvin asian osaavan.
Aiemmin täällä oli kysymys, josta ei silloin syntynyt keskustelua. Olisi sinänsä ollut hyvä aihe vaikkapa akateemiseenkin keskusteluun ja kohtalaisen yleinen tilanne nykyään tietyissä piireissä. Saattaisi olla hyvää oppia opiskelijoillekin uuden varallisuusoikeusteorian (mm. Juha Pöyhönen) suhteen.
Siirränpä sen tähän, josko nyt löytyisi mielenkiintoa:
Mökin omistus
Kirjoittanut: Utelias, 27.12.2003 klo 11.26
Herra X on jatkuvasti syvällä veloissa. Hänellä on kuitenkin tuloja enemmän tai vähemmän päivänvaloa kestämättömistä bisneksistä. Herra X on ostanut täysi-ikäisen poikansa nimiin kesämökin. Siis myyjän kanssa kaupan ehdot sopi X ja hän puhui poikansa nimiin pankista lainan, jonka vakuudeksi mökki tuli. Kauppakirjan allekirjoitti isänsä pyynnöstä poika ja hänelle haettiin lainhuuto, samoin lainapaperit allekirjoitti poika. Herra X laittoi poikansa lainanhoitotilille rahaa aina kun lainanlyhennysaika oli. Mökkiä käytti X vaimonsa kanssa ja he maksoivat pojan nimissä tulleet vakuutusmaksut ym. kulut. Poika oli muuten täysin ulkona mökin suhteen. Sitten tuli taas se aika, että X haettiin konkurssiin, koska maksurästejä oli kertynyt julmetusti. Kysymys kuuluukin, kumman mökki on X:n vai pojan, ts. voidaanko pojan nimissä oleva mökki käyttää X:n velkojen maksuun ?
Mitä tuossa on edes riippeekeksi akateemiseen keskusteluun? Jos tuo on Juha Pöyhösen tekemä kysymys, niin Pöyhönen on edelleen niissä pöyhyissä, joihin hän jäi 20 v sitten.
Itse asiassa on aika vaikea nähdä, että tuo esittämäsi kuuluisi millään tavalla varallisuusoikeuden piiriin - kyse on prosessioikeuden piiriin kuuluvasta kysymyksestä ja asiassa ei ole epäilystäkään, etteikö takaisinsaantikanteen lopputulos olisi omaisuuden kuuluminen konkurssipesään.
Vaan prof. Pöyhönen on kehitellyt varallisuusoikeuteen uudenlaista ajattelua, joka koskee mm. tällaisia tilanteita.
Mitä tulee takaisinsaantiin, tarkoittaa se velallisen omaisuuteen kohdistuvia luovutuksia ja toimia (TakSL 1). Tässä mökki ei ole milloinkaan ollut velallisen omaisuutta, vaan hänen poikansa on ollut ostajana sivulliselta ja poika on hakenut lainhuudon kiinteistöön ja lainhoodolla on oikeutta luova vaikutus. "Vanhan" varallisuusoikeusperiaatteen mukaan mökki on pojan.
Menin takaamaan sukulaismiestä aikoinaan. Lasku lankesi minulle ja olen nyt saamista rakkaalta sukulaiselta. Ihmetystä vaan jatkuvasti herättää se, että hänen ulospäin näkyvä elintasonsa on paljon korkeampi kuin meikäläisen. On omakotitalo mersu jne mutta ulosotosta ei maksuja tule. Omaisuus on kuulemma toisten ja palkasta saadaan elatusapurästeihin. Tiedossani kuitenkin hyvin on, kenen rahoilla omaisuutta aikoinaan on pääosin hankittu.
" Herra X on ostanut täysi-ikäisen poikansa nimiin kesämökin."
Herra X on ostanut ....eli kaupan toinen osapuoli,
nimiin..., nimiperiaate on tulkintaolettama. Se ei tarkoita sitä, että joku, jonka nimissä omaisuus on, omistaisi sen. Tulkintaolettaman mukaisesti katsotaan sen, jonka nimissä omaisuus on, omistavan sen, jos ei toisin näytetä...Se, että lainhuudolla on vilpittömässä mielessä olevaan tahoon nähden julkinen luotettavuus ei voi muuta tuota "teoreettista" kysymystä.
Kysymyksessä ei edes väitetty Herra X:n lahjoittaneen varallisuussiirtoon liittyvän varallisuuden - vai? Pöyhösen mainitsema lainhuuto vanhakantaisena ajatteluna on ihan perseestä. Saannonmoitekanteet yms... keinot olivat jo tuolloin mahdollisia. Nykyisin ei tarvitse edes ajatella asiaa tuosta näkökulmasta.
Kyllä Pöyhönen taitaa olla pöyhösissä vaikka onkin edennyt jo professoriksi.
....terveisiä muuten Juhalle.
Jos vastataan suoraan kysymykseen, että voidaanko mökki käyttää velkojen maksuun, niin ratkaisu etenee seuraavasti:
1) Omaisuus on ulosottolain 4:9.4 :n nojalla ulosmitattavissa X:n veloista. Kyseessä on ns. keinotekoinen varallisuusjärjestely.
"Väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat, ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa."
2) Kaikki X:n ulosmittauskelpoinen omaisuus kuuluu konkurssipesään (konkurssisäännön 45§), joten pojan nimissä oleva mökki käytetään X:n velkojen maksuun.
"Konkurssipesään luetaan kaikki se ulosmittauskelpoinen omaisuus, joka velallisella konkurssin alkaessa oli tai joka ennen konkurssin päättymistä velalliselle tulee, sekä kaikki mitä takaisinsaannista konkurssipesään annettujen säännösten mukaisesti voidaan saada pesään takaisin."
Palstalla joku totesi, että mökki peräytettäisiin takaisinsaannin avulla. Tämä oli hieman väärä tulkinta. Jokaista eri lainaerää katsotaan lahjaksi ja ne tulevat peräytetyiksi TaksL:n nojalla. Näin ollen itse mökkiä ei voida peräyttää.
Ehkä juuri tällä on jotain liittymiä siihen varallisuusoikeudelliseen problematiikkaan. Mutta tapaus tosiaan ratkeaa täysin prosessuaalisten normien avulla.
Annapa Tahra vähän vinkkiä, mitä haet takaa!? Itse olen aikonut mainittuun teokseen perehtyä lähitulevaisuudessa.
"asiassa ei ole epäilystäkään, etteikö takaisinsaantikanteen lopputulos olisi omaisuuden kuuluminen konkurssipesään."
Tämähän ei ole totta. Luepa alempaa tekstini.
Tarkoitatko Juha Pöyhösen Uutta varallisuusoikeutta ?
>> Herra X on ostanut täysi-ikäisen poikansa nimiin kesämökin."
Herra X on ostanut ....eli kaupan toinen osapuoli, nimiin..., nimiperiaate on tulkintaolettama.>Kysymyksessä ei edes väitetty Herra X:n lahjoittaneen varallisuussiirtoon liittyvän varallisuuden - vai?>Saannonmoitekanteet yms... keinot olivat jo tuolloin mahdollisia. Nykyisin ei tarvitse edes ajatella asiaa tuosta näkökulmasta.
>>Jokaista eri lainaerää katsotaan lahjaksi ja ne tulevat peräytetyiksi TaksL:n nojalla. Näin ollen itse mökkiä ei voida peräyttää
Luin huolimattomasti. Olitkin maininnut lupputuloksena sen, ettei mökkiä voida käyttää velkojen maksuun. Siis mikäli mökkiä on kunnostettu ja sen arvo on vaikkapa tuplaantunut, isä (nimellisesti poika) saa arvonnousun hyväkseen?
Juuri kyseistä teosta tarkoitan. Taisi jäädä nimi mainitsematta.
Mikä menee pieleen?
Jos mökki kuuluu konkurssipesään, niin silloin maksuja ei tarvitse edes yrittää peräyttää.
Jos taas järjestelyä ei voida katsoa UL 4:9.4:n mukaiseksi järjestelyksi, niin silloin voidaan turvautua takaisinsaantiin, lähinnä lahjaan, koska erät on maksettu pienissä erissä. TaksL 5§ ei helpolla sovellu tilanteeseen.
Velkojan kannalta UL on ensisijainen ja TaksL toissijainen. Voihan olla käsillä myös tilanne, jossa sekä TaksL että UL 4:9.4 ovat käsillä yht'aikaa (näin myös Havansi). Silloin konkurssipesän on rationaalista vedota UL:n säännöksiin.
Jos UL soveltuu, niin silloin arvonnousu hyödyttää isän velkojia. Mainitussa tapauksessa käsillä on selvästi UL 4:9.4 :n mukainen järjestely.
Jos vain TaksL soveltuu, niin silloin arvonnousu ei hyödytä velkojia. Toisaalta eihän tämä hyödytä isääkään. Jos asunto myydään, joutuu poika maksamaan luovutusvoittoveron. Poika voi myös myydä asunnon milloin vain ja kauppa on pätevä isän mielipiteistä huolimatta.
Eri asia on se, että isä ja poika ovat voineet tehdä sopimuksen, että poika ei saa myydä nimissään olevaa asuntoa. Tällöin poika korvaa isälle sovitun summan. Voidaan myös tehdä järjestely, jossa isä saa kauppahinnan myydystä talosta. Tosin tällöin tulee maksettavaksi lahjavero.
Tässähän on oleellista, etteivät UL:n ja TakSL:n säännökset johda samaan lopputulokseen. Mökin nettoarvo (panttisaamisten jälkeen) ei ole sama kuin lahjoitetut maksuerät. Voidaan kysyä esim. voiko velkoja omassa intressissään taktikoida kumpaa käyttää.
Toinen kysymys on, että monessako konkurssipesässä lienee keinotekoista järjestelyä koskevaa säännöstä käytetty. Lienee pesänhoitajille melko vieras menettely.
Pöyhösen teoksesta sen verran, että liikkuu korkealla abstraktiotasolla. Jää melko epäselväksi, mitä se tarkoittaa elävää elämää silmälläpitäen. Itse mietin mm. sitä, voisiko sillä olla jossakin tapauksessa jonkinlaista oikeuslähdearvoa. Lienee tarkoitettukin enemmän mielipidekirjoituksen tyyppiseksi.
Jos sekä UL että TaksL soveltuvat, niin en näe mitään estettä sille, että velkoja itse päättää kumpaan vetoaa. Voihan hän vedota molempiinkiin, jos priorisoi vaateensa. Mielestäni hän on oikeutettu kumpaan tahansa. Eiköhän tällainen kanta ole ihan yleinen.
Täytyy muistaa, että läheiselle tehty lahja ei peräydy, jos se on tehty yli 3v. ennen määräpäivää. Esittämässäsi tilanteessa voidaan olettaa, että suurinta osaa maksuista ei voida peräyttää lahjana. Tällöin pahastikin kiinnitetty asunto voi olla parempi vaihtoehto kuin takaisinsaanti.
Se on sitten sitä konkurssijuristin ammattitaitoa, että haistaa tällaiset järjestelyt. Nyt se kyllä on mielestäni hyvin helppoa.
>>Mainitussa tapauksessa käsillä on selvästi UL 4:9.4 :n mukainen järjestely.
>>Voihan hän vedota molempiinkiin, jos priorisoi vaateensa. Mielestäni hän on oikeutettu kumpaan tahansa
"Herra X laittoi poikansa lainanhoitotilille rahaa aina kun lainanlyhennysaika oli. Mökkiä käytti X vaimonsa kanssa ja he maksoivat pojan nimissä tulleet vakuutusmaksut ym. kulut. Poika oli muuten täysin ulkona mökin suhteen."
Tällaisessa tapauksessa on helppo huomata, että kyseessä on UL 4:9.4 :n mukainen järjestely.
Sillä, että velka on pojan nimissä, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä velkojien kannalta. Poika on ensinnäkin itse allekirjoittanut velkakirjan tietäen järjestelyn tarkoituksesta. Nyt ei voida sanoa, että olisi epäreilua viedä "pojan" asunto ja samalla pysyttää velat. Pojan tulee vaatia isältä korvausta esim. perusteettoman edun nojalla. Tämä voi tosin olla aika turhaa isän ollessa konkurssissa.
"Mikäli ei pystytä osoittamaan, että kaikki lainanmaksuerät ovat tulleet isältä, loukkaisi mökin käyttö isän velkoihin todennäköisesti pojan oikeutta." Tämän riskin poika ottaa, jos lähtee mukaan tällaiseen järjestelyyn. Ja miksi poika olisi maksanut yhtäkään lainaerää, jos faktat olisivat esittämäsi kaltaiset?
Sen myönnän, että käytännön tasolla kysymykset ovat vaikeita. Teoriassa asioihin on helppo vastata. Kysymykset jäsentyvät lähinnä näyttöongelmiin.
Nythän ei ulosmitata mitään. Asunnon katsotaan kuuluvan konkurssipesään sillä perusteella, että se olisi ulosmitattavissa.
En muista tarkkaan, minkälaisia kanteita tuomioistuimessa voidaan nostaa. Mutta miksei seuraavaanlaista:
1) mökki kuuluu konkurssipesään
2) vaihtoehtoisesti haetaan takaisinsaannilla sen rahoittamiseen lahjoitettuja varoja.
Voisihan näitä kuitenkin vaatia eri oikeudenkäynneissä, jos ensimmäinen ei tuottaisi tulosta?
>>Tällaisessa tapauksessa on helppo huomata, että kyseessä on UL 4:9.4 :n mukainen järjestely
Itse itseäni korjaten.
Ulosmittauksen ja takaisinsaannin suhteeseen liittyy todellakin oma problematiikkansa. Siihen minun tarvitsee tutustua paremmin, sillä muistikuvat asiasta ovat aika hatarat.
Sitäkään en muista, että voiko velkoja konkurssipesässä vaatia tuomioistuinta vahvistamaan, että käsillä on UL:n mukainen järjestely. Siis jos pesänhoitaja katsoo toisin.
Konkurssipesään kuuluu ulosmittauskelpoinen omaisuus, jonka pesänhoitaja merkitsee pesäluetteloon. Mikäli pojan mökki siten katsotaan kuuluvan konkurssipesään, ei takaisinsaantia tarvita. Poika voi tietenkin riitauttaa mökin kuulumisen konkurssipesään.
Siihen saakka kun vahvistuskanne tms. on ratkaistu, mökki kuuluu pesään. Löytyykö tähän UL 4:10.2 tapaista säännöstä, jolla takaisinsaantiväite voitaisiin esittää pojan nostamassa prosessissa, en osaa sanoa.
Täytyy myöntää tuli vähän mutua. Olisi vaatinut kirjan avaamista, mutta ei tämä nyt niin vakavaa liene. Sinänsä on todettava, että oik.yo on ollut Havansin luennoilla hereillä.
hölö hölö
Tulipa tässä mieleen esittää ihan omakohtainen konkreettinen ongelma tänne. Lähinnä ajattelen oik.yo:n mahdollisuutta kysäistä proffalta. Kukin voi tietenkin heitellä omiakin kommentteja.
Kyseessä on vekseli ja sen vanhentumisen vaikutus muiden vekselivelallisten vastuuseen.
Kaikkia vekselivelallisia vastaan on haettu tuomio ja tuomittu velka on vanhentunut jonkun vekselivelallisen osalta. Miten se supistaa jäljellejääneiden vastuuta vai supistaako lainkaan ? Meneekö pääluvunmukaiseksi, vai lähdetäänkö vekselin alkuperäisestä vastuunajosta, eli kullakin on regressioikeus edelläolevaan nähden (VanhL 19§ TaVM:ssä selitetty).
Entäs sitten, mikäli maksavaa vastaan ei tuomiota ole haettu ja vekselioikeus on vanhentunut, eli lopullinen regressin kohde on pelistä pois ?
Kiitos oik.yo:lle tai muulle "proffan tutulle" tai muuten varmasti tietävälle etukäteen.