Heips, kysyisin neuvoa,josko olisitte olleet samantyyppisessä tilanteessa.Mieheni kuoli 1996 syöpään,pienemmän ollessa vasta 1-vuotias ja vanhemman 3.Eli nyt lapset ovat 8- ja 10-vuotiaita.Olen elänyt yksikseni monta vuotta paahtaen töitä ja ajatellen,että näin sitä mennään eteenpäin.Mutta kolme vuotta sitten tapasin samanikäisen miehen, ja nyt suunnittelemme yhteen muuttamista.Vaikka miehen kuolemasta tulee syksyllä kahdeksan vuotta,niin sisimmässäni tulee esiin ajatus,että teenkö oikein...olen ollut aina vähän empiväinen ja varovainen.Lapset pitävät miehestä kovasti,miehellä itsellään ei ole lapsia,eli hän on ollut sinkkuna tähän asti.Lapsiperheen arkea hän on kyllä jo nähnyt kodissamme.Kuolleen puolisoni vanhemmat antavat tukensa,ja muutto olisi "fyysisesti" helppo,vain kahden kilometrin päähän nykyisestä kodista.Olemme puhuneet tästä,toinen osapuoli ei painosta,mutta kahden talouden ylläpito alkaa jo kyllästyttää.Tarttuako tilaisuudesta kiinni vai mitä? Kiitos,jos vaivaudutte vastaamaan!
Mitä tekisin...
Pihla
6552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos molemmat sitä haluatte ja lapsetkin
hyväksyvät, niin tottakai!
Rakasta ja elä rakastettuna niin kauan
kun voit, eli tartu hetkeen. :))
Onnea! :)
Ulkoiset olosuhteet vaikuttavat aivan loistavilta esim. lapset tykkäävät miehestä, mies tottunut teidän arkeen, anoppivanhempien tuki jne. Joten niiden puolesta, kyllä.
Ainoaksi ja tärkeimmäksi kysymykseksi jää. Rakastatko miestä? Vaikka muut olosuhteet olisivat olleet vastaankin, mielestäni tämä kysymys on tärkein, sillä rakkaus murtaa suuriakin esteitä.
Tutki siis sydäntäsi, Jos tunnet rakastavasi häntä, niin hynttyyt yhteen ja nopeasti!
jos rakastat miestä... älä epäröi..
hynttyyt yhteen vain :)
mutta vielä joskus sisin sanoo,että pitääkö olla ikuisesti "uskollinen" kuolleelle...ikää on 36 vuotta,ja kyllä sitä vanhetessaan vielä haluaisi
jakaa elämäänsä muidenkin kuin lasten kanssa.Mutta,niin kuin sanoin,olen aina ollut tällainen jahkailija...
Olisikohan miehesi halunnut sinun elävän "ikuisessa uskollisuudessa" vai olisikohan halunnut sinun ja lasten olevan onnellinen, yhdessä uuden miehen kanssa?
Kuolemasta on jo aikaa, joten mielestäni voisit hyvinkin jättää "uskollisuuden" taakse..
Nauttia elämästä, yhdessä uuden miehen ja lasten kanssa, muistot sydämessä..
:))
kultaisille ihmisille,jotka annoitte minulle uutta näkökulmaa.Itse sitä on usein niin pää pussissa,ettei eteensä näe...kun lukee toisen mietteitä,niin oma ajatuskin sitten alkaa kirkastua.Vaikka tuntuu niin irrationaaliselta ajatella jotain syöpää tässä tilanteessa,niin se kai on ollut jarruna...minulla kun vanhempi veli ja isä sairastavat syöpää myös...ja kun vielä mies kuoli siihen aikanaan,jotenkin vaan tuntui,että loppuelämä pitää pyhittää asialle...
kun vielä työkseen hoitaa sairaita ihmisiä,niin ajatuskuviot sekoittuvat.Ihan hassua,mutta totta.