Rakkaani

Tää on sit fiktiivinen tarina.

Olen Milla. Olen nyt 20-vuotias ja minulla on mies ja 2-vuotias lapsi. Ajattelin kertoa teille elämän kertani.
Kaikki alkoi keskiviikko 16.7. jolloin minä synnyin Tampereen
Keskussairaalassa kello 10.25. Äidin mukana synnytyksessä oli tuleva kummitätini, koska isäni oli työmatkalla Sveitsissä. Hän kyllä tuli kotiin ensimmäisellä lennolla kun kuuli että äiti oli synnyttämässä. Kastetilaisuuteni oli 5.8. ja sain nimekseni Milla Maaria.
Olin seurakunnan kerhossa kolmevuotiaaksi asti, jolloin menin
päiväkotiin. Päiväkodissa sain paljon uusia kavereita, mutta paras
kaverini oli kuitenkin saman ikäinen Elina. Hän tuli samaan päiväkotiin kanssani. Kouluun menin sinä vuonna kun täytin seitsemän. Minun onnekseni Elina pääsi samaan kouluun. Koulussa oli n. 150 oppilasta, ja koulumatkani oli 3 kilometriä. Ensimmäisinä päivinä äiti saattoi minut ja Elinan turvallisesti kouluun. Toisella viikolla aloimme kulkea jo kahdestaan.
Opin nopeasti lukemaan. Laskeminen tuotti hiukan ongelmia, mutta kyllä siitäkin selvittiin, koska olin niin innoissani koulusta. Kolmannella luokalla huomasin että ei koulussa nyt niin ihanaa olutkaan kun mitä olin kuvitellut. Luokallemme tuli vuodeksi poika, joka oli ilkeä. Se varasti ja valehteli kaikille. Se varasti minulta kerran penaalin ja meidän piti jäädä koulun jälkeen keskustelemaan. Silloin selvisi että se poika oli ihastunut minuun, mutta ei osannut ilmaista sitä oikealla tavalla.
Kolmannen keväällä aloin soittaa kitaraa. Opettajani oli myös musiikin opettajani. Hänen nimensä oli Liisa. Liisa taisi olla paras opettaja koko koulussa, koska kaikki tottelivat häntä, vaikka hän ei koskaan huutanut. Pidin myös kuvaamataidon opettajasta, sillä hän todella osasi opettaa. Silloin aloin pitää piirtämisestä. Opettajan mielestä olin hyvä.
Yhdeksänvuotiaana sain pikkuveljen. Kastetilaisuudessa veljelle
annettiin nimeksi Saku. Rakastin pikku veljeäni paljon. Hoidin sitä
silloin kun äiti ja isä olivat töissä tai joissakin juhlissa. Isä oli
aina vaan enemmän ja enemmän työ keikoilla ulkomailla.
Kun olin 11-vuotias, vanhempani erosivat. Isä oli löytänyt uuden, nuoremman naisystävän. Se oli minulle kova paikka, sillä
rakastin kaikkia perheenjäseniä paljon. Päätin kuitenkin muuttaa äidin ja Sakun mukana, sillä isä olisi kuitenkin paljon pois kotoa, ja minä olen seurallinen ihminen. Oli minun onneni että emme muuttaneet mihinkään tältä paikkakunnalta, sillä en olisi tullut toimeen ilman Elinaa. Meistä kahdesta oli tullut todella läheiset, ja pystyin kertomaan hänelle kaikki huolet ja murheet, sekä tietenkin kaikki iloiset asiat.
Kun olin kahdeksannella, ihastuin luokallani olevaan Villeen. Ville oli mukava, huumorintajuinen ja luotettava. Ville oli ollut kaverini jo
toiselta luokalta lähtien, jolloin hän muutti tänne. Mutta en siltikään
usko että hänellä olisi mitään muuta kuin kaverillisia tunteita, mutta
eihän se minua voi estää. Luokkaretkellä kaikki kuitenkin muuttui.
Olimme leirikoulussa Seitsemisen kansallispuistossa. Siellä meillä on disko.
Kun diskossa soi ensimmäinen hidas kappale, tuli Ville hakemaan
minua tanssimaan. Suostuin tietenkin, mutta oletin että Ville haki vain sen takia että olemme kavereita. Yllätyin suuresti kun Ville suuteli minua kappaleen päätyttyä. Ville katsoi minua kysyvästi, ja vastasin hänen suudelmaansa. Vedin Villen oven ulkopuolelle että voisimme jutella. Ville seurasi vastaan laittamatta. Ulkopuolella katsoin Villeä ja kysyin että haluaako hän olla vain kaveri vai jotain enemmän. Ville katsoin minua, ja sanoi että hän haluaisi vähän enemmän, jos minulle vain sopisi. Halasin Villeä lujaa, ja sanoin että tietenkin minulle sopisi.
Palasimme takaisin diskoon, ja riensin kertomaan Elinalle tämän
ilouutisen. Elina tietenkin tiesi että olin ihastunut Villeen ja oli
iloinen puolestani. Elina itse seurusteli meidän rinnakkaisluokalla
olevan pojan kanssa.
Seurustelimme Villen kanssa kaksi vuotta, vaikka aina välillä olikin pieniä erimielisyyksiä. Eromme syyksi muodostui varmaankin se, että pidin Villestä liikaa. Ville sanoi, että kaipaa vähän etäisyyttä suhteeseen vaikka hän minusta pitääkin. Hän halusi olla silti ystäväni, ja sanoi että voisimme seurustella taas sitten kun hän olisi valmis siihen. Villen kaverit olivat jääneet vähän taka-alalle meidän
seurustelumme takia. Täytyy kyllä myöntää, olin minäkin laiminlyönyt kavereitani, paitsi tietenkin Elinaa, sillä hän oli minulle edelleen todella rakas. En olisi varmaankaan selvinnyt vanhempieni erosta ilman Elian tukea.
Minä ja Ville pysyimme ystävinä eronkin jälkeen, vaikka se oli vaikeaa, koska pidin Villestä edelleen. Kestin sitä tuskaa puoli vuotta. Eräänä perjantaina matematiikan tunnilla, kun opettaja kävi varastossa lähetin Villelle lapun, jossa luki näin:
”Sun ystäväsi armaasi
mä aina olla tahtoisin.
En koskaan olla tahtoisi
sulle uskoton ja petturi.
Se ois mun suurin iloni
jos aina olisit luonani.
Jos kuolo sinut korjaisi,
niin murhe minut murtaisi.
Sinua myös rakastaa,
tahtoisin mä ainiaan.
En voisi minä milloinkaan
suo ilman elää vaan.”
Jos et ajattele näin, voit lukea rivien välistä.
Ville ei edes katsonutkaan minuun päin, ja ajattelin että hän lukee rivien välistä. Tunnin puolessa välissä Ville viitasi ja pyysi lupaa käydä vessassa. Opettaja antoi luvan ja Ville lähti kohti ovea. Kun Ville käveli ohitseni, hän tiputti lapun minulle. Avasin lapun tärisevin käsin ja luin sen. Siinä luki näin: ”Ajattelen samoin. Tule koulun kellon alle kahdelta.” Katsoin Elinaa ja hymyilin hänelle. Elina hymyili takaisin, ja tiesin hänen arvanneen mitä Ville oli kirjoittanut.
Olin kelon alla jo viittä vaille kaksi, mutta Ville oli siellä jo. Kävelin kellon Villen luokse. Hän varmaan huomasi että olin hermostunut, koska hymyili minulle rohkaisevasti. Koska koulu oli siltä päivältä jo ohi, lähdimme kävelemään kohti puistoa. Kävelimme koko matkan käsi kädessä, eikä kumpikaan sanonut sanakaan.
Puistossa istuimme penkille, edelleen käsi kädessä. Ville sanoi että haluaisi jatkaa seurustelua, koska oli huomannut tämän puolen vuoden aikana, että hän piti minusta edelleen, eikä halunnut olla yksin. Ville veti minut lähellensä ja halasi lujaa. En voinut enää estää kyyneleiden virtaamista. Kun Ville huomasi kyyneleeni, hän kysyi että mikä hätänä. Sanoin että olen vain niin onnellinen taas pitkästä aikaa. Silloin Ville suuteli minua. Nousimme penkiltä ja lähdimme kävelemään kohti kotia, sillä Saku ja äiti olivat lähteneet mummin luo. Minä en ollut halunnut lähteä heidän mukaansa.
Kotona käskin Villen mennä olohuoneeseen ja itse menin keittämään kahvia. Kun olin laittanut kahvin tippumaan, menin itsekin olohuoneeseen. Siellä Ville seisoi kirjahyllyn edessä, ja katseli valokuvia siltä ajalta jolloin olin pieni. Villen mielestä olin pienenä söpö. Kiireesti hän lisäsi että olin toki edelleenkin söpö, mutta eri tavalla kuin silloin.
Kävin hakemassa kahvin keittiöstä, ja istuimme sohvalle. Ville kertoi minulle, että tämä puoli vuotta jolloin emme olleen seurustelleet, oli vain vahvistanut hänen kiintymystänsä minuun. Katsoin Villeä ja hymyilin hänelle. Hän näytti syötävän hyvältä, ja minun teki mieli suudella hänet tajuttomaksi. Pystyin hillitsemään itseni siihen asti kun kahvi oli juotu. Ville taisi lukea ajatukseni, sillä hän suuteli minua pitkään ja hartaasti. Käperryin Villen kainaloon ja aloimme katsoa televisiota. En edes katsonut mitä sieltä tuli. Tärkeintä oli olla tässä ja nyt.
Kun ohjelma loppui noin puolen tunnin kuluttua, nousi Ville ja kävi laittamassa cd:n soittimeen. Kaiuttimista alkoi kuulua hempeää rakkauslaulua. Ville haki minut sohvalta, ja talutti keskelle lattia. Hän veti minut tiiviisti itseään vasten, ja aloimme keinua hitaasti. Kaikki katosin ympäriltä, enkä kuullut edes musiikkia. Silloin tiesin mitä rakkaus todella on.
Villen piti lähteä kotiin kuudelta, mutta hän lupasi tulla aamulla hakemaan minua kello kaksitoista. Kun Ville oli lähtenyt ja olin saanut itseni niin tyyneksi kun vain oli mahdollista, soitin Elinalle. Elina oli iloinen puolestani, ja toivotti onnea seuraavalle päivälle.
Heräsin lauantaiaamuna kello kymmenen. Kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Tuskastelin vaateiden kanssa vartin ja päädyin vaaleisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen t-paitaan. Kun Ville tuli, olin jo valmiina odottamassa. Vedin farkkutakin päälleni ja otin kännykän sekä rahapussin mukaan. Ville vei minut rantaan kävelemään. Aikamme käveltyä, päätimme syödä luonaan kiinalaisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen menimme elokuviin.
Kotiuduimme vasta seitsemältä, sillä olimme käyneet elokuvan jälkeen kahvilla. Ville lupasi jäädä yöksi, sillä häntä ei kukaan odottaisi kotona. Ville oli sanonut äidilleen menevänsä kaverille yöksi, eikä äiti ollut kysellyt enempää. Vietimme iltaa pelaamalla pelejä ja tuijottelemalla toisiamme. Illalla avasin huoneeni vuodesohvan ja petasin sen. Käperryin Villen viereen, ja ennen nukahtamista sain häneltä hyvän yön suukon.
Aamulla heräsin Villen kyljestä. Ville nukkui vielä, enkä halunnut herättää häntä, joten nousin ylös ja lähdin suihkuun. Kun tulin suihkusta oli Ville keittänyt kahvia. Hän toivotti hyvää huomenta ja samaan hengenvetoon kysyi saisiko pyyhkeen. Annoin Villelle pyyhkeen ja hän lähti suihkuun.
Istuin keittiön pöydän ääressä ajatuksissani, ja säikähdin kun Ville laittoi kätensä olkapäilleni ja halasi. Hän istui minua vastapäätä olevaan tuoliin ja kysyi mitä ajattelen. Vastasin hieman epäröiden että mietin mitä teen jos ja kun Ville joskus minut jättää. Ville pyysi minut luoksensa, ja veti minut syliinsä istumaan. Kun istuin Villen sylissä sanoi hän ettei jättäisi minua ikinä.
Villen lupaus piti, sillä sinä päivänä kun täytin kahdeksantoista, tuli hän ja kosi minua. Suostuin Villen kosintaan, ja häät pidettiin 25.8. Menimme häämatkalle Italian Venetsiaan. Kuukausi häiden jälkeen sain tietää olevani raskaana. Keskustelimme Villen kanssa pitkään, ja päätimme että pidämme lapsen, vaikka olinkin nuori. Muutimme hieman ennen joulua Keravalle, koska Ville sai sieltä töitä. Vietimme Villen kanssa ensimmäisen yhteisen joulun.
10.6. saimme terveen tyttövauvan. Lapsi syntyi viikon etuajassa, mutta ei onneksi ollut keskonen. Synnytys oli aika rankka, mutta ei lähellekään niin rankka kun olin kuvitellut. Olin vauvan kanssa viikon sairaalassa, ja Ville vietti siellä suurimman osan ajasta. Äitikin kävi katsomassa minua ja vauvaa sairaalassa. Saku, joka nyt on yhdeksänvuotias, oli äidin mukana sairaalassa. Isä ei käynyt katsomassa työkiireiden takia, mutta soitti kyllä ja onnitteli. Sanoi käyvänsä joku päivä katsomassa millaiseen asuntoon olin muuttanut. Isa oli jättänyt rekkakuskin työt kokonaan, kun avovaimo oli saanut lapsen. He olivat muuttaneet Vantaalle asumaan, ja isä oli saanut toimistotöitä.
Pääsimme vauvan kanssa kotiin jossa Ville oli siivonnut. Vauva nukahti helposti, mutta tiesin että yöheräämisiltä ei tultaisi välttymään. Kun olin kotiutunut soitin Elinalle. Elina oli muuttanut Helsinkiin vuosi sitten opiskelujen takia. Hän lupasi tulla katsomaan tyttöä viikonloppuna. Eli sanoi että hänellä olisi perjantaina koe, joten hän tulisi vasta lauantaina. Kun olimme lopettaneet puhelun käperryin sohvalle viltin alle. Tyttö nukkui makuuhuoneessa, Ville tiskasi keittiössä ja Elina luki kokeisiin. Mikäs minulla rakkaideni lähellä.
6540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tää oli ihana! Kävispä mullakin vielä joskus noin onnellisesti!!! oon sulle niin kade, en ainoastaan miehestäsi vaan myös ystävästäsi mulla itelläni ei oo koskaan ollut parhaana ystävänä ihmistä, mulla on koira ja rakastan sitä ylikaiken mut kaipaisin myös ihmisystävää... joo mut se musta..=) Tsemppiä sulle jatkossakin!!!

Äänestä

...palautetta tälle tarinalle. Haluun tietää et onko risuja vai ruusuja... Tiiän et on kirjotus virheitä:)

Äänestä
  • Aivan upee juttu!!

    Äänestä

  • Arvostelija kirjoitti:

    Aivan upee juttu!!

    Kiitos!!

    Äänestä

  • barbie kirjoitti:

    Kiitos!!

    Tosi hienosti kirjotettu, ja ihana tarina! (: Siskollani 22.v on myös ihana pieni 2 vk yli 6 kk vanha pieni tytöntytterö helsingissä.

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    Tosi hienosti kirjotettu, ja ihana tarina! (: Siskollani 22.v on myös ihana pieni 2 vk yli 6 kk vanha pieni tytöntytterö helsingissä.

    Oikeesti, toi oli ihana... Mä en ainakaan kiinnittäny huomioo mihinkään kirjotusvirheisiin, ku toi kertomus oli niin kaunis.
    Kiitti sulle siitä, toit taas mulle valoa tähän päivään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

barbie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu