Olin 8 vuotta sitten ammattikoulullani luokkakokouksessa. En ollut nähnyt silloisista luokkakavereistani, kuin kaksi koulun jälkeen, ei heidänkään kanssa oltu pidetty yhteyttä.
Kerroin silloin siellä eräälle (olkoon vaikka) Annalle, kun hän kysyi lasteni nimiä, että minulla on kolme ihanaa lasta:
Milja
Terja
Tytti
nykyään tytöt ovat 18,15,13-vuotiaita.
Tuohon aikaan nimet eivät olleet kovinkaan yleisiä ja niitä oli moni ihastellut.
Tämä Anna odotti tuolloin esikoistaan.
Kuulin myöhemmin eräältä tuttavalta, että tämä Anna oli antanu tyttärensä nimeksi Tytti.
No, ajattelin, että ehkä hän ihastui monen muun lailla nimeen.
2 viikkoa sitten luin sattumalta lehdestä:
Neljäs lapsemme Tytin, Tean ja Topiaksen sisko kastettiin Terja Maariaksi.
Kyllä siinä oli ihmetystä. Parin vuoden päästä on luokkakokous ja en tiedä, miten suhtautua siihen, että tämä nainen antoi samat nimet, kuin lapsillani myös omille lapsilleen. Vieläpä kun asumme tätä nykyä samassa kunnassa ja sukunimemme ovat sattumalta
Honkaniemi ja Honkamäki.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joko vedät sitä naista lättyyn tai vaadit muuttamaan lastensa nimet ja oman sukunimensä ja asuinkuntansa. Tai sitten olet ihan hiljaa sillä tuskinpa hän sinua matkii. Jos sinua oikein asia kiusaa eli jurppii, niin ota esille rohkeasti vain. Muista kertoa loukkaantumisesi (ja samalla näytät oman viisautesi ja kypsyysasteesi) ja vaadi selitystä.
Kai nyt jokaisella on oikeus antaa lapsilleen nimet kumminkaimanottotyttärenenonmummolta sitä kysymättä. Tai edes sinulta.
Ihan tosissaan: anna olla silleen. Onhan hän keksinyt kaksi muuta nimeä sinua matkimatta eli käyttänyt omaa järkeään. Ei vaan, hän on matkinut jotakuta muuta.
Ettehän te edes mitään ystäviä ole ja tapaatte vain luokkakokouksissa eli ihan sama vaikka hän ois matkinut lastesi nimiä.
ainahan niihin nimiin jostain saadaan vihiä ja sit ihastutaaan ja halutaan omalle lapselle sama nimi...
ja eihän tuossa ole kuin kaksi saman nimistä lasta kuin sinullakin... olisit vain ylpeä että valitsemasi nimet ovat miellyttäneet muitakin!
saa antaa lapsilleen juuri niitä nimiä, joita itse haluaa. Et sinä voi "omia" joitain nimiä vain siksi että olet "keksinyt" ne ensin *hoih*. Todella lapsellista käytöstä/naurettava mielipide aikuisella ihimisellä. Ja tällä tarkoitin siis SINUA (jos et sitä heti ymmärtänyt).
Silloin kun kaverini Juho (25 v) oli pieni, Juho ei ollut huippumuodikas nimi niin kuin nykyään... Kun se alkoi hiljakseen tulla muotiin, Juhon vanhemmille soitettiin ja kysyttiin, että saako antaa tämän nimen meidänkin pojalle, ettehän loukkaannu.
Mielestäni se oli kauniisti tehty, eikä tietenkään Juhon vanhemmilla voinut olla mitään sitä vastaan kun kauniisti kysyttiin.