Muistojen albuumissa tuppaavat tummat lehdet usein päällimmäiseksi. Mutta jos malttaa selata, löytyy sieltä vaaleitakin. Törmäsin taannoin kirkkaaseen muistikuvaan.
Siinä menin tapaamaan äitiäni. Hän oli silloin 70 , niinkuin itse olen nyt. Löysin hänet kesäisestä puutarhasta lukemasta Raamattua. Kysyttyäni kuinka menee, hän näytti hymyillen peukalollaan taivaaseen.
Olin koulupoikana (silloin, kun tiesin kaiken paremmin kuin hän) väitellyt äidin kanssa Raamatun totuuksista. Ollessani taas joskus epätoivoinen ja valittaessani ettei minusta ikinä tule mitään, hän sanoi:- Kyllä sinä Alvar siihen tulet pärjäämään tässä elämässä niin kuin kaikki muutkin.
- Kuin kaikki muutkin! Peijakas. eikö äiti tiedä, että hänen poikansa on nero, puuskahdin mielessäni.
Kun pakkasin (yli puolen vuosisataa sitten) matkalaukkua ulkomaista opintomatkaani varten, ajattelin pitäisikö minun ottaa jokin suomalainen kirja mukaani? Kelpuutin siihen tehtävään äidin lahjoittaman Rippi-Raamatun.
Joutuessani sitten vastatuksin todellisen tiedon, taidon ja kulttuurin kanssa, kuvitelmat neroudestani katosivat sen sileän tien.
Kun nyt silmäilen mukanani ollutta pientä Raamattua, huomaan alleviivanneeni koko joukon elämänohjeita, mm. seuraavan: "Viini ei ole kuningasten juoma", neuvoo kuninkaan äiti poikaansa Vanhassa Testamentissa. Noudatin sitä neuvoa suurkaupungissa, vaikka en ollutkaan kuninkaan poika - ja pelastuin paljosta pahasta.
Unohtumaton muistikuvani on, kun äitini lukee isoa Kuva-Raamattua aurinkoisessa puutarhassa. Syreenit tuoksuvat, linnut laulavat. Äiti nostaa peukalonsa merkiksi, että hän on liftimatkalla taivaaseen.
Siinä menin tapaamaan äitiäni. Hän oli silloin 70 , niinkuin itse olen nyt. Löysin hänet kesäisestä puutarhasta lukemasta Raamattua. Kysyttyäni kuinka menee, hän näytti hymyillen peukalollaan taivaaseen.
Olin koulupoikana (silloin, kun tiesin kaiken paremmin kuin hän) väitellyt äidin kanssa Raamatun totuuksista. Ollessani taas joskus epätoivoinen ja valittaessani ettei minusta ikinä tule mitään, hän sanoi:- Kyllä sinä Alvar siihen tulet pärjäämään tässä elämässä niin kuin kaikki muutkin.
- Kuin kaikki muutkin! Peijakas. eikö äiti tiedä, että hänen poikansa on nero, puuskahdin mielessäni.
Kun pakkasin (yli puolen vuosisataa sitten) matkalaukkua ulkomaista opintomatkaani varten, ajattelin pitäisikö minun ottaa jokin suomalainen kirja mukaani? Kelpuutin siihen tehtävään äidin lahjoittaman Rippi-Raamatun.
Joutuessani sitten vastatuksin todellisen tiedon, taidon ja kulttuurin kanssa, kuvitelmat neroudestani katosivat sen sileän tien.
Kun nyt silmäilen mukanani ollutta pientä Raamattua, huomaan alleviivanneeni koko joukon elämänohjeita, mm. seuraavan: "Viini ei ole kuningasten juoma", neuvoo kuninkaan äiti poikaansa Vanhassa Testamentissa. Noudatin sitä neuvoa suurkaupungissa, vaikka en ollutkaan kuninkaan poika - ja pelastuin paljosta pahasta.
Unohtumaton muistikuvani on, kun äitini lukee isoa Kuva-Raamattua aurinkoisessa puutarhassa. Syreenit tuoksuvat, linnut laulavat. Äiti nostaa peukalonsa merkiksi, että hän on liftimatkalla taivaaseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet tosi mahtava näissä muisteloissasi,
sinun pitää kirjoittaa,muistelo kirja,
olisin heti ensimmäisenä sen ostamassa.
Nämä sinun muistikuvasi,niistä kirjoittaminen,
vaatii varmaan ankaraa ponnistelua.
Äidistäni on myös minulla vähän
samanlainen muistikuva,hän myös istuu
kesäisessä keltakukkien,kissankellojen
ja kielojen keskellä,lukemassa raamattua
mikä oli heidän vihkiraamattu.
Menin kysymään häneltä,että eikö aurinko
paista suoraan päähän ja tule päänsärkyä,
hän vastasi Herran kirjaa lukiessa ei tule
mitään särkyjä,muista Anu sinäkin se
elämäsi tien mutkissa.Tämä oli minulta jo
jäänyt aivan unhoon,ja nyt kun kirjoitit
omasta äidistäsi,muistin sen kun eilisen
päivän,olisikohan sillä joku tarkoitus,
että sinut laitettiin minua nuistuttamaan.
Kiitos sinulle kuitenkin siitä.
Itse olet hyvä ja lämminsydäminen ihminen! Annetaan oikeiden kirjailijoiden julkaista kirjoja, jooko? Minä vain joskus hyvässä seurassa intoudun muistelemaan.
Hei, näen ikkunasta, että naapurit lähtivät autollaan jonnekin ja vaimonikin on kaupassa! Taidanpa lähteä heittämään muutaman leipäpalan harakoille.
Ikkunastani avautuu näkymä lapsuuteni puutarhaan. Unkarin sireenit ovat verhoutuneet puhtaan valkoiseen lumipukuun. Niiden oksat painautuvat kuin tukea etsien vanhaa lankkuaitaa vasten. Parvi punatulkkuja pyrähtää kisailemaan sireenien oksistoon.
Kuin salainen puutarha, on muistojen albumi sisälläni. Kuva vanhemmista piirtyy mieleen kuin eilinen päivä: isän kookas ja turvallisen vakaa hahmo ruokkimassa talvella lintuja, äidin hymyilevät kasvot kesällä kukkia hoivaamassa...
Muistuu mieleen äidin viimeiset sanat: Minä lähden nyt...olen siunannut meidät kaikki...nyt kaikki on hyvin...Seuraavana päivänä hän nukkui pois.
Muistan vanhan juutalaisen sanonnan: Kun ihminen lähtee tästä elämästä nukkuessaan, hänen taivasmatkansa alkaa enkelin suudelmalla.
Liftimatkalla taivaaseen! Enpä ole tullut ajatelleeksi, että taivaskaipuunsa voisi pukea noin yksinkertaiseen eleeseen. Sopii minulle!
Poimin muistojen albumista viimeisen kuvan äidistäni. Siinä hän lukee mielikirjaansa, Fredrik Wislöffin "Voimallinen on Hänen armonsa." Lehtien aukeamalla lepäävät äidin lukulasit huolellisesti kokoon taitettuina. Luen tekstin taas kerran: "Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani..."
Kirjanmerkkinä on lehtileike ja siinä teksti: "Elin kanssasi elämän kauneinta aikaa, se oli kuin unta ja satujen taikaa. Tulen luokses, kun työ tehty on täällä, saamme yhteen jälleen pilvien päällä. Kiitokseni tuokoon enkelit sulle, pidäthän rakkaani paikkaa mulle?
Onnellista taivasmatkaa..."
Jaaha, lumisade taitaa jo hieman hellittää. On aika lähteä puutarhaan lumipolkuja kolaamaan. Illalla saan sitten helpommin lyhdyt sytytetyksi
omenapuihin.
Tänään taidankin laittaa lyhtyihin punaiset kynttilät. Niissä on niin lämmin hohde...
Siunattua lauantaiehtoota teille ja kiitos kauniiden muistikuvienne kerronnasta.
Mieli lämpeni.
Osaisinpa minäkin tulkita kauniita muistikuviani noin hyvin!
Yhä useammin huomaan vaeltelevani ajatuksissani eri elämänvaiheissani, myös vanhempieni elämänvaiheissa, kaikesta kiittäen.
Myös luonnon kauneus on aina merkinnyt paljon, mutta entistä tärkeämmäksi se tuntuu tulevan.
Ja nyt on onneksi aikaa sen ihailuun!
Terveyttä toivotellen Helena
miksei hajupoeka vois aena preivata
näen kaaneesti