Arvostelkaa kiitos!

FeO kirjoitti:

Mustat Samurait

Oli yö. Yö silloin kun Ben Longshotin tehtävä kutsui. Ben oli yksikkönsä paras. Vaikka tavallisesti yli viisikymppisen miehen ei enää katsottu olevan ”paras”. Mutta Ben oli jotain aivan muuta kuin viisikymmentä vuotias vanhus; hän oli YVAT: in sotilas, Musta Samurai.

Vuonna 2005 alkaneessa Afrikan Katastrofissa kasvihuoneilmiö lämmitti koko Afrikkaa kahdenkymmenen asteen lämmönnousussa. Antarktiksella kasvihuoneilmiö sulatti 3/5 napajäästä, ja käynnisti ympäri maapalloa sen kaltaiset tulvat ja veden lämpenemisen, että El ninjòon verrattuna tämä oli pelkkää komediaa. Vesimassat vyöryivät kaikkialle rannikkomaille aiheuttaen viiden metrin nousun merenpinnassa. Puoli Saharaa peittyi meren alle. New Yorkin ja Washingtonin muodostama megapoli peittyi puoliksi veden alle, Japanin saarivaltiosta tuli pelkkä merestä nouseva vuori, ja Brittein saaret ovat kirjaimellisesti saaria.
Seuraavat kaksi vuotta elettiin sekasorrossa. Monta valtiota oli kaatunut, uusia muodostunut ja ihmisten tyytymättömyys aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman mellakoissa ja terroristi-iskuissa.
Valtiot joutuivat riitaan toistensa kanssa, ja siitä syntyi Kolmas Maailman Sota, jossa kaikki maat Suomea ja Tannu Tuvaa myöten olivat riidoissa keskenään.
Vuoden 2007 alussa ensimmäiset sodanjulistukset lensivät, ja Sota sitten syttyi. Sotaa kesti melkein viisi vuotta kunnes Sveitsin Rauhassa (Sveitsi on aina ollut puolueeton) Maailman Rauhan varmistus jaettiin neljälle uudelle suurvallalle Kiinan ja Japanin Liittotasavallalle, USA:n Liberalistiselle Demokratialle, Brasilian Yhdistyneille Valtioille ja Iso-Britannian Kuningasvallalle, jotta rauha varmasti kestäisi.
Kolmannen maailmansodan jälkeen Venäjän mahtava valtio murskattiin moniksi pienemmiksi valtioiksi. Suurvallat saivat alueita näin: Yhdysvallat laajeni Guatemalaan asti, Brasilia laajeni koko Etelä-Amerikkaan. Kiina kasvoi suuremmaksi aina Länsirannalle asti, Iso-Britannia näytti voimansa valloittamalla Euroopan. Afrikka oli muuttunut osaksi merenpohjaa, ja muutamiksi saariksi. Niin Australia kuin koko Oseania joutuivat meren alle.
Maailmanrauhan pykäliin kuului muun muassa kaikkien bio-, kemia- ja ydinaseiden käyttö, säilytys ja kokeilu. Kiellettyä oli myös aseellisesti tai propagandalla uhaten vahingoittaa toista valtiota. Kloonaus ja geenimanipuloinnit kiellettiin kokonaan. Esim. Androideja ei saanut käyttää missään päin maapallon ilmakehää. Androideja käytettiin muiden planeettojen tutkimiseen ja niiden hyödyntämiseen.
Kaikki sujui hyvin vuosikymmenen ajan. Sitten entiset äärinationalistiset arabit perustivat VAML:in eli Vapaiden Arabien Muinais- Liiton, ja alkoivat vaatia koko arabien muinaista valtakuntaansa itselleen. Rahanhimossa muut valtiot kieltäytyivät, koska vaadituilla alueilla sijaitsi paljon öljy-lähteitä, kaivoksia ja kaasupurkaumia.
VAML: n terroristit tekivät iskuja kaikille puolille supervaltoja. Mellakat ja kaupunkitaistelut päättyivät aluksi yllätyksen tehneiden arabien voitoksi, mutta loppujen lopuksi suurvallat iskivät VAML: n joukot ympäri maailmaa. Tänä päivänäkin konfliktit iskevät eripuolilla maailmaa joka päivä vaatien kymmenien ihmisten henget.

Yhdysvallat ja Kiina solmivat salaisen aseliiton jonka tarkoituksena oli tehdä VAML: sta loppu.
Projekti sai nimekseen Suuri Vapautus, jossa kaikkia USA:n ja Kiinan sotaveteraaneja tarkkailtiin.
Jos sotilas oli taistelutilanteissa rauhallinen, ja hänen kaikki aistinsa toimivat täydellisesti, sekä hänen fyysiset voimansa olivat kehittyneet, hän jäi tarkkailuun. Jos sotilas vastasi kaikkia vaadittavia psyykkisiä ja fyysisiä vaatimuksia, seuraavaksi katsottiin historiallinen tausta, ja tärkein kaikista, ihmissuhteet. Kukaan ei saanut tuntea häntä paremmin kuin, että oli kävellyt häntä päin kadulla. Se vielä sallittiin. Kaikkien sukulaisten tuli olla kuolleita tai etäisiä, mutta projektin johtajat eivät ruvenneet kuitenkaan tuhoamaan täydellisen sotilaan sukua tai tuttavia siksi, että hän oli muuten täydellinen. Epäinhimillinen ei saanut olla.
Jos sotilas täytti kaikki edelliset kohdat, hän sai potkut armeijasta. Tämä siksi, että katsottiin, miten hän suhtautui siihen. Heti erottamista seuraavana yönä hän sai kirjeen hallitukselta. Siinä kerrottiin kaikki yllä olevat kohdat ja olisi hänelle kunnia, että hän saisi olla mukana Vapautuksessa.
Jos sotilas ei suostunut, hänen muististaan pyyhittäisiin kaikki muistot erottamisesta ja kirjeestä. Hän voisi aloittaa seuraavana päivänä takaisin armeijassa palvellen isänmaataan.
Jos hän taas suostui, seuraavana yönä häneen käytiin hänen nukkuessaan asentamassa salainen mikrosiru korvan taakse. Täysin kivuton ja huomaamaton, hoidettu viidessä minuutissa. Tämän lähettimen avulla tiedetään miten, missä ja milloin Sotilas liikkuu. Siru kiinnittyi Sotilaan verkkokalvon johtimeen eli sirun kautta konetta käyttävä projektin Valvoja tietää myös, mitä sotilas näkee. Seuraavana aamuna musta limusiini vie Sotilaan lentokentälle, missä häntä odottaa helikopteri. Hänet nukutetaan hänen turvallisuutensa vuoksi ja hänet kiidätetään salaiseen paikkaan.
Salaisessa paikassa hänelle kerrotaan se, mitä hänelle tehdään. Hänet ajetaan läpi prosessin, jossa hänen tietämyksensä siirretään kyborgin ruumiiseen. Hänen tietoisuutensa säilyy, mutta entistä vartaloaan hän ei näe enää koskaan, vain pää istutetaan kyborgin teräksiseen vartaloon. Sitten alkaa uni. Häneen ajetaan Sirun kautta kaikki, mitä hän ei jo tiedä taistelulajeista ja asetekniikoista.
Sitten on vuorossa valelihas ja nahkakudos, jotta häntä pidettäisiin ihmisenä. Seuraavaksi hänen muistilohkostaan otetaan kaikki turha pois, jotta tilaa jäisi muihin tarpeisiin. Mitään kuvauksia hänen menneestä ajastaan ei jätetä päähän.
Kun Samuraita tarvitaan kovan luokan vastaterrorismiin, tai muihin tulitaisteluihin, hänet herätetään, ja hänelle annetaan kuvaus käskynjaossa. Sitten alkaa matka. Tukikohdassa hänelle puetaan taistelupuku, MS II, jonka lämpöuurtimet eivät näytä lämpökameroissa lainkaan lämpöä. Yksi puvun hienouksista on se, että puvun mikrotietokone havaitsee ympäristön, ja pyrkii värittämään puvun sen mukaisesti. Mutta koska tätä pukua ei ole vielä kehitetty tarpeeksi, puku voi muuttua vain mustaksi tai valkoiseksi. Aseena Samurailla on selässään titaanista laserilla leikattu katana, ja muut aseet Samurai valitsee joko itse, tai hänelle annetaan ne. Katanaa hän kuljettaa aina.
Samurait kutsutaan paikalle aina, kun tarvitaan tulitukea, rynnäkköavauksia, mustiin operaatioihin, vakoiluun, salamurhiin ja sabotaasiin. Yleensä suurvaltojen Maailman Poliisi MP osaa hoitaa omat asiansa, mutta on epäonnistunut usein tunteiden takia. Esimerkiksi pelon. Tai säälin. Tai mitä vain.
Mutta Ben Longshot oli yksikkönsä paras. Hän oli henkilökohtaisesti halunnut häneltä poistettavan KAIKKI tunteet. Paitsi kunnioitus Isänmaata kohtaan. Vaikka vain seitsemän Samuraita oli ”valmistettu”, Ben oli kaikkein vanhin, ja kokenein, sillä Samuraitten päähän jätetään tilaa taistelukokemuksille. Ben oli suorittanut yli kaksikymmentä tehtävää ja vain yksi oli epäonnistunut. Mutta syynä oli tietojen vähäisyys taistelupaikasta, ja kaksi Samuraita oli kuollut yrittäessään. Ben ja loput kuusi pääsivät pakoon terroristien väijytyksestä.
Ben oli erikoistunut salamurhiin ja sabotaaseihin, mutta kaikki muukin sujui häneltä hyvin.
Ehkä liian hyvin.

Mutta nyt hänen tehtävänään oli vakoilla Brasilian valtion entisen Kuuban hallitusalueella epäilyttävää kartanoa. Kartano kuului Brasilialaiselle ministerille, johon USA ei luottanut. Oli liikkeellä huhuja siitä, että hänen kartanossaan suoritettiin laittomia kokeita ja valmistettiin jopa ydinaseita. USA halusi varmistaa olivatko huhut totta ja lähetti parhaan Samurainsa paikalle.
Ben Longshotin.

Ben hyppäsi kartanon yli lentävästä rahtikoneesta pilvien yläpuolella. Seitsemän tuhannen metrin korkeudesta. Vapaapudotusta oli kuusi ja puoli kilometriä. Vasta viidensadan metrin korkeudella kartanosta hän vapautti yötaivaan sinisen laskuvarjonsa ja sytytti muunneltuihin yökiikareihinsa virran. Lämpökamera paljasti ihmiset, infrapuna maaston, ja metallinen sävy kulkuneuvot. Kartano sijaitsi kukkulalla, jonka läntisellä sivulla äkkijyrkkä kallio näytti kolmensadan metrin pudotuksen.
Toisella puolella pitkä leveä tie jatkui laiskasti loivaa rinnettä alas kaupunkiin. Luoksepääsemätön, sillä kartanoa suojasivat piikkilanka-aita ja huipputehokas turvajärjestelmä. Äkkijyrkän rinteen yläpäässä oli harvaa metsää, jossa vartioi viiden minuutin välein kaksi vartijaa.
Ben käynnisti muunnellun kolmipiippuisen OICV kiväärinsä pistepunatähtäimen, ja kolmen pisteen rajaama kolmio ilmestyi ensimmäisen vartijan selkään. Seitsemäntoista senttimetrin mittaiset äänenvaimentimet sihahtivat hiljaa päästäen vapaaksi kolme, ja pian toiset kolme 8.89 mm hopealuotia, jotka lensivät vartija nro. ykkösen selän läpi. Toinen ei ehtinyt äännähtääkään ennen kuin oli jo kaatunut maahan.
Pehmeästi tömähtäen yönmusta hahmo laskeutui maahan samalla kun hänen laskuvarjonsa hajosi pieniksi atomeiksi. Varatoimi,joka oli erittäin käytännöllinen. Hän oli laskeutunut metsän reunaan, vain parin metrin päähän aidasta. Hän hiipi kumarassa sen viereen ja kuunteli. Ei humisevaa sähkövirtaa. Hän henkäisi kohti aitaa. Ei laserhälytintä. Vain heikko aita, jonka päällä piikkilankaa. Lapsellisen helppoa. Viidessä minuutissa hän sujautti tongit takaisin taskuunsa ja ryömi pienestä aukosta sisään. Rakennuksen ympärillä kulki vartijoita pareittain, pääovella kaksi vartijaa molemmin puolin, ja katon reunoilla käveli muutama tark‘ampuja. Valvontakameroita näkyi siellä täällä, mutta ne näyttivät tarkennuksen avulla vanhoilta ja kuluneilta. Ne eivät voisi havaita mitään uudesta vieraasta.
Hiipien matalana kohti varjojen tarjoamaa suojaa ja kaartaen vartijat, Ben pääsi seinän viereen. Tyypillinen kartano. Paljon ikkunoita, perustukset tiilestä, seinät puuta. Lapsellisen helppoa. Tiirikka sisään ikkunan raosta, ja voilà, tiirikan sisään rakennetut ilmatyynyt laajenivat rusauttaen hiljaa lukon irti. Ikkunan luukku aukesi muutaman sentin, mutta sen verran, että Ben sai aukaistua sen ja kömmittyä sisään. Huone, johon hän putosi, oli pienehkö, ehkä sihteerin toimisto. Hyvä, hänen tarvitsisi vain kuunnella hiljaa pimeydessä mitä seinän toisella puolella tapahtui.
Ikkunasta suoraan eteenpäin oli työpöytä, jonka päällä lepäsi tietokone. Vastakkaisella seinällä oli ovi, joka johti käytävään. Käytävän oikealla puolella oli ministerin toimisto, toisella puolella portaat alas. Vastakkaisella puolella sihteerin toimistoa oli hissi. Ben oli saanut opittua piirustukset ulkoa, ennen kuin lähti suorittamaan tehtävää. Oven oikealla puolella oli nurkassa ilmastointikanava. Seinät olivat täynnä tauluja. Hiljaa hiipien Ben meni kanavan eteen ja aukaisi sen ruuvimeisselillä. Sitten sisään ja luukku kiinni yhdellä ruuvilla, jottei kukaan epäilisi mitään.
Ben ryömi kanavassa ja oli ottamassa esille äänitintä, mutta ensimmäisen nurkan takana hän kohtasi yllätyksen. Kanavan seinistä lähti punainen valoristikko, joka esti kulkemisen. Äänitin taskuun ja metallipuikon päässä oleva peili esille. Pelin tarkoituksena oli katkaista yksi ristikon valoista ja johtaa valo takaisin alkupaikkaan. Hitaasti Ben asetti peilin valmiiksi ja laittoi sen laseriin katkaistakseen valon. Kumma kyllä koko ristikko sammui saman tien. Kenties ristikko oli vanhaa mallia, mutta miksi vanhassa kartanossa ylipäätänsä on laserristikko ilmastointikanavassa?
Sitä pulmaa Benin ei ollut tarkoitus varmistaa. Sen sijaan hän jatkoi ryömimistä seuraavalle luukulle, joka oli oikean puoleisessa seinässä muutaman metrin päässä. Luukun takana oli ministerin toimisto. Nähtävästi sisällä oli jonkinmoinen kokous, missä ministeri istui pitkähkön pöydän päässä. Huone oli heikosti valaistu ja ainoa valo lähti pöydän keskellä olevasta lampusta. Huoneen oikealla puolella oli liuta Brasilian armeijan everstejä ja muita univormupukuisia sotilaita. Vasemmalla puolella taas oli valkoisiin takkeihin pukeutuneita silmälasipäisiä miehiä, jotka kumma kyllä näyttivät täysin saman näköisiltä.

Koska luukku oli huoneen vasemmassa ylänurkassa, Ben ei nähnyt valkoisten miesten kasvoja mutta takaraivot hyvinkin. Kaikilla oli valkoiset hiukset, jotka oli kammattu vedellä taaksepäin. Kaikilla oli valkoinen lääkärin takki ja valkoiset housut. Ministeri Lebeniä vastapäätä istui pöydän päässä naissihteeri, jonka edessä oli vanhanmallinen kirjoituskone. Pöydällä oli kaikkialla papereita sikin sokin, kahvikuppeja ja muutama kahvipannu. Nähtävästi kokous oli kestänyt jo aika kauan. Ben ujutti äänittimen ilmastointiristikon läpi roikkumaan huoneen melkein täydelliseen pimeyteen.
Toinen kummallinen asia huoneessa oli se, että kaikki puhuivat englantia. Siispä Benin ei tarvinnut kytkeä päälle tulkkia. Ministeri avasi ensimmäisenä suunsa hiljaisuuden vallitessa.
”Jos toveri Eversti on päässyt yksimielisyyteen asiasta, voimme lähteä tarkistamaan, öh, ”tiloja”.
Everstit nyökkäsivät päätään ja samoin tekivät valkotakkiset miehet. Joukkue nousi, ja lähti kävelemään ulos ministerin huoneesta. Sihteeri jäi kuitenkin siivoamaan papereita ja kahvikuppeja.
Kokous oli ohi.
Ben lähti ryömimään kohti hissikuilun luukkua. Nähtävästi hissi oli tavallista suurempi, koska miten muuten kaksitoista henkinen ryhmä olisi mahtunut sinne. Mutta mihin tarvittiin niin suurta hissiä? Kun Ben sai aukaistua luukun hissikuiluun, hissi lähti nitisten alaspäin. Ben ei epäröinyt ampuessaan vetokärjellisen koukun hissikuilun seinän vastapäätä häntä vähän korkeammalle. Sitten hän heilautti itsensä kuiluun. Hänen kenkiensä osuminen kuilun pintaan olisi tavallisesti ollut kumea kaiku pitkin kuilua ja jokainen sen takana olija olisi kuullut sen, mutta ei, jos hyppääjällä oli ilmatyynyjen varmistamat pohjat, joiden erikoisvalmisteinen kumipinta kiinnittyi hyvin kiinni seinään. Sitten vain tiputus liikkeellä alas kuiluun hissin perään.
Hissin laskeutuminen kesti tolkuttoman kauan. Ainakin viisi minuuttia se laskeutui alaspäin. Ben arveli olevansa kallion sisässä. Sitten hissi pysähtyi. Hän kuuli ihmiskorvia raastavan metallisen rahinan. Aivan kuin metalli olisi raapinut toista metallia. Sitten hissi jyrähti uudelleen liikkeelle. Vieläkin alaspäin! Ben oli pysähtynyt parinmetrin korkeudelle hissin katosta, ja kun se lähti alaspäin, sen yläpuolella alkoivat seiniin piilotetut luukut sulkeutua. Ne liikkuivat hitaasti toisiaan vasten. Benin oli päästävä alemmas toiselle puolelle tai muuten hänet pysäyttäisi puolenmetrin paksuinen rautaseinä. Kun Ben päästi vaijeria alemmas, sen sulkumekanismi hiertyi sisään sulkien salvan ja estäen narun päästämisen liikkeelle. Miksi näiden varusteiden piti pettää juuri nyt?!
Benillä ei ollut hetkeäkään aikaa miettiä. Toisella kädellä hän kaivoi esille uuden hakasen, ja toisella kädellä hän katkaisi köyden. Vinhasti kieppuen hän putosi luukkujen päiden välistä hissin perään. Hän pysäytti kieppumisliikkeen puolta sekuntia sen jälkeen kun oli pudonnut luukkujen välistä, ja tähtäsi ylöspäin ja ampui. Nuoli iskeytyi päin toista luukkua, ja upposi kymmenen senttiä sen sisään ennen kuin mekanismi ampui kolme pientä väkästä pitääkseen haan tiukasti paikoillaan. Heilumisliikkeen vuoksi Ben mätkähti päin seinää, ja oli päästää irti köydestä. Hän lähti ensin ylöspäin liimaamaan luukkuihin kiinni puolikiloa semtex-muoviräjähdettä. Jos hänelle tulisi kiire ulos, hänen pitäisi myös päästä nopeasti ulos. Kaiken varalta. Sitten takaisin alas. Hissi oli pysähtynyt ainakin kaksikymmentä metriä hänen alapuolelleen. Ben hivuttautui alas hissin katolle ja etsi seinästä kanavia, joilla pääsisi pois kuilusta.

Niitä ei ollut. Koko kuilussa ei ollut yhtä ainutta luukkua, rakoa, huoltotunnelia, tai reikää. Ainoa tie pois olisi joko räjäyttää tie ulos ylhäältä, tai hissin kautta ”tiloihin”. Lämpökamera paljasti, että hissin ovien takana oli asennossa seisovia vartijoita. Kumma kyllä mitään muuta ei näkynyt. Ehkä seinät oli lyijyvuorattu niin, ettei lämpö karkaisi pois. Ei ollut muuta keinoa. Siispä hissiin.
Hissin katto aukesi helposti. Hiljennetyllä 0.50 kaliperin DS luodit katon oikeisiin kohtiin ja katto tipahti pehmustetulle lattialle. Ben oli jo ajatellut strategiaa, miten pääsisi sisään, kun kaiveli räjähdettä repustaan…

Lugas ei pitänyt tästä. Seisoa nyt koko kahdeksan tuntia vitivalkoisen huoneen hissin oven vieressä aivan hiljaa. Lugas ei valittanut, koska vaikka hän ei tehnyt muuta kuin seisoi, niin siitä maksettiin suhteellisen hyvää palkkaa. Hän oli ollut työssä kaksi viikkoa, ja mitään ei ollut tapahtunut. Koko paikassa ei ollut muuta ihmeellisyyttä kuin se, että kaikki oli hiiren hiljaista. Lukuun ottamatta äskeistä pientä tömähdystä, joka oli kuulunut hissikuilusta. Hänen toverinaan seisoi hissin ovien vasemmalla puolella Frans Godin, joka oli myös kuullut äänen ja sanoi: ”Pitäisi kai tarkistaa tuo? Ennen kuin pomo tulee takaisin?” Lugas vastasi ärtyneenä: ”No avaa ovi sitten, mutta tuskin se mitään vaarallista on.” Miten ihminen voikaan olla väärässä. Frans paineli ovien eteen ja painoi nappia. Hänen viimeinen näkynsä oli se, että vitivalkoinen hahmo kohotti konekiväärinsä eteenpäin ja painoi anatomisesti muotoiluun kädensijaan upotetusta liipaisimesta.

Käytävän toisessa päässä oli kaksoisovet. Niiden takana aula, jossa käveli niin vartioita kuin tiedemiehiäkin. Ja niistä kaksoisovista liukui sisään Frans God, jättäen leveän verivanan perässään. Heti hissin avattuaan hän oli aloittanut ilmalennon, joka oli päättynyt metrin päähän pariovista. Loppumatkan hän oli liukunut. Muut Vartijat eivät tienneet mitä tehdä. He vain tuijottivat Fransin ruumista, jonka ympärille alkoi kasvaa verilammikkoa. Muutama mies nosti aseensa ja lähti kävelemään hitaasti ovia kohti. Ovien läpi oli lentänyt tusina luoteja, jotka olivat leikanneet siistit jäljet reikien ympärille. Kun miehet astuivat sisään, he näkivät muutamia pisaroita verta lattialla, varmaan Fransin ilmalennon jäljiltä. Hissin ovien ympärillä seinät olivat peittyneet vereen. Hissin ovet olivat auki, ja kun katsoi tarkasti, saattoi nähdä jalkaparin roikkumassa ovien katonrajassa. Viiden metrin päässä yksi vartija pysähtyi kuin kohtalon sanelemana aistien vaaraa. Mutta Ben Longshot ei jätä tilaa sattumille. Ennen kuin vartijat ehtivät liikahtaakaan, pimeän hissin varjoista lensi kaksi mustaa pientä pakettia. Ne lensivät vartijoiden jalkoihin, ja yksi vartijoista potkaisi paketin ympäri. Hänen viimeinen ilmeensä oli luettavissa hänen kasvoiltaan. Hänen sieraimensa laajenivat pelosta, silmät olivat lentää selälleen, kun hän katsoi kuplamuoviin peitetyn paketin myrkyn vihreitä, hitaasti sykkiviä lukuja jotka liikehtivät kohti nollaa. Sitten hän sai ilmaa keuhkoihinsa huutaakseen: ”POMMI! SE ON POMMI!! PAKO…!”. Enempää hän ei ehtinyt sanoa. Räjähdys ravisteli koko kartanoa ja laitosta kaataen sen lähellä olleilta jalat alta. Kaksoisovista purkautui myrkynvihreitä liekkejä polttaen monta ihmistä. Ben Longshot oli tullut pisteeseen, jota ei voinut enää perua.
Ben laskeutui alas hissikuilusta käytävälle. Käytävä oli täynnä vihreitä liekkejä, seiniin oli ilmestynyt aukkoja. Katosta roikkui johtoja, jotka syöttivät käytävälle sähköjä. Linjojen katketessa käytävästä sammuivat valot. Benin puku vaihtoi nopeasti värin mustaan, mutta siitä ei ollut paljoakaan hyötyä vihreässä kajossa. Lähin aukko seinässä oli Benin oikealla puolella lähellä hissiä. Ben hivuttautui aukosta. Nähtävästi huone jossa hän oli, oli ruokasali. Toisella puolella huonetta oli noutopaikka, ja takaseinällä oikeassa kulmassa oli ovi. Ben juoksi nopeasti ovelle ja kääntyi käytävässä vasemmalle. Oikealla vartijat yrittivät saada aulan liekkejä sammumaan. Käytävä kääntyi pian, ja Ben näki käytävää pitkin juoksevan lisää vartijoita palosammuttimet käsissään. Jos Benin ihmisvaistot olisivat vielä jäljellä, hän olisi ampunut heidät siihen paikkaan. Mutta kuitenkin hänen kätensä kohosi ja muutaman sekunnin kuluttua kaikki kolme vartijaa makasivat maassa. Ben juoksi kuitenkin eteenpäin etsien tietä pois laitoksesta. Mutta missään ei näkynyt portaita, hissiä tai mitään tietä millä olisi päästy ylös tai alas. Laitos oli yksikerroksinen.
Benin oikealla puolella paloi oven päällä punainen valo. Ben pysähtyi ja katsoi sisään ovessa olevasta ikkunasta. Aivan vastakkaisella seinällä oli toinen ovi. Oven takana oli avarahko huone, jonka toisessa päädyssä oli tietokonepisteitä kuin toimistoissa. Toisessa päässä oli lattiassa pieni syvennys, ja sitten takaseinän peitti melkein kokonaan suuri hologramminen maailmankartta. Sen edessä oli kaksi vaakatasossa olevaa säiliötä, joiden kyljissä olevista kuvista Ben sai kunnon kuvan vain tarkennuksella. Niissä oli säteilyvaaramerkit. Mitään sanomatta tai ilmettä päästämättä Ben syöksyi huoneeseen. Puolivälissä huonetta lattia tärähti ja hän kaatui maahan kaukaisten huutojen kaikuessa laitoksessa. Tulipalo oli varmastikin vain pahentunut ja levinnyt eri osastoille. Jos laitoksessa valmistettaisiin ydinaseita, koko kaupunki voisi muuttua radioaktiiviseksi kraatteriksi. Ben vilkaisi ympärilleen. Säiliöiden vieressä oli pöydälle jäänyt käsitietokone. Ben luki siitä:

”10.4. 2028. Kokeen toinen viikko. Olemme saaneet valmiiksi vasta kaksi ydinasesäiliötä, mutta jos saamme huomenna Isolta Britannialta sen lupaaman lähetyksen, voimme rakentaa vähintään kolme säiliötä lisää. Nämä säiliöt ovat tohtori Daneinin rakentamia, ja täysin tiiviitä. Toisin kuin muut aikaisemmat säiliöt, nämä kestävät hyvin vaikkapa maanjäristykset, mutta kuumuudelle ne ovat erittäin arkoja. Siksi niiden kaikki neljä plutoniumsauvaa säilytetään muualla turvassa. Mutta koko laitos saa virtaa kaikkiin kokeisiin riittävästi, jos pidämme molemmissa johdettua pienempää ”taktista” sauvaa sisällä. Siksi niitä ei tarvitse sulkea lainkaan. Jos ne kuitenkin sulaisivat ja aineromahdus syntyisi, tohtori Danein on johdattanut niistä säteilyn pois kokonaan. Huomenna on tarkoitus kokeilla ensimmäistä ”taktista” räjähdystä. Jos VAML tulee hakemaan ne täältä, voimme sanoa hyvästit Yhdysvaltojen hirmuhallinnolle. Eläköön Vapaus!”

Ben laski päiväkirjan taskuunsa. Jos USA vain saisi tietoonsa että Brasilia tuki terroristeja, voisi Brasilia sanoa hyvästit itselleen. Tämä käsitietokone sisälsi varmasti enemmänkin tietoa, mutta niitä ei nyt ehtinyt kukaan lukea. Sitä paitsi rakennusta ravisteli toinenkin räjähdys, mikä tarkoitti pikaista poistumista. Mutta ensin työ, sitten pakoon. Ben kaivoi repustaan lisää pakkauksia, ja asetti ne ympäri huonetta. Räjähdyksestä tulisi komea. Kun Ben laittoi viimeistä pakettia maailmankartan alle, rakennus tärisi uudestaan ja käytäviltä kuului räjähdyksiä. Samassa huoneen kaiuttimista kuului ääni. ”Kaikki vapaana olevat vartijat, siirtykää välittömästi huoneeseen IIBX. Toistan, kaikki vartijat…” Benin ei tarvinnut kuunnella enempää. Pian vartijoita virtaisi huoneeseen, ja hän jäisi loukkuun. Juuri kun Ben nousi ylös, huoneen toisesta ovesta juoksi vartija sisälle. Vartija huusi, mutta huuto katkesi lyhyeen, kun luodit lävistivät rintakehän. Kun luodit osuivat häneen, toinen vartija yritti juosta huoneen läpi toiselle puolelle, mutta kaatui maahan kesken juoksun. Kolmas vartija syöksyi työpöydän taakse ja kaatoi sen suojaksi. Hän nousi toisen polvensa varaan ja avasi tulen.

Ben syöksyi maahan lähelle Ensimmäistä säiliötä. Luodit viuhuivat sankasti hänen ylitseen ja osuivat tietokoneisiin ja seiniin. Uusi lipas sisään, ja liipaisin pohjaan. Vartija yritti syöksyä suojaan, mutta turhaan. 8.89 luodit puhkovat tiensä läpi alumiinipöydästä samalla tavalla kuin riisipaperista. Vartija ähkäisi ja kaatui maahan. Ben nousi ylös ja lähti juoksemaan ovia kohti. puolessa välissä huonetta räjähdys raastoi ilmaa, ja ovi mistä Ben oli tullut huoneeseen, räjähti sisään liekkien vallatessa oven ympäristön. Aikaa ei ollut paljon. Pian liekit saartaisivat huoneen ja pommit räjähtäisivät vieden koko kukkulan mukanaan. Ben nousi ylös ja lähti juoksemaan kohti toista ovea. Yksi vartija ryntäsi sisään ja kaatoi Benin maahan. Benin ase lensi lähelle ovea vartijan taakse. Myös hänet kaataneen vartijan ase oli pudonnut, ja hän kävi nyt puukon kanssa Beniä vastaan hirveästi huutaen. Melkein sääliksi kävi. Nopealla viillolla Ben katkaisi vartijan puukkoa pitäneen käden katanallaan, ja lävisti kiertoliikkeensä lopuksi vartijan mahan. Ähkäisten mies kaatui maahan, ja Ben nosti aseensa ja juoksi ulos huoneesta. Oikealla puolella oli aula, mutta koko käytävä oli täyttynyt liekeistä. Benin oli juostava toiseen suuntaan ja kierrettävä aula päästäkseen takaisin hissiin. Toinen mahdollisuus oli kietoutua sammutus peitteeseen, ja yrittää juosta liekkien läpi. Matkaa oli kuitenkin yli kaksikymmentä metriä, eli läpijuoksu oli vaikeaa. Tosin hänen pukunsa hylki liekkejä, mutta entä kahdenkymmenen metrin juoksun ajan? Ei ollut aikaa kiertää aulaa, tai ajatella. Ben tempaisi kuolleen vartijan selästä sammutuspeitteen ja kietoi sen ympärilleen. Hän käynnisti metallisen kameran maskiinsa ja samassa liekit katosivat hänen näkökentästään. Sitten vain juoksuksi. Muutaman metrin jälkeen peite alkoi repeillä, ja hänen maskinsa ylänurkkaan ilmestyi vilkkuva valo, joka esitti palovaroitusmerkkiä. Benin oli räjäytettävä hissikuilun luukku, jos mielisi ulos. Nopeasti juostessaan Ben kaivoi taskustaan sytyttimen ja painoi nappia. Taas koko laitos tärähti. Katosta tippui pieniä lohkareita lattialle. Hissin edessä olevat seinät olivat romahtaneet melkein kokonaan, mutta vielä oli sukellettava aukko jäljellä. Ben hyppäsi ilmaan muutaman metrin päässä hissin ovista, ja lensi uuden räjähdyksen ravistelemana läpi pienestä aukosta. Hissin sisällä hän ravisti päältään läpipalaneen rievun ja hyppäsi hissin katolle. Siellä hän näki yläpuolellaan aukon luukuissa, jotka olivat pahasti vääntyneet. Ben ampui ylös uuden vaijerin täyslatauksella, jotta se kiinnittyisi kunnolla kiinni hissikuilun kattoon. Ikuisuudelta kestäneen muutaman sekunnin ajan vaijeri vain kohosi ylöspäin kunnes Ben oli varma että se oli kunnolla kiinnittynyt. Sitten vain kela kiinni vyöhän ja ylös. Samalla voimakas räjähdys ravisti jälleen laitosta ja Benin alapuolella räjähti.
Liekit löivät Benin jalkoihin, vaikka hän oli jo kolmen metrin korkeudella hissistä. Kela hinasi hänet nopeasti ylös, ja Kartanon hissiovet olivat kiinni. Ben heilautti itseään eteenpäin ja potkaisi ne sisään. Takana muutama ihminen juoksi ensin ylös, sitten tavaroita kanniskellen alas. Kartanon sähköt olivat katkenneet. Enää muutama minuutti jäljellä ennen kuin säiliöt räjähtäisivät vieden koko komeuden mukanaan. Benin puku vaihtoi värin mustaan hänen heilauttaessa itsensä kartanoon. Ben juoksi sihteerin huoneeseen ja hyppäsi läpi ikkunan. Nyt ei tarvinnut varoa hälytystä. Ben katsoi ensin metsään, sitten ajotielle alas kartanolta, sitten hän katsoi kallion kielekkeelle. Kartanon takana noin viidenkymmenen metrin päässä kartanosta leijui USA:n sotilashelikopteri. Sieltä näytettiin valoja Benille, ja heilutettiin. Ben lähti juoksemaan kohti kielekettä, samalla kun kopterista ammuttiin haka ruohikkoon Benin eteen. Benin juostessa hän poimi haan, ja kiinnitti sen juostessaan ranteisiinsa. Ben oli jo hyppäämässä alas kielekkeeltä. Mutta sitten räjähti.
Koko kukkula tärisi holtittomasti ja Kartano romahti. Sitten kesken romahduksen Kartanon keskeltä nousi liekkipilari kammottavan räjähdyksen saattelemana. Siinä meni hissi kuilu. Sitten, kun liekit olivat laantumassa ja Benin juuri ponnistaessa ilmaan, Kartanon läpi räjähti paineaalto heittäen puuta ja kiveä monen kymmenen metrin päähän. Paineaalto heitti Benin alas jyrkänteeltä, ja muutaman metrin putoamisen jälkeen noin sata metriä hänen alapuolellaan kallion läpi räjähti. Monta tonnia kiveä syöksyi liekkien saattelemana alas kalliolta tehden monta isoa reikää jo nyt palavaan kallioon. Leikkien ja kivimurskan läpi Ben tippui elämänlankaa käsissään pitäen. Sitten leikit jäivät taakse ja Ben syöksyi kohti maata. Muutaman kymmenen metrin päässä maasta Ben tunsi syöksynsä heilahtavan, ja aloittaen hitaan nousunsa heiluriliikkeessä. Kopteri hinasi häntä ylös koneeseen samalla, kun palavat kivet syöksyivät maahan sytyttäen metsäpalon. Palossa ei kukaan kuollut ja se saatiin taltutettua nopeasti. Kaaoksen keskellä musta helikopteri kohosi ylemmäs hilaten Ben Longshotin, Mustan Samurain ylös kopteriin. Benin päästyä ylös, kopteri otti suunnan Atlantille, jossa Yhdysvaltojen lentotukialus käynnisti koneet odottaen yhtä ainoata sotilasta mukaan alukseen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä