Naisen hahmo väreili hiilipölyn keskellä kuin aaveen. Opa pyyhkäisi silmiään. Maailma oli tumma ja aamu oli nousemassa korkealla ylhäällä.
-Jaksa, sanoi nainen. Huulet liikkuivat, ääni oli täyteläinen. Opa ajatteli, ettei mikään hiilipöly ikinä pystynyt käheyttämään tuota kurkkua. Hänen oma äänensä oli lähtenyt ajat sitten. Niin Opa vain nyökkäsi, nyökkäsi uudestaan ja löi taas työkalullaan.
Yläpuolella kivi tärisi. Suuri elefantti tulla tömisteli tietä. Eläimen ryppyisessä niskassa ratsasti kahareisin jokin prinsessa. Norsun ympärillä liihotti monenkirjavia lintuja, aivan pieniä, melkein kuin höyryävien latvustojen kolibreja. Väen valtavuus ympäröi majesteettisesti askeltavaa eläintä. Todellisuudessa suunnaton elukka vähät välitti kaikesta humusta ja sumusta ympärillään. Se purjehti ikivanhaa tietä elävässä massassa ja oli keskittynyt paljon synkempiin ajatuksiin. Se katsoi, näkyikö ympärillä sotilaita. Sotaurhot kiiltävine kilpineen olivat ainoat, joista se todella välitti. Tosin nyt norsu välitti hiukan myös prinsessasta.
Prinsessa tuotti otukselle nautintoa ja suurta hupia; se antoi tytön hupailla kärsänsä päällä ja kantoi häntä aina niskassaan.
Nyt suuri eläin tiesi, että joku ajatteli murhaa. Omassa majesteettisuudessaan se ei pelännyt. Sitä huoletti. Jollain oli kalavelkoja maksettavana. Huomaamattaan elukka tallasi parin huntupäisen neidon jalkoihinsa. Ihmiset hullaantuivat verisestä massasta, joka raahautui eläimen jaloissa, kahmivat sitä itseensä ja hieroivat ihoonsa.
Otus tunsi prinsessan - mistä ihmeen maasta sekin oli mukaan tullut? - kumartuvan niskassaan, ja sitten tytön kasvot vilkkuivatkin jo hänen edessään epäterveen hehkun valaisemina, ruskeat hiukset valtoimenaan. -Mikä noin synkistää, suuri eläin?
-Ei mikään?
-Sinä hyriset. Minä tunnen sen.
-Olet typerä pikku tyttö.
-Sinä haudot murhaa.
-Entä jos haudonkin?
-Sen minä arvasin! Eikö meidän pian pitäisi karistaa nämä ihmiset kannoiltamme? Me emme ikinä ehdi Hetanaan ajoissa.
-Se on aivan totta. Graecius saa puhua heille.
-Graecius on jo ratsastanut. Minä tahdon kylpyyn.
-Kylvet Oigonissa vielä tänä iltana, kulta. Puhu näillä ääliöille.
Ja tyttö kohottautui seisomaan eläimen kyttyräisen selän päälle.
(jatkoa toivovat, huutakaa hii)
-Jaksa, sanoi nainen. Huulet liikkuivat, ääni oli täyteläinen. Opa ajatteli, ettei mikään hiilipöly ikinä pystynyt käheyttämään tuota kurkkua. Hänen oma äänensä oli lähtenyt ajat sitten. Niin Opa vain nyökkäsi, nyökkäsi uudestaan ja löi taas työkalullaan.
Yläpuolella kivi tärisi. Suuri elefantti tulla tömisteli tietä. Eläimen ryppyisessä niskassa ratsasti kahareisin jokin prinsessa. Norsun ympärillä liihotti monenkirjavia lintuja, aivan pieniä, melkein kuin höyryävien latvustojen kolibreja. Väen valtavuus ympäröi majesteettisesti askeltavaa eläintä. Todellisuudessa suunnaton elukka vähät välitti kaikesta humusta ja sumusta ympärillään. Se purjehti ikivanhaa tietä elävässä massassa ja oli keskittynyt paljon synkempiin ajatuksiin. Se katsoi, näkyikö ympärillä sotilaita. Sotaurhot kiiltävine kilpineen olivat ainoat, joista se todella välitti. Tosin nyt norsu välitti hiukan myös prinsessasta.
Prinsessa tuotti otukselle nautintoa ja suurta hupia; se antoi tytön hupailla kärsänsä päällä ja kantoi häntä aina niskassaan.
Nyt suuri eläin tiesi, että joku ajatteli murhaa. Omassa majesteettisuudessaan se ei pelännyt. Sitä huoletti. Jollain oli kalavelkoja maksettavana. Huomaamattaan elukka tallasi parin huntupäisen neidon jalkoihinsa. Ihmiset hullaantuivat verisestä massasta, joka raahautui eläimen jaloissa, kahmivat sitä itseensä ja hieroivat ihoonsa.
Otus tunsi prinsessan - mistä ihmeen maasta sekin oli mukaan tullut? - kumartuvan niskassaan, ja sitten tytön kasvot vilkkuivatkin jo hänen edessään epäterveen hehkun valaisemina, ruskeat hiukset valtoimenaan. -Mikä noin synkistää, suuri eläin?
-Ei mikään?
-Sinä hyriset. Minä tunnen sen.
-Olet typerä pikku tyttö.
-Sinä haudot murhaa.
-Entä jos haudonkin?
-Sen minä arvasin! Eikö meidän pian pitäisi karistaa nämä ihmiset kannoiltamme? Me emme ikinä ehdi Hetanaan ajoissa.
-Se on aivan totta. Graecius saa puhua heille.
-Graecius on jo ratsastanut. Minä tahdon kylpyyn.
-Kylvet Oigonissa vielä tänä iltana, kulta. Puhu näillä ääliöille.
Ja tyttö kohottautui seisomaan eläimen kyttyräisen selän päälle.
(jatkoa toivovat, huutakaa hii)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hii hii hii, hiiri hyppelehtii.
Absurbi ja omituinen, mutta jostain syystä tuota haluaa lukea lisää.
Todellakin yhtä omintakeista kuin aina ja siksi haluammekin lisää! Tiedonjanomme ei anna periksi enne kuin se on täytetty!