Kuka omistaa

Myin v 1987 alaikäiselle pojalleni osuuteni pientilasta. Paperit teki varatuomari, paikalla oli myös julkinen kaupanvahvistaja, jonka leima on kauppakirjassa. Olisiko paperit pitänyt käyttää jossain viranomaisella, en muista onko ne ollut muualla kuin pöytälaatikossani.
Kysyn siksi kun väestötietojärjestelmässä näkyi viime vuonna, että omistan tilasta 1/5 osan.
Ulosottomieskin on joskus ollut kiinnostunut omaisuudestani .
Äitini omistaa myös 1/5 osan tilasta, jos hän kuolee ensimmäisenä, olen päättänyt etten ota perintöä vastaan. Täytyy varmaan ilmoittaa kirjallisesti, ettei ota perintöä vastaan. Kuka silloin saa "osuuteni" ? Minulla on kaksi lasta, ei aviopuolisoa.
Tuosta osuudesta vielä, verottajan papereissa 1/5 osa tilasta on merkitty nyt täysi-ikäisen poikani papereihin, minulla ei pitäisi olla mitään tekemistä osuuden kanssa, mutta nimeni kummittelee milloin missäkin tiedostoissa.
Voisiko olla niin että esitän kauppakirjan, tai poikani esittää, esim perukirjatilaisuudessa ?
Olis mahtavaa saada tää asia selväksi, yli 16 vuotta oon miettinyt, menikö kaikki oikein.
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Selvitä onko lainhuuto haettu. Nykyään ainakin pitää lainhuuto hakea käräjäoikeudesta, sen paikkakunnan käräjäoikeudesta missä tilaosuus on.

Kun luovut perinnöstä äitisi jälkeen, niin perintö menee lapsillesi.

Äänestä

Kuten exlm jo arvasikin niin kuullostaa siltä että lainhuuto on hakematta ja varainsiirtovero maksamatta. Viranomaisten eri järjestelmät ottavat kiinteistönomistajatiedot käytännössä aina lainhuutorekisteristä. (mistäpä muualtakaan) Lainhuudattaminen on ostajan velvollisuus (tehtävä 6 kk) ja samalla maksetaan varainsiirtovero (entinen leimavero) joka on 4% kauppahinnasta. (myyntivoittovero onkin sitten asia erikseen) Lähden selostuksessani oletuksesta että osuutta ei ole lainhuudatettu. Tiedon lainhuudosta pitäisi saada ilmaiseksi käräjäoikeudesta (ja myös maanmittaustoimistosta) jos ei pyydä siitä paperisto otetta joka taasen maksaa.

Nyt kun ilmeisesti lainhuutoa ei ole haettu määräajassa niin siitä seuraa veronkorotus.
joka tässä tapauksessa on maksimi eli 100% eli samanverran kuin kauppasumma (Vero nousee 20% jokaiselta alkavalta 6 kk. siitä kun vero olisi pitänyt maksaa)

Poikasi omistaa yhtä kaikki osuuden kiinteistöön vaikka sitä ei ole lainhuudatettu mutta ongelmia tämä aiheuttaa tulevaisuudessa. Ensinnäkin ilman lainhuutoa joudut todistelemaan viranomaisille ja muille poikasi omistusoikeuden kauppakirjoilla, kun omistusoikeus ei näy rekisterissä. Tämä voi haitata myöhempää mahdollista kaupantekoa, varsinkin koska osuuden myöhemmät omistajat ovat vastuussa verosta kun yrittävät lainhuudattaa osuutta. Mutta ilmeisesti tämä ei liene tässä tapauksessa ole kovin akuuttia. Seuraava asia voi sensijaan voi olla.

Toisekseen poikasi ei ole oikeutta saada osuuttansa erotetuksi tilasta (käynnistä halkominen) ilman lainhuutoa. Periaatteessa jos tilan kaikki muut osakkaat hakevat halkomista niin käytännössä poikasi osuus erottuu tilasta vaikkei lainhuuto ole (ja se jää kantatilaksi). Tämänjälkeen kun tila on erotettu niin ongelmaksi muodostuu taas tuo kaupanteon vaikeus jos poikasi joskus haluaa myydä tilan, josta puhuin edellä.

Kolmanneksi poikasi ei saa lainhuudon antamaa omistuksensuojausta joihinkin huijaustilanteisiin (Maakaari 13 luku), mutta tämäkään ei liene kovin vakavaa sillä tuskin isänä aiot yrittää myydä poikasi osuutta enää kenellekään muulle tai pantata sitä :-)

Koko edellinen selostus perustuu tämänhetkiseen lainsäädäntöön. Tapauksessasi ongelma on se että kauppa on tehty vanhan maakaaren ja leimaverolain aikana ja niitä tapaukseesi pitää soveltaa. Siksi saattaa olla että joku osa edellisestä ei ihan pidä paikkaansa. Kannattaa mahdollisesti tiedustella käräjäoikeudesta joka lainhuudot kirjaa. (Jokatapauksessa lainhuudatus on tehtävä ennemmin tai myöhemmin edellä mainuttujen seikkojen takia. Ei sitä ikuisesti voi olla huudattamattakaan.)

Voin yrittää vielä ottaa selvää vanhasta lainsäädännöstä ja kirjoitan tänne jos jotain saan selville.

Loppukysymykseesi kuka saa äitisi perinnön jos luovut perinnöstä. Sen saa sijaisperijäsi eli sinun lapsesi (rintaperillisesi)

Äänestä
  • "Nyt kun ilmeisesti lainhuutoa ei ole haettu määräajassa niin siitä seuraa veronkorotus.
    joka tässä tapauksessa on maksimi eli 100% eli samanverran kuin kauppasumma (Vero nousee 20% jokaiselta alkavalta 6 kk. siitä kun vero olisi pitänyt maksaa)"

    Veronkorotus on maksimissaan 100 %, mikä ei sentään ole "saman verran kuin kauppasumma". Kun ajallaan maksettu vero on 4 % kauppahinnasta, niin sadalla prosentilla korotettu vero on 8 % kauppahinnasta.

    Luulisi maanmittarin tällaiset asiat hallitsevan!

    "Varainsiirtoverolaki 29.11.1996/931
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

    1 luku

    Yleiset säännökset

    7 §

    Veron suorittamisajankohta

    Vero on suoritettava viimeistään lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa tai jos lainhuutoa tai kirjaamista ei ole säädetyssä ajassa haettu tai sitä ei ole haettava, kuuden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä.

    8 §

    Viivästyskorotus

    Jollei lainhuutoa tai kirjaamista ole säädetyssä ajassa haettu, veroa korotetaan 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta siitä päivästä lukien, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea. Veroa korotetaan kuitenkin enintään 100 prosentilla."

    Äänestä

  • Puristi kirjoitti:

    "Nyt kun ilmeisesti lainhuutoa ei ole haettu määräajassa niin siitä seuraa veronkorotus.
    joka tässä tapauksessa on maksimi eli 100% eli samanverran kuin kauppasumma (Vero nousee 20% jokaiselta alkavalta 6 kk. siitä kun vero olisi pitänyt maksaa)"

    Veronkorotus on maksimissaan 100 %, mikä ei sentään ole "saman verran kuin kauppasumma". Kun ajallaan maksettu vero on 4 % kauppahinnasta, niin sadalla prosentilla korotettu vero on 8 % kauppahinnasta.

    Luulisi maanmittarin tällaiset asiat hallitsevan!

    "Varainsiirtoverolaki 29.11.1996/931
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

    1 luku

    Yleiset säännökset

    7 §

    Veron suorittamisajankohta

    Vero on suoritettava viimeistään lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa tai jos lainhuutoa tai kirjaamista ei ole säädetyssä ajassa haettu tai sitä ei ole haettava, kuuden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä.

    8 §

    Viivästyskorotus

    Jollei lainhuutoa tai kirjaamista ole säädetyssä ajassa haettu, veroa korotetaan 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta siitä päivästä lukien, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea. Veroa korotetaan kuitenkin enintään 100 prosentilla."

    Poikahan nyt sitten omistaa osuutensa. Se on hyvä asia.
    Katselin kauppakirjaa, johon olen merkinnyt "kauppakirja esitetään sitten joskus, esim minun kuollessa". Olen tiedon saanut joskus oikeusaputoimistosta, sitä en tiedä pitääkö paikkansa.
    Merkintöjeni mukaan olisi lainhuuto haettu v 1964 ja v 1997. Eli lainhuutoa ei ole haettu minun ja poikani kauppaan.
    Olen kirjoittanut myös nro sarjan , saisikohan sen perusteella asiasta selvyyden, mistä kysyn.
    KIITOS aiemmasta avusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokunen kirjoitti:

Myin v 1987 alaikäiselle pojalleni osuuteni pientilasta. Paperit teki varatuomari, paikalla oli myös julkinen kaupanvahvistaja, jonka leima on kauppakirjassa. Olisiko paperit pitänyt käyttää jossain viranomaisella, en muista onko ne ollut muualla kuin pöytälaatikossani.
Kysyn siksi kun väestötietojärjestelmässä näkyi viime vuonna, että omistan tilasta 1/5 osan.
Ulosottomieskin on joskus ollut kiinnostunut omaisuudestani .
Äitini omistaa myös 1/5 osan tilasta, jos hän kuolee ensimmäisenä, olen päättänyt etten ota perintöä vastaan. Täytyy varmaan ilmoittaa kirjallisesti, ettei ota perintöä vastaan. Kuka silloin saa "osuuteni" ? Minulla on kaksi lasta, ei aviopuolisoa.
Tuosta osuudesta vielä, verottajan papereissa 1/5 osa tilasta on merkitty nyt täysi-ikäisen poikani papereihin, minulla ei pitäisi olla mitään tekemistä osuuden kanssa, mutta nimeni kummittelee milloin missäkin tiedostoissa.
Voisiko olla niin että esitän kauppakirjan, tai poikani esittää, esim perukirjatilaisuudessa ?
Olis mahtavaa saada tää asia selväksi, yli 16 vuotta oon miettinyt, menikö kaikki oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu