Aiemmassa keskustelussa eräs kirjoittaja totesi, että ystävä sanoi irti ystävyyden ottaessaan koiran, vaikka kirjoittaja ei siitä pitänyt. Tästä lähti liikkeelle ajatus.
Mitä ystävyys yleensäkin on ja mitä sen pitäisi olla? Onko ystävyyttä vain se, että tekee juuri niinkuin toinen haluaa sinun tekevän ja elävän? Vai onko se sitä, että molemmat hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin ovat? Myös muuttumisen vuosien saatossa, koska niinhän aina käy - sekä elämälle että ihmiselle.
Itse kannatan viimeksi mainittua vaihtoehtoa. Se pätee myös rakkaussuhteeseen. Kukaan ei ole, eikä kenenkään tarvitse olla tasan sellainen kuin minä haluan. Kenellä voisi olla oikeus sanella näitä ehtoja, kun kukaan tuskin itsekään haluaisi olla sen kohteena? Minusta aikuisuus on yhdeltä osaltaan sitä, että kykenee antamaan toiselle luvan olla epätäydellinen, muuttuva, omanlaisensa. Rakkaus on enemmän sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on kuin sitä, että odottaa itse tulevansa hyväksytyksi tällaisena kuin olen. Kun kaksi ensin mainitunlaista kohtaa, syntyy ystävyys.
Ystävyys niinkuin rakkaussuhdekin (mielestäni sisältää myös ystävyyden, aina) vaativat kuitenkin aikamoisen annoksen myös huomioonottamista, toisen ihmisen kuulemista ja näkemistä, rehellisyyttä sekä toista että itseä kohtaan ja - huumoria, rutkasti. Uskon myös, että kyetäkseen välittämään toisesta, on osattava rakastaa myös itseään, välittää itsestään ihan oikeasti.
Mitä olette mieltä?
Mitä ystävyys yleensäkin on ja mitä sen pitäisi olla? Onko ystävyyttä vain se, että tekee juuri niinkuin toinen haluaa sinun tekevän ja elävän? Vai onko se sitä, että molemmat hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin ovat? Myös muuttumisen vuosien saatossa, koska niinhän aina käy - sekä elämälle että ihmiselle.
Itse kannatan viimeksi mainittua vaihtoehtoa. Se pätee myös rakkaussuhteeseen. Kukaan ei ole, eikä kenenkään tarvitse olla tasan sellainen kuin minä haluan. Kenellä voisi olla oikeus sanella näitä ehtoja, kun kukaan tuskin itsekään haluaisi olla sen kohteena? Minusta aikuisuus on yhdeltä osaltaan sitä, että kykenee antamaan toiselle luvan olla epätäydellinen, muuttuva, omanlaisensa. Rakkaus on enemmän sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on kuin sitä, että odottaa itse tulevansa hyväksytyksi tällaisena kuin olen. Kun kaksi ensin mainitunlaista kohtaa, syntyy ystävyys.
Ystävyys niinkuin rakkaussuhdekin (mielestäni sisältää myös ystävyyden, aina) vaativat kuitenkin aikamoisen annoksen myös huomioonottamista, toisen ihmisen kuulemista ja näkemistä, rehellisyyttä sekä toista että itseä kohtaan ja - huumoria, rutkasti. Uskon myös, että kyetäkseen välittämään toisesta, on osattava rakastaa myös itseään, välittää itsestään ihan oikeasti.
Mitä olette mieltä?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Juuri niin!!!! :)
samaa mieltä.
Niin miekii olen samaa mieltä!! :)
ainakin minun tyttöystäväni on myös paras ystäväni, kumpikin yrittää parhaansa mukaan olla tuomitsemasta toista ja jos joku asia toisessa alkaa ärsyttämään, puhutaan asia halki ja tähän asti taustalta on löytynyt joku muu syy kuin se että toinen vaan on ärsyttävä...En voisi kuvitella pinnallisempaa kuin laittaa ystävyys poikki koiran vuoksi, ei se ole ollut oikeaa ystävyyttä ensinkään,luulen niin. Kyllä oikea ystävä hyväksyy toisen juuri sellaisena kun tämä on, sillä eikö hän ole juuri siksi valinnut toisen ystäväkseen tai rakastetukseen, koska on ihastunut juuri tähän ihmiseen tälläisenään?
Jos täällä keskustellaan minusta ja minun ystävästäni, joka hankki lemmikin minun allergiastani huolimatta, niin ehkä on hyvä, että minäkin osallistun keskusteluun. Mieluummin kuitenkin näkisin, että täällä keskusteltaisiin yleisellä tasolla, joskin on otettava huomioon, että löytyy aina se syvällisempikin taso, joka on siellä jossakin pinnan alla piilossa, jota ei välttämättä edes huomaa ellei tunne tapausta yksityiskohtaisemmin eikä osaa nähdä ja yhdistellä asioita. Eli siis minut tarvitaan esimerkiksi: MINÄ en ole pannut ystävyyttä poikki!
En vaan voi surukseni enää käydä kylässä ystäväni kotona siksi että heidän perheessään on lemmikkieläin. Ottiko ystäväni lemmikin juuri siksi, että "pääsisi minusta eroon" vai vain sen enempiä ajattelematta ja minusta välittämättä?
Ei ystävien puolelta muutenkaan tarvitse eikä pidä hyväksyä mitä tahansa. Mitäs, jos tarjoaisi ystävälleen kala-aterian toisen vaikeasta kala-allergiasta huolimatta? Allergia ja astma eivät ole mitään huvittavia asioita vaan ne voivat olla pahimmillaan tappavia sairauksia.
Minä en ole maailman paras ystävä, sillä en ole koira, jolla ei ole minkäänlaista pakomahdollisuutta. En katsele kiltisti, jos joku tekee vääryyttä minua tai jotakuta muuta kohtaan. Jos en voi vaikuttaa asiaan muuten, niin ystävyys voidaan panna myös poikki, tai ottaa välimatkaa toiseen. Toista ei voi muuttaa, ja jos toista ei voi hyväksyä, silloin pitänee lähteä. Minä en suostuisi kulkemaan KENENKÄÄN talutushihnassa. Se on elämää eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Joskus on tehtävä valintoja. Miten pitkälle sitten meillä kenelläkään on valinnanvaraa seuran ja ystävien suhteen? On asioita, joita toiset ihmiset eivät ymmärrä, elleivät ole kokeneet samaa. Siksi ihminen voi tuntea yksinäisyyttä myös toisten seurassa. Joskus voi joutua olemaan yksin ja ilman ystäviä. Se saattaa olla myös toisten valinnan seurausta. Kaikki eivät voi hyväksyä minua, ja on tilanteita, jolloin ei löydy yhtään ihmistä, joka seisoisi rinnallani.
Onko tuomittava teko, jos jättää esim. juopposeuran halutessaan raitistua ja ei voi tehdä sitä vanhassa juomaringissä? Onko kyseessä silloin halveksittava seuranpetturi, joka jättää toiset "pulaan"? Minä katson, että jos minun ystävyyteni ei riitä, vaan toinen haluaa enemmän pulloa tai vaikkapa sylikoiran kuin minut, niin silloin on tosiaankin valinnan paikka, sekä minulla että ystävällä.
Elämässä joutuu joskus tekemään kipeitä valintoja syystä tai toisesta. Ehkä auttaisi, jos yrittäisi ymmärtää asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan, sillä sehän ei ole ainoa. Joskus yksi ihminen voi olla oikeassa, vaikka kaikki muut ihmiset olisivat eri mieltä. On tärkeätä huomata pieni eriävä mielipide, sillä voihan olla, että me kaikki olemme väärässä. Toiset ihmiset pitää ottaa huomioon, ystävät - ja myös vihamiehet.
"Jos täällä keskustellaan minusta ja minun ystävästäni, joka hankki lemmikin minun allergiastani huolimatta..."
Siis oletko sinä ihan tosissasi?
Eikö ystävyys kuitenkin ole silloin tällöin tapaamista --- EI yhdessä asumista yms yms?
En suurin surminkaan ymmärrä, miten koiran hankkiminen SINUN allergioistasi huolimatta voisi olla huonoa ystävyyttä?
Ystäväsi hankki koiran ITSELLEEN, OMAKSI ilokseen, eikö vain?
Sinä käyt siellä silloin tällöin, on melkoisen kohtuutonta toivoa, että kaikki ottaisivat huomioon SINUT omissa elämänsä valinnoissaan!!!
Ja minä olen itse pahasti allerginen. Ei päivää ilman astmapiippua ja allergialääkkeitä. Silti käyn kylässä ystävien luona, joilla on lemmikkejä. Kun he kutsuvat kylään, he tarkistavat tai unohtavat tarkistaa voinko syödä ruokaa, mitä ajattelevat tarjoilla.
Koskaan ei ole tullut mieleeni loukkaantua moisen unohtamisesta.
Katsos kun allergiani on MINUN ongelmani ei ympäristöni!
nyt ymmärrän :) minä en valitettavasti ole seurannut koko keskustelua, vain että ystävä jätti koska hankin koiran- kohdan,tuosta yläpuolelta, joten todellakin, olet oikeassa. Pidettäköön minun edellinen mielipiteeni erillisenä, omana mielipiteenäni, jolla ei ole sinun tapauksen kanssa mitään tekemistä, jookos? :)
Niinpä niin. Nyt on minunkin ystävälläni astma ja hänen tyttärellään allergia. Nyt heidän on pakko ottaa asia huomioon, kun se koskee myös heitä itseään! Allergiat voivat todellakin olla ympäristön aiheuttamia eikä niistä tarvitse eikä saa syyttää tai syyllistää allergisia ihmisiä itseään.
Viittaus oli vain keskustelun aloitus, koska tuo kommentti jäi tosiaankin minua mietityttämään lähinnä yleisellä tasolla. Pohdiskelin, olisiko itselläni syitä, joiden vuoksi kokea vastaavaa. Niitä ei löytynyt mutta oli mielenkiintoista tietää mitä muut ajattelevat näistä jutuista.
..ajattelet sellaisesta tapauksesta, että ystävykset tapaavat päivittäin ja toisella on paha eläinallergia (koira, kissa, kani) ja toinen hankkii itselleen koiran?
..muuten tavata tämä koirallisen ystäväsi kanssa vaikkapa sinun luonasi tai jossain kahvilassa?
Kyllä voimme ja tapaammekin. Yhteyttä pidetään muutenkin. Olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.
Minulla on sellainen elämänasenne, että allergiani on Minun ongelmani.
Joten syön allergialääkkeeni ja yritän elää mahdollisimman normaalia elämää. Minulla on keliakia, laktoosi-intoleranssi ja eläinallergia. Lisäksi siitepölyaikana varsinkin suurin osa ristiinallergisoivista kasviksista ja hedelmistä aiheuttaa ongelmia.
Minusta olisi kohtuutonta olettaa, että kutsuilla ystäväni kokkaisivat ruokaa, jota minä voin syödä.
Ystävät kyllä yleensä tarjoutuvat valmistamaan minulle erikseen ruokaa,mutta minä en jaksa olla sellainen riesa tai vaiva!
Vielä oudommalta tuntuisi velvoittaa joku ystävä ikuiseen eläimettömyyteen minun allergioideni takia. Otan vain tuplalääkityksen, piikin ja piipun mukaan ja varmistan, että ei tule huono olo:-)
..tapaamisenne jatkuvat, sillä olisi todella sääli, jos ystävyys katkeaisi allergioiden, eläinten tai muiden tällaisten syiden perusteella. Ystävyys on niin kallisarvoinen asia, että itse olisin valmis tekemään myönnytyksiä suuntaan ja toiseen.
..ja olen kanssasi monessa samaa mieltä, mutta myös toisaalta, jos minulle tulee kala-allerginen ihminen ruokavieraaksi, en laita kalaa.
Elämä on sellaista sovittelua puoleen ja toiseen. Kaikki me joudumme ottamaan toisemme huomioon ja ainakin minulle tämä on täysin luontevaa.
Minulla on muutama ystävä, jotka toimivat samalla tavalla, käyttävät lääkkeitä eikä osa edes vältä allergian aiheuttajia. Se ei ole oikea tapa hoitaa allergiaa. Astmapiipun käyttökin tuhoaa keuhkoputkia samalla tavalla kuin hoitamaton astma. Ajan kanssa ja vanhemmalla iällä siitä saattaa tulla vaikea ongelma.
Kannattaa olla viisas ja varoa etukäteen, kun tietää, mistä on kysymys ja mitä varoa. Aikuiset tietävät nämä asiat ja heidän velvollisuutensa on huomioida ne lasten kohdalla. Aikuisena ei kukaan toinen kanna huolta minun allergiastani, mutta minä osaan huomioida sen itse. Se on minun velvollisuuteni myös omalla kohdallani.
Kotini on sellainen paikka, jossa voin olla eikä minun tarvitse käyttää mitään lääkkeitä. Tänne ei saa tuoda koiraa eikä tulla vaatteissa, joissa on koirankarvaa. En kävisi kovin usein sellaisessa paikassa, missä on koira. Minulle oma terveys on vähintäänkin yhtä tärkeä asia kuin ystävät!
Allergia-asioista pitäisi puhua enemmänkin. Luultavasti, jos myös allergisia kuunneltaisiin, maailma olisi parempi paikka elää meille kaikille (ilmansaasteet), vähän samaan tapaan kuin jos liikuntavammaisten ääni tulisi kuuluviin kaupunkirakentamisessa.
Onneksi minulla ei ole ruoka-aineallergioita eikä ihottumaa, mutta monella ystävälläni ja lähisukulaisellani on. Atooppinen ihottumakaan ei ole mikään helppo juttu! Minä en ainakaan haluaisi hankaloittaa kenenkään allergisen elämää omalla välinpitämättömyydelläni. En antaisi ihottumasta kärsivälle allergiselle ystävälläni joululahjaksi kylpyvaahtoa! En myöskään käy ostamassa alkoholistiystävälleni viinaa (jonkinlainen johonkin aineeseen liittyvä rajoite elämässä sekin on).
Minä huomioin ystävieni ruokarajoitukset ja valmistan heille sopivaa ruokaa. Se ei aiheuta minulle lisävaivaa, päinvastoin. Voihan se joskus olla ihan aiheellista pysähtyä edes kerran sen asian eteen, että miten valmistaa esim. täysin maidoton, munaton ja sokeriton leivonnainen. Sehän voi olla jonkun ihmisen jokapäiväistä arkea.
Minä olen pyytänyt maitoallergiselta ystävältäni (= maidon proteiini ei sovi - ei siis ole sama asia kuin laktoosi-intoleranssi) ruokareseptejä, joita voin käyttää ruoanvalmisuksessa, että osaan tehdä hänellekin sopivaa ruokaa, kun hän tulee käymään luonani. Hän puolestaan valmistaa minulle kevyttä kasvisruokaa, ja se on hänellekin hyvää vaihtelua.
Minua on luonnehdittu joskus ylikiltiksi.
Mutta tiedän itsekin, että minulla on niin kamalasti allergioita että hävettää.
En yleensä edes paljasta allergioitani ihmisille, koska tunnen oloni niin tyhmäksi:-)
Osa allergioista tosin on todella näkyviä --- kasvoni menevät ihan punaisiksi ja punoitus leviää kaulaan asti. Jos juon viiniä, josta en tiedä mitään etukäteen, saatan saada yskimiskohtauksen -- joka onneksi menee ohi.
Minä olen se, joka istuu siiderilasikourassa kun muut juovat viiniä ja olutta --- kun en voi etukäteen tietää, onko sellainen päivä että uskallan juoda olutta tai viiniä menemättä kirkkaan punaiseksi yhdestä lasista.
Mutta, jos tarjolla ei ole vaihtoehtoja, toimin niin etten herätä huomiota.
Jos oikein raa'asti pitäisi kertoa mitä Voin syödä, niin lista on lyhyt: lihaa, riisiä ja riisikakkuja, suklaatakin joskus. Ei sellaista voi kenellekään puolitutulle kertoa. Ystävät tietävät, mutta suurin osa on vegetaristeja!
Kun järjestän grilli-iltoja, toimimme aina 'omat eväät' periaatteella. Kaverit nauresekelevat, että tietävät etten osta koskaan mitään kasviksia kotiin kun en niitä ilman valvontaa uskalla kokeilla.
Jos minulle tulee vegetaristeja kylään, tarjoilen kyllä vegeruokaa - ja itselleni liharuokaa.
Onneksi olen loistava kokki, joten osaan kehitellä helppoja ruokia, joista saa sekä liha-että kasvisvaihtoehtoja. Maitotuotteita käytän toisinaan, koska se on allergia, josta ei ole mitään vaaraa, aiheuttaa vain epämukavuutta.
Minun vanhempani ostivat lapsuudenkotiini koiran kun muutin pois. Olen saanut siedätettyä itseni niin hyvin heidän koiraamsa, että voin olla heillä jopa yötä vuodenajasta riippuen. Kissaan en ole saanut itseäni siedätettyä. Parin ystäväni koirat taas aiheuttavat ihan hirveitä oireita, mutta eipä se kuolemaksi ole niistää ja rykiä pari päivää.
Labradorinnoutajasta saan flunssan ihan kuumeineen päivineen jos yövyn sellaisessa talossa.
Jotkut eläimet antavat pahoja hengitysoireita, mutta niitä osaan välttää.
Elämä on niin lyhyt, että en aio antaa allergian pilata sitä millään lailla!
Eräs ystäväni on hysteerinen allergikko.
Hän vahtii ravintolassa tarkkaan mitä listassa on ja pyytää yleensä kokilta vielä tarkistustiedon mitä ruoka sisältää. Ja hänellä on lievemmät allergiat kuin minulla. Hän ei koskaan kutsu kotiinsa ystäviä, joilla on koiria tai lemmikkejä, koska on myös hygieenikko.
Minäkin joudun vakuuttamaan, että en ole käynyt vanhempieni luona jos käyn kylässä;)
Toinen ystävä on niin allerginen herneille, että ei voi olla samassa talossa, jossa hernekeittoa keitetään, koska pelkkä haju turvottaa silmät umpeen. Jos hän söisi herneitä, hän tukehtuisi.
Kaikki me kuitenkin elämme vain kerran.
Minä etsin elämässäni rauhaa ja iloa, mukavuudenhaluisena ihmisenä välttelen konflikteja ja ikinä en halua kenellekään olla vaivaksi tai haitaksi. SE on ainoa tapa minulle olla onnellinen. Ja olenkin sitä.
Olen saanut olla terve, minulla on kaikki raajat, korvat ja silmät. Perhe, rakkautta ja ystäviä.
Työ ja opiskelupaikka. Oma koti.
Voiko ihminene elämältä enempää pyytää?
onko labratorinnoutajan värillä merkitystä, kun saat allergisen reaktion?:)
Elämänasenteesi tekee vaikutuksen ainakin minuun, tuskin pystyisin vastaavaan. Toivotan vivahteikkaita, terveitä, onnellisia päiviä! Ymmärrän kyllä myös tiukemmin itseään varjelevia, ihan perusteltua.
Mulla on lapsuudenystävä, jonka pitkäaikainen kumppani ei voi sietää minua ja on puhunut aiheetta täyttä sontaa minusta selkäni takana useammankin kerran. Syystä etten ole hänen ohjailtavissaan, vaikka olen nainen. En silti ole edes harkinnut, ettenkö voisi jatkaa ystävyyttä tämän minulle rakkaan ihmisen kanssa, vaikka hänen kumppaninsa on ollut toisinaan todellinen riesa.
Olen jokunen vuosi sitten joutunut kertomaan vanhoillislestadiolaiselle ystävälleni lesboudestani. Ihmiselle, jolle homoseksuaalisuus ja monet muutkin asiat ovat jyrkästi EI ja syntiä. Pelotti mutta kerroin silti. Hän totesi, että mikä hän on sinua tuomitsemaan, koska hänkin saa minulta rakkautta sellaisena kuin on.
Näissä jutuissa minusta kiteytyy ystävyyden ydin. Loppujen lopuksi tärkein on ihminen. Itse olen semmoinen puolierakko, joka ei tosiaankaan tarvitse ihmisiä ympärilleen tullakseen toimeen vaan mikäpä silti on sen hienompaa kuin että maailmassa on muutamia ihmisiä, jotka ovat niin rakkaita ja niin läheisiä ja niin kertakaikkisen upeita tyyppejä kaikkine heikkouksineen ja kummallisuuksineen, että hymyilyttää väkisin kun niitä vähänkin ajattelee.
Siksi en anna sairauden tulla väliin. Minulla on sellainen riesanani ja maailma on täynnä asioita, jotka voivat tehdä minut todella (lue: TODELLA) sairaaksi. En lähde silti vaatimaan äänetöntä, hajutonta, ärsykkeetöntä ja mielellään hämärästi valaistua maailmaa. Olen jo kauan sitten päättänyt, että sairaus ei saa hallita elämääni, enkä aio rakentaa siitä muuria ympärilleni. Elämä ei voi pyöriä minun ympärilläni vaan minun pitää astua keskelle sitä ja ELÄÄ. Kun olen itse kertonut ihmisille asiasta ja joustanut siinä missä voin (niitä asioita on ainakin asenteellisella tasolla), minuun ja sairauteeni on suhtauduttu varsin huomaavaisesti ja ymmärryksellä.
Ehdottomuus on pahasta. Siitä tulee helposti vankila, johon ehdoton itse jää loukkuun. Ennen kaikkea ystävyydessä ja rakkaudessa ehdottomuus on kyseenalaista; siinä kun puhutaan aina myös toisen ihmisen tunteista, eikä vain minun.
En ole kohdannut kuin mustia labbiksia elämässäni;-) Ne ovat olleet tuttavaperheiden omistuksessa...Kaipa niistä lähtee kamalasti hilsettä sitten kun aiheuttavat enemmän oireita kuin muut koirarodut.
Esimerkiksi Englannin setteri alkaa olla melkoisen helppo tapaus!
Minulle ystävyys on toisen ihmisen ottamista elämääni sellaisena kun hän on. Juuri sellaisenaan: Jokainen ihminen on kiehtova - oman historiansa, elämänkirjansa ja kokemustensa tuottama siipirikko.
Olen kerännyt elämäni varrella varsinaisen kokoelman ihmisiä, joita elämä on koetellut pahasti. Nyt ei puhuta mistään pikku kolhuista, vanhempien eroamisesta yms.
Läheisimmät ihmiseni ovat todella joutuneet taistelemaan päästäkseen siihen, missä he nyt ovat. He myös tietävät, että minulle voi soittaa keskellä yötä, luokseni voi tulla keskellä yötä kahville (osa tekeekin niin, vaikka asustan Jumalan selän takana hankalien yhteyksien päässä ilman autoa:).
Minä olen ihmisenä itsekin kaikennäköistä nähnyt, kokenut ja syvästi tuntenut. Kaikesta olen Luojan kiitos selvinnyt ehjinnahoin, ja siksi minun osani onkin olla kuuntelija/auttaja.
Minut on kasvatettu lapsesta asti näkemään asian valoisa puoli: tajuamaan, kuinka paljon minulla on, mistä olla kiitollinen. Minulle on aina muistettu kertoa niistä lapsista ja niistä ihmisistä, joilla asiat eivät ole niin hyvin: joilla ei ole ruokaa, joilta puuttuu raajoja, jotka eivät koskaan näe auringonlaskua. Siksi se ajatusmaailma on luontaisesti minussa, ja lankean vain hetkittäin suutahtamaan omalle riittämättömyydelle.
Auttajan ja kuuntelijan osa lankeaa minulle luonnostaan liikunpa melkein missä tahansa niin töissä kuin harrastustenkin parissa. Jostakin syystä löydän itseni aina siitä samasta neuvojan roolista.
Ystävilleni on aluksi turhauttavaa, kun en osaa jakaa omia pieniä vastoinkäymisiäni.
Olen erakko siinä, että jos elämä suututtaa, kömmin kolooni ja odotan että suuttumus ja pettymys laantuu. Kun olen rauhoittunut, saanut suhteellisuudentajuni takaisin (Afrikassa lapset näkevät nälkää ja minä hölmö masennun kun esim. työpaikka vaihtuu minusta riippumattomista syistä: minulla sentään on vielä töitä ja tuloja), palaan ihmisten pariin omana itsenäni.
Elämä on opettanut, että mikään ei ole ikuista. Ne tärkeimmät ihmiset voivat kuolla ihan minä hetkenä hyvänsä. Minulta on kuollut muutama vuosi sitten samana vuonna 3 tärkeätä ihmistä syöpään, nuorin 23-vuotias.
Kaikki ystäviä.
Elämäni varrella on ollut myös vierailevia läheisiä hyviä ystäviä. Ikimuistoisin heistä harras helluntaikristitty, joka auttoi minua löytämään oman uskoni silloisessa sisäisessä etsintävaiheessani -- hänen vakaumuksensa oli luja mutta sydämensä avara. Ja hän tartutti tätä avarakatseisuutta silloisen ystäväpiirini muillekin kristityille.
Vaikein ystävä on erään sukulaiseni vaimo. Hänellä on skitsofrenia. 16 vuoden ikäerosta huolimatta olen hänen ainoa ystävänsä. Jostakin syystä hänestä on helppoa jutella kanssani ja aina kun mahdollista, menen tyttöystävänikin kanssa häntä tapaamaan. Hän ei näytä sairauttaan suoranaisesti minulle. Puhuu ja analysoi omaa tilannettaan, purkaa yksinäisyyttään ja fobioitaan. Sitä, millaista on elää omien pelkotilojensa kanssa tässä maailmassa, jossa ei pääse hoitoon, kun sitä terveempänä haluaisi, ja sitten ei oteta hoitoon, kun sairaampana pitäisi pakolla laittaa. Hän on nyt laitoksessa kolmatta kuukautta. Mietin tässä miten hän suhtautuisi jos menisin häntä sinne tapaamaan. Haluaako hän, että konkreettisesti 'näen' hänet sellaisena kuin hän on, vai haluaako hän ylläpitää illuusiota eikä tahdo, että näen hänet sairaalassa? Pelkään, että hän ottaa sen jälkeen etäisyyttä, eikä avaudu yhtä helposti. Hänellä ei ole sairastumisen jälkeen ollut ystäviä lainkaan. Onneksi mies ei ole jättänyt.
Mistä pääsenkin aasinsillalla seuraavaan kysymykseen: Rakkaus: kaikenko se tosiaan kestää?
Toisen henkisen sairastumisenkin? Ulkoisen muutoksen skitsofreenikon näköiseksi? Ketjupolttamisen, ajoittaisen alkoholismin, lääkkeiden syömiseen pakottamisen. Omassa kodissa tavaroiden piilottamisen. Postin ohjaamiseen töihin, koska toinen heittää kirjeet ja postit pois.
Sukulaiseni sanoo:
'Olen vannonut Jumalan kasvojen edessä rakastavani vaimoani myötä-ja vastoinkäymisissä' Nämä ovat niitä vastoinkäymisiä. Ei tuollaisen rakkauden edessä voi enää kuin hiljentyä, mykistyneenä. Mies nimittäin yhä rakastaa vaimoaan, pitää hänestä huolta ja vie häntä matkoille kun sairaus vain sen sallii.
Kunpa osaisi olla samanlainen ystävä kaikille kuin tuo mies on vaimolleen.
Minulla on ystäviä, joiden kotona en ole ikinä käynyt ja jotka eivät ole koskaan käyneet luonani. Kyse on siis kahvila-ystävyydestä yms yms. Sitten on kyläily-ystävät, joiden luona käydään puolin ja toisin mutta ei tapailla muualla.
Ja sitten on sellaisia ystäviä, joiden kanssa käydään monessa paikassa, kyläillään puolin ja toisin yms yms. Mutta hassua tässä on se, että ystävyyden laatu ei korreloi kategorian kanssa?
eivät ole paikasta eivätkä ajastakaan riippuvia merkitykseltään. Elämän varrella kohtaamme oppaita, sisarsieluja, jotka ovat elämäntilanteeseen sopivasti merkityksellisiä.
Tekemisissä olemisen kesto voi olla ns. tuntemattoman kohtaamisesta ("Kuin vanha tuttu,,,.") yhteiseen elämäntaipaleeseen. Sisarsielu saattaa saapastella rinnallemme ystävän, tutun, "ärsyttävän ihmisen", työtoverin, puhuttelevan oppo-oudon, elämäntoverin,,, ilmiasussa.
Njjaaa,,, miksi, mitä varten? Mistä tunnet sä,,,?