Helminauha helisi naisen kädessä. Tuhat helmeä yössä pölyisessä huoneessa. Ulkona oli lämmintä. Ne helmet kalisivat kuin hottentotin hampaat pakkasyönä. Pakkasyönä? Näillä leveyksillä, älkää naurattako, sanoi nainen vierailleen, kun he mainitsivat asiasta, ja nauroi silti.
Samassa hän heitti helminauhan seinään. -Minä tarvitsen molempia käsiäni vallankumouksen toteuttamiseen, nainen sanoi.
Mikä oli se vallankumous?
-Ulkona korskuu kolmetuhatta hevosta ratsastajat selässään. Jousimiehet rasvaavat jänteitä, ja tulenkajo värjää jo yönmustat kukkulat kaakossa.
Puhuja oli kentuurio. Ruhtinatar Himanga piti miehen tavasta puhua. Sen lisäksi hän luotti tähän täydellisesti. Ja siitä hän tiesi, että nyt heidän oli mentävä, noustava ratsujen selkään, otettava ohjat.
Kentuurion asepoika poimi helminauhan majan nurkasta, kun ruhtinatar astui ulos sotakomentajansa kannoillaan.
-Tänä yönä on marssittava sillalle.
Samassa hän heitti helminauhan seinään. -Minä tarvitsen molempia käsiäni vallankumouksen toteuttamiseen, nainen sanoi.
Mikä oli se vallankumous?
-Ulkona korskuu kolmetuhatta hevosta ratsastajat selässään. Jousimiehet rasvaavat jänteitä, ja tulenkajo värjää jo yönmustat kukkulat kaakossa.
Puhuja oli kentuurio. Ruhtinatar Himanga piti miehen tavasta puhua. Sen lisäksi hän luotti tähän täydellisesti. Ja siitä hän tiesi, että nyt heidän oli mentävä, noustava ratsujen selkään, otettava ohjat.
Kentuurion asepoika poimi helminauhan majan nurkasta, kun ruhtinatar astui ulos sotakomentajansa kannoillaan.
-Tänä yönä on marssittava sillalle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Ja miksi ihmeessä, kysyn minä?!?", kuului kaksikon sivustasta mylväisy. Ruhtinattaren pää kääntyi lähes revähtäen äänen suuntaan, ja perässään saapastelleet vieraat jähmettyivät paikoilleen.
Ruhtinas Zandibar seisoi majan kulmalla jyhkeänä hahmona, niin jyhkeänä että hänen taustallaan seisovat kookkaat adebialais-syntyiset henkivartiatkin näyttivät pieniltä lapsilta. Järkelemäisen miehen kasvoilla oli julma ilme, juuri sellainen, joka saisi kenet tahansa kuolevaisen värähtämään kauhusta.
Mutta Ruhtinatar ei ollutkaan kuolevainen, päinvastoin kuin kaikki muut tuossa valtavassa sotaleirissä.
"Rakas mieheni. Kultani minun, oi herrani. En tiennyt että olette palanneet matkaltanne. Olenkin jo odottanut..." mutta naisen puhe päättyi Ruhtinaan sähähdykseen.
"Vaiti, vaimoni! Olen uupunut pitkän taivallukseni jäljiltä, enkä halua kuulla lipeviä selityksiä! Miksi olet koonnut Tarnasin Jousikompanjan tähän kirottuun laaksoon? Miksi ette ole kaupungissani jossa paikkanne kuuluu olla?!"
Ruhtinatar Himanga vaikeni. Hänen silmiinsä syttyi palava viha, ja hän puristi huulensa tiukasti yhteen. Kentuurio Tarnas katseli häntä odottavasti, käsi hamuten vaistomaisesti miekkansa tuppea.
"Koko suunnitelma on vaarassa kaatua", Himanga ajatteli kuumeisesti. "Minun on pakko keksiä jotain ja pian, tai muuten koko hanke kaatuu tässä ja nyt"...
Ruhtinatar Himanga seisoi pienenä ja heikkona julman aviomiehensä, Yalornin Ruhtinaskunnan päämiehen edessä. Tämä silmäili vaimoaan, tuota muinaista velhotarta jonka hän oli nuoruudessaan pelastanut varmalta tuholta.
Mutta kuten jo pidemmän aikaa, jotain oli tapahtunut hänen selkänsä takana ja hänen luottamuksensa rakastettuunsa oli kadonnut.
Jotain oli tekeillä, jotain oli pahasti vialla...
Hiljaisuus laskeutui leiripaikan ylle. Himangan arvovaltaiset joskin epämääräiset vieraat odottivat kuumeisesti miten tilanne laukeaisi. He tiesivät tarkalleen, mitä Ruhtinatar oli heille ja heidän seuraajilleen luvannut, jos Aeropoliksen kaupunki kukistuisi ja Himanga nousisi valtaan. Mutta yksi este heillä oli suuressa suunnitelmassaan, eikä tuon esteen pitänyt olla lähimaillakaan tapahtumien keskipistettä.
Ruhtinas Zandibar oli palannut hoviväkineen ennenaikaisesti salaiselta matkaltaan Mustan Meren toiselta puolen.
"Olen kutsunut koolle ryhmän vanhoja liittolaisiani Varracksen Konfliktin ajoilta", aloitti Himanga. "MIKSI ihmeessä, kultaseni, kerrothan", tiuskaisi hänen miehensä. Muutama vieraista alkoi liikehtimään hermostuneesti, sillä Ruhtinaan maine armottomana teloittajana ei ollut liioiteltua.
Kentuurio Tarnas liikahti varoen lähemmäs valtiatartansa, valppaana tarkkaillen Ruhtinaan eleitä. Mutta sisimmissään hän tiesi, ettei mahtaisi tuolle massiiviselle sotaherralle mitään lähitaistelussa. Kun Zandibar siirsi katseensa merkitsevästi Tarnasia kohti, hän vetäytyi auliisti taaemmas.
"Olen myös koonnut Tarnasin joukot kasaan tähän leiriin", jatkoi Himanga, äänenpaino täysin rauhallisena. "Aiomme lopullisesti löydä vanhat vihollisemme, Arkkinoita Khandar Shaanin joukot!" Himangan huudahdus vaikutti niin aidolta tunteen purskaukselta, että koko joukko hänen takanaan vaikutti silmiinnähden helpottuneilta.
Ruhtinaan kasvoille heräsi ilkeä virne, "Vihdoinkin, rakkaani, olet tullut järkiisi! Liityn seuraasi, sillä haluan yhtä innokkaasti nähdä sen kirotun olennon seuraajat hirressä!"
"Typerys!", huudahti Himanga mielessään, "Olet aina ollut yhtä helppo huijata!". Ruhtinatar hymyili miehelleen sadistiseen tapaan takaisin ja kääntyi Tarnasin puoleen. "Järjestäkää tilat Ruhtinaalle ja minulle. Meillä on vielä paljon puhuttavaa".
Tätä lisää,vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta juonelta mitä oot väsäämässä! :D
Juuh, mutta ideana on kuitenkin että toiset jatkavat toisten tarinoita eikä yksi ja sama jatka niitä...
minä vaadin että sinä jatkat....tuo on aivan ihana ;)
"Tervetuloa, Oi Teidän Suuri Ylhäisyytenne!", huudahti eräs Ruhtinattaren lähimmistä palvelijoistaan, pitkään virassaan ollut Hovikansleri Augostos.
Augostos otti sotaleirin keskellä sijaitsevassa, hätäisesti pystyyn pystytetyssä suuressa telttapaviljongissa vastaan sekä itsensä Ruhtinas Zandibarin että tämän vaimon Himangan.
Hovikansleri vetäytyi sivuun syvässä kumarruksessa, kun Ruhtinaspariskunta marssi heitä varten varatun pöydän ääreen. Osa Ruhtinasta orjallisesti seuraavasta henkivartijakaartista asettui jättiläismäisen miehen taustalle. Muilla ei olisi asiaa telttaan, näin oli määräys annettu.
Hetken hiljaisuuden aikana Himanga tarkkaili miehensä vähäisiä eleitä. Hän ei osannut sanoa, mitä tämä loppujen lopuksi tietäisi ja miten aikoisi toimia. Kenties hän olisi onnekas, eikä Zandibarin mieltä painaisi huolet oman vaimonsa tekemisistä.
Mutta näistä Himanga ei tiennyt jollei olisi käyttänyt magiaansa ottaakseen selvää. Oli kuitenkin päivänselvää että hän ei voisi tehdä sitä tässä vaiheessa. Varovainen hänen tuli olla muutenkin, sillä Ruhtinaalla oli monia velhouden ja noituuden osaavaa lähimiestä sekä hänen vakoojiensa laaja verkosto levittyi kaikkialle Ruhtinaskuntaan.
"Mitä mietitkään, rakkaani ?", kysyi mies hiljaa. Hänen intonsa oli laantunut hetki sitten käydystä tiivistunnelmaisesta keskustelusta, kun hän oli yllättänyt vaimonsa luota joukon enemmän tai vähemmän nimettömiä vierailijoita ja kaiken lisäksi mittavan sotaleirin keskellä, jonka tarkoitusperät olivat hänelle tuolloin vielä tuntemattomat.
"Aivan, mitä mietinkään. Siinä onkin pohtimista, sillä nyt kun olemme etsimässä Arkkinoita Shaanin jälkiä, tehtävä ei olekaan mitenkään helponlainen. Tarvitsemme sekä aikaa että vaivaa löytääksemme tarpeeksi vihiä hänen kätyreidensä liikkeistä. Mutta minulla on tiedossa muutamia johtolankoja...", vastasi Himanga.
Hänen äänensävynsä oli viekas ja vaarallinen, mutta kuitenkin niin petollinen että Zandibar ei tajunnut sen todellista luonnetta. Hänen vaimonsa oli uskomattoman taitava näyttelijä ja juonitteluissaan voittamaton, ja tämä oli siitä taas yksi loistava esimerkki. Hän oli ajamassa miestänsä ansaan puheillaan, kohti lopullista tuhoaan.
Sillä Himanga oli tehnyt salaisen sopimuksensa itsensä Khandar Shaanin kanssa jo aikapäiviä sitten, tappaakseen miehensä ja ottaakseen Ruhtinaskunnan itselleen hallittavaksi! Tuo kuolematon velhotar nauroi mielessään hysteeristä, lähes sairaalloista mielihyvän nauruaan, kun näki miehensä nielleen syötin.
"Lähdemme vielä tänään kohti Varjometsää, sinä ja minä, sekä muutama luotettava asemiehemme. Magiani avulla pääsemme pienellä ryhmällä tarpeeksi lähelle Bhalon-Thunia, edesmennyttä Pimeyden Temppeliä, josta käsin Shaan aikoinaan johti joukkojaan. Tiedän, että siellä on edelleen väijymässä hänen kätyreitään, ja heidän avullaan pääsemme tuon epäkuolleen olennon jäljille!".
Zandibar katseli vaimoaan; "Näin me teemme. On aika näyttää että Yalornin valtiaat eivät anna armoa! Lyökäämme vihollisemme lopullisesti!"
Sivustalla, Hovikansleri Augostos katseli Ruhtinasta säälien. Sillä Augostoskin oli mukana salajuonessa, ja tiesi että tuo matka Bhalon-Thuniin olisi Zandibarin matka kohti tarkasti järjesteltyä kuolemaa...
Voiskos joku vielä jatkaa tätä =)