Miten sais tän "loppumaan"? Muuten ku lääkkeitä popsimalla: Lopetin vasta 3 vuotta kestäneen epilepsia lääkityksen joten ei kiitos enää mömmöjä ku oon niistä vihdoin päässyt eroon, eikä muutenkaan haluta "pikkuvaivan" vuoksi lääkkeitä syödä!
Elikkäs.. Kaikki kaveri suhteet on menny poikki, tai niin että kyllä kahen kanssa vielä koulussa heitän läppää ja jotain siihen suuntaan, ennen oli monta parasta kaveria. Elämä on muutenki aivan jumalattoman tylsää ja sisällötöntä (olipa tyhmä sana, tuskin ees oikein kirjotettu). Ei vaan jaksa koulua yms. vapaa-aikaki on aivan sietämätöntä. Ei tätä osaa kuvailla... Ei riitä voimia mihinkään. Tulevaisuus ei oikeen tunnu tarjoavan mitään. Kaikki unelmatkin on aivan pirun tavoittamattomissa, ja mahdottomat toteuttaa! Kaikki tuntuu turhalta... Miten päästä tunteesta eroon? Olen pohtinut jonkun uuden harrastuksen aloittamista, mutta se aloittaminen onkin se suurin kynnys. Kun täällä tuppukylässä ei pahemmin vapaa-ajan aktiviteetteja tarjolla ole. Ainoa valo pilkku tuntuu olevan kesän tulo, sekin kaukana :P Kesällä voi sentään mennä uimaan yms. ja kuljeskella tuolla kylällä yksikseen ja katsella ihmisiä xD Ja ehkäpä nämä kaverus suhteetkin kesän tullen elpyisivät(?). Mutta miten jaksaa siihen asti. -kiitoksia kommenteista jos niitä tulee-
Elikkäs.. Kaikki kaveri suhteet on menny poikki, tai niin että kyllä kahen kanssa vielä koulussa heitän läppää ja jotain siihen suuntaan, ennen oli monta parasta kaveria. Elämä on muutenki aivan jumalattoman tylsää ja sisällötöntä (olipa tyhmä sana, tuskin ees oikein kirjotettu). Ei vaan jaksa koulua yms. vapaa-aikaki on aivan sietämätöntä. Ei tätä osaa kuvailla... Ei riitä voimia mihinkään. Tulevaisuus ei oikeen tunnu tarjoavan mitään. Kaikki unelmatkin on aivan pirun tavoittamattomissa, ja mahdottomat toteuttaa! Kaikki tuntuu turhalta... Miten päästä tunteesta eroon? Olen pohtinut jonkun uuden harrastuksen aloittamista, mutta se aloittaminen onkin se suurin kynnys. Kun täällä tuppukylässä ei pahemmin vapaa-ajan aktiviteetteja tarjolla ole. Ainoa valo pilkku tuntuu olevan kesän tulo, sekin kaukana :P Kesällä voi sentään mennä uimaan yms. ja kuljeskella tuolla kylällä yksikseen ja katsella ihmisiä xD Ja ehkäpä nämä kaverus suhteetkin kesän tullen elpyisivät(?). Mutta miten jaksaa siihen asti. -kiitoksia kommenteista jos niitä tulee-
Vastaukset 15
Vanhimmat
Soitat jollekkii psykologille. Tosi yksinkertasta. =)
itelläni on sama tilanne, ollut jo kolme vuotta. olen syönyt lääkkeitä, eikä auttanut. olen myös ollut psykologilla eikä siitäkään ollut hyötyä, mutta sinun kannattaa kuitenkin mennä psykologille, katsotte sitten yhdessä miten jatkossa toimitte (terapia, lääkitys, sairaala jne.) onnea=)
Miks ihmees pitää masentaa??? Se on susta kiinni!! Mun mielestä ei oo ns. sairautta ku masennus! Mun mielestä masennus on juttu mikä alkaa ihan omien korvien välistä!! EI SAA AJATELLA NIIN!!! Täytyy muistaa kaikkii siistei jutskii... Lääkkeet ei auta. SUN TÄYTYY PÄÄTTÄÄ ALKAA TAAS ELÄMÄÄN!!!!! =)
"Mun mielestä masennus on juttu mikä alkaa ihan omien korvien välistä!!"
Jep jep. Masennus on sairaus joka johtuu aivojen kemiallisesta epätasapainosta. Masennus lääkkeet korjaavat tätä epätasapainoa, mutta se ei ole mikään nopea operaatio, menee yleensä kuukausia. Tietääkseni psykologilla ei ole oikeutta määrätä lääkkeitä, se on enemmänkin puheterapiaa ja se auttaa masennukseen yleensä.
Psykiatrilla on oikeus määrätä lääkkeitä, mutta ei ne lääkkeet kaikille toimi. Masennus lääkeitä jos syö niin ei se meinaa sitä että niitä pitäs loppu elämä syödä.
Toi ei kyl tosiaan o mikään pikkuvaiva.. mut niin. Mul on melkeen sama juttu, paitsi se tuleivaisuus homma. Mulla on LOISTAVA tulevaisuus edessä, ainut vaan ku ei tiä mitä tehä ennen sitä:) Ehkäpä se lohduttaa että..että? että et o ainaka ihan yksin? siis, et on muitaki samanlaisii.. okei nyt alkaa mennä äiteläks.. :)
Kiitos kaikille vastanneille. Jotenki tuli parempi mieli ku täällä sentään ei haukuta heti pystyyn :]
Ei se lopu.
Mulla on masennus, ainakin jonkin asteinen, mut en joudu syömään lääkkeit ku oon niin taitava peittämään sen ettei kukaan nää sitä. Ja mun mielestä ne lääkkeet vaan peittää sen, ei ne vie sitä pois eikä ne syyt katoa.
Mulla on sama juttu, tulevaisuudel ei oo mulle mitään.
Mua ainakin auttaa, kun puran kaiket patoutumat nyrkkeilysäkin hakkaamiseen... Ainaki viha lähtee vähäks aikaa.
No joo, eipä tää tainnu auttaa... Koita jaksaa ja jos et jaksa, niin aina sitä pääsee pois... jos rohkeus riittää...
joo, mä en tiedä sitten mitään epilepsiasta, tai mikä lieneekin, saatika sitten amsennuksesta, mutta yritän kuitenkin...;D
minulla ei ole oikeastaan yhtään hyvää ystävää. vielä kuudennella oli paljon sellaisia... vain ystäviä, ja yksi oikein hyvä ystävä. sanotaan vaikka annaksi. annalla oli kaksois sisko (sanotaa sitä nyt sitten annuksi) ja kuudennella ne molemmat olivat samalla luokalla. tämä anna on aina ollut enemmän minun ystäväni, mutta seiskalla päädyinkin samalle luokalle annUn kanssa. lisäks meidän vanhalta luokalta tuli kaksi tyyppiä. (ne olkoon nyt lissu ja miia)
uusista luokkalaisista en saanut yhtän ystävää, vaikka olisin halunnutkin. tämä toinen tyypi, lissu oli niiden kanssa enemmän, ja kertoili minusta niille valheita. lissu oli useimiten niiden muiden kanssa, ja minä, annu ja miia oltiin yleensä kolmisin. vaan annu tuntui pitävän enemmän lissusta, kuin minusta, ja aina koulun jälkeen bussipysäkille, ne oli kuin parhaat ystävät. minä jäin täysin varjoon. miia oli kaikille sellainen hieman "kiusankappale" se roikkui vähän kaikissa. ei kukaan siitä hirveästi pitänyt, vaan eipä kukaan sille koskaan sanonut mitään. noh, minä siis jäin yksin. ja koska minä en pitänyt lissusta, ja annu piti, niin se on minulle hieman piilovihainen, eikä le seuraksi. yleensä roikun koulussa miian kanssa, ja välillä sitten annu seuraa mukana.
minä olen vapaa-ajallani täysin yksin, vietän vain aikaani eläimien parissa, ja yksin patikoiden. vaan kyllä se siitä, en usko, että nyt joudun koko elämääni olemaan yksin. ehkäpä löydän vielä uuden ystävän, sellaisen todella hyvän ystävän, joita on vain yksi jokaiselle, ja joita on vaikea löytää. :)
Kieltämättä tän kaiken jättäminen on pyörinyt päässä jo jonkin aikaa... Oisin jo kai hommautunut eroon tästä elämästä jos en niin epätoivoisesti olisi takertunut toivoon paremmasta huomisesta. Usein lähden kouluun ajatellen: "Koita jaksaa tämä päivä!! Tänäänhän voi tapahtua joku juttu joka kääntää sun elämän! katso vielä tämä päivä!" ja sitte seuraava menee samoissa tunnelmissa, tuttua varmaan monelle..?
Juuh, ja jos en olis niin epätoivoisen takertunut kolmeen unelmaani jotka saattaisivat minut "pilveen" pelkästä onnellisuudesta niin tää kaikki olis jo ohi :D aina vaan mietin: Ehkä TÄNÄÄN!!! Katso vielä tämä päivä ja huominen!
Diabolic Angel: mulla oli sama juttu, siis ettei kukaan huomannu ku peittelin "jäljet" mutta nyt muurit alkaa pikkuhiljaa murtua yms. ja oon jopa uskaltautunu puhumaan ihmisille, tosin en kovin hyvällä menestyksellä...
En nyt lähde sanomaan että mulla on masennus noin pitkälle, ainakaan vielä mennyt, mut on vaan elämä ruvennu potkimaan päähän viime aikoina. Jos pitempiaikanen keskustelu nappaa niin laita postia tulemaan
[email protected]
osoitteeseen.
itselläni taitaa olla vähän sama tilanne... pari kolme vuotta masennusta takana, viime joulukuussa alotettiin lääkitys. siihen väliin mahtuu yksinäisyys, sairastuminen diabetekseen, vanhempien avioero... leikin pitkään hengelläni ja lopulta jouduin osastolle. en tiedä johtuuko se tästä lääkkeestä vai mistä, mut jotenki tuntuu että elämä alkaa voittaa.. pikkuhiljaa... jotenki hävettää käydä psykologilla ja psykiatrilla ja syödä masennuslääkkeitä, enkä itekään pidä lääkkeitä niin hirveen hyvänä asiana. mut luulen kuitenki, että sun kannattais vaan edes kokeilla jotain pientä lääkitystä, se ei välttämättä ole mikään ratkasu, se vaan vois antaa pienen sysäyksen eteenpäin elämässä. susta itsestähän se parantuminen kuitenki lähtee. mut joskus sitä on vaan voimat menny, ettei vaan jaksa ilman ulkopuolista apua. itselläni oli sellanen tilanne.
pakko myöntää kuitenki, että kyllä se masennus silti siellä sisimmässä elää, enkä usko että se koskaan häviää. en silti aio luovuttaa, koska koskaan ei tosiaan voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
en saanu sanottua nyt tässä tekstissä kaikkea mitä ajattelin sanoa, mutta toivon että löytäisit avun jostain. oli se sitte uus harrastus tai mikä vaan. en nyt osannut oikeen auttaakaan enkä sua tunne, mut jollain tavalla ymmärrän sua.ja tosiaan toivon sulle kaikkea hyvää... tässä on vielä koko elämä edessä.
Tuli taas hetkeksi parempi olo kun lueskelin jälleen näitä vastauksia! Kiitos, vaikka en ketään kommentteja antaneista oo koskaan nähnykkään niin silti oli todella kiva huomata että on vielä ihmisiä maailmassa jotka välittää!
Sanoinkuvaamattoman SUURI kiitos ja iso lämmin halaus kaikille! :D
Siis alkoiko tää sun masennuskausi kun lopetiti epilepsia lääkkeiden syönnin? Mulla saattaa nimittäin olla sama edeassä. (oon syöny n. vuoden). Mulla on ollu ja masentuneisuutta, mut suosittelen erilaisia harrastuksia!! Jos on rahasta pulaa, niin kannattaa kävellä, hölkätä, nostella puntteja ym. ym. Itellä ruumiillinen rasitus auttaa aina mielialaan, ja koko tajunata tyhjenee hetkes (vähän kun epileptisessä kohtauksessa, heh). Voimia sulle, kyllä se siitä, usko pois! :)
No se masennus tuntuu alkaneen kun olin syömässä lääkkeitä kahdetta vuotta. En ollut ajatellutkaan tällaista yhteyttä. Mulla ku on perinnöllistä migreeniä lisäksi niin kaikki lääkäritki vaan vouhotti siitä kuinka ne lääkkeet hillitsee migreeniäkin, ja kuinka päänsäryt luultavasti lisääntyy taas kun lopetan lääkkeet. Mä oon päättänyt alkaa pikkuhiljaa piristymään, etsimään kaikenlaista pientä mukavaa päivän kuluksi, ja kokeilen löytää valoisaa puolta vähän jokapuolelta. Noih, voimia sinullekkin, toivottavasti sulle ei tuu mitään "komplikaatioita" lääkettä vähentäessä ja lopulta lopettaessasi :D Minä olen uusilta kohtauksilta onneksi säästynyt!
Miulla on kans perinnöllistä migreeniä molemmilta puolilta, varsinkin isän. Vanhetessa ne vaan paheni, mut nyt kun oon syöny epilepsia lääkkeitä, ei oo ollu migreenejäkään, vaan tavallisia päänsärkyjä. Vähän jännittää, et jos kohtauksia ei tuu, ja lopettaa syönnin, et kui se pönttö sit sekoo. Hyvä että oot päättänyt piristyä, pohjalla kun käy, niin sieltä ei oo ku yks tie; ylöspäin. Ja ei siellä itsesäälissä jaksa kauaa piehtaroida ;)