-"Hei, herää nyt! Silmät auki!"
Avasin silmäni hitaasti. Sokaistuin kirkkaasta valosta. Pikkuhiljaa tajuntaani palautuivat kaikki aiemmat tapahtumat.
-"Jack?" minä kysyin varovasti. -"Jack, oletko se sinä?"
-"Heräsitkö sinä jo?" kuulin Jackin kysyvän.
Taas kirkas valo osui kasvoilleni.
-"Jack, laita se taskulamppu pois!"
Valo katosi ja uskalsin avata silmäni.
-"Oletko kunnossa?" Jack kysyi varovasti.
-"Taidan olla..." sanoin Jackin auttaessa minua istumaan. Tunsin miten päätäni jomotti. Nostin käteni otsalleni, en tuntenut minkäänlaista kuhmua, enkä edes verta.
-"Taisit selvitä palkällä säikähdyksellä." Jack sanoi kuullostaen helpottuneelta. Minä nyökkäsin. Jack auttoi munut seisomaan ja horjahdin melkein saman tien takaisin maahan.
-"Minä lepään ihan hetkisen..." sanoin ja nojasin selkäni seinään. Tuntui siltä, että olin menettänyt muistini, ainakin osittain. Lopulta muistin erään hyvin tärkeän asian.
-"Holly, missä hän on?!"
Jack näytti neuvottomalta. Hänkään ei tiennyt.
Yritin hengittää rauhallisesti ja ajatella järkevästi. Jos löytäisimme Hollyn, voisimmeko pelastaa hänet? Mitä hänelle oli tapahtunut? Olisiko Jack avuksi pelastuksessa? Kaikesta huolimatta minun oli pakko nousta ylös. Hitaasti, mutta varmasti minä nousin, pitäen kiinni seinästä.
-"Jack, meidän on löydettävä Holly. Menemme nyt tuohon taloon ja pelastamme hänet." minä selitin.
Jack katsoi suurta taloa järkytyksen vallassa.
-"Onko Holly varmasti tuolla?" hän kysyi.
-"Luulisin niin. Olisit varmaan nähnyt hänet, kun tulit tänne, jos hän ei olisi..." vaikenin yhtäkkiä, kun muistin jotain, mitä minun olisi pitänyt kysyä heti.
-"Jack, miten sinä pääsit tänne?"
Jack näytti miettiväiseltä.
-"En oikein ymmärrä itsekään. Ajattelin vain, että sinulle ja Hollylle on sattunut jotain ja..."
-"Niin?"
-"Sitten vain ajoin pyörälläni tänne." JAck selitti.
-"Etkö soittanut poliisille?"
-"En. Ei ollut aikaa, minun oli pakko tulla pelastamaan teitä." Nyt oli kyllä tapahtunut jotain todella kummaa, mutta sitä voisimme miettiä sitten myöhemmin.
Hiivimme talon sivustalle. Siellä ei ollut juuri nyt ketään. Johdatin Jackin isolle kuistille, joka oli täynnä romua. Siitä oli nyt hyötyä, koska saimme vanhasta sohvasta ja parista viltistä loistavan piilopaikan. Kurkistimme varovasti sisään pienestä ikkunasta. Ei taaskaan mitään näkemisen arvoista.
-"Meidän on pakko mennä sisälle." kuiskasin Jackille. Hän näytti oikein epätavallisen päättäväiseltä.
Hiipailimme ovelle ja asetin käteni ovenkahvalle.
-"Minä avaan oven, jos joku on sen takana, minä huudan ja sitten juoksemme molemmat metsään. Seuraa vain minua." minä sanoin hiljaa kuiskaten. Jack nyökkäsi vakavana. Minä hengitin syvään, suljin silmäni hetkeksi, ja toivoin oikein kovasti, että suunnitelmamme onnistuisi. Sitten vetäisin oven auki. Ei ketään, ei edes hiiriä tai rottia, mutta olin silti varuillani.
-"Ne saattavat piilotella jossain täällä. Ole varovainen, ne ovat tosi vaarallisia." minä sanoin.
-"Ne?" Jack kysyi ihmetellen.
-"Selitän sitten joskus." minä sanoin, toivoen, ettei Jackin tarvitsisi itse nähdä niitä.
Hiivimme läpi ison huoneen, joka oli joskus ollut luultavasti keittiö. Siellä oli jotakin roinaa, mutta se ei näyttänyt mitenkään uhkaavalta.
Huoneen perällä oli ovi, jonka eteen pysähdyimme.
Olimme aivan hiljaa ja pidättelimme hengitystämme.
Sitten jossain kolahti, se tuntui kuuluvan suoraan yläpuoleltamme. Jack säikähti ja pudotti taskulampun, joka sammui kolahtaessaan lattiaan. Hyökkäsimme molemmat lattialle sitä etsimään. Minä löysin sen ja napsautin nopeasti valot takasin päälle.
-"Huh, minä jo pelkäsin, ettemme ikinä löytäisi..." Jack aloitti. Minä en kuitenkaan kuunnellut häntä, kuulin yläkerasta uusia ääniä.
-"Kuuntele." sanoin Jackille. Kuuntelimme molemmat tarkasti. Joku ryömi lattiaa pitkin, siltä se ainakin kuullosti. Hetken kuluttua tuli hiljaista, siiten kuului uusi tömähdys, tällä kertaa vähän isompi.
-"Holly..." minä sanoin heikosti. Katsoin kauhistunutta rusketukkaista poikaa, joka seisoi hievahtamatta vierelläni. Annoin hänelle taskulampun ja avasin oven. Odotin hetken rohkaistuvani, mutta kun aloinkin vain palätä enemmän, päätin nousta oven takana olleet portaat nopeasti ylös. Jack seurasi varovasti perässä näyttäen valoa.
Tulimme portaisen päähän, ja suureen huoneeseen, joka vaikutti olevan koko yläkerran kokoinen. Huoneessa ei ollut ikkunaa ollenkaan. Jack näytti valoa ympäri huonetta. Valokeila osui johonkin pitkään ja paksuun. Me molemmat säikähdimme sen olevan ihminen tai jotain vielä pahempaa...
Menimme lähemmäs ja katsoimme tarkemmin. Se oli jonkinlainen puinen pylväs, joka ei ylettänyt kattoon saakka. Siitä roikkui köydenpätkiä.
-"Tähän hänet oli sidottu." minä sanoin hiljaa.
-"Missä Holly on nyt? Mitä hänelle on tapahtunut?"
Otin taskulampun Jackin kädestä ja etsin johtolankoja pylvään ympäriltä. Näin heti muutaman köydenpätkän metrin päässä. Ja jotain muutakin. Otin sen käteeni ja kääntelin sitä ympäri. Teräväreunainen kivi.
-"Tämän avulla hän on päässyt pakoon." nostin kiven Jackin nähtäville.
Annoin valokeilan pyyhkiä ympäri huonetta. Se osui johonkin möykkyyn lattialla. Pidätin hengitystäni ja kävelin nopeasti lähemmäs.
-"Jack, täällä hän on!" minä sanoin. Jack pudotti kädestään terävän kiven, jonka olin antanut hänelle.
Jack tuli varovasti lähemmäs.
-"Kyllä se on Holly..." Jack kuiskasi. Me molemmat
istuimme lattialle Hollyn viereen ja minä siirsin vaalean huissuortuvan pois hänen kasvoiltaan Jackin näyttäessä valoa. Hän makasi kyljellään maassa ja hänen nenästään vuosi verta.
-"Holly?" Jack kysyi koskettaen Hollyn liidunvalkeita kasvoja.
-"Onko hän elossa?"
-"Kyllä hän elää yhä, hän on vain pyörtynyt. Pulssi tuntuu ihan selvästi." minä sanoin helpottuneena.
-"Meidän on saatava hänet pois täältä." Jack sanoi. Minä nyökkäsin.
Sitten tapahtui jotain, joka sai minut melkein huutamaan säikähdyksestä. Tunsin kylmän käden olkapäälläni. Katsoin taakseni juuri, kun Jack heijasti taskulampun valon olion kasvoille, joka ei ollut ihminen, eikä kyllä mikään tapaamani eläinkään. Minun oli tehtävä jotain nopeasti, minun oli pelastettava itseni ja ystäväni, mutta miten? Toivoin jonkin ihmeen tapahtuvan, sen oli pakko tapahtua...
Avasin silmäni hitaasti. Sokaistuin kirkkaasta valosta. Pikkuhiljaa tajuntaani palautuivat kaikki aiemmat tapahtumat.
-"Jack?" minä kysyin varovasti. -"Jack, oletko se sinä?"
-"Heräsitkö sinä jo?" kuulin Jackin kysyvän.
Taas kirkas valo osui kasvoilleni.
-"Jack, laita se taskulamppu pois!"
Valo katosi ja uskalsin avata silmäni.
-"Oletko kunnossa?" Jack kysyi varovasti.
-"Taidan olla..." sanoin Jackin auttaessa minua istumaan. Tunsin miten päätäni jomotti. Nostin käteni otsalleni, en tuntenut minkäänlaista kuhmua, enkä edes verta.
-"Taisit selvitä palkällä säikähdyksellä." Jack sanoi kuullostaen helpottuneelta. Minä nyökkäsin. Jack auttoi munut seisomaan ja horjahdin melkein saman tien takaisin maahan.
-"Minä lepään ihan hetkisen..." sanoin ja nojasin selkäni seinään. Tuntui siltä, että olin menettänyt muistini, ainakin osittain. Lopulta muistin erään hyvin tärkeän asian.
-"Holly, missä hän on?!"
Jack näytti neuvottomalta. Hänkään ei tiennyt.
Yritin hengittää rauhallisesti ja ajatella järkevästi. Jos löytäisimme Hollyn, voisimmeko pelastaa hänet? Mitä hänelle oli tapahtunut? Olisiko Jack avuksi pelastuksessa? Kaikesta huolimatta minun oli pakko nousta ylös. Hitaasti, mutta varmasti minä nousin, pitäen kiinni seinästä.
-"Jack, meidän on löydettävä Holly. Menemme nyt tuohon taloon ja pelastamme hänet." minä selitin.
Jack katsoi suurta taloa järkytyksen vallassa.
-"Onko Holly varmasti tuolla?" hän kysyi.
-"Luulisin niin. Olisit varmaan nähnyt hänet, kun tulit tänne, jos hän ei olisi..." vaikenin yhtäkkiä, kun muistin jotain, mitä minun olisi pitänyt kysyä heti.
-"Jack, miten sinä pääsit tänne?"
Jack näytti miettiväiseltä.
-"En oikein ymmärrä itsekään. Ajattelin vain, että sinulle ja Hollylle on sattunut jotain ja..."
-"Niin?"
-"Sitten vain ajoin pyörälläni tänne." JAck selitti.
-"Etkö soittanut poliisille?"
-"En. Ei ollut aikaa, minun oli pakko tulla pelastamaan teitä." Nyt oli kyllä tapahtunut jotain todella kummaa, mutta sitä voisimme miettiä sitten myöhemmin.
Hiivimme talon sivustalle. Siellä ei ollut juuri nyt ketään. Johdatin Jackin isolle kuistille, joka oli täynnä romua. Siitä oli nyt hyötyä, koska saimme vanhasta sohvasta ja parista viltistä loistavan piilopaikan. Kurkistimme varovasti sisään pienestä ikkunasta. Ei taaskaan mitään näkemisen arvoista.
-"Meidän on pakko mennä sisälle." kuiskasin Jackille. Hän näytti oikein epätavallisen päättäväiseltä.
Hiipailimme ovelle ja asetin käteni ovenkahvalle.
-"Minä avaan oven, jos joku on sen takana, minä huudan ja sitten juoksemme molemmat metsään. Seuraa vain minua." minä sanoin hiljaa kuiskaten. Jack nyökkäsi vakavana. Minä hengitin syvään, suljin silmäni hetkeksi, ja toivoin oikein kovasti, että suunnitelmamme onnistuisi. Sitten vetäisin oven auki. Ei ketään, ei edes hiiriä tai rottia, mutta olin silti varuillani.
-"Ne saattavat piilotella jossain täällä. Ole varovainen, ne ovat tosi vaarallisia." minä sanoin.
-"Ne?" Jack kysyi ihmetellen.
-"Selitän sitten joskus." minä sanoin, toivoen, ettei Jackin tarvitsisi itse nähdä niitä.
Hiivimme läpi ison huoneen, joka oli joskus ollut luultavasti keittiö. Siellä oli jotakin roinaa, mutta se ei näyttänyt mitenkään uhkaavalta.
Huoneen perällä oli ovi, jonka eteen pysähdyimme.
Olimme aivan hiljaa ja pidättelimme hengitystämme.
Sitten jossain kolahti, se tuntui kuuluvan suoraan yläpuoleltamme. Jack säikähti ja pudotti taskulampun, joka sammui kolahtaessaan lattiaan. Hyökkäsimme molemmat lattialle sitä etsimään. Minä löysin sen ja napsautin nopeasti valot takasin päälle.
-"Huh, minä jo pelkäsin, ettemme ikinä löytäisi..." Jack aloitti. Minä en kuitenkaan kuunnellut häntä, kuulin yläkerasta uusia ääniä.
-"Kuuntele." sanoin Jackille. Kuuntelimme molemmat tarkasti. Joku ryömi lattiaa pitkin, siltä se ainakin kuullosti. Hetken kuluttua tuli hiljaista, siiten kuului uusi tömähdys, tällä kertaa vähän isompi.
-"Holly..." minä sanoin heikosti. Katsoin kauhistunutta rusketukkaista poikaa, joka seisoi hievahtamatta vierelläni. Annoin hänelle taskulampun ja avasin oven. Odotin hetken rohkaistuvani, mutta kun aloinkin vain palätä enemmän, päätin nousta oven takana olleet portaat nopeasti ylös. Jack seurasi varovasti perässä näyttäen valoa.
Tulimme portaisen päähän, ja suureen huoneeseen, joka vaikutti olevan koko yläkerran kokoinen. Huoneessa ei ollut ikkunaa ollenkaan. Jack näytti valoa ympäri huonetta. Valokeila osui johonkin pitkään ja paksuun. Me molemmat säikähdimme sen olevan ihminen tai jotain vielä pahempaa...
Menimme lähemmäs ja katsoimme tarkemmin. Se oli jonkinlainen puinen pylväs, joka ei ylettänyt kattoon saakka. Siitä roikkui köydenpätkiä.
-"Tähän hänet oli sidottu." minä sanoin hiljaa.
-"Missä Holly on nyt? Mitä hänelle on tapahtunut?"
Otin taskulampun Jackin kädestä ja etsin johtolankoja pylvään ympäriltä. Näin heti muutaman köydenpätkän metrin päässä. Ja jotain muutakin. Otin sen käteeni ja kääntelin sitä ympäri. Teräväreunainen kivi.
-"Tämän avulla hän on päässyt pakoon." nostin kiven Jackin nähtäville.
Annoin valokeilan pyyhkiä ympäri huonetta. Se osui johonkin möykkyyn lattialla. Pidätin hengitystäni ja kävelin nopeasti lähemmäs.
-"Jack, täällä hän on!" minä sanoin. Jack pudotti kädestään terävän kiven, jonka olin antanut hänelle.
Jack tuli varovasti lähemmäs.
-"Kyllä se on Holly..." Jack kuiskasi. Me molemmat
istuimme lattialle Hollyn viereen ja minä siirsin vaalean huissuortuvan pois hänen kasvoiltaan Jackin näyttäessä valoa. Hän makasi kyljellään maassa ja hänen nenästään vuosi verta.
-"Holly?" Jack kysyi koskettaen Hollyn liidunvalkeita kasvoja.
-"Onko hän elossa?"
-"Kyllä hän elää yhä, hän on vain pyörtynyt. Pulssi tuntuu ihan selvästi." minä sanoin helpottuneena.
-"Meidän on saatava hänet pois täältä." Jack sanoi. Minä nyökkäsin.
Sitten tapahtui jotain, joka sai minut melkein huutamaan säikähdyksestä. Tunsin kylmän käden olkapäälläni. Katsoin taakseni juuri, kun Jack heijasti taskulampun valon olion kasvoille, joka ei ollut ihminen, eikä kyllä mikään tapaamani eläinkään. Minun oli tehtävä jotain nopeasti, minun oli pelastettava itseni ja ystäväni, mutta miten? Toivoin jonkin ihmeen tapahtuvan, sen oli pakko tapahtua...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä haluaisin kuulla vähän lisää tästä jutusta. Kuullostaa tosi kiinnostavalta, varsinkin, jos tarinassa tosiaan on mukana joitakin avaruusolioita... =) Jatka vain kirjoittamista, ihan hyvin näkyy sujuvan.
Suomeksi EI SANOTA: kuullostaa. SUOMEKSI SANOTAAN: kuulostaa.
Korvasi ei tunnu toimivan. Kaltaisiasi on
paljon :(