Isäni kuoli yli 20 vuotta sitten,en saanut silloin osuuttani isäni perinnöstä. Äitini oli perinnön haltija.Olen ainut lapsi.Äiti kuoli ja testamenttasi omaisuudestaan puolet lapselleni.Saan kyllä laki osuuden eli puolet.Voinko vielä vaatia osuuttani isäni perinnöstä? Onko olemassa joku 10 vuoden vanhenemissääntö?
perinnön vanheneminen
tietoa vailla
4753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Äitisi on tehnyt hyvän työn, mikäli lapsesi on tai hänestä on tulossa kunnon kansalainen.
Tyydy vain osaasi ja onhan lapsesi perimässä kuitenkin sinut, mikäli et huitele omaisuuttasi taivaan tuuliin.
Alkuperäisen kirjoittajan antamien tietojen perusteella ei pysty sanomaan.
Ilmeisesti siis ositusta isän ja äidin välillä ei koskaan tehty (siis isän kuoleman jälkeen)? Oliko pesä koko ajan jakamattomana?
pesä oli jakamaton
Isäsi kuoleman jälkeen olette omistaneet äitisi kanssa koko omaisuuden puoliksi ellei testamenttia ja muita perillisä ole ollut.
Kun äitisi on testamentannut puolet omaisuudestaan lapsellesi, olet itse perinyt äitisi omaisuudesta puolet ja myös isäsi omaisuuden joka aiemmin on ollut äitisi omistuksessa. Eli tahtoisit vielä puolet siitä lapsesi omistamasta osuudesta !
Kuolemasi jälkeen lapsesi perii koko omaisuuden ellei muita perijöitä ole ja ellet tee testamenttia jollekulle.
Mielestäni äitisi on tehnyt sekä sinua että lastasi ajatellen järkevästi.