Pilkkikoppia

Onko hyviä ajatuksia ja ideoita pilkkikopin valmistamiseksi.
Sen tulisi olla kevyt, helposti koottava ja siirreltävä.
Tietenkin sen on syytä olla lämmin ja siirreltävissä ilman moottorikelkkaa.

Uskoisin näitä rakennetun ja nähdyn.

Tällaista kaipaisin siksi, koska minulla on huono verenkiero ja palellun hyvin helposti.

Kevät tulee ja kiinnostais istua vanannolla ahvenia pyytämässä.
3679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olen kokeillut kaaritelttaa. Teltta on kaksiosainen ja olen jättänyt kaarien päälle vain ulko-osan. Ala-osa on auki ja jää jää näkyviin. Sitten vaan 5 tuuman nauloilla vasaraa käyttäen jäähän kiinni kiinnityslenkeistä. Sitten vaan sisälle pilkkijakkaran kanssa. Voi vaikka keitellä trangiassa itselleen kahvia tms. Teltan siirtokin onnistuu ilman purkamatta helposti pienellä säteellä. Viritelmä painaa noin 2,5 kg. Kyllä siellä on paljon mukavampi kuin tuiskussa. Lisäksi jos haluat tähystää avantoon, niin se onnistuu hienosti.

Äänestä
  • Teltta purettuna mahtuu vaikka reppuun, että voi kannella vaikka erälammelle.

    Tosin minulla ei ole tuollaista kaaritelttaa, mutta tuon pohjalta sen voisi suunnitella ja valmistaa.

    Keväällä auringon lämmittäissä valonpuolen voisi avata ja samalla sieltä tulisi lömpöä ja saisi
    " etelän " rusketuksen.

    Kun kerran valmistustarvikkeet on ostettava, niin saattaisi olla sellainen "avaruskangas" hyvä ratkaisu.

    Kiitos jutusta, tätä jään kehittelemään.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    Teltta purettuna mahtuu vaikka reppuun, että voi kannella vaikka erälammelle.

    Tosin minulla ei ole tuollaista kaaritelttaa, mutta tuon pohjalta sen voisi suunnitella ja valmistaa.

    Keväällä auringon lämmittäissä valonpuolen voisi avata ja samalla sieltä tulisi lömpöä ja saisi
    " etelän " rusketuksen.

    Kun kerran valmistustarvikkeet on ostettava, niin saattaisi olla sellainen "avaruskangas" hyvä ratkaisu.

    Kiitos jutusta, tätä jään kehittelemään.

    Hobbyhallin sivulta löytyy sellainen malli, jota käytetään paljon koiranäyttelyissä. Pohja avoin ja teltta tosi tilava ja helppo pystyttää.

    http://www.hobbyhall.fi/product_view.asp?productid=13845&uid=PNFWS3NR839P9MNER1GNWJM9EPV70575

    jos ei linkistä pääse suoraan, niin mene Hobbyhallin sivulle ja sieltä urheilu ja vapaa-aika ja sieltä teltat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaisin kirjoitti:

Onko hyviä ajatuksia ja ideoita pilkkikopin valmistamiseksi.
Sen tulisi olla kevyt, helposti koottava ja siirreltävä.
Tietenkin sen on syytä olla lämmin ja siirreltävissä ilman moottorikelkkaa.

Uskoisin näitä rakennetun ja nähdyn.

Tällaista kaipaisin siksi, koska minulla on huono verenkiero ja palellun hyvin helposti.

Kevät tulee ja kiinnostais istua vanannolla ahvenia pyytämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu