Filemaker?

Onko kellään tietoa Filemakeristä? Kiva olisi jos suomenkieliset käyttöohjeet löytyisi. Ja käyttökokemuksia kuulisin mieluusti myös.
4605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paras kun hankkii sen kielisen käyttöohjeen, muuten voi olla hankaluuksia löytää menuista tarkoitetut kohdat.

FileMaker on mun kokemukseni mukaan helppo oppia itekseen sikäli kuin hiukankin järki pelaa ja jos vain suinkin tietää mitä tahtoo. Ellei tajua ollenkaan mitä haluaa sillä tietokannallaan tehdä niin on turha lähteä mitään tk-ohjelmaakaan opettelemaan.

Äänestä

Ilman ohjelmointia (tai sitten minimaalisella helpolla ohjelmoinnilla) sillä tekee paljon ja hiukan enemmällä vaivannäöllä melkein vaikka mitä.

Jos vain englannintaitosi riittää, pari mailing list-tyyppistä käyttäjäyhteisöä ovat erinomainen apu

Suurimmassa tietokannassani on n. 25 varsinaista datataulukkoa ja kymmenkunta aputaulukkoa; se on rakentunut pikku hiljaa n. 10 vuoden aikana ja itseni lisäksi sillä on puolen tusinan verran muita yrityskäyttäjiä (kyseessä suunnittelutoimiston hallintosysteemi). Minulla ei ole mitään muodollista ATK-koulutusta, vaikka muutaman ohjelmointikielenkin olen joutunut opettelemaan - mitä vähemmän ohjelmointia, sitä parempi.

FileMakerin 'scripting' ei oikeastaan ole kieli, vaan 'prosessin kuvaus' (siis oikeastaan ns. metakieli) ja kun alkuun pääsee, ne yleensä 5-10 riviä syntyvät helposti valikosta. Jos siis edes sitä tarvitset.

Mutta kerropa mitä haluat tehdä tietokannoillasi niin katsotaan voinko auttaa enemmän (en takaa suomenkielisyyttä koska työkieleni on englanti ja asun englanninkielisessä maassa...)

Äänestä
  • Eli ongelma on seuraavanlainen.

    Filemaker 6 kyseessä ja pitäisi laskea pankkiviitenumeron tarkiste, jotta saa tehtyä yksinkertaisen laskupohjan!

    Excelistä on importattu toimiva kaava FileMakeriin, jonka pitäisi toimia syntaxin muuttamisen jälkeen:

    =IF(10-MOD(MID(A2;4;1)*7 MID(A2;3;1)*3 MID(A2;2;1)*1 MID(A2;1;1)*7;10)10;10-MOD(MID(A2;4;1)*7 MID(A2;3;1)*3 MID(A2;2;1)*1 MID(A2;1;1)*7;10);0)

    Sitten syntaxi muutettu ja tuo kenttä johon viitataan:

    If(10-Mod(Middle(Viitenumero, 4,1))*7 (Middle(Viitenumero,3,1))*3 (Middle(Vitenumero,2,1))*1 (Middle(Viitenumero,1,1))*7,10)10,10-Mod(Middle(Viitenumero,4,1))*7 (Middle(Viitenumero,3,1))*3 (Middle(Viitenumero,2,1))*1 (Middle(Viitenumero,1,1))*7,10),0)

    Tätä kun ajetaan FM:ssä, niin herjaa, että sulkuja on liian vähän tai haluaa jonkun loogisen/aritmeettisen funktion, kuten and, or, , - etc.

    Missä mättää...

    joku tiesi kertoa, että heittomerkkejä (") vois heitellä johinkin väliin...tuloksena lähinnä kaavoja, jotka toimivat jollakin tasolla, mutta laskevat mitä lystää!!!

    Olemme myös lähteneet purkamaan tuota koodia osiin..eli kokeilimme esim. pelkkää middle komentoa Helpin ohjeiden mukaisesti, mutta ihan perus middlekään ei toiminut eli syötimme middle(text, start, size) löimme text kenttään luvun 1234, startiin 2 ja sizeen 2, jolloin käsittäisin, että pitäisi tulostua numerot 23...mutta ei tule mitään

    Pahoittelen sekavaa ja ammattitaidotonta selostusta, mutta jos jotain helppiä saisi, niin se olisi kyllä mukavaa :)

    Englanninkieliset ohjeet käyvät oikein hyvin!

    Äänestä

  • Joona kirjoitti:

    Eli ongelma on seuraavanlainen.

    Näyttäisi siltä, että käsittelet tekstiä aritmeettisilla funktioilla -ja/tai numeroita tekstifunktioilla. Korvaa plussat "&" operandilla. Jos lähtödata on numeerista, muuta ensin tekstiksi ('calculated field' NumToText(viitenumero)) ja jatka siitä. Joskin joudut taas muuttamaan stringit numeroiksi ennen MOD operandia.

    Ähh - taidan olla hiukan sekava, mutta meilläpäin maailmaa on jo 'Friday afternoon drinks' -aika toimistossa... Palaa toki asiaan, jos tuosta ei ollut apua. Tilanne on aivan varmasti ratkaistavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luna kirjoitti:

Onko kellään tietoa Filemakeristä? Kiva olisi jos suomenkieliset käyttöohjeet löytyisi. Ja käyttökokemuksia kuulisin mieluusti myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu