TÄMÄ ON PIENEN MUOTOINEN JUTTU ALEKSIS KIVEN KIRJAN SEITSEMÄN VELJEKSESTÄ, JOKA KÄSITTÄÄ SEN 3 ENSIMMÄISTÄ LUKUA. KIRJAA EI OLE KOKONAAN VOITU SISÄLLÖTTÄÄ TÄHÄN TEHTÄVÄNANNON TAKIA.
Seitsemäs veljest / I-III luvut
1800-luvulla eläneen kirjailijamme tekemä ”Seitsemän veljestä” -kirja kertoo mielekkäällä ja hullunkurisella tavalla pienen kylän seitsemästä veljeksestä, joiden elämää valottaa monenmoiset kokemukset, kriisit ja tapahtumat. Veljesten poikamaiset teot ja elävät sutkautukset eivät aina edes riitäkään, kun heille sattuu mitä eriskummallisimpia tapahtumia, metsässä tulipalo tai tappelu toisen joukon kanssa.
Kirjan seitsemän veljestä olivat kukin omalta luonteeltaan omanlaisia. Ei ollut eroa tai tahtoa elämisen voimassa, vaikka nuorin oli kahdentoista ja vanhin kahdenkymmenenviiden. Tai oli toinen uneksija, kolmas saarnaaja tai neljäs kova laki-juntta – he olivat silti samanlaisia loppujen lopuksi oman persoonallisen keskustelun-tavan vuoksi. Veljeksien keskinäistä eroa hallitsikin vanhin veljeksistä, Juhani, joka ei saanut nuorimman, Eeron kiusaamisesta riittämiin. Vanhimman titteli otti varmaan koville, mutta Eeron oma, erikoinen huumorintaju auttoi sitäkin enemmän selviytymään veljen kovasta nuhtelusta.
Juhanin ja Eeron suhdetta oli kuvattu suhteellisen jännästi Seitsemän veljeksen kolmessa ensimmäisessä luvussa. Kuitenkaan kirjan alku-osan luvut eivät kertoneet kaikkea sitä, mitä odottaa saattoi. Olihan kirja vähän yli kolmisensataa sivua, ja kyseiset 3 lukua käsitti siitä vain seitsemänkymmentä sivunumeroa. Ei sen takia voi kirjasta saada kokonaiskäsitystä, ellei sitten lue sivuja eteenpäin...
Kirjan päähenkilöihin lukeutuneet nämä seitsemän veljestä eli Juhani, kaksoset Tuomas, Aapo, Simeoni ja toiset kaksoset Timo ja Lauri. Eero oli nuorin, lyhyin ja hintelin, eikä vielä niin kehittyneen rehevän puun mittainen. Eero oli heistä se, joka surkutteli tai oli ilopilleri, ja Simeoni taas se joka saarnasi. Veljeksistä kaikki olivat omalla tavallaan sellaisia kuin piti – ei niin erilaisia, eikä niin samanlaisia, pojankollikoita.
Rakastetun kirjailijamme nimeämä Jukolan talo, oli veljesten piinapaikka. Jukolan emäntää eli äitiänsä he sieltä pakenivat metsään, sinne minne karhut ja muut isot ”elukat” luoja oli heille antanut. Heidän isän kuollessa yllättäen kirjan alussa, ei siten veljeksillä ollut miehen mallia, sellaista joka olisi ohjannut heitä metsästyksessä tai muussa. Ei ollut äidillä valtaa poikiin tuonakaan aikana, jolloin miehen malli oli tärkeätä oman kasvun kannalta. Ehkäpä tämä olikin osa-syy sille pakenemiselle, mitä pojat Jukolassa harrasti. Se joka olisi auttanut veljeksiä heidän omissa metsästys-suunnitelmissaan.
Vaikka veljesten Jukola-talo sijaitsi eteläisessä Hämeessä erään mäen pohjoisella rinteellä, lähellä Toukolan kylää. Sen läheisyydessä oli kivinen tanner. Alempana sen oli peltoa, joissa oli teräväistä viljaa. Näiden ympäröimä alue oli sitä metsää, missä pojat liikkuivat ja vaikeuksiansa pakenivat.
Silti he metsässä pohdiskelivat elämää suurempia kysymyksiä, johon he kaiken kyllästämänä, olivat joutaneet. He halusivat lukua oppia, näin he siellä totesivat, siellä he jopa jutustelijat naapurin tytöstä, Venlasta. Siellä heidän kaikki keskinäiset ”jutut” tulivat esiin. Siellä he tappelivat ja pohtivat elämän tarkoitusta – jopa niin, että Jumalakin oli kyseessä.
Näistä Jukolan tapahtumista kirjan tehnyt virtuoosi, nykyään kansalliskirjallisuuden isänä meillä tunnettu, Aleksis Kivi oli hyvin seikkaperäisellä tavalla kuvannut oman aikakautensa maalaiselämää. Kiven oma lapsuudenkoti sijaitsikin juuri Jukolan tapahtumien keskipisteessä – Nummelassa, jossa veljeksien elämä välkkyi kirjan sivuissa. Olisikohan Kiven omakohtaisia kokemuksia kirjan sivuilla?
PS. ARVOSTELKAA OMAN TAITONNE/KYKYNNE MUKAAN, JOS VIITSITTE.
KIITOS,
lukiolainen
Seitsemäs veljest / I-III luvut
1800-luvulla eläneen kirjailijamme tekemä ”Seitsemän veljestä” -kirja kertoo mielekkäällä ja hullunkurisella tavalla pienen kylän seitsemästä veljeksestä, joiden elämää valottaa monenmoiset kokemukset, kriisit ja tapahtumat. Veljesten poikamaiset teot ja elävät sutkautukset eivät aina edes riitäkään, kun heille sattuu mitä eriskummallisimpia tapahtumia, metsässä tulipalo tai tappelu toisen joukon kanssa.
Kirjan seitsemän veljestä olivat kukin omalta luonteeltaan omanlaisia. Ei ollut eroa tai tahtoa elämisen voimassa, vaikka nuorin oli kahdentoista ja vanhin kahdenkymmenenviiden. Tai oli toinen uneksija, kolmas saarnaaja tai neljäs kova laki-juntta – he olivat silti samanlaisia loppujen lopuksi oman persoonallisen keskustelun-tavan vuoksi. Veljeksien keskinäistä eroa hallitsikin vanhin veljeksistä, Juhani, joka ei saanut nuorimman, Eeron kiusaamisesta riittämiin. Vanhimman titteli otti varmaan koville, mutta Eeron oma, erikoinen huumorintaju auttoi sitäkin enemmän selviytymään veljen kovasta nuhtelusta.
Juhanin ja Eeron suhdetta oli kuvattu suhteellisen jännästi Seitsemän veljeksen kolmessa ensimmäisessä luvussa. Kuitenkaan kirjan alku-osan luvut eivät kertoneet kaikkea sitä, mitä odottaa saattoi. Olihan kirja vähän yli kolmisensataa sivua, ja kyseiset 3 lukua käsitti siitä vain seitsemänkymmentä sivunumeroa. Ei sen takia voi kirjasta saada kokonaiskäsitystä, ellei sitten lue sivuja eteenpäin...
Kirjan päähenkilöihin lukeutuneet nämä seitsemän veljestä eli Juhani, kaksoset Tuomas, Aapo, Simeoni ja toiset kaksoset Timo ja Lauri. Eero oli nuorin, lyhyin ja hintelin, eikä vielä niin kehittyneen rehevän puun mittainen. Eero oli heistä se, joka surkutteli tai oli ilopilleri, ja Simeoni taas se joka saarnasi. Veljeksistä kaikki olivat omalla tavallaan sellaisia kuin piti – ei niin erilaisia, eikä niin samanlaisia, pojankollikoita.
Rakastetun kirjailijamme nimeämä Jukolan talo, oli veljesten piinapaikka. Jukolan emäntää eli äitiänsä he sieltä pakenivat metsään, sinne minne karhut ja muut isot ”elukat” luoja oli heille antanut. Heidän isän kuollessa yllättäen kirjan alussa, ei siten veljeksillä ollut miehen mallia, sellaista joka olisi ohjannut heitä metsästyksessä tai muussa. Ei ollut äidillä valtaa poikiin tuonakaan aikana, jolloin miehen malli oli tärkeätä oman kasvun kannalta. Ehkäpä tämä olikin osa-syy sille pakenemiselle, mitä pojat Jukolassa harrasti. Se joka olisi auttanut veljeksiä heidän omissa metsästys-suunnitelmissaan.
Vaikka veljesten Jukola-talo sijaitsi eteläisessä Hämeessä erään mäen pohjoisella rinteellä, lähellä Toukolan kylää. Sen läheisyydessä oli kivinen tanner. Alempana sen oli peltoa, joissa oli teräväistä viljaa. Näiden ympäröimä alue oli sitä metsää, missä pojat liikkuivat ja vaikeuksiansa pakenivat.
Silti he metsässä pohdiskelivat elämää suurempia kysymyksiä, johon he kaiken kyllästämänä, olivat joutaneet. He halusivat lukua oppia, näin he siellä totesivat, siellä he jopa jutustelijat naapurin tytöstä, Venlasta. Siellä heidän kaikki keskinäiset ”jutut” tulivat esiin. Siellä he tappelivat ja pohtivat elämän tarkoitusta – jopa niin, että Jumalakin oli kyseessä.
Näistä Jukolan tapahtumista kirjan tehnyt virtuoosi, nykyään kansalliskirjallisuuden isänä meillä tunnettu, Aleksis Kivi oli hyvin seikkaperäisellä tavalla kuvannut oman aikakautensa maalaiselämää. Kiven oma lapsuudenkoti sijaitsikin juuri Jukolan tapahtumien keskipisteessä – Nummelassa, jossa veljeksien elämä välkkyi kirjan sivuissa. Olisikohan Kiven omakohtaisia kokemuksia kirjan sivuilla?
PS. ARVOSTELKAA OMAN TAITONNE/KYKYNNE MUKAAN, JOS VIITSITTE.
KIITOS,
lukiolainen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tsori,
"...voimassa, vaikka nuorin oli kahdentoista ja vanhin kahdenkymmenenviiden..."
korjaanpa tuon kahdentoista kahdenksantoista iällä.
Oli kyllä ihan hyvä.
Parempi kuin minun kirjoittama aine samasta aiheesta...