Mahdollista(ko)

Mulla on nyt ollut vuoden kani. Sillä on pitkät jalat ja pystykorvat. Naapurimme viljelee kaneja niin ostin sieltä Repon,kanini. Naapuri myi sen tavallisena maatiais kanina. Kesällä päästin kanin ulos juoksemaan vapaasti. Mutta Repo onkin todella ongelmallista ottaa kiinni. Kani juoksee mahdottoman lujaa. Viime kesänä minun piti hakea puolen kylää auttamaan että saisin kanin kiinni. Niin, lopulta se onnistuikin. Sillä on ulko häkki jonka mitat ovat 2metriä x 2metri x 2metriä. On sillä myös sisä häkki.
Kani kokoajan puri häkin osat rikki ja kuopi häkin alta reijän ulos. Parhaalla ystävälläni on samasta pentueesta myös kani mutta se ei todellakaan ollut näin levoton aina. Ei siinä muu autanut kuin suurentaa ulko häkkiä jos se vaikka auttaisi. Meillä oli joskus ollut koira mutta se oli kuollut monta vuotta sitten. Niin laiton kanin koiran ulkoilu häkkiin sen jälkeen kun olin parannellut sitä hieman. Häkin mitat 5metriä x 5metriä x 6metriä. Kani viihtyi häkissä jonkin aikaa. Sitten ajattelin kanini olevan yksinäinen. Kokeilin monia kaneja mutta omani vain sähisi ja murisi (kuin kissa) niille. Menin naapuriin valittamaan minkälaisesta pentueesta tämä oikein oli. Naapurini oli aivan nolona ja kertoi oikean tarinan: Kerran kesäkuussa kanien olessa ulkona sukukypsä naaras kani oli karannut Häkin pienestä reijästä. Omistaja oli luullut kanin kuolevan ja antoi asian olla. Parin viikon päästä Kun satoi kaatamalla ja oli hyvin sumuista naapuri oli mennyt hakemaan pyykkejä ulkoa ja kuinka ollakkaan hän oli nähnyt jotain liikettä pusikossa. Siellä Minttu, (naaras kani joka oli karannut)oli aivan puoli kuolleena!!!
Omistaja oli kiidättänyt Mintun heti eläin lääkäriin. Tuntien päästä kun odotus aika päättyi ja omistaja sai viedä kanin kotiin niin lääkäri huomautti kanin olevan raskaana ja että se saisi pentuja. Naapurilla ei ollut kuin yksi uros kani ja se oli sinä päivänä kun minttu oli karannut ollut näyttelyssä. Kun minttu synnytti viisi pentua ne kaikki kuolivat paitsi yksi. Pentu säilyi hengissä.Myös minttu kuoli synnyttämisessä. Eräs toinen naaraskani oli saanut samaan aikaan pentuja ja naapuri laittoi orvon pennun (Repon) siihen pentueeseen. Repo kasvoi hyvin sias äitinsä Tessan hoivissa siihen saakka kun minä osin sen.
Voiko siis olla mahdollista että se kani olisi jokin rusakon poika??? Mahdollista vai mahdotonta.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyllä se ihan tavallinen kotipupukin osaa juosta lujaa. On todella typerää päästää pupu täysin vapaaksi, ennen kuin edes kokeilee valjaiden kanssa. Vastustan kyllä tuollaista täysin vapaana pitämistä, sehän voi joutua auton alle tai ilkeiden kakaroiden kiusaamaksi. Vastuuta peliin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön kirjoitti:

Mulla on nyt ollut vuoden kani. Sillä on pitkät jalat ja pystykorvat. Naapurimme viljelee kaneja niin ostin sieltä Repon,kanini. Naapuri myi sen tavallisena maatiais kanina. Kesällä päästin kanin ulos juoksemaan vapaasti. Mutta Repo onkin todella ongelmallista ottaa kiinni. Kani juoksee mahdottoman lujaa. Viime kesänä minun piti hakea puolen kylää auttamaan että saisin kanin kiinni. Niin, lopulta se onnistuikin. Sillä on ulko häkki jonka mitat ovat 2metriä x 2metri x 2metriä. On sillä myös sisä häkki.
Kani kokoajan puri häkin osat rikki ja kuopi häkin alta reijän ulos. Parhaalla ystävälläni on samasta pentueesta myös kani mutta se ei todellakaan ollut näin levoton aina. Ei siinä muu autanut kuin suurentaa ulko häkkiä jos se vaikka auttaisi. Meillä oli joskus ollut koira mutta se oli kuollut monta vuotta sitten. Niin laiton kanin koiran ulkoilu häkkiin sen jälkeen kun olin parannellut sitä hieman. Häkin mitat 5metriä x 5metriä x 6metriä. Kani viihtyi häkissä jonkin aikaa. Sitten ajattelin kanini olevan yksinäinen. Kokeilin monia kaneja mutta omani vain sähisi ja murisi (kuin kissa) niille. Menin naapuriin valittamaan minkälaisesta pentueesta tämä oikein oli. Naapurini oli aivan nolona ja kertoi oikean tarinan: Kerran kesäkuussa kanien olessa ulkona sukukypsä naaras kani oli karannut Häkin pienestä reijästä. Omistaja oli luullut kanin kuolevan ja antoi asian olla. Parin viikon päästä Kun satoi kaatamalla ja oli hyvin sumuista naapuri oli mennyt hakemaan pyykkejä ulkoa ja kuinka ollakkaan hän oli nähnyt jotain liikettä pusikossa. Siellä Minttu, (naaras kani joka oli karannut)oli aivan puoli kuolleena!!!
Omistaja oli kiidättänyt Mintun heti eläin lääkäriin. Tuntien päästä kun odotus aika päättyi ja omistaja sai viedä kanin kotiin niin lääkäri huomautti kanin olevan raskaana ja että se saisi pentuja. Naapurilla ei ollut kuin yksi uros kani ja se oli sinä päivänä kun minttu oli karannut ollut näyttelyssä. Kun minttu synnytti viisi pentua ne kaikki kuolivat paitsi yksi. Pentu säilyi hengissä.Myös minttu kuoli synnyttämisessä. Eräs toinen naaraskani oli saanut samaan aikaan pentuja ja naapuri laittoi orvon pennun (Repon) siihen pentueeseen. Repo kasvoi hyvin sias äitinsä Tessan hoivissa siihen saakka kun minä osin sen.
Voiko siis olla mahdollista että se kani olisi jokin rusakon poika??? Mahdollista vai mahdotonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu