Varjoisalle

Varjoisa, haluatko todella tehdä tästä palstasta yhtä tyhjän ja tylsän kuin "ilmostakin" teit?

Miksi poistat keskusteluja joidenkin itkijöiden toimesta, eikö tämä palsta ole tarkoitettu chatkeskustelua varten, mikseivät keskusteluun osallistuvat ihmiset ja heidän mielipiteensä saisi olla aiheena. Eivätkö ne itkijät voisi siirtyä jonnekin muualle jos eivät kestä täällä oloa vaan ovat sinulle valittamassa, jos ei muuta voi, eikä muuhun pysty. On sekin tapa hallita keskustelua, valitetaan ja teksti poistetaan, sitten ollaan tyytyväisiä. Jokaisella on valinnan vapaus osallistua tai olla osallistumatta keskusteluun.

Itseäni ja nikkiäni kohtaan osoitetun arvostelun kestän kyllä ja niin kestävät monet muutkin vahvat persoonat, se on vain hauskaa sanailua puolin ja toisin, miksi sitä ei ymmärretä. Joskus kunnon väittelykin on mukavaa, voittajia ja häviäjiä kun loppujen lopuksi ei ole mikään osapuoli, kaikkihan ovat samalla tasolla, tasapuolisesti sekä uudet että vanhat.

Joitakin aikoja sitten olit tyytyväinen aikansaannokseesi ja kehuit kuinka ihmiset ovat tämänkin palstan nyt löytäneet ilmon tilalle ja käyttävät sitä. Eikö se olekaan niin, kun poistoja teet päivittäin ihan asiallisistakin aiheista.

Varjoisa ja kaikki muutkin, tämähän on vain leikkiä, ei oteta sitä niin tosissaan ja joka ei kestä voi mennä muualle, erilaisia palstoja ja chatteja riittää kaikille halukkaille.
142547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kirjoitit. Tuossa kun seuraa sitä ketkä täällä toivovat palstan siivoamista, niin he ovat niitä jotka eivät tänne edes mitään kirjoita.

Lisäisin Varjoisalle, kommentikseni tämän:
Nykyisen Markkinointiopin mukaan palveluja tuotetaan asiakaslähtöisesti. Tämän lähtökohdan mukaisesti tämänkin palstan säännöt tulisi muokata siihen profiiliin sopivaksi millaisia kirjoituksia ja juttuja täällä on.

Äänestä

mielestäni tästä Kahvilasta puuttuu sellainen vapaa tuuletuspalsta, jossa voisivat chattilaiset ja muut kirjoitella lähes mistä vain, tuulettaa pahaa mieltään, muksia toisia chattilaisia, pussailla heitä, purkaa sisimpiä tuntojaan, kinata asioista, puhua rakkaudesta ja kuolemasta ja mitä nyt kunkin mieleen tulee. Uuden palstan nimi voisi olla HS:ien keskustelupalstan mallista lainattu HENKILÖKOHTAISTA-palsta. Se kattaisi kaiken. Sen voisi sijoittaa Elämäkertani-palstan tilalle, joka vaikuttaa lähes kuolleelta. Elämäkertoja voisivat halukkaat kirjoitella Henkilökohtaista-palstalle. Luulen että Varjoissa-seriffin työ helpottuisi huomattavasti tämän uuden palstan myötä.

Suomi24-keskustelupalstan rakenteellinen heikkous on yleensäkin liian pieneksi pilkotut keskustelupalstat. Olisi paljon kiintoisampia keskusteluja, jos alueita ei olisi näin mielettömästi. En näe esimerkiksi mitään järkeä noissa ikävuosiin kytketyissä Cafén palstoissa, jotka on eroteltu teennäisesti 10 vuoden jaksoihin. Itseltäni jää ehdottomasti suurin osa keskusteluista vilkaisemattakaan, vaikka hyviä kirjoituksia varmaan on siellä sun täällä. Enemmän tulisi luettua ja kirjoitettua, jos esimerkiksi uskonnosta olisi vain Uskonto ja politiikasta politiikka. Kuka nyt jaksaa lukea erikseen kaikki eri uskonnot ja eri puolueiden palstat. Nyt käy niin, että kukin lukee lähinnä oman alansa juttuja, ts. jutut eivät saavuta suurta lukevaa yleisöä alkuunkaan (paitsi tietysti seksijutut :). Kirjoitettujen juttujen kokonaismäärä ei anna kuvaa palstan todellisesta suosiosta ja kiinostavuudesta.

Äänestä
  • palstaa on toisaalla ehdotettukin, ja vielä todella upealla nimioivalluksella Hakkuupalsta. Toinen vaihtoehto oli muistaakseni TappeluTupa. Molemmat ovat hyviä, koska luultavasti kirjoitusten sävy menee kuitenkin siihen suuntaan.

    Äänestä

  • HuvittuNut kirjoitti:

    palstaa on toisaalla ehdotettukin, ja vielä todella upealla nimioivalluksella Hakkuupalsta. Toinen vaihtoehto oli muistaakseni TappeluTupa. Molemmat ovat hyviä, koska luultavasti kirjoitusten sävy menee kuitenkin siihen suuntaan.

    Hakkuupalsta ja TappeluTupa ovat hauskoista nimistään huolimatta negatiivisia ilmauksia, joten ne eivät hirveästi houkuttele lukemaan. Jos sen sijaan on tarkoitus, että tappeleva sakki ohjautuu sinne pois silmistä, niin kaikin mokomin. Samallahan muut palstat rauhoittuvat, joten idea on kannatettava. :D

    Itseäni ei tuommoinen tappelu kuitenkaan kiinnosta pätkääkään, mutta Henkilökohtaista-osasto kyllä. Siellä voisi kyllä olla mausteena aina välillä henkilökohtaisia pikku tappelunnujakoita. ;)

    Äänestä

  • Lähtö tuli "Ilmolta", jos lähtö tulee täältäkin, niin minne sitten, siinäpä kysymys. Tuolla oli niitä ehdotuksia aivan uudeta huoneesta, mutta kuinka nopeasti sellaisen saisi, tai noista vanhoista mikä olisi se paras joka näihin keskusteluihin sopisi?

    Totta on tuo että keskustelupalstat on pilkottu liian pieniksi, liian hiljaisia palstoja voisi mielestäni yhdistää ja uusille palstoille löytyisi niin ollen tilaa. Täytyy tehdä ehdotuksia ylläpidolle, jospa se sitten järjestyisi.

    Äänestä

  • Darla kirjoitti:

    Hakkuupalsta ja TappeluTupa ovat hauskoista nimistään huolimatta negatiivisia ilmauksia, joten ne eivät hirveästi houkuttele lukemaan. Jos sen sijaan on tarkoitus, että tappeleva sakki ohjautuu sinne pois silmistä, niin kaikin mokomin. Samallahan muut palstat rauhoittuvat, joten idea on kannatettava. :D

    Itseäni ei tuommoinen tappelu kuitenkaan kiinnosta pätkääkään, mutta Henkilökohtaista-osasto kyllä. Siellä voisi kyllä olla mausteena aina välillä henkilökohtaisia pikku tappelunnujakoita. ;)

    ne nyt olivat sellaisia ehdotuksia vaan. Voisihan se tietysti olla yhdistelmäkin, esimerkiksi Henkilökohtainen hakkuupalsta.

    Äänestä

  • Darla kirjoitti:

    Hakkuupalsta ja TappeluTupa ovat hauskoista nimistään huolimatta negatiivisia ilmauksia, joten ne eivät hirveästi houkuttele lukemaan. Jos sen sijaan on tarkoitus, että tappeleva sakki ohjautuu sinne pois silmistä, niin kaikin mokomin. Samallahan muut palstat rauhoittuvat, joten idea on kannatettava. :D

    Itseäni ei tuommoinen tappelu kuitenkaan kiinnosta pätkääkään, mutta Henkilökohtaista-osasto kyllä. Siellä voisi kyllä olla mausteena aina välillä henkilökohtaisia pikku tappelunnujakoita. ;)

    Heille ehdottomasti oma tappeluhuone. Ainoina tappelijoina saisivat rähistä keskenään. Tänne ei mielestäni muuten tappelukämppää tarvita. Ennen niitä Virtasia meno oli jouhevaa. =)

    Äänestä

Kiitos kaikille tästä hauskuudesta. Kyllä oli mukavaa käydä hämmentelemässä keitosta ja saada sättikansa taas ihmettelemään kenen kaavun takana piileskelen. Onneksi ei jäänyt kukaan ruoskimatta, joten kiitän itseäni tasapuolisuudesta. Pakko olla samaa mieltä tuon Havukka-ahon ajattelijan kanssa siitä, että paljon on pölvästejä.... mutta onhan näitä hengentuotteita luettava (kasvava riipuvuus). Hymiöt tähän, tähdet ja kuu, hellurei ja hellät tunteet.

Äänestä
  • Avasin Millan viimeisen viestin minulle ja humps..lista suomen potiluukkuossuja näkyi...nimiä annikin kirjoituksen perässä seuraavasti..

    jaa-,jan-,car-,vil-,mel-,sam-.

    olen pihalla kuin se kuuluisa lumiukko *nauraa*

    Myös syntymäajat ja viralliset nimet..annikkia ei näkynyt *hihittää*

    Äänestä

  • annikki kirjoitti:

    Avasin Millan viimeisen viestin minulle ja humps..lista suomen potiluukkuossuja näkyi...nimiä annikin kirjoituksen perässä seuraavasti..

    jaa-,jan-,car-,vil-,mel-,sam-.

    olen pihalla kuin se kuuluisa lumiukko *nauraa*

    Myös syntymäajat ja viralliset nimet..annikkia ei näkynyt *hihittää*

    nähdä niitä kuuluisia näkyjäsi, mitä useat nikit täällä ovat peräänkuuluttaneet.:-D

    >

    Äänestä

  • tonttuli kirjoitti:

    nähdä niitä kuuluisia näkyjäsi, mitä useat nikit täällä ovat peräänkuuluttaneet.:-D

    >

    Laitanko koko listan tähän?
    nikit,nimet,syntymäajat..vain yksi on tajunnut rekisteröityä valenimellä. *nauraa*

    Äänestä

  • annikki kirjoitti:

    Laitanko koko listan tähän?
    nikit,nimet,syntymäajat..vain yksi on tajunnut rekisteröityä valenimellä. *nauraa*

    mutta mieti kuinka se kestää päivänvalon. Muistat vastata seuraamuksista.:)
    Minun voit toki laittaa, jos sen sieltä sekametelikeitoksestasi löydät.:-D

    >

    Äänestä

kaikkia avaukseen kohdistuneeesta mielenkiinnosta, vastauksista tyylikkääseen keskusteluun joka luontevasti soljui asiallisesti asiaan ja asian viereen. Virn*.

Erityiskiitokset Varjoisalle joka ilmeisesti on katsellut viestiketjua sormien lomasta, poistaako vaiko eikö poistaa, saattaa olla että tämäkin vielä lentää bittiavaruuteen ohjuksen lailla seriffin toimesta. No, en ihmettele. =).

Kuten sanottu puolensa osaa jokainen pitää, jotkut altavastaajan asemastakin, yhtään mielenkiintoista kommenttia en keneltäkään jätä mistään hinnasta lukematta, kiitokset, kaikkiin ei millään ehdi vastata, vaikka asiaakin olisi.

Ystävällisesti Millalle ja Stonemanille, on tämä sen arvoista, nauraa on saanut ja hauskaa on ollut, ei muututa, tyyli pitää jatkossakin...=)).

Äänestä

asialliset viestit täällä sais olla nää on juuri huu haa palstoja chat ilmo ja chat keskustelu
Mitään valvojaahan ei tarvitse olla ihan turhaa sellaiset kun osaa jokainen asialliseen kirjoitukseen sentään kirjoiteella ja jättää noteeraamatta ne aivottomat typerät tekstit.
No sellaiset tahallaan loukkaamiset henk kohtaisesti joitakin kohtaan ne ymmärrän että poistetaan .Muuta ei tarvitsekkaan jokainen osaa aikuinen käyttää sen verran hoksottimiaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nellie kirjoitti:

Varjoisa, haluatko todella tehdä tästä palstasta yhtä tyhjän ja tylsän kuin "ilmostakin" teit?

Miksi poistat keskusteluja joidenkin itkijöiden toimesta, eikö tämä palsta ole tarkoitettu chatkeskustelua varten, mikseivät keskusteluun osallistuvat ihmiset ja heidän mielipiteensä saisi olla aiheena. Eivätkö ne itkijät voisi siirtyä jonnekin muualle jos eivät kestä täällä oloa vaan ovat sinulle valittamassa, jos ei muuta voi, eikä muuhun pysty. On sekin tapa hallita keskustelua, valitetaan ja teksti poistetaan, sitten ollaan tyytyväisiä. Jokaisella on valinnan vapaus osallistua tai olla osallistumatta keskusteluun.

Itseäni ja nikkiäni kohtaan osoitetun arvostelun kestän kyllä ja niin kestävät monet muutkin vahvat persoonat, se on vain hauskaa sanailua puolin ja toisin, miksi sitä ei ymmärretä. Joskus kunnon väittelykin on mukavaa, voittajia ja häviäjiä kun loppujen lopuksi ei ole mikään osapuoli, kaikkihan ovat samalla tasolla, tasapuolisesti sekä uudet että vanhat.

Joitakin aikoja sitten olit tyytyväinen aikansaannokseesi ja kehuit kuinka ihmiset ovat tämänkin palstan nyt löytäneet ilmon tilalle ja käyttävät sitä. Eikö se olekaan niin, kun poistoja teet päivittäin ihan asiallisistakin aiheista.

Varjoisa ja kaikki muutkin, tämähän on vain leikkiä, ei oteta sitä niin tosissaan ja joka ei kestä voi mennä muualle, erilaisia palstoja ja chatteja riittää kaikille halukkaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu