Katit ja kollit

Näin aloitin vuosi sitten ensimmäisen keskustelun silloisella 65 palstalla. Kolme viestiä kirjoitettuani tunsin kirjoittelun osaltani riittävän -
vannomatta paras:

- - - -
Katit ja kollit
Kirjoittanut: Kit&Kat, 3.2.2003 klo 16.12

Maaliskuu on kollien mouruaikaa sanotaan, mutta kukaan ei puhu kateista. Sama näyttää olevan muussakin ajojahdissa. Miesten ja naisten välinen juttu on kääntymässä siihen suuntaan, että kollista on tullut vapaata riistaa, jota katit saavat aivan häikäilemättä saalistaa ainakin Helsingin seudun tanssipaikoilla näyttäisi näin olevan vai onkohan kysyy yks "kolli?"
- - -
Millaisena muistatte oman ensi käyntinne palstalla ?
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Katit ja kollit"
Kirjoittanut: Kit&Kat, 4.2.2003 klo 13.08

Otsikko vastaa sisältöä oli ennen hyvän kirjoituksen ensimmäinen ehto. Suuri Opettajakin puhui aikoinaan vertauksilla, jotta kansa ymmärsi. Kysymys joka askarruttaa on:"Miksi näin on tapahtumassa kautta koko luomakunnan". Tällä enkä millään muullakaan ole halunnut osoittaa ketään henkilöä enkä hänen mahdollista lemmikkiään, mutta kun joku on havainnut samanlaisia oireyhtymiä että ei se minun kattinikaan enää sievästi nauu kuten siveän katin on kuulunut tehdä ja se on tehnytkin vaan se on ottanut sen "kollin" osan. Näin ihmisten keskenkin ja haluan vain kysyä: "Miksi". Jätän keskustelun omalta osaltani tällä erää, mutta luen mielelläni kiinnostuksella esitetyt erilaiset mielipiteet..

Äänestä

riistaa mutta mielenkiinnon kohde voi toisille olla kollit. Luomakunnassahan on niin ,että rohkea rokan syö,yleensä kollipuolella.Nyt on menty misupuolillakin jo rohkeuteen metsästyspuuhissa ,jolloin urokset joutuvat etsimään käyttäytymismallia ja reviiriään. Misujen metsästys ei ole niin aina mukavaa.Mielstäni metsästyksen kohteena oleminen on jännää. Eläinkunnassa järjestys on säilynyt.

Äänestä
  • Virtuaalisti kilistämme !
    Kuten huomaa, kirjoitin jo kolmannen viestin jälkeen että taitaa riittää. Siksi tuon laitoin
    ja toiseksi, että voihaan huomata jotain muutoksia - vai onko sittenkään.
    Nikkeilyä ja satiiria tai olla hetio alkuun, jopa itseironiaakin ?
    Mielenkiintoista olisi lukea teitän omasta "koukkuun" tarttumisestanne.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Virtuaalisti kilistämme !
    Kuten huomaa, kirjoitin jo kolmannen viestin jälkeen että taitaa riittää. Siksi tuon laitoin
    ja toiseksi, että voihaan huomata jotain muutoksia - vai onko sittenkään.
    Nikkeilyä ja satiiria tai olla hetio alkuun, jopa itseironiaakin ?
    Mielenkiintoista olisi lukea teitän omasta "koukkuun" tarttumisestanne.

    herkästi hellitellen saatiin koukkuun ja pysynyt olen jo monta vuotta.Minusta on mukava olla metsästyksen kohde ,kunhan se ei ole hyvin päälle käypää. Hiljaa hyvää tulee..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajupoika kirjoitti:

Näin aloitin vuosi sitten ensimmäisen keskustelun silloisella 65 palstalla. Kolme viestiä kirjoitettuani tunsin kirjoittelun osaltani riittävän -
vannomatta paras:

- - - -
Katit ja kollit
Kirjoittanut: Kit&Kat, 3.2.2003 klo 16.12

Maaliskuu on kollien mouruaikaa sanotaan, mutta kukaan ei puhu kateista. Sama näyttää olevan muussakin ajojahdissa. Miesten ja naisten välinen juttu on kääntymässä siihen suuntaan, että kollista on tullut vapaata riistaa, jota katit saavat aivan häikäilemättä saalistaa ainakin Helsingin seudun tanssipaikoilla näyttäisi näin olevan vai onkohan kysyy yks "kolli?"
- - -
Millaisena muistatte oman ensi käyntinne palstalla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu