Onko nimen antaminen vaikeaa? Minä en millään keksi nimeä toiselle lapselle kun kaikki mitä ajattelen niin tuntuu olevan jotain tuttujani.
Onneksi on vielä aikaa!
Onneksi on vielä aikaa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nimen antaminen varmaankin on vaikeaa? Onhan siinä kuitenkin oman lapsen nimi kyseessä.
Itselläni ei vielä ole lapsia mutta nimet on jo valmiina tytölle ja pojalle. Mielestäni ne on parhaat nimet mutta olen joskus miettinyt, että kun se nimen anto on oikeasti ajankohtaista niin onkohan ne nimet sittenkään hyviä mistä on monta vuotta pitänyt!? :)
Minullakin oli nimet valmiina tuleville lapsilleni jo 11-vuotiaana... Vaihtuivat toki sitä mukaa kuin aikuistun... Mutta kun lapsille löytyi isä, hän piti ehdotuksiani kammottavina ;) Sitä paitsi yksi nimisuosikkini oli yhtä kirjainta vaille mieheni nimi, niin että sekin piti hyljätä.
Yhdeksän vuotta olemme kohta olleet yhdessä, mutta vieläkään emme tiedä, kuinka nimeäisimme mahdollisen tulevan poikalapsemme! Tytönnimestä on sentään jo sopuun päästy.
ennen aikojaan. meille kävi niin, että pojalle oli nimi valmiina monta vuotta. erikoinen ja kaunis nimi... mutta kuinka ollakkaan, muoti ehti muuttua ja poikamme nimi kiikkui top tenin kärjessä kun se tuli ajankohtaiseksi. kyllä tympäisi, kun ei sitten osannut enää vaihtaakaan sitä nimeä.