horoskoopit

Mihin horoskoopit perustuvat? Tiedän, että tähtien asentoihin, mutta tämä on aika suppea vastaus. Myönnän, että sillä, missä vaiheessa vuotta syntyy, saattaa olla vaikutusta luonteenlaadun kehittymiselle, johtuen eri vuodenaikojen vaikutuksesta toimintaamme yms. Mutta esim. ennustaminen tähdistä katsomalla tuntuu aika kaukaa haetulta.
4594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eiköhän ne perustu horoskoopin kirjoittajan hyvään mielikuvitukseen.

Keljuttaa kun hyväuskoisia kusetetaan esim. näillä maksullisilla puhelinpalveluilla.

Äänestä
  • Älä ole tekemisissä horoskooppiien, taikuuden, noituuden ja ennustamisen kanssa. Ne ovat kaikki pahoista hengistä ja itse paholaisesta.
    Ne eksyttävät ihmisen ja sitovat hänet pelkoihin
    ja kaikenlaiseen pahuuten, lisäksi he tekevät ihmisistä orjiaan ja teettävät ihmisillä pahoja tekoja. Pysy erossa niistä ja etsi Jumalaa.
    Maailmassa on niin paljon pahaa koska ihmiset
    antavat pahan petkuttaa itseään ja viedä syvemmälle pimeyteen, sen kaiken näemme ympärillämme, on jo aika lopettaa nuo pahat asiat ja kääntyä Jumalan puoleen , hän tietää kaiken tulevan ja menneen. Kysykää häneltä.
    Lisäksi me olemme kaikki yksilöitä arvokkaita.
    ainutlaatuisia, emme toistemme kopioita Ei meidän tarvitse uskoa horoskooppeihin, vaan Luojaan , hän voi kertoa jopa tulevat, jos katsoo tarpeelliseksi.

    Äänestä

Henkilökohtaisesti uskon astrologiaan, joka siis täysin eroaa pelkästä horoskooppien laadinnasta. Kun horoskoopissa otetaan huomioon vain aurinkomerkki (eli se miltä sinä näytät ulospäin) niin astrologiassa otetaan huomioon myös huoneet, nouseva merkki, kuu merkki jne.

Aurinkomerkistä, kuumerkistä sekä nousevasta merkistä:

Aurinkomerkkihän kertoo perusolemuksen jonka toiset näkevät ollessaan kanssakäymisessä kanssasi. Nouseva merkki puolestaan kertoo ulkonäöstäsi ja välittömästä reaktiosta persoonallisuuteesi (eli millaisen ennakkoluulon he tekevät nähdessään sinut). Kuumerkki puolestaan kertoo sisäisistä ominaisuuksistasi ja kaikkein syvimmistä tunteistasi.

Tässä hieman aurinkomerkeistä:

Auringon vaikutus ilmenee eri merkeissä:

-oinaassa itsevarmuutena, tarmokkuutena, joskus hyökkäävyytenä

-härässä omistushaluna, aineellisuutena, tiettynä hitautena ja vanhoillisuutena

-kaksosissa monipuolisuutena, hajanaisuutena ja vilkkautena

-kravussa suojelunhaluna, herkkyytenä ja tunteellisuutena

-leijonassa luovuutena, ilona, itsevarmuutena ja mahtailuna

-neitsyessä auttavaisuutena, tarkkuutena ja kriittisyytenä

-vaa'assa tasapainotteluna, pyrkimyksenä sopuun ja seurallisuutena

-skorpionissa voimakastahtoisuutena, kiihkeytenä ja sisuna

-jousimiehessä vapaudenhaluna, optimistisuutena ja suorasukaisuutena

-kauriissa harkitsevuutena, viileytenä ja kunnianhimona

-vesimiehessä riippumattomuutena, objektiivisuutena ja omaperäisyytenä

-kaloissa vastaanottavaisuutena, herkkyytenä ja suvaitsevaisuutena

Lisää tietoa astrologiasta löydät:

http://www.gokov.com/abp/ukk.html

http://www3.soneraplaza.fi/ellit/artikkeli/0,2208,1954_33209,00.html

http://www.ultra-lehti.com/hakemistot/hak-astrologia.html

http://www3.soneraplaza.fi/ellit/artikkeli/0,2208,1954_152736,00.html

Ja vielä ulkomaiden parhaimmat astrologiasivustot:

http://www.astro.com/

http://www.astrology.com/

http://www.astrology-numerology.com/

Äänestä

Olen kiinostunut astrogiasta ja seurannut ihmisiä arvaillen mitä horoskooppimerkkiä kukin on ja täytyy sanoa, että luonnekuvaukset pitävät aika hyvin paikkansa. Mitä tulee lehdissä oleviin horoskooppeihin niin ovat täyttä p*****. Olen laatinut itsekin huvikseni horoskooppeja ja tiedän mistä puhun. Kun kirjoittaa tarpeeksi avarasti niin aina joskus osuus oikeaankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuumailija kirjoitti:

Mihin horoskoopit perustuvat? Tiedän, että tähtien asentoihin, mutta tämä on aika suppea vastaus. Myönnän, että sillä, missä vaiheessa vuotta syntyy, saattaa olla vaikutusta luonteenlaadun kehittymiselle, johtuen eri vuodenaikojen vaikutuksesta toimintaamme yms. Mutta esim. ennustaminen tähdistä katsomalla tuntuu aika kaukaa haetulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu