Askeleet ¤

Askeleet, uupuneet,
yössä yksinäisyyden
Vaienneet, ovat
laulut eilisen..
..Ja huomista en vielä nää.
Askeleet uupuneet,
minne kuljen, tiedä en
Kadonneet, ovat
voimat ihmisen
Jäljelle vain tyhjyys jää

Tahtoisin olla kyyhkynen,
joka taivaita piirtää,
ja lentää vapauteen..
Tahtoisin löytää uskon sen,
joka vuoria siirtää,
ja kulkee päällä veen
..Mutta siipeni särkyi tulissa maan,
uskoni siemen ei kasvanutkaan..

Askeleet uupuneet,
minne jäivät unelmat
säilyneet on vain
muistot kalpeat,
toivottomus kantaa maan
Askeleet uupuneet,
tässäkö nyt kaikki on?
Vaalenneet ovat
viljat vainion,
ja sirppi seisoo paikallaan.


Tahtoisin jalat rohkeat,
joilla juosta väsymättä,
yli suurten vuorien..
Tahtoisin antaa Herralle,
kaksi uskollista kättä,
ja alttiin sydämen..
..Mutta jalkani juuttuivat maan kamaraan,
käteni väsyivät taistelemaan..

Askeleet, uupuneet,
Isä tuntee jokaisen
kyyneleen,
lempeästi kuivaen,
Hän kotiin ohjaa eksyneen
Askeleet uupuneet,
Hän on käynyt saman tien,
sirpaleet,
kaikki ristin luokse vie
Ja alkaa voi taas uudelleen,
Askeleet

¤¤Huomasin, että palstalla on
ollut sanoituksiakin, joten päätin
laittaa lempi kappaleeni sanat tänne,
Mielestäni niin koskettava kappale..¤¤
93594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kenen kappale tää on ja onks sen nimi
toi "askaleet"...vai...?

Äänestä
  • Kappaleen nimi on kylläkin
    'Askeleet', ihme? =)
    Esittäjä on 'EXIT',
    niinkuin näköjään Tyttö
    huomasikin jo...

    Äänestä

EXIT:iä...!
En olisi uskonut, luulin että olen ainoa..
Kaunis kappale on, ihanat pianosäestykset.
Se on kappale, joka kyyneliin saa
ja hajottaa yhä enemmän vaan uskon etsiää...
Liiankin paljon osuvaa
tekstiä, sai minut muistamaan hetket,
jolloin kyynelissä anoin elämäni jatkuvan..
.. ja elämä jatkuu .. Kesän jatkoa..

Äänestä
  • Mietin tässä "hetkosen" mitä kirjottaisin
    vastaukseksi...
    Nautin kappaleesta myös, juuri
    osuvien sanojen takia. Säestys on
    todellakin mitä ihanin, ja muutenkin laulu
    on hyvin esitetty.(Tuskaa ei tosin tarpeeksi..)
    Et tosiaankaan ole ainoa kuuntelija,
    n.s. seurakunnassani on monia jotka
    kuuntelevat EXITiä.. Tosin, he ovat "nykyisessä"
    materiaalissa, itse kun pitäydyn
    tässä vanhemmassa...
    Niinkuin vanhemmassa materiaalissakin, on
    se uusi enemmän mielestäni Jumalan pilkkaa
    kuin ylistystä... Sekin vain
    mielipide.
    Kesän jatkoja takaisin.. =)

    Äänestä

  • SielunVeli kirjoitti:

    Mietin tässä "hetkosen" mitä kirjottaisin
    vastaukseksi...
    Nautin kappaleesta myös, juuri
    osuvien sanojen takia. Säestys on
    todellakin mitä ihanin, ja muutenkin laulu
    on hyvin esitetty.(Tuskaa ei tosin tarpeeksi..)
    Et tosiaankaan ole ainoa kuuntelija,
    n.s. seurakunnassani on monia jotka
    kuuntelevat EXITiä.. Tosin, he ovat "nykyisessä"
    materiaalissa, itse kun pitäydyn
    tässä vanhemmassa...
    Niinkuin vanhemmassa materiaalissakin, on
    se uusi enemmän mielestäni Jumalan pilkkaa
    kuin ylistystä... Sekin vain
    mielipide.
    Kesän jatkoja takaisin.. =)

    Mä tunnen itseni hitusen ulkopuoliseksi, koska
    olen täysiverinen ateisti, mutta sanat kuvaavat
    hyvin jonkun elämää...

    Äänestä

  • tama kappele on jaanyt mulle mieleen
    rippileirilta,laulettiin se myos kirkossa,ihana
    kappale ja ihanat sanat,kiitos kirjoitit sen
    tanne toi mieleeni muistoja ihania!!!

    Äänestä

Anna-Mari Kaskisen on tämä teksti. Exit kyllä laulaa. Pekka Simojoki on säveltänyt

Äänestä
  • Jokaisella on se raskas aika

    Ennemmin tai myöhemmin

    Mut hän se kantaa

    Ja auttaa

    Oikealle tielle

    Helpompaan aikaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SielunVeli kirjoitti:

Askeleet, uupuneet,
yössä yksinäisyyden
Vaienneet, ovat
laulut eilisen..
..Ja huomista en vielä nää.
Askeleet uupuneet,
minne kuljen, tiedä en
Kadonneet, ovat
voimat ihmisen
Jäljelle vain tyhjyys jää

Tahtoisin olla kyyhkynen,
joka taivaita piirtää,
ja lentää vapauteen..
Tahtoisin löytää uskon sen,
joka vuoria siirtää,
ja kulkee päällä veen
..Mutta siipeni särkyi tulissa maan,
uskoni siemen ei kasvanutkaan..

Askeleet uupuneet,
minne jäivät unelmat
säilyneet on vain
muistot kalpeat,
toivottomus kantaa maan
Askeleet uupuneet,
tässäkö nyt kaikki on?
Vaalenneet ovat
viljat vainion,
ja sirppi seisoo paikallaan.


Tahtoisin jalat rohkeat,
joilla juosta väsymättä,
yli suurten vuorien..
Tahtoisin antaa Herralle,
kaksi uskollista kättä,
ja alttiin sydämen..
..Mutta jalkani juuttuivat maan kamaraan,
käteni väsyivät taistelemaan..

Askeleet, uupuneet,
Isä tuntee jokaisen
kyyneleen,
lempeästi kuivaen,
Hän kotiin ohjaa eksyneen
Askeleet uupuneet,
Hän on käynyt saman tien,
sirpaleet,
kaikki ristin luokse vie
Ja alkaa voi taas uudelleen,
Askeleet

¤¤Huomasin, että palstalla on
ollut sanoituksiakin, joten päätin
laittaa lempi kappaleeni sanat tänne,
Mielestäni niin koskettava kappale..¤¤

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu