En tiedä vieläkään mitä tapahtui, mutta olen kuullut, että kun ihmiset pelkäävät jotain tai suuttuvat, heidän voimansa kasvavat suuremmiksi.
Niin taisi käydä juuri nyt.
En ole mikään hyvä taistelulajeissa, mutta osaanhan minä sentään jotain. Heitin takanani vaaninutta oliota puisella laatikonkannella päähän ja se tuupertui maahan. Jack selvisi säikähdyksestään nopeasti ja nostimme Hollyn varovasti, mutta nopeasti maasta ja kannoimme hänet ovelle.
-"Hänet on saatava nopeasti ulos täältä..." minä sanoin ja avasin oven. En ehtinyt näkemään tarkemmin, mutta luulen, että oven takana seisoi jokin suuri ja siivekäs, olin tainnut nähdä sellaisia aiemminkin.
Löin oven kiinni sellaisella voimalla, että sen takana ollut olio pyöri portaat alas hurjaa vauhtia.
-"Jack, ne ovat tulossa tänne, vie Holly jonnekin piiloon!"
Jack etsi piilopaikkaa, mutta siellä oli vain joitakin laatikoita täynnä sekalaista tavaraa.
Minä seisoin turvallisen välimatkan päässä ovesta ja olin valmiina taistelemaan. Pääni oli luultaasti halkeamaisillaan, en voinut ajatella järkevästi ja minua pyörrytti.
Oven takaa kuului koputusta. Minä vain seisoin paikoillani ja odotin.
-"Kuka siellä on?" minun oli lopulta pakko kysyä. Ääneni oli vain heikko ja värisevä kuiskaus.
-"Minä täällä, avaa ovi." kuului hiljainen vastaus.
-"Isä?" minä kysyin ihmetellen.
-"Niin, voisit päästää minut sinne, niin puhuisimme..." Tiesin, että hän oli... no, ei ainakaan oma itsensä.
-"Päästä minut sisään..." Pääni halkeaisi, jos vielä joutuisin kuuntelemaan tuollaista.
Avasin oven, hyvin hitaasti ja hyvin varovaisesti.
Näin pitkän ja surullisen näköisen miehen.
-"Isä, oletko sinä... sinä." minä kysyin varovasti.
-"Minä? Tottakai, mistä sinä puhut." isä sanoi.
Minä en voinut luotaa tuollaiseen.
-"Minä tiedän mikä sinä olet!" minä sanoin, melkein huusin. Isä vain seisoi siinä ja hänen silmistään tuli jälleen mustat ja kylmät. Hänen käsistään alkoi kasva siivet, hän muuttui täysin.
Kuulin kiljaisun takaani.
-"Holly!" minä huusin ja käännyin katsomaan taakseni. Holly seisoi huojuen ja päätään pidellen, mutta näytti olevan ihan kunnossa.
-"Minä huolehdin tästä, menkää turvaan." minä sanoin.
Kun käännyin takaisin, oli isäni muodonmuutos valmis. Hän seisoi edessäni suurena, terävänokkaisena ja mustana lintuna. Mustat kynnet näyttivät pelotavilta työntyessään esiin siipien kärjistä.
Holly ja Jack seisoivat yhä takanani, he eivät ilmeisesti halunneet jättää minua yksin.
Pimeään huoneeseen syttyi yhtäkkiä kymmeniä kynttilöitä, joita en ollut aiemmin edes huomannut. Eivätkä ne luultavasti edes olleet siellä ennen olleetkaan.
Minulla oli vahva tunne, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi, meidän tarinamme ei voinut loppua näin huonosti. Mutta kun tuijotin suuren mustan linnun pohjattomiin ja mustaakin mustempiin silmiin, tiesin, että jokin asia elämässäni tulisi muuttumaan merkittävästi tänä yönä...
Niin taisi käydä juuri nyt.
En ole mikään hyvä taistelulajeissa, mutta osaanhan minä sentään jotain. Heitin takanani vaaninutta oliota puisella laatikonkannella päähän ja se tuupertui maahan. Jack selvisi säikähdyksestään nopeasti ja nostimme Hollyn varovasti, mutta nopeasti maasta ja kannoimme hänet ovelle.
-"Hänet on saatava nopeasti ulos täältä..." minä sanoin ja avasin oven. En ehtinyt näkemään tarkemmin, mutta luulen, että oven takana seisoi jokin suuri ja siivekäs, olin tainnut nähdä sellaisia aiemminkin.
Löin oven kiinni sellaisella voimalla, että sen takana ollut olio pyöri portaat alas hurjaa vauhtia.
-"Jack, ne ovat tulossa tänne, vie Holly jonnekin piiloon!"
Jack etsi piilopaikkaa, mutta siellä oli vain joitakin laatikoita täynnä sekalaista tavaraa.
Minä seisoin turvallisen välimatkan päässä ovesta ja olin valmiina taistelemaan. Pääni oli luultaasti halkeamaisillaan, en voinut ajatella järkevästi ja minua pyörrytti.
Oven takaa kuului koputusta. Minä vain seisoin paikoillani ja odotin.
-"Kuka siellä on?" minun oli lopulta pakko kysyä. Ääneni oli vain heikko ja värisevä kuiskaus.
-"Minä täällä, avaa ovi." kuului hiljainen vastaus.
-"Isä?" minä kysyin ihmetellen.
-"Niin, voisit päästää minut sinne, niin puhuisimme..." Tiesin, että hän oli... no, ei ainakaan oma itsensä.
-"Päästä minut sisään..." Pääni halkeaisi, jos vielä joutuisin kuuntelemaan tuollaista.
Avasin oven, hyvin hitaasti ja hyvin varovaisesti.
Näin pitkän ja surullisen näköisen miehen.
-"Isä, oletko sinä... sinä." minä kysyin varovasti.
-"Minä? Tottakai, mistä sinä puhut." isä sanoi.
Minä en voinut luotaa tuollaiseen.
-"Minä tiedän mikä sinä olet!" minä sanoin, melkein huusin. Isä vain seisoi siinä ja hänen silmistään tuli jälleen mustat ja kylmät. Hänen käsistään alkoi kasva siivet, hän muuttui täysin.
Kuulin kiljaisun takaani.
-"Holly!" minä huusin ja käännyin katsomaan taakseni. Holly seisoi huojuen ja päätään pidellen, mutta näytti olevan ihan kunnossa.
-"Minä huolehdin tästä, menkää turvaan." minä sanoin.
Kun käännyin takaisin, oli isäni muodonmuutos valmis. Hän seisoi edessäni suurena, terävänokkaisena ja mustana lintuna. Mustat kynnet näyttivät pelotavilta työntyessään esiin siipien kärjistä.
Holly ja Jack seisoivat yhä takanani, he eivät ilmeisesti halunneet jättää minua yksin.
Pimeään huoneeseen syttyi yhtäkkiä kymmeniä kynttilöitä, joita en ollut aiemmin edes huomannut. Eivätkä ne luultavasti edes olleet siellä ennen olleetkaan.
Minulla oli vahva tunne, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi, meidän tarinamme ei voinut loppua näin huonosti. Mutta kun tuijotin suuren mustan linnun pohjattomiin ja mustaakin mustempiin silmiin, tiesin, että jokin asia elämässäni tulisi muuttumaan merkittävästi tänä yönä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaadin tälle jatkoa! Tää on kaikin puolin kiva tarina... =) Hyvä, jos päätät jatkaa tätä vielä eteenpäin.
Moi Miranda... Vai pitäiskö sanoa Minja... Sä kirjotat tosi hyvin susta vois vielä tullakkin jotain!!! Jatka ihmeessä tätä juttua! Sä varmaan tiiät kuka mä oon... Ihan tiina vaan...