Miten amk, eroaa

Eipä juuri mitenkään. Molemmat ovat täynnä ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja mahdollisuuksinsa, ihmisiä, joiden tulevaisuus on avoin. Yksilöitä, jotka tahtovat kohota, joiden harteilla on ihmiskunnan tulevaisuus.
61163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vähän tyhmä T:KTM

Äänestä

Ainakin amk-opiskelijan tulevaisuus on turvattu. Mäkkärissä ja Hesessä tarvitaan aina uusia (moni)osaajia. Kohota voi aina vuoropäälliköksi asti. Ihmiskunnan tulevaisuudesta en nyt sanoisi mitään mutta kaunis hymy piristää asiakkaankin päivää.

Äänestä

Ei voi olla totta, että tähän asti vastanneet ovat yliopiston käyneitä/opiskelijoita.

Äänestä
  • Eivät nämä kirjoittajat olekaan kun vasta peruskoulussa, kunhan leikkivät yliopistolaista. Tai jos ovat, häpeän silmät päästäni heidän puolestaan! Tuo jos mikä pilaa lopullisesti yo:n maineen.

    Äänestä

  • käynyt yliopistoa. Täällä ei järkevät yliopisto-opiskelijat jauha paskaa, ne opiskelee. Nämä täällä esiintyvät pellet, ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia.

    Äänestä

Yliopistossa suoritat ylemmän korkeakoulututkinnon, AMK:ssa korkeakoulututkinnon, joka rinnastetaan tulevaisuudessa yliopiston kandin tutkintoon.

Kelpaako vastaukseksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yliopistosta? kirjoitti:

Eipä juuri mitenkään. Molemmat ovat täynnä ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja mahdollisuuksinsa, ihmisiä, joiden tulevaisuus on avoin. Yksilöitä, jotka tahtovat kohota, joiden harteilla on ihmiskunnan tulevaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu