Eihän tämä mikään maailmaakaatava ongelma ole, mutta pistää näkemään tulipunaista! Onko muilla samankaltaisia kokemuksia vertailusta? Anopilla on äärimmäisen ärsyttävä tapa vertailla minun lapsiani (2 tyttöä, toinen vielä vauveli-ikäinen) yhteen toiseen lapsenlapseensa: tämä poika on samanikäinen kuin esikoiseni eli täyttää keväämmällä neljä.
Vertailu alkoi jo serkkujen ollessa vauvoja. Meillä tehtiin ja tehdään asioita anopin mukaan väärin, kun "nuokin tekee noin, miksette tekin tee noin/teidänkin pitäisi noin" -tyyliin. Tätä on jatkunut vuosia. Minun lapseni ei oppinut kävelemään samana päivänä kuin serkkunsa: voi kamalaa, kun tuo teidän X ei vieläkään kävele. Imetin lastani vuoden vanhaksi. Sekin oli väärin, kun Y oli lopettanut tissinlutkutuksen jo kolmikuisena ja siirtynyt reippaasti pullolle. Tosin äitinsä halusi itse lopettaa imetyksen koska koki yösyötöt ym. raskaaksi ja kropalleen epäterveelliseksi. Ei kertonut anopille, mutta minulle kyllä. Minulle hänen imetyksensä tai imettämättä jättämisensä eivät kuulu, mutta en missään tilanteessa kerro anopille, että miehen veljen vaimon maidontulo ei loppunutkaan hänen uskottelemallaan tavalla.
Vertailua ja moitiskelua kuulee ihan asiasta kuin asiasta: harrastukset, leikit, pukeutuminen, nukkuminen, pelkotilat (tyttäreni heräilee joskus omassa huoneessaan ja tulee hetkeksi meidän viereemme), ruokailu ja ruuat (teen kaiken itse, olenhan kokki). Mummi tykkää varmaan meidänkin muksuista, vaikka se ei päälle päin aina näy. Kun esikoinen menee mummilaan mummin kutsumana yökylään niin seuraavana päivänä kuullaan litania siitä, mitä ja miten Y teki mitkäkin leikit tai iltapuuhat - ja meidän X ei tehnyt vaan teki ne toisin eli omalla tavallaan. Lapseni on ympäristöstään kiinnostunut, aika omatoiminen (pesut, pisut, pukemiset ja syömiset ym), luontoa rakastava (talvella ötökkäikävää poteva), kirjaimista ja numeroista kiinnostunut uunituore nelivuotias.
En periaatteessa välitä asiasta, mutta mittari alkaa näyttää jo ylimenon vaaraa. Selitykseni "meillä näin, muilla noin" eivät mene perille. Keskutelunavaukset eivät ole onnistuneet. Pitäisikö kerrankin antaa anoppi-kullalle täyslaidallinen ja ruveta vuoden puhelakkoon? Nyt minuakin jo naurattaa tämä vuodatus, mutta ensi viikonloppuna irvistelen salaa. Nelivuotissynttärit luvassa - ja kakku on taas takuulla vääränlainen. Hymyillään kun kirjoitellaan, mukavaa helmikuun alkua kaikille teille.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Älä välitä tollasten hullujen anoppien mielipiteistä. Sun anoppis ei vissiin tajua että ihmisiä on monenlaisia. (Tälläsii ihmisiä on aika paljo)
Voit ihan hyvin sanoa että anoppi pitää turpansa kiinni minun tavastani kasvattaa lasta ja hoitaa kotia. Muu ei nimittäin auta. Kokemusta on.
Voi tulla välirikko, mutta onko se nyt niin huono asia tässä tapauksessa...
Meilläkin arvostellaan mutta se nyt on vanhemman sukupolven tapana. Ei niitä kommentteja kannata kuuleviin korviinsa ottaa. Meeppä paikkaan missä on monta vanhusta niin kommentteja sielläkin tulee, eipä he halua loukata kuhan nyt paremman puutteessa puuttuvat
Hienoa, että joku jaksoi ehkä lukea loppuun saakka. "Minälle": ehkä se on vanhemman sukupolven tapa. Omat vanhempani eivät moiseen alennu. Jos menisinkin sellaiseen paikkaan, missä on monta vanhusta, niin tilanne voisi olla erilainen. He eivät kommentoisi oman lapsensa lasta vaan kenties täysin vierasta pikkuihmistä. Ja sellaisethan voipi jättää omaan arvoonsa. Mutta että oma mummi, se on mielestäni eri asia.
Minkälaisen viestin anoppi antaa minun lapselleni, kun tämän tekemiset eivät kelpaa tai ole hyviä, mutta serkku on niin mahottoman ihana, että pitää jalustalle nostaa. Anoppi nimittäin kaikenkukkuraksi latelee näitä vertauksia myös lapselleni! Se taisi alkuperäisessä vuodatuksessa kertomatta.
suorat sanat vaan! Kuka pitää lapsesi puolia, jos sinä et pidä?
Sano vaan juuri noin "vertailu potuttaa", eikä tunnu muutenkaan kivalta. Voihan sitä yrittää nätisti sanoa ensin?
ehkä hän vertaa myös siellä toisessa paikassa? kerroin että ei niistä kannata välittää, sano henkilölle jos ei käytös muutu niin sitten ei ole tulemista. vertauksena,Meillä oli jopa niin paljon puututtu kasvatukseeni että henkilö soitti lääkärille ja yritti saada erään lääkärin pojan hoitajaksi, (poitsu käy sydäntutkimuksissa)joka muuten on hoitajana. ja jos hän olisi puhunut suoraan kanssani asiasta, oltaisiin nyt väleissä. Minä en ainakaan hyväksy että minun selän takana selvitellään asioita. pöh. olkoon sitten ilman lapsen lastaan jos ei kerta miellytä roolijako, eihän se hänen asiansa ole kuka lastani hoitaa ja miten.
Siinä henkilö tekee ehdottomasti väärin että vertaa lapsen kuullen, sellainen vaikuttaa jo lapsen henkiseen kehitykseen ja itsevarmuuteen. Ja sanoin sen vanhusjutun vertauksena siihen että ne puhuvat paljon eikä välttämättä ilkeyttään. Mutta jos tilanne on paha niin suorat sanat ja selvät sävelet, lapsen ei tuollaista tarvitse kuulla! Serkku on ilmeiseti anopin oman lapsen lapsi, joten voisiko olla mahdollista että hän ei sinusta pidä ja purkaa sen näin. joskus nimittäin huomasin sellaisen ilmiön (yksittäistapaus) että äiti suojelee poikaansa niin paljon että kaikki tyttöystävät ovat huonoja. Tekee kaikkensa jotta nainen lähtee pois, niin on minulle kerran käynyt, ja mies ei tehnyt asialle mitään, joten ero tuli ja äiti oli taas tyytyväinen.
Olemme törmänneet ihan samaan ilmiöön. Tosin vertailukohtana on lapsemme täti (joka tosin on vain 1,5vuotta vanhempi).
Lähipiiriimme kuuluu uskomattoman näkökyvyttömiä ihmisiä. He vertailevat surutta näitä lapsia keskenään tyyliin: on toi teidän X vaan aika tyhmä, kun Y:kin osaa jo puhua kunnolla. Ja mikä tässä on ärsyttävintä ja oudointa; X on 1v3kk ikäinen ja Y on 2v11kk eli melkein kolmen vanha. Melkoinen uutinen että 3 vuotias osaa puhua paremmin kuin reilun vuoden ikäinen, oho! Ehkä asiaan vaikuttaa se, että lapsemme on normaali kokoinen (vuoden ikäisenä n.80cm ja 11kg) ja Y on kolmivuotiaana 83cm ja 10,5kg... eli heppoisempi kuin meidän muksu. En ole viitsinyt tulehduttaa välejä näihin ihmisiin täräyttämällä että kannattais ehkä katsoa eka oman lapsen kasvuhäiriöitä ennenkuin alkaa ylistämään lapsen henkistä etumatkaa muksuumme.
Ratkaisumme asiaan oli, pitkän harkinnan jälkeen, se että käymme kyseisissä paikoissa vain pakon edessä ( Y:n synttäreillä, jouluna piipahtamassa jne).
vaan hyvä äiti! Vertailua olen saanut minäkin kuulla jos kenenkin suusta, ja kyllähän se keljuttaa. Itselläni imetys oli arka paikka, kun maitoa ei tullut kolmen rintatulehduksen tiimoilta, ja olisi voinut olla tulematta muutenkin. Eli: 1. Minulla oli asennevika, kun maitoa ei tullut.2. "Juo kaljaa, niin maitoa tulee". 3. "Voi sinua Pihla, meidän lapsella tulee maito sieraimista ulos, kun imetän...ja pakkasessa odottaa monta litraa juomatonta maitoa ja osa on pitänyt viedä sairaalalle". Lopulta lääkäri lopetti tämän rumban ja sanoi, että korvikkeita löytyy. Eli aina joku ja jossakin vertaa lapsiasi toisiin, se kai on kestettävä, tiedä häntä. Mutta toivotan sinulle kovasti jaksamista. Lapsesi ovat sinun rakkaimpiasi ja sinä heidän rakkaimpansa!