Tukiasiaa

Meillä on tilanne että minä opiskelen ja mies on töissä, vauveli syntyy elokuussa. Opiskeluni ovat silloin sellaisessa vaiheessa, etten mitenkään pysty jäämään edes joksikin aikaa täyspäiväiselle lomalle, muuten on jätettävä koko vuosi väliin. Mies on jo tässä vaiheessa aivan innoissan ajatuksesta, että hän jääkin ihan alusta asti hoitamaan omaa pikkuistaan ja minä käyn koulussa sen mitä on pakko ja yritän lukea sitten kotona niin paljon kuin mahdollista. Koulumatka on n. 100 metriä, että sieltä voi kyllä kipaista pienelläkin tauolla imettämään. Käytännön järjestelyistä en ole niinkään huolissaan ja jos lapsi joudutaan vaikka leikkaamaan tai muuta sattuu, suunnitelmat menee tietysti uusiksi, mutta tässä vaiheessa ollaan nyt ajateltu näin.

Tuo finanssipuoli sen sijaan vähän askarruttaa. Se äitiyspäivärahahan on kai käsittääkseni yliopisto-opiskelijalle huonompi kuin opintotuki. Onko minun pakko ottaa se, vai voinko jatkaa opintotuella? Entä sitten isä? Onko ylipäänsä mahdollista, että isä jääkin lapsen kanssa kotiin heti alusta saakka ja miten pitkäksi aikaa voi jäädä? Maksetaanko siinä tapauksessa isälle jotain tukea ja miten se määräytyy? Miten asumistuki silloin määräytyy?

Anteeksi että kyselen näin tyhmiä. Aion toki ottaa noista asioista selvää vielä Kelan tädeiltäkin, mutta kun kokemuksesta tiedän että siellä vastaukset riippuu lähinnä vastaajasta, ois kiva tietää jos jollain on ollut samanlainen omituinen tilanne, että miten nuo jutut on käytännössä menneet.
9684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sain itse sekä äitiyspäivärahaa että opintotukea. lopettelin juuri lukiota kun äitiysrahakausi alkoi. en jäänyt äippälomalle ja sainkin sitten kummatkin tuet päällekkäisesti. varmaankin näin myös sinun tapauksessasi.

mikäli miehesi jää kotiin, alkaa hän saamaan vanhempainrahaa. tämä siis äitiyspäivärahakauden päätyttyä. kauden pituutta en nyt muista.. oliskohan 1kk..?

perheelliset opiskelijat kuuluvat yleisen asumistuen piiriin eli haette at:a perheenä kun vauva on syntynyt.

toivottavasti tästä oli jotain apua!

Äänestä

Pystyt nostamaan äitiyspäivärahaa ja opintotukea päällekäin. Voi käydä töissäkin ja on silti oikeutettu äitiyspäivärahaan. Mutta jos saa palkkaa tms. (opintotukea), äitiyspäiväraha lasketaan niiltä päiviltä miniminä.

Äitiysrahakausi on kyllä paljon pidempi kuin 1kk, mitä eka vastaaja ehdotteli. Minä veikkaisin jotai 150 päivää. Sitä ei makseta isälle. Vanhempainrahaa maksetaan jommalle kummalle.

Eli nyt jää epäselväksi, saako isä mitään, jos jää alusta asti hoitaan vaavia. Vasta sit ku kausi muuttuu vanh.rahaksi. Jospa jolu toinen tietäisi vastauksen tähän!

Äänestä
  • Kiitos asiallisista vastauksista. Noin olin tajuavinani Kelan sivuiltakin että vanhempainrahaa saa jompi kumpi äitiyspäivärahan loputtua. Tuota en tiennyt että voi nostaa sekä opintotuen että äitiyspäivärahan. Eli vaikuttais että meidän pitäis elää alku pelkällä opintotuella ja äitiyspäivärahalla. Voi tehdä tiukkaa 45000 euron vuosituloihin tottuneille mutta vanha kansahan sanoo että lapsi tuo leivän tullessaan.:D
    Pitää kysellä Kelalta onko mahdollista että minä en ota ollenkaan äitiyspäivärahaa ja mies alkaakin saada heti vanhempainrahaa. Pystyttäis sitten ostamaan vaippojen lisäksi itsellekin ruokaa.:)

    Äänestä

  • Vilkaisin tuossa omia KELAn papereitani ja äitiysraha on 105 arkipäivälle. Sen jälkeen kotiin jäävälle vanhenpainrahaa 158 arkipäivää.
    Äitiysraha alkoi n.1kk ennen laskettua aikaa.

    Äänestä

oletko varma että haluat jättää vauvan isän hoitoon ja lähteä opiskelemaan pian vauvan syntymän jälkeen.en pidä sitä huonon äidin merkinä.en tarkoita sitä.synnytyksestä kestää jonkun aikaa toipua ja tunneside on voimakas vauvaa kohtaan.moni äiti puhuu ennen lapsen syntymää että kyllä minä jätän vauvan hoitoon ja lähden käymään muualla, mutta vauvan tulon jälkeen ajatukset voivat muuttua.itselläni on ollut vaikeaa jättää vauvaa muiden hoitoon pariksikin tunniksi.alussa vauvoja täytyy imettää myös usein ja pitkään.vauvat syövät myös yöllä useaan kertaan eikä heillä ole yleensä minkäänlaista vuorokausi rytmiä.et pysty kyllä imettämään ja opiskelemaan ensimmäisten kuukausien aikana.luulisin että vauvan ollessa lähempänä puolta vuotta opiskelemaan on helpompi lähteä.anteeksi kun tämä kuulostaa haukkumiselta,mutta tällälailla itse ajattelen 20-vuotiaana 5kk pojan äitinä.

Äänestä
  • Kiitos palautteesta, noin kauniisti muotoiltuna ei suinkaan tunnu haukkumiselta.:) Ymmärrän varsin hyvin ajatuksesi ja niitä mietin itsekin. Miten sen voi jättää muutamaksi tunniksikin kun sillä on niin pienet kädetkin! Mutta mulla ei oikeasti ole muita vaihtoehtoja ja minusta on ihana että mies on jo tässä vaiheessa niin positiivisella asenteella mukana. Tulkoon nyt sanottua että opiskelen hammaslääkäriksi ja siinä vaiheessa siitä koulusta ei kerta kaikkiaan voi olla muutamaa kuukautta pois jos ei ole koko vuotta ja sitä en ainakaan tässä vaiheessa pysty edes harkitsemaan. Vielä syksyllä voin ehkä olla jonkun verran pois, ettei lapsen luota poissaoloa välttämättä edes tule kovin montaa tuntia päivässä. Tietysti voi olla että ajatukseni muuttuvat kun saan sen pienen syliini mutta olen kuitenkin lapsen syntyessä jo 27-vuotias ja joutunut tekemään elämässäni aika radikaalejakin päätöksiä.

    Imettämisestä en ole mitenkään huolissani, en koskaan ole ymmärtänyt miksi siitä pidetään niin mieletöntä meteliä. Tutkimusaineistoa en vielä ole jaksanut alkaa metsästämään, mutta äitini synnytti nuorena sairastetun rintasyövän jälkeen neljä onnellista lasta, joiden elämään imettämättömyys ei kyllä ole vaikuttanut yhtään mitenkään. (tosin en ole tutkimuksista lukennut mitä sen pitäisi vaikuttaa) Läheisyyttä lapselle voi antaa muutenkin ja hampaat kasvaa näillä geeneillä vinoon vaikka imettäisikin.

    On aivan totta että ajatukseni vielä voivat muuttua ja haluankin ehkä ehdottomasti jäädä koko vuodeksi vauvan kanssa kotiin, mutta tässä vaiheessa alamme sopeutumaan siihen ajatukseen, että jos tosiaan joudumme kolmestaan elämään äitiyspäivärahalla ja opintotuella ensi syksyn, siitä muodostuu kahden aikuisen tähänastisen elämän extreme-seikkailuista haastavin.:)

    Äänestä

  • tiedoton (ei enää niin) kirjoitti:

    Kiitos palautteesta, noin kauniisti muotoiltuna ei suinkaan tunnu haukkumiselta.:) Ymmärrän varsin hyvin ajatuksesi ja niitä mietin itsekin. Miten sen voi jättää muutamaksi tunniksikin kun sillä on niin pienet kädetkin! Mutta mulla ei oikeasti ole muita vaihtoehtoja ja minusta on ihana että mies on jo tässä vaiheessa niin positiivisella asenteella mukana. Tulkoon nyt sanottua että opiskelen hammaslääkäriksi ja siinä vaiheessa siitä koulusta ei kerta kaikkiaan voi olla muutamaa kuukautta pois jos ei ole koko vuotta ja sitä en ainakaan tässä vaiheessa pysty edes harkitsemaan. Vielä syksyllä voin ehkä olla jonkun verran pois, ettei lapsen luota poissaoloa välttämättä edes tule kovin montaa tuntia päivässä. Tietysti voi olla että ajatukseni muuttuvat kun saan sen pienen syliini mutta olen kuitenkin lapsen syntyessä jo 27-vuotias ja joutunut tekemään elämässäni aika radikaalejakin päätöksiä.

    Imettämisestä en ole mitenkään huolissani, en koskaan ole ymmärtänyt miksi siitä pidetään niin mieletöntä meteliä. Tutkimusaineistoa en vielä ole jaksanut alkaa metsästämään, mutta äitini synnytti nuorena sairastetun rintasyövän jälkeen neljä onnellista lasta, joiden elämään imettämättömyys ei kyllä ole vaikuttanut yhtään mitenkään. (tosin en ole tutkimuksista lukennut mitä sen pitäisi vaikuttaa) Läheisyyttä lapselle voi antaa muutenkin ja hampaat kasvaa näillä geeneillä vinoon vaikka imettäisikin.

    On aivan totta että ajatukseni vielä voivat muuttua ja haluankin ehkä ehdottomasti jäädä koko vuodeksi vauvan kanssa kotiin, mutta tässä vaiheessa alamme sopeutumaan siihen ajatukseen, että jos tosiaan joudumme kolmestaan elämään äitiyspäivärahalla ja opintotuella ensi syksyn, siitä muodostuu kahden aikuisen tähänastisen elämän extreme-seikkailuista haastavin.:)

    sähköpostiosoitteessa www.lapsiperhe.net/imetystukilista/ on paljon tietoa imetyksestä.onnea teille!

    Äänestä

  • Mitenköhän onnistuu, kun tuolla Aasian suunnalla naiset menee töihin jo 2 kk:n jälkeen synnytyksestä, muta täällä tarvitaan ainakin puoli vuotta ja nimenomaa äidin (ei kelpaa isä) hoitoa...? Täällä on kyllä lastenhoidosta tehty taidetta!

    Äänestä

imettämisestä. Kun sanoit että ehdit kipaista pienelläkin tauolla imettämään. Valitettavasti ei ole niin yksin kertaista. Pieni vauva saattaa viihtyä rinnalla parikin tuntia kerrallaan, ennen kuin on kylläinen(sillä kertaa). Eli ihan pikku tauot ei imettämiseen riitä, vaikka välimatka olisikin lyhyt.
Vaihtoehto voisi olla vaikka se, että hommaat rintapumpun ja lypsät maidot jolloin isä voi syöttää ne vauvalle pullosta. Pumpun käyttöhän onnistuu vaikka välitunnilla koulun vessassa ja kestää lyhyemmän aikaa kuin vauvan imettäminen. Ja sitten kipaiset maidot vauvalle kotiin. Silti voit imettää ihan normaalisti, silloin kun olet kotona ja sinulla on aikaa antaa vauvan rauhassa imeä.
Toivottavasti onnistut ja jaksat jakaa aikasi opiskelun ja vauvan välillä! Olet onnellinen, kun sinulla on mies joka on valmis ottamaan vastuun vauvan hoidosta heti alusta asti! Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedoton kirjoitti:

Meillä on tilanne että minä opiskelen ja mies on töissä, vauveli syntyy elokuussa. Opiskeluni ovat silloin sellaisessa vaiheessa, etten mitenkään pysty jäämään edes joksikin aikaa täyspäiväiselle lomalle, muuten on jätettävä koko vuosi väliin. Mies on jo tässä vaiheessa aivan innoissan ajatuksesta, että hän jääkin ihan alusta asti hoitamaan omaa pikkuistaan ja minä käyn koulussa sen mitä on pakko ja yritän lukea sitten kotona niin paljon kuin mahdollista. Koulumatka on n. 100 metriä, että sieltä voi kyllä kipaista pienelläkin tauolla imettämään. Käytännön järjestelyistä en ole niinkään huolissaan ja jos lapsi joudutaan vaikka leikkaamaan tai muuta sattuu, suunnitelmat menee tietysti uusiksi, mutta tässä vaiheessa ollaan nyt ajateltu näin.

Tuo finanssipuoli sen sijaan vähän askarruttaa. Se äitiyspäivärahahan on kai käsittääkseni yliopisto-opiskelijalle huonompi kuin opintotuki. Onko minun pakko ottaa se, vai voinko jatkaa opintotuella? Entä sitten isä? Onko ylipäänsä mahdollista, että isä jääkin lapsen kanssa kotiin heti alusta saakka ja miten pitkäksi aikaa voi jäädä? Maksetaanko siinä tapauksessa isälle jotain tukea ja miten se määräytyy? Miten asumistuki silloin määräytyy?

Anteeksi että kyselen näin tyhmiä. Aion toki ottaa noista asioista selvää vielä Kelan tädeiltäkin, mutta kun kokemuksesta tiedän että siellä vastaukset riippuu lähinnä vastaajasta, ois kiva tietää jos jollain on ollut samanlainen omituinen tilanne, että miten nuo jutut on käytännössä menneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu