Eilen illalla tälle palstalle ilmestyi kaksi tarinaan mutoon kirjoitetua alustusta chattaajan muotokuvasta. Tarinat oli kirjoitettu niin hyvin ja kiintoisasti, että innostuin kirjoittamaan alustusten jatkoksi kolmannenlaisen chattaajan muotokuvatarinan. Väitän, että se oli hyvä.
Ensimmäisessä tarinassa oli valokeilassa kymmenien rakastajattarien chattaajamies, kiltti perheenisä. Tämänlaisia chattaajia lienee näissäkin suomi24:n chateissa. Toisessa tarinassa oli onneton nainen, joka haki lohtua väkivaltaiseen ja rakkaudettomaan liittoonsa chateista. Kolmannessa, omassa tarinassani oli vahva nainen, joka haki rakkautta chateista, kun ei muualtakaan osannut hakea. Myös näitä naisia on suomi24:n chateissa oikeasti olemassa.
Pidin selvänä, että näiden kolmen alustustarinan pohjalta olisi virinnyt jonkinasteista keskustelua chattaajan kuvasta - ainakin itse olin valmistautunut syventämään aihetta tosi raadollisestikin, oikean elämän suuntaisesti.
Etkö, arvoisa Varjoissa-seriffi tiedä mikä on alustus? Se on eri tavoin tyylitelty keskustelun avaus. Tässä tarinan muotoon ja aihe oli varsin läheinen chattaajalle - hän itse, hänen muotokuvansa. Tahtoisin tietää, millä tavalla tämä aihe ei liity palstan piiriin? Sekin harmittaa, että en huomannut tallentaa tarinaani.
Ensimmäisessä tarinassa oli valokeilassa kymmenien rakastajattarien chattaajamies, kiltti perheenisä. Tämänlaisia chattaajia lienee näissäkin suomi24:n chateissa. Toisessa tarinassa oli onneton nainen, joka haki lohtua väkivaltaiseen ja rakkaudettomaan liittoonsa chateista. Kolmannessa, omassa tarinassani oli vahva nainen, joka haki rakkautta chateista, kun ei muualtakaan osannut hakea. Myös näitä naisia on suomi24:n chateissa oikeasti olemassa.
Pidin selvänä, että näiden kolmen alustustarinan pohjalta olisi virinnyt jonkinasteista keskustelua chattaajan kuvasta - ainakin itse olin valmistautunut syventämään aihetta tosi raadollisestikin, oikean elämän suuntaisesti.
Etkö, arvoisa Varjoissa-seriffi tiedä mikä on alustus? Se on eri tavoin tyylitelty keskustelun avaus. Tässä tarinan muotoon ja aihe oli varsin läheinen chattaajalle - hän itse, hänen muotokuvansa. Tahtoisin tietää, millä tavalla tämä aihe ei liity palstan piiriin? Sekin harmittaa, että en huomannut tallentaa tarinaani.
Vastaukset 49
Vanhimmat
haluaa myös jote tuli jo kolme kertomusta tarinaa ja nehän kuuluuu kirjallisuuspaltalle tai novelleihin tai johonnkin muualle . ei ne mitään alustuksia mihinkään ollut vaan jokainen halusi tehdä uuden tarinan kun yks keksi tänne sellaisen kirjoittaa .
Tarinat ja sadut ei ne ole mitään keskustelua ne on tarinoita sinun omia juttuja jostain joko omasta mielikuvituksesta tai todellisuuspohjalta mutta kuuluu toiselle palstalle täällä
Turhaa nariset ymmärrrät kyllä että näin on .
herättää keskustelua.
Oma tarinani syntyi sen vuoksi, että se muotokuva, joka kahden aiemman tarinan perusteella chattaajasta avautui, oli vajaa ja puutteellinen. Halusin siihen lisää tyypillisen nykyajan chattaajan, ns. menestyvän ja vahvan naisen, jonka vahvuus on kuitenkin kupla.
En siis matkinut ketään. Olisin halunnut lukea lisääkin chattaajien muotokuvia ja olisin osallistunut niiden pohjalta käytävään asiallliseen keskusteluun, en toisten hakkaamiseen ja tappelemiseen.
Ei ole pahitteeksi, jos keskustelun avaukset on vaihteeksi kirjoitettu hyvällä kielellä ja hieman kunnianhimoisestikin. Eikö juuri se nosta palstan tasoa?
Yhtenä syynä poistoon saattoi olla myös se surullinen peruschattaajan kuva, joka tarinoista heijastui.
Täsmälleen!
Keskustelun avauksen tuleekin olla tunteita herättävä, kiinnostavasti kirjoitettu ja useaa koskettava. Näin siis ihanne tapauksessa.
Avauksenhan tulee antaa keskustelulle voimaa, toimia kuin tuulenvire savuavalle nuotiolle.
Vertauskuvat ja pienet tarinat ovat hyvä tapa, ainakin minun mielestäni.
Vastaisuuden varalle kenties sitten talletan avaukseni ja ohjaan sen tarvittaessa palstalle, joka sille osoitetaan. Ihmetyttää, jos jatkossa kaikki vastaavat päätyvät osastolle HuuHaa..
Ja Sinulle, Darla, annan myötätuntoani pursuavan haluksen!
shefulla olisivatkin käytössä ip:not
ja avauksen tekijä olikin sama,joka tällä
palstalla häiriköi eri nikeillä?
Minulla on ainakin kuusi eri tietokonetta, joilla kirjoittelen. Kotona pöytäkone ja kannettava ja loput koneet työpaikalla, jossa operoin ainakin neljällä eri koneella, usemmallakin tilanteen mukaan. Voisin vaikka antaa ne IP-numerot valmiiksi seriffille, jos tietäisin, miten ne saa esille.
Minä kirjoitan täällä vain yhdellä nikillä, koska haluan vastata sanoistani ja teksteistäni. Kahden muun tarinan kirjoittajasta en sano mitään, kun en tiedä. En häiriköi koskaan, vaikka olen keskusteluja provosoinut niiden vauhdittamiseksi. Kiusaa en kuitenkaan tee koskaan kenellekään.
en lukenut,niitä kaikkia jotka poistettiin.
varsinkaan sinun nimelläsi.
jotain hämärää tässä on.ja silloin ei huvita edes kirjoitella.
tulee mieleen,että yksi ilmoitus shefulle riittää ja hän ei edes lue sitä,minkä poistaa.
laita seuraava aloitus 40 /kahvi.
kyllä sielläkin vastataan,mutta ei niin paljon.
viestiäni koskaan noihin naurettavan teennäisiin kymmenvuotislokeroihin (esim. 40 tai 50 ), koska en pätki sanomaani mitenkään erityisesti tietylle ikäryhmälle. Se lukee, jota aihe kiinnostaa. En ymmärrä muutenkaan, miten ihmisen kiinnostuksen kohteet muuttuisivat aina uudelle vuosikymmenelle tultaessa. Minua kiinnostavat useat samat asiat kuin murkkuja tai mummoja.
oletko tällä palstalla saanut sellaista keskustelua aikaiseksi??.....mitä alunperin odotit?..
jos jokin palsta on mennyt alas päin niin tämä!
ikärakenne on joka paikassa mitä sattuu.
aikaan sellaista keskustelua kuin olen halunnut ja mitä alun perin odotin. Olen suuresti hämmästynyt siitä, miten paljon täällä puhutaan asian vierestä ja miten paljon täällä on feikkihahmoja, jotka vesittävät kaiken ja tanssivat ikiomassa suljetussa piirissään kuin piruparat ringissään.
En tiedä, millainen tämä palsta oli ennen, joten ei ole vertailukohdetta.
mielestäni jos haluaa kunnon keskustelua aikaiseksi,niin pitää mennä sille osastolle,mikä aihe kiinnostaa.
itse olen noin vuoden päivät näitä juttuja kirjoitellut eri palstoilla ja ihan mukavaa on ollut...feikkejä on kyllä muuallakin ja provoilu on lisääntynyt valtavasti.
tämä palsta muuttui oleellisesti joulukuussa,kun eräs mies jäi kiinni naisena olosta.sitä oli jatkunut jo pitkään...eli taitava oli.....ja sekös ihmisiä täällä suutuuttaa.
Juu, tiedetään. Ja tiedätkös, minua hän ei pysty petkuttamaan, näen kaiken taakse, tämänkin.. En pidä häntä erikoisen taitavana, pöhkönä pikemminkin.
Kuka mies esiintyi naisena? Kamalaa kun ei pysy ajan tasalla. :o(
sinä se olit ja olet. :)
Ei saa kiusata, tuloo paha mieli. :o(
Luulenpa, että kirjoituksesi poistui, koska vastineet olivat pääosin, jälleen kerran, pelkkää parjaamista tietyn häirikön toimesta.
Kirjoituksesi (sekä toiset kaksi tarinaa) itsessään olivat mielenkiintoista ja asiallista luettavaa.
Varjoissa hoitaa työnsä, asialliset ja hyvät kirjoittajat 'kärsii'.
K°
Tarinaani tuli illalla kolme vastausta, jotka olivat kaikki melko kehuvia. Jostain syystä häirikkö ilmeisesti ei puuttunut tarinaani mitenkään. Ehkä se oli liian hyvä.
..myönsi syksyllä,että ei osannut poistaa muuta,kuin koko ketjun.
mutta nyt on näköjään oppimut poistamaan jo pelkät vastaukset.
Et kai tarkoittanut erästä Nokian-ikoniksi luonnehtimaani taantunutta persoonaa, jonka keinolla millä hyvänsä on saatava äänensä kuuluviin. Oli hänellä asiaa tai ei. Harvemmin kuitenkaan asiaa.
Sauvaköpöttelijä, joka ei käytä hymiöitä.
~X~
PS. Ihme on jos iskukoukussa ei ole tunnin sisällä ko. räkäkiiski.
Eikö voisi perustaa Roskis- tai Roiskis-palstaa, jossa poistetut viestit olisivat vielä luettavissa ja kirjoittajien tallennettavissa. Palstasta voisi tulla aika luettu ja lisäkeskusteluja poikiva :D
Oikeassa olet. positiivisesti kommentoin eilen sitä. Avauksessasi oli asiaa ihan riittämiin.
Hiukan hämmästyin kun se oli deletoitu pois.
Mielenkiinnosta olisi kiva tietää, että mikä lause, tai kohta siinä osui Sefun silmään?
Taitaa turha sellaisia selityksiä edes toivoakaan.
sitä poistettiin, vaan varmaan sarjassa muiden tarinoitten kanssa, kun joku oli ilmiantanut "novellit" seriffille. Seriffi ei kyllä nyt perehtynyt tarinoiden ideaan pätkääkään, vaan painoi nappia harkitsematta loppuun asti tarinoiden funktiota.
Oma tarinani ei ollut kirjoitettu minkään muun takia, kuin sen, että halusin valottaa tietyntyyppisen chattaajan tai nettiriippuvuuden kuvaa. Tällaista näkemisen lahjaa toivoisi seriffeiltä, ja siis yleissivistystä. :)
Mielestäni juttusi oli yhtä asiallinen kuin max lifen ja omani ja oli jatkoa tälle valotukselle erilaisista "kohtaloista" säteissä. Siinäkin oli vasta kolme pientä kurkistus reikää ihmisten elämiin ja jatkoa olisi suonut tulevan.
tarinoiden aihe oli hyvä ja aivan nappiin tällä palstalla. Kenties minunkin tarinaani olisi tullut kommentteja sen vahvan naisen chattailusta, niin olisin voinut purkaa teemaa syvemminkin. Nythän chateissa näyttää olevan kovastikin ulkoisesti pärjänneitä naisia, mutta sisäisesti ??? - Ihan varma en ole tuosta kuvan oikeellisuudesta, koska olen aika vähän kuitenkin ollut chateissa. Enemmän tuolla seksipuolella, kuten kaikki ehkä jo tietävät. Kynnys sinne ei ole korkea eivätkä siellä sukkapuikot kilise ja nutturapäät työnnä toisia naisia pois. :DD
touhuat omiasi yli kaikkien muiden, et välitä yhtään toisten mielipiteistä, kaikki muut on vaan aina tyhmiä ja sinä se viaton fiksu. Lakkaisit jo terrorisoimasta keskustelupalstoja, ala pitää vaikka päiväkirjaa tai kirjoita romaani kun aina niitä lahjojas ylistät.tänne tullaan lukemaan ja kirjoittamaan eri keskustelunaiheista eikä lukemaan sun pälätystä, joka kyllä pomppaa silmille lähes joka viestiketjusta. Maanikkoko olet?
miksi sinulle toisten ihmisten mollaaminen omien kuvitelmiesi pohjalta on niin ensiarvoisen tärkeää? Oletko koskaan ajatellut, voisiko sinussa itsessäsi olla jotakin, minkä vuoksi ihmiset eivät pidä sinusta? Jos vaikka näytätkin siltä mikä olet: selkäänpuukottajalta.
En tosiaan usko, että mitään toisia syrjivää naisjoukkoa on olemassa. Kunnioita itseäsi, anna arvo toisillekin.
Tutkit toisia chattaajia, heidän motiivejaan. Itse kuitenkin taidat viettää täällä suhteellisesti eniten aikaa? mistä kiikastaa? eikö sinulla ole varaa sukkapuikkoihin vai eikö tukka yllä nutturalle? Veikkaanpa että itse olet juuri onkalossasi lillivä olmi, väritön ja huomaamaton kaikkialla muualla paitsi täällä, missä yksipuolinen terrori antaa sinulle äänen?
Miten niin en välitä muiden mielipiteistä? Se ei ole totta, enkä ole koskaan sanonut muita tyhmiksi. Ei sellaista kohtaa voi edes osoittaa täältä. Taidat olla minulle ja tarinointitaidoilleni vain kateellinen, kun niin surkeasti hyökkäät kirjoitukseni kimppuun.
Minäkö terrorisoin palstoja? Olen niitä hiljaisimpia, kun vertaa johonkin Millaan ja Simanaiseen ja Stonemaniin ja muihin.
Minä pälätän muuten niin paljon kuin katson tarpeelliseksi, ja kummasti viesteilläni aina on lukijoita. Kuka sinä muuten olet, puskasta ampuja? Eikö ole nikkiä, jolla kantaa vastuu tästäkin haukkumisesta? Minua on aika helppo sättiä, kun kirjoitan aina nikilläni, myös seksikokemukseni. Taidankin lähteä taas seksibaariin hakemaan lohtua, kun täällä keskustelussa vaan puukotetaan selkään.
Minäpä en olekaan tellolisti. ;))
oikean jujun eilisille kirjoituksille. Ne olivat mielestäni novelleja, vaikka sivuttiinkin kirjoituksin chattaamisaihetta.
Ne olisivat olleet vieläpä jotenkin ymmärrettävissä Kahvikeskustelun puolella, mutta ei oikein täällä.
Hienoja novelleja aiheineen päivineen, mutta en olisi itse kirjoittanut niitä tänne.
>
Nyt tulee semmoista herjaa, jota en tunne ansainneeni. Minua saa kyllä arvioida, mutta tässä kritiikissä ei ole perusteluja ollenkaan.
Ketä minä nyt olen mollannut? Seriffiäkö? Kritisoin hänen juttujen poistamistaan ja siihen mahdollisesti johtanutta syytä, perustaa, en hänen henkilöään - kuten sinä kritisoit minua erittäin ilkeästi ja pahansuovasti.
Minussa on vikaa, toki, - enhän minä muuten tällä olisi näin paljon. Totuus on kuitenkin se, että minusta pidetään aina kun annan siihen mahdollisuuden. En vain läheskään aina anna. Se on se pointti. Miksi en anna - siinä olisi varmaan asiantuntijalla pikkuisen selvittämistä. Luulen kuitenkin, että pärjään näillä eväillä ja tällä habituksella edelleenkin. Yhtä asiaa haluan korostaa: en ole KOSKAAN puukottanut selkään, mutta olen käräyttänyt selkäänpuukottajia.
Etkö sinä ymmärrä, että kun tutkin toisia chattaajia, tutkin itseäni. Sitä, mikä meitä yhdistää - olen joukossa ihan samanlainen ja samanarvoinen kuin kuka tahansa - ja jos totta puhun, ajattelen mieluummin niin, että olen pikkuisen muiden alapuolella - ehkä siksi hieman yritän päteä ja olla turhankin hyvä. Ehkä siksi esimerkiksi en uskalla tunkea muihin kuin seksichatteihin, jossa tykätään heti eikä tarvitse lunasta paikkaansa olemalla mahdottoman mukava ihminen.
Viihdyn kyllä itsekseni vapaa-aikoina, mutta en nyt sanosi, että olen onkalossa lillivä olmi. Minulla on ensinnäkin valoisa ja iso koti ja kaikki mahdolliset mukavuudet ja silmänruuat ja viritykset ympärilläni. Tukkaani pantiin juuri en ole ihan väritön - edes muulta ulkonäöltäni tai luonteeltani. Lenkkeiletkö sinä muuten 1,5 tuntia päivässä, satoi tai paistoi? Kokeilepa, pitää pirteänä ja iloisena....
- tukkaani pantiin juuri PUNAISIA RAITOJA, JOTEN EN OLE IHAN VÄRITÖN
Viittaatko kommentillasi minuun? Mäpäs en häiriköi I-K-I-N-Ä. :D
Kakista ulos vaan. :)
Mut et sää viittis Sima järjestää sellaista nettikeräystä tolle Stonelle. Just tuli viestiä, että sen uuskin näppis on ihan rikki. Se tartee sellaisen iskun ja roiskehien kestävän mallin. Se tarttee sitä uutta mallia, että se voi kirjoittaa meille ja sille vankalle naistukijoukolleen. Sitten tietty sitä nettivillalankaa siihen uuteen vieläkin isompaan nettipipaan..olikos täs sitten muuta, eikai tällä kertaa. Niin Stone muuten on sitä mieltä että ei kannata yrittää, koska hän tienaa työkyvyttömyyseläkkeellään paremmin kuin sinä. No nyt pitää lopetella, ettei toi "lukija" kopio tätäkin tekstiä. On se Stone niin suuttunut meikäläiseen, että..
Tiäräks mitä?!!! Me mietittiin just tota samaa!:D
Hmm...hyväntekeväisyys*pyrskh*ei ole minulle vierasta, mutta jossain menee sopivuuden raja. Ehdotuksesi on suorastaan perverssi!*kuolee*:D
Huomauttaisin ihan vakavissani, että Stonen pilkkihaalarin alta saattaa löytyä kikulit ja tämä"vankka naisjoukko" koostuu parista hassusta teinityttösestä. ;)
Pitäähän lukijalla olla iltalukemista bunkkeriinsa ja hitski vie, mulla on sellaset 13½ puiset puikot...sille mikää pipa enää päähän mahdu...paan neuloen kunnon loimen, mistä löytyy reijät aasinkorville!:D
Kyllä jotkut sitten jaksaa olla epärehellisiä...se eiiiiiiiii voi tienata enempää, kuin minä, sillä sen nimeä ei ole siinä valtion omistamassa punaisessa kirjassa, jossa mun nimi löytyy kahdenkymmenen ekan joukosta. :D
Tiäräkkö, haukkuva koira ei pure ja puudelit ei pure ollenkaan. Mä tiedän sen siitä, kun mulla oli kerran yksi puudeli naapurissa ja vaikka tein sille mitä, se ei osannut muuta, kuin pissiä alleen.:))
Tää on kuule niiin jännittävää. Aattele, jos hän ei armollisesti enää juttelekkaan meidän työtätekevien kanssa. Virkkaa vaan sellainen IIIISO nettipipa, niin ei sitten hänelä purista. Jospa hän sitten juttelee meille uudestaan, oppihan hän puhumaan jo 7 vuoden ikäisenä..
"Tiäräks mitä?!!! Me mietittiin just tota samaa!:D"
Ketkä me? Olet siis jakautunut persoona? Se kyllä jo tiedettiinkin. Tiedätkö, että hourulassa on juuri noita teikäläisiä, jotka kutsuvat itseään sanalla me?
Täällä missä minä istun, chattailee monta ihmistä. Täysin minun luvallani.:))
Meikäläiset ei ehdi hourulaan. Tämä ruletti ei pyöri ilman pelinhoitajaa, enkä nyt tarkoita chattia toope. :))
*puss*:)
Ps. Ei osunut eikä uponnut :D
Itte pulputat siinä...kantsii olla varovainen, muuten iskee kopioija, lukija, tosi hämmästynyt, antifani plus muut nickit. :))
Hmphf!:* Oikeastaan täällä on tylsää ilman Stoneponen mylvähdyksiä. ;(
Kaikki kanssasi chattaavat miettivät juuri sitä samaa kuin sinäkin? Onpa teillä homogeeninen joukkio koossa siellä ja sinä hallitset jopa muiden ajatusmaailmaa.
Osui ja upposi, Selittelysi ei läpäise sensuuria. Olet siis multipersoona:-D:-D
Kaikki kanssasi chattaavat miettivät juuri sitä samaa kuin sinäkin? Onpa teillä homogeeninen joukkio koossa siellä ja sinä hallitset jopa muiden ajatusmaailmaa.
Osui ja upposi, Selittelysi ei läpäise sensuuria. Olet siis multipersoona:-D:-D
Harvemmin täällä törmää teksteihin, joissa kyseenalaistamiset ja kysymykset on myös perusteltuja. Nämä asiat ovat hallussa tämän viestiketjun liikkeelle laittajalla.
Mikään ei ole helpompaa kuin yrittää laittaa kanssaihmisiä alta lipan perusteluja antamatta.
Tulee mieleen jotenkin täsmäaseet, joiden tuhoamiskohdetta saa hetkisen vastaanottimesta "ihastella" lopputuloksen jäädessä epäselväksi. Jos sitä ylipäätään koskaan saadaan aikaiseksi-lopputulosta.
Tenniksenkin pelaaminen on erittäin tylsää jos ei ole sivu- ja päätyrajoja. Sitähän voi lyödä pallon mihin ilmansuuntaan tahansa. Tuollaisessa pelissä syöttäjä mitä luultavammin voittaa jokaisen syöttövuoronsa. Mutta kun on käytössä selvät rajat, ovat myös ässät hyväksyttäviä. Tosin sekään ei ole kivaa. Siinähän kaveri menettää kiinnostuksen koko peliin.
Koska aina on niitä, jotka eivät millään muotoa ymmärrä minun tekstejäni-hypoteesi, niin sanottakoon että edellinen kappale oli analogia eräiden sauvakävelylle nevassa-a'la Mika Myllylä.
Kontiot kuivina, maila tanassa ja uusien pallojen kera.
~X~
PS. Mitähän seuraavaksi, kun kössikin on jo käytetty? Uppopallo, joo se se on.
Te kaikki tähän ketjuun osallistuneet: toisille enemmän ja toisille vähemmän - varsinkin X!
Kiitos ajattelijoille ;)
Perustelenko minä sinun mielestäsi kyseenalaistamani asiat ja aiheet? :)
*enkä taatusti luovu hymiöistäni* ;))
Ps. Ihan pakko kysyä. :)
Ja pakko vastata ;) Enkä luovu minäkään, paitsi silloin kun haluan tulla "ymmärretyksi". Ja sanoisinko; "jokainen taaplaa tyylillänsä" ja jos tyyli saa aikaan keskustelua - ei ehkä aina perusteltua - niin silloin osuu minuun ;))
Hah! Tulipas hassu otsikko-"virnivä hyyppänä"-mut onneks yhdellä t-kirjaimella-"hirnuva hyyppänä".
Kuules Simaska. Enpä oikein osaa vastata kyssääsi, sillä en ole jaksanut alkaa korkkaamaan noita vanhoja viestiketjuja auki.
Siellä kun "asioilla" on tapana mennä välittömästi Keravan kohdalle jollekin ihme sivuraiteelle, jossa raideväli ja vaunun akselin pituus eivät oikein natsaa. Eikä tunnelmaa paranna edes se, että on ravintolavaunussa pirtelöllä. Kun kolisee niin kolisee.
Mutta kuuleppa. Laitas tänne meidän uudelle nupitaululle joku "tosi tarina" (mielellään oikein raflaava) ja tee se khattailijankäsikirjan* peruspostulaattien mukaisesti sekä käytä paljon paljon nupeja ettei puuskajussit saa sitä edes puhaltamalla alas.
Paluujunassa puksutellen
~X~
PS. Mitenköhän hymiöillä ilmaistaan ilmavaivoja? Huomenna on nimittäin torstai ja pannaripäivä.
No voi Uzbekistan!
*WSOY:n graafiset laitokset. Porvoo 2000.
Ja tuostapa mieleeni juolahti, että taidanpa järjestää kirjahyllyn.
Lukutoukkaviljelijä
~X~
PS. Oli muuten ihan pakko tehdä tämä huomautus-"nikkaava oraakkeli*.
Kun olen niin *mahdottoman* sivistymätön, olisitko kiltti ja kertoisit vielä, mitä tarkoittaa peruspostulaatti?;))(khattailija meni jakeluun)
Suomalaisten perusluonteeseen kuuluu pukata jutut Keravan suuntaan, sillä tätäkin taulua lukiessa"hokasin", että sinne suunnallehan nämä suurimmalta osaltaan kuuluu. :))
Perskutarallaa, niin paljon nupineuloja tästä maasta löydykkään(noutaa vähänkäytetyn naulapyssyn ja oivaltaa välittömästi sille löytyvän palstalla muutakin käyttöä...korvaa ritsan).:)
Ps. Sain kirjailtua tuohon kunnon kamelinpierun, mutta se ei muokkaannu oikeaan muotoonsa. :)
Olipa jänskästi ilmaistu. Sait kasvoilleni päivän ensimmäisen, näkemisen arvoisen irvistyksen.:))
Ei alkua eikä loppua, jotain johonkin viittaavaa sanoilla kikkailua ja rivienväliin kirjoittelua. Akkamaista, todella sellaista. Vielä pahempaa jos olet "mies"
Pitänee kiirettä kun et ole vaivautunut mitään vastinetta sinulle esitettyyn kysymykseen laittamaan. Jos et edes itsellesi pysty motivaatioitasi selvittämään, lienet väärä henkilö tähän hommaan???