Testamentinsaaja

Olenko minä perintökaaren mukainen testamentinsaaja kun nimeni on mainittu testamentissa. Todellsiuudessa en testamentilla kuitenkaan saa mitään sillä siinä mainittiin, että jotain AB:lle ja loppu jaetaan tasan NN, YY kesken. Onko NN testamentinsaaja ? Mielestäni vain AB on testamentinsaaja.
3376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lienetköhän perittävän perillinen, jonka perintöosuutta testamentti lakimääräisestä pienentää? Vaikka asia olisi näin, olet testamentissa nimetty testamentinsaaja.

Äänestä
  • Testamentti koskee kuitenkin vain testamentin jättäjän antamaa perintöosuutta (perittävä oli leski)?

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Testamentti koskee kuitenkin vain testamentin jättäjän antamaa perintöosuutta (perittävä oli leski)?

    Aivan oikein. Jos lesken hallinnassa oli jakamattomana ensiksi kuolleen puolison jättämä omaisuus, tulee ensin toimitettavaksi omaisuuden ositus, missä määritetään ensiksi kuolleen puolison jäämistö ja lesken jäämistö; lesken testamentti koskee näin määritettyä lesken jäämistöä.

    Jos kuitenkin leski oli saanut ensiksi kuolleen puolison omaisuuden testamentattuna täydellä omistusoikeudella, leski voi määrätä omalla testamentillaan kaikesta. Jos ensiksi kuolleen puolison testamentissa oli määrätty, kenelle ensiksi kuolleen omaisuus leskenkin kuoltua on menevä, tätä määräystä on noudatettava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elli kirjoitti:

Olenko minä perintökaaren mukainen testamentinsaaja kun nimeni on mainittu testamentissa. Todellsiuudessa en testamentilla kuitenkaan saa mitään sillä siinä mainittiin, että jotain AB:lle ja loppu jaetaan tasan NN, YY kesken. Onko NN testamentinsaaja ? Mielestäni vain AB on testamentinsaaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu