Sä lupasit soittaa
ja mä uskoin.
Uskoin ettet valehtelis mulle.
Mä odotin sun soittoa
illan, kaksikin.
Vilkuilin puhelinta
levottomana,
ärtyneenä omasta innokkuudestani.
Muistelin niitä hetkiä
kun istuttiin maailman reunalla,
juteltiin ja naurettiin.
Ja sun faijan viini
maistui silloin happamalle,
suudelmas kihelmöi
vielä aamullakin mun poskella.
Mä kaipaan aikani,
mutta ehkä joku aamu
mä herään
enkä mä enää ikävöi
sun naurua, sun huulia,
sun smaragdinvihreitä silmiä.
Ikävä turtuu lopulta,
mutta mä muistan sut sydämessäni aina.
ja mä uskoin.
Uskoin ettet valehtelis mulle.
Mä odotin sun soittoa
illan, kaksikin.
Vilkuilin puhelinta
levottomana,
ärtyneenä omasta innokkuudestani.
Muistelin niitä hetkiä
kun istuttiin maailman reunalla,
juteltiin ja naurettiin.
Ja sun faijan viini
maistui silloin happamalle,
suudelmas kihelmöi
vielä aamullakin mun poskella.
Mä kaipaan aikani,
mutta ehkä joku aamu
mä herään
enkä mä enää ikävöi
sun naurua, sun huulia,
sun smaragdinvihreitä silmiä.
Ikävä turtuu lopulta,
mutta mä muistan sut sydämessäni aina.
Vastaukset 1
Vanhimmat
toi oli ihan ku mun elämästä..mä odotin 7kk
jokaikinen ilta,et Hän soittais..ja jokaikinen
ilta mä menin nukkumaan ja itkin itseni
uneen..surin menetettyjä unelmia,itkin ikävääni..
sitten 7kk:n päästä huomasin vaan,etten enää
ikävöinytkään..tapasin uuden rakkaan..
joten usko pois,kyl se ikävä lopulta turtuu,mut
se vie aikaa..ja älä odota sitä soittoa
liikaa,tiiän liian hyvin sen pettymyksen
tunteen,kun odotat ja odotat ja ododtat ja kun
lopulta ymmärrät,et se ei soita,niin itket itses
hajalle..
tuli taas vähä omaa elämää kerrottuu mut oli
hieno runo!=)