Martta ja Vilho

Jukulauta

Martta astui ovesta sisään ja laski huokaisten kädestään kaksi Valintatalon muovikassia keittiön pöydälle. Pienessä kaksiossa haisi hieman ummehtuneelta. Martta ei jaksanut siivota, ei ollut jaksanut enää vuosiin pitää asuntoaan sellaisessa kunnossa kuin se oli silloin kun Hermanni oli elossa. Mutta siitä oli jo 14 vuotta, siis Hermannin kuolemasta. Hänellä oli kyllä tytär mutta tämä ei juuri Martasta välittänyt, ei ollut käynyt vuosiin eikä edes kortteja lähetellyt. Tyttären juuri 18 vuotta täyttänyt poika Vilho sen sijaan oli asunut hänen luonaan jo kymmenen vuotta.

Martta lähestyi seitsemääkymmentä ja oli hiuksistaan harmaantunut lihavahko nainen. Päällään hänellä oli valkoinen paitapusero, ruskea puolihame ja jaloissaan tukevat tiukat talvisaappaat. Riisuttuaan päältään ulkotakin hän siirtyi istumaan olohuoneen keinonahkaiselle vuodesohvalla ja huokaisi. Hän istui hetken ja oli kuulevinaan viereisestä huoneesta ääniä, ihan kuin Vilho olisi jo herännyt. VILHO hän huusi. Tule auttamaan mummilta saappaat pois jaloista. Ja Vilho tuli. Hän oli hontelo tummatukkainen nuori mies, aina valmiina auttamaan, ja varsinkin tällaisissa tehtävissä. Päällään Vilholla oli vielä yöpuvun housut mutta ei paitaa. Ripeästi Vilho tuli Martan luo ja polvistui hänen eteensä ottaen käteensä Martan saappaan peittämän jalkaterän. Hän piti kiinni jalasta toisella kädellä samalla kun toisella kädellä avasi saappaan sivussa olevan vetoketjun. Tämän jälkeen hän liutti saappaan pois Martan jalasta. Vilho ei voinut olla samalla vilkaisematta Martan jalkoväliin, jonnekin sinne minne ei kunnolla nähnyt mutta jonne katse kuin väkisin kuitenkin kääntyi. Samalla Vilho riisui myös toisen saappaan. Hän tunsi sieraimissaan yhdistelmän nahan ja saappaassa hautuneen jalan tuoksua. Martalla oli jalassaan vaaleahkot himmeästi hohtavat noin 30 denierin tukisukkahousut. Niiden kärki- pohja- ja kantavahvikkeet vetivät myös Vilhon katsetta puoleensa kuin magneetti. Jos joku olisi Vilholta kysynyt syytä tähän, ei hän olisi osannut vastata. Niin se vain oli ja oli aina ollut. Ohuen sukan peittämä sääri, jalkaterä ja sukan vahvikkeet olivat kiihottaneet häntä niin kauan kuin hän muisti. Olkoon sitten kyseessä vaikka oman mummon jo vähän paksuuntuneet sääret ja reidet. Mistä tähän oli tultu, sitä Vilho ei halunnut ajatella juuri nyt, hän tiesi mitä piti tehdä ja mitä Martta häneltä odotti. Hän ei enää ajatellut sitä häpeää minkä kiinnijääminen itse teosta oli hänelle aiheuttanut, nyt oli nyt ja siitä piti pitää kiinni.

Hellästi ja kuin arkaillen hän nosti Martan nylonin peittämän jalkaterän huulilleen ja alkoi suudella ja nuuhkia sitä. Sukan peittämä jalka tuoksui ja tuntui taivaalliselta. Hän kuljetti kieltään kantavahvikkeen ja pohjavahvikkeen muotoa seuraten kunnes työnsi Martan sukkahousun peittämän isovarpaan suuhunsa saadakseen kaiken irti tilanteesta. Martta huokaisi ja nojasi taaksepäin liuttaen samalla lantiotaan lähemmäksi sohvan reunaa. Samalla hänen yllään olevan hameen ja sen alla olevan puuterin värisen nailonisen alushameen helma nousivat ylös hänen reheville lanteilleen. Vilho tiesi ja kuitenkin samalla toivoi että se mitä hän näkisi ei olisi muuttunut edellisestä kerrasta ja eihän se ollut. Vilho näki kuinka sukkahousujen alla ei ollut minkäänlaisia alushousuja, vain sukkahousujen haarakappaleen peittämä musta haaroväli. Vilho jatkoi tarmokkaasti Martan jalkojen nuolemista ja mummon alkaessa vähitellen huohottaa hän tiesi mitä seuraavaksi tapahtuisi. Martan Amareiden peittämän hävyn kohdalle sukkahousuihin ilmestyi nopeasti laajeneva tumma läiskä. Läiskän laajetessa myös haju saavutti Vilhon nenän. Ei niin hyvin pestyn vanhan naisen alapään virtsalta ja eritteiltä muodostuva tuoksu leijaili ilmassa jo varsin vahvana. Vilhon oma penis nytkähteli hänen yöpuvun housuissa, aiheuttaen hänelle melkein kipua. Vapaalla kädellään Vilho työnsi housut pois jalastaan vapauttaen näin kovettuneen elimensä viileään huoneilmaan. Martta tarttui Vilhoa hiuksista ja veti hänen kasvonsa vasten huumaavalta haisevaa jalkoväliään. Nuole sitä hän käski ja Vilho totteli. Hän painoi kasvonsa vasten tuota nesteitä pursuavaa jalkoväliä jota vain haarakiilan peittämät tukisukkahousut suojasivat. Vilho tunsi melkein tukehtuvansa mutta tottelevaisesti hän lipoi mummonsa haarukkaa. Martta huohotti kovalla äänellä ja haroi kädellään Vilhon tukkaa. Nuole poika, nuole hän ähisi. Anna mummille herkkuja hän komensi ja painoi vittuaan rajusti päin pojan naamaa.

Ojentaen oikean jalkateränsä Martta tavoitti tyttärenpoikansa kovana seisovan peniksen. Hän hieroi himmeästi hohtavalla ikuisesti kiihottavalla sukan peittämällä jalkaterällään kovana seisovaa elintä tietäen, ettei poika moista käsittelyä kestäisi kuin hetken. Ja niin kävi, Martta näki kuinka Vilho jäykistyi ja hänen nuori innokas kyrpänsä alkoi sylkeä valkeaa spermaansa Martan sukkien peittämille jaloille. Poika ynisi ja hankasi punaiseksi muuttunutta kulliaan Martan nailonisiin jalkoihin, kunnes lyhistyi huohottaen lattialle syleillen mummonsa spermaisia sääriä ja jalkoja. Ei tämä tähän lopu Martta ärisi pojalle, vetäen tämän jälleen hiuksista vasten häpyään. Poika huohotti edelleen näännyksissään samalla valmistuen seuraavaan koitokseen. Martta rentoutti lantiolihaksiaan kunnes tunsi kuinka hänen rakkonsa alkoi purkamaan sinne kertynyttä virtsaa sukkahousun haarakiilaa nuolevan pojan kasvoille. Martan kiima kasvoi ja hän repi kynsillään haarakiilan riekaleiksi paljastaen turvonneet häpyhuulensa ja mustanpuhuvan lähes peukalonpään kokoisen klitoriksen. Kusen valuessa hänen reisilleen ja sohvalle hän hankasi kiihtyvällä nopeudella limaista klitoristaan vasten Vilhon kasvoja. Ota se suuhun hän sähähti ynisevälle pojalle. Vilho ahmaisi klitoriksen huulilleen ja imi ja nuoli minkä kerkesi. Martta tunsi kuinka hänen kaipaamansa orgasmi läheni, hänen lanteensa vapisivat hervottomina, eläimellisen kiiman purkautuessa hänen vittunsa kautta vasten Vilhon limasta ja kusesta kiilteleviä kasvoja. Purkauksen keskellä Martta tunsi kuinka Vilhon kyrpä oli kovettunut uudestaan ja hankasi hänen spermasta tahraisia nailonin peittämiä sääriään. Hän käski pojan nousta polvilleen ja otti pojan kankeasta kyrvästä kiinni asettaen sen klitoristaan vasten. Yhdellä rajulla vedolla hän veti esinahan Vilhon kyrvän päältä pois samalla hangaten terskaa vasten turvonnutta kiimaista klitoristaan. Poika purkautui välittömästi sperman roiskahtaessa ja sotkiessa Martan sukkahousujen housuosan, alushameen ja hameen. Osa vetelästä nesteestä roiskui myös Martan paitapuserolle ja joitakin roiskeita lensi myös hänen hiuksiinsa saakka. Olipas siinä painetta Martta ajatteli runkatessaan hiljalleen kutistuvaa nuorta kyrpää kyhmyisellä kädellään. Olepas nyt reipas ja nuole mummin paikat puhtaaksi hän kehotti nuorta kyltymätöntä oriaan. Nyt jo pahimmat paineensa purkanut nuori mies alkoi innokkaasti nuolla mumminsa vaatteille roiskuneita siemennesteitä. Erityisen pitkään hän nuoli nyt jo hieman kuivuneita sukkahousun verhoamia sääriä ja vahvikkeiden peittämiä jalkateriä. Martta katseli hieman huvittuneena ja aina yhtä ihmeissään kuinka pojan punaiseksi kiusattu suvunjatkamiselin alkoi vähitellen paksuuntumaan ja kuinka sen esinahan alta kuultava terska alkoi turpoamaan uuden kiihottumisen merkiksi. Martta nousi seisomaan ja katseli hänen jalkojensa juuressa istuvaa nuorta miestä, miestä joka hypnoottisena tuijotti hänen nousevassa päivänvalossa kiilteleviä sukkiaan samalla kun hän toisella kädellään siveli Martan säärtä ja toisella liikutteli esinahkaansa edestakaisin nyt jo täydessä mitassa seisovasta kyrvästään. No hyvä on, hän sanoi pojalle, mene selällesi hän lisäsi. Pojan vikkelästi toteltua Martta ojensi lattialle valuneessa virtsassa kastuneen sukan peittämän jalkapohjansa pojan kasvojen päälle niin että Vilhon nenä ja suu peittyivät kusesta märän sukkahousun peittämän jalkaterän alle. Vilho hengitti ahnaasti ihana tuoksua, nuollen samalla suolaiselta maistuvaa jalkaterää. Hän katseli ylöspäin Martan haaroväliin ja reisiin joihin ikkunasta tuleva auringonpaiste ihanasti osui. Mummin sukan peittämät reidet kiiltelivät niin kiihottavina että Vilho tiesi kolmannen orgasmin tulevan aivan hetkessä. Ime varpaita Martta kähisi, pure niitä hän lisäsi, tietäen että poika kiihottuisi tästä äärimmilleen. Nähdessään Vilhon seisahtuneen katseen Martta tiesi että poika laukeaisi uudelleen hetimiten joten hän istui sohvalle, siirsi molemmat kusesta ja spermasta tahraiset nyt jo silmäpakoja täynnä olevat jalkateränsä pojan uljaasti seisovan kyrvän molemmin puolin ja aloitti pikaisen nylonsukka runkkauksen pojan piinatulla kullilla. Kolme ylös alas liikettä noilla ihanasti sihisevillä nailonisilla sukkahousujen peittämillä jaloilla riitti laukaisemaan Vilhon orgasmin. Pojan selkä taittui kaarelle ja hän kyrpänsä sylki pitkinä vihmovina roiskeina nyt jo varsin vesimäistä spermaa Martan kärki- pohja- ja kantavahvikkeisille sukille ja ylös hänen säärilleen valuakseen sieltä rihmoina alaspäin. Martta hieroi pojan limaista pehmenevää penistä spermaisilla sukillaan pojan hengityksen vähitellen rauhoittuessa. Mietteliäänä Martta katsoi seinällä olevaa Hermannin kuvaa. Miten tähän oli tultu. Miten hän oli joutunut tällaiseen suhteeseen oman tyttärenpoikansa kanssa. Mistä kaikki oli alkanut. Hän ei ollut koskaan tiennyt että hän voisi nauttia alistamisesta ja alistumisestä näin totaalisesti. Hän oli ollut aina ”normaali” ja nyt sitten vanhoilla päivillä kun hänen oma sukuelimensä ei edes enää ollut muistanut mitä kaikkea sillä voi tehdä hän löysi uuden elämän. Perverssin ja sairaan sukupuolisen heräämisen ja vielä nuoren pojan kanssa. Hän oli jopa alkanut pelkäämään hieman itseään sillä hän oli alkanut nähdä unia itsestään harrastamassa suuseksiä tyttärensä kanssa ja mikä pahinta, yhtä aikaa sekä Vilhon että tämän äidin kanssa. Se mitä Martta ei tiennyt oli, että tämä kaikki toteutuisi pikemmin kuin hän arvaisinkaan.

Marttaa väsytti ja hän nousi ylös sohvalta, avasi hameensa sivusta vetoketjun ja antoi ruskean hameensa valahtaa lattialle. Samoin hän napitti auki paitapuseronsa ja pudotti sen samaan kasaan hameen kanssa. Hänen suuret rintansa ja tummat nänninpihansa kuulsivat läpi hänen valkoisten nailonisten ja pitsisomisteisten rintaliiviensä läpi. Hän tunsi kuinka hänen kovettuneita nännejään pakotti ja hänen teki mieli hieroa niitä. Hän paneutui pitkäkseen sohvalle rintaliiveissään, nailon alushameessaan sekä haaroista rikkinäisissä tahraisissa tukisukkahousuissaan vaipuen heti levottomaan uneen. Unen rajamailla hän tunsi vielä kuinka Vilho siveli kovettuneella kalullaan hänen sukkien peittämiä jalkojaan välillä nipistelleen sormillaan hänen pakottavia nännejään rintaliivien läpi. Sitä hän ei enää huomannut kuinka Vilhon suonikas kyrpä uudelleen purki lastinsa hänen alushameelleen ja sotkien myös hänen rintaliivinsä tuohon lähes kokkareiseen siemenneste lastiin jota nuoresta miehestä tuntui ehtymättömästi riittävän.

Vilhoa kiihotti tavattomasti ajatus nukkuvasta mummosta ja siksi hän orgasminsa oli nopea ja voimakas. Vilho suuntasi ähkäisten spermasuihkun mummon alushameelle ja rintaliiveille. Ai että se tuntui hyvältä. Mikään maailmassa ei voisi tuntua paremmalta ja kiihottavammalta kuin naisten nailoniset alusvaatteet, rintaliivit, alushousut ja tietenkin sukat ja sukkahousut. Vilhosta tuntui ihanasta myös pukeutua niihin ja siitähän kaikki oli saanut alkunsa. Mummo yllätti hänet pukeutuneena isoäidin kaapista löytyneeseen beigeen vanhanmalliseen kokovartalokorsettiin, laatikosta löytyneisiin ruskeisiin kiiltäviin saumanailonsukkiin ja nailoniseen alushameeseen. Vilhon nuoruuden paineella syöksyvän spermasuihkun levitessä ja sotkiessa mummin alushameen ja sukat sekä korsetin yhtenä limaisena kliimaksina oli Martta joutunut katselemaan tätä järkyttyneenä avaamastaan makuuhuoneen ovensuusta. Huomatessaan Martan ovensuussa Vilho purskahti nyyhkyttäen lattialle jotakin sopertaen. Mitä herra varjele sinä teet oli Martta järkytykseltään kysynyt. Poika vain jatkoi nyyhkyttämistään lattialla. Martan polvia heikotti ja hän istui sängyn reunalle katsellen poikaa. Hän huomasi että korsetti pojan päällä oli tietenkin hieman liian iso ja sukatkin olivat kiertyneet pojan säärien ympärille tavalla joka viittasi siihen että aidot joustamattomat nylon-sukat olivat pojalle liian isot. Katso minua Vilho hän komensi poikaa. Vilho nosti hitaasti katsettaan ja vastasi Martan katseeseen. Oletko tehnyt tätä jo kauan hän kysyi. Ei vastausta. Tiedätkö että tämä on todella sairasta ja vastenmielistä Martta sanoi. Ei edelleenkään vastausta. Ainoa asia mitä tapahtui oli se, että pojan katse alkoi harhailemaan, pysähtyen lopulta Martan mustien ohuiden sukkahousujen peittämiin sääriin. Vilho hyvä, sinun on kerrottava mummille nyt välittömästi, mistä tässä on oikein kysymys. Mummi tuli juuri kirkosta ja tämä on hirveintä mitä koskaan olisi voinut tapahtua. Puhuessaan Martta huomasi kuinka spermasta läpinäkyväksi liistrautuneen alushameen alla Vilhon limainen siitin osoitti heräämisen merkkejä pojan samentuneen katseen vaeltaessa Martan kiiltävien mustien sukkahousujen peittämillä säärillä. Marttaa kuvotti, hän ei tiennyt miten tästä hänen mielestään sairaasta ja epätodellisesta tilanteesta voisi päästä eroon. Anna anteeksi mummi Vilho sopersi hiljaa, minä…vain hän yritti sanoa kontaten samalla Martan jalkojen juureen. Vilho kietoi kätensä Martan säärten ympärille ja painoi otsansa tämän polvia vasten. Ihan hiljaa Vilho sanoi: Minä en tarkoita mitään pahaa mutta… tämä ..on samalla Vilhon kädet varovasti sivelivät Martan mustien kiiltävien sukkahousujen peittämiä sääriä. Martta jäykistyi. Lopeta heti hän sanoi. Samalla hän yritti kompuroida ylös sängyltä ja onnistuikin siinä puolittain. Vilhon kuitenkin pitäessä lujasti kiinni liukkaista sääristä, lopputuloksena oli kuitenkin vain Martan kellahtaminen takaisin sängylle epämiellyttävästi tasapainoilevaan asentoon sängyn reunalle. Vilho katseli lumoutuneena isoäitinsä sukkahousujen peittämää haaroväliä josta ohuen housuosan läpi kuulsivat hieman vanhanmalliset naisten nailon alushousut. Tarkaan katsoessa Vilho erotti myös selvästi kuultavan mustan karvoituksen joka vain lisäsi hänen kiihkoaan. Äkkinäisellä liikkeellä Vilho liutti kättään pitkin Martan säärtä ylös pitkin reiden ihanasti kiiltelevää pintaa saavuttaen reisien yhtymäkohdassa olevan kielletyn paratiisin portin. Martta rääkäisi ja yritti työntää pojan käden pois, rimpuillen samalla hurjasti, mutta turhaan. Kaiken kauhun keskellä Martta ehti ajattelemaan sitäkin että hän ei ollut pessyt alapäätään muutamaan päivään joten hänen haarukastaan lähtevän tuoksun täytyi olla varsin voimakas. Vilho taas ei ollut koskaan eläessään saanut haistaa tuota vaihtamattomissa nailonalushousuissa muhinutta vanhan vitun tuoksua. Vilhon henkeä salpasi kun hän hieman taitamattomin liikkein siveli ja paineli Martan vittua sukkahousujen ja niiden alla olevien alushousujen läpi, mutta ajatteli että ennemmin hän kuolisi kuin lopettaisi tämän kesken. Martta tunsi pojan kärsimättömän ja kovakouraisen käden rusikoivan hänen haaroväliään, mutta ei voinut mitään sille että alkoi pikkuhiljaa tuntemaan likaista mielihyvää hänen turpoavia häpyhuuliaan hierovan käden johdosta. Martta yritti hieman parantaa asentoaan mutta sen seurauksena Vilho sai levitettyä hänen jalkojaan entisestään sekä samalla sai työnnettyä oman korsetin peittämän vartalonsa täydelliseesti Martan jalkojen väliin. Heikolla äänellä Martta yritti vielä kieltää poikaa jatkamasta mutta hänen oman ruumiinsa jo kuihtuneet tarpeet olivat jo sen verran voimistuneet että ponnistelut pojan kieltämiseksi olivat varsin ponnettomat. Nyt Vilhon toinen käsi ylettyi jo Martan ison vatsakummun yli hänen mustan silkkipuseron peittämille rinnoille. Hätäinen käsi ei saanut auki puseron nappeja vaan seurauksena oli että napit ja pusero repesivät paljastaen mustat silkkisenä kiiltävät yksinkertaiset rintaliivit. Pojan käsi kävi yhä röyhkeämmäksi ja nipisti ja satutti Martan koko ajan kovemmiksi paisuvia nännejä rintaliivien läpi. Sattuu huohotti Martta mutta poika ei joko kuullut tai ymmärtänyt mitä isoäiti tarkoitti. Vilho sai kuitenkin keinoteltua Martan toisen rinnan ulos rintaliiveistä ja huomattuaan kuinka pitkä ja paksu nänni seisoi kuin vuori tumman nännipihan ympäröimässä rinnassa poika syöksähti ylös Martan päälle ja haroi nännin suuhunsa. Kuumat aallot löivät kipinöinä läpi Martan kostuvan vulvan kun nuori kiimainen poika imi hänen kivikovaa nystyrää. Kuin vahingossa Martta laski kätensä pojan korsetin peittämälle selälle ja puristi tätä alitajuisesti vasten omaa lihavaa ruumistaan. Martta huohotti ja hän tunsi kuinka hänen alapäänsä oli aivan liisteistä märkä. Alushousut ja sukkahousun haarakiila painuivat syvälle hänen aukkoonsa Vilhon käden yhä rajummin rusikoidessa hänen turvonnutta sukuelintään. Samalla Martta tunsi kuinka Vilhon kivikovana seisova nuori pojan kulli hankasi hänen Norlynin15 denierin Satin Ultra sukkahousujen verhoamia reisiään. Vilho kyrvässä tuntui ihmeellinen hyvänolon tunne kun hän antoi alapäänsä tehdä automaattista nykivää liikettä vasten mummin sukkahousujen peittämiä reisiä. Kun Vilho sitten tunsi herkistyneen siittimensä koskettavan Martan kuuman tunnelin peittämää haarakiilaa, ei hän voinut mitään sille että siemenneste syöksyi hänen peniksestään kuin laavavirta kastellen Martan sukkahousut ja niiden alla olevat jo muutenkin tahriintuneet alushousut.
Herra varjele Martta ajatteli tuntiessaan kuuman ryöpyn leviävän alapäänsä tienoilla ja valuessa hänen reisiään ja sääriään pitkin.. Näin ei voi tapahtua. Poika puri vimmaisena hänen nänniään samalla kun hänen alapäänsä teki tahdotonta liikettä vasten hänen nylonin peittämää limaista häpyään.

Martta tunsi kuinka pojan sukuelin jatkoi seisomistaan myös purkauksen jälkeen. Vilho oli lysähtänyt hänen päälleen ja läähätti voimakkaasti mutta ei irrottanut otettaan Martan nännistä. Kipu joka alkoi olla Martasta jo sietämätön sai hänet lopulta vapauttamaan kädellään toisenkin rinnan liivien kätköstä ja ohjaamaan pojan toisen nännin kimppuun. Martta oli järkytyksestä aivan sekaisin. Siinä hän makasi selällään haarat levällään ja hänen päällään makasi hänen oman tyttärensä poika. Eikä siinä kaikki vaan että tuo poika oli vielä kastellut hänet ympäriinsä roiskimallaan siemennesteellä. Häpeän tumma puna alkoi kohota Martan kasvoille kun hän tajusi että hänen oma häpynsä ja klitoriksensa sykki voimakkaasti märkien alusvaatteiden alla. Tunne jonka hän tiesi synniksi oli voimakas ja vaativa. Hän yritti taistella sitä vastaan mutta heikolla menestyksellä. Alkukantainen eläimellinen kiima poisti lopulta kaikki estot vanhan naisen mielestä. Katsoessaan Vilhon silmiin ja nähdessään että myös pojan silmät olivat kiimasta sameat eivätkä nähneet enää mummoa vaan ainoastaan naaraan jonka vitusta nouseva haju kutsui tätä nuorta urosta yhä vain uuteen rynnistykseen vasten kaikkia säännöksiä ja käytöstapoja, Martta tajusi että tätä kohtaloa hän ei voisi väistää eikä edes haluaisi. Hetken mielijohteesta hän sanoi pojalle: nouse ylös ja Vilhon hämillisenä toteltua Martta nosti nopeasti jalkansa ylös edessään seisovan pojan rintakehää vasten ja sanoi: ota kengät pois. Vilho tunsi että kaikki hänen haaveensa ja koko puberteetti iästä saakka ollut tarve naisten sukkiin ja sukkahousuihin sekä naisten jalkapohjia peittäviin sukkien vahvikkeisiin voisi nyt saada täyttymyksensä. Ei hän koskaan ollut uskonut että hänen oma isoäitinsä olisi tuon täyttymyksen toteuttaja mutta eipä hän sitä juuri ajatellutkaan. Hän näki vain korsetin peittämää rintakehäänsä vasten olevat puolikorkeat mustat naisten kävelykengät ja niissä olevat sädehtivän kimaltelevat mustien sukkahousujen peittämät jalat, sääret ja jossain alhaalla tahriintuneen märän jalkovälin josta tumma karvoitus paistoi ihanan ohuen kankaan läpi. Sydän läpättäen Vilho poisti kengät Martan jaloista ja pudotti ne kolahtaen lattialle. Hän kiinnitti katseensa Martan nylon sukkien peittämiin jalkapohjiin. Sukkien vahvikkeet eivät olleet enää ihan kohdallaan vaan olivat kiertyneet pois paikaltaan. Tämä kiihotti Vilhoa entisestään ja hän tunsi kyrpänsä kovenevan täytteen mittaansa. Martta asetti kärkivahvikkeiden alla pilkottavat varpaat Vihon korsetin alla olevien nännien kohdalle, kipristeli varpaitaan ja samalla hieroi näin poikaa aiheuttaen Vilhon korvissa huumaavan ihanan nailonin ja silkin aiheuttaman kahinan. Sitten mummo teki jotain vielä uskomattomampaa. Pojan rintakehään tukeutuen hän nosti leveää ihran peittämää takapuoltaan sängystä niin paljon ylös että sai käsillään autettua sukkahousujensa housuosan pois jättäen sen reisilleen. Samoin hän työnsi samaan myttyyn myös nuo tahraiset omien ja pojan mehuista kastuneet vaaleat nylon alushousut. Hieman häntä vieläkin hävetti alushousujensa virtsasta ja valkovuodosta tahriintunut haarakiila, mutta nähdessään Vilhon kovaa vauhtia turpoavan esinahan peittämän siittimen sekä pojan ahnaan katseen joka oli lukittunut hänen roikkuviin häpyhuuliinsa sekä turvonneeseen klitorikseensa hän tiesi että missään ei ollut enää mitään hävettävää. Oli vain paljas ja puhdas tarpeen tyydyttäminen johon toista osapuolta tarvittiin vain mekaanisen ja visuaalisen tyydytyksen saamiseksi. Martta laski jalkansa pois Vilhon rinnan päältä vetäen polvensa niin koukkuun kuin hyllyviltä vatsamakkaroiltaan saattoi. Samalla hänen mustankarvainen limaa pursuava häpynsä aukeni paljastaen sen nesteistä kiiltelevän sisuksen ja aukon joka jo hieman löystyneenä paljasti pitkälle sisäänpäin ulottuvan poimuisen ja repaleisen tunnelin. Kun Vilho vaistomaisesti läheni jo täysin kovettuneen peniksensä ohjaamana tuota uskomattoman irstaan näköistä vittua johon hän nyt tiesi vihdoin pääsevänsä, kuului hänen kurkusta outo korahdus samalla kun hän työnsi kullinsa tuohon hetteiseen mättääseen. Kauan ei nuoren pojan kunto kestänyt tällaista vauhtia ja kun Martan löysä ja lotiseva pillu aloitti ensimmäiset varovaiset supistelut tulevan orgasmin merkiksi, sylki Vilhon kivikova kyrpä suihkauksen toisensa jälkeen Martan pohjattoman vitun syövereihin. Älä lopeta ähki Martta pojalle ja yritti edelleen vetää tätä puoleensa jotta pojan pumppaava liike ei olisi lakannut. Mutta kun Vilhon vauhti väistämättä hiljeni, oli Martan tehtävä jotain mitä hän ei ollut koskaan uskonut tai uskaltanut tehdä. Hän siirsi oikean kätensä etu ja keskisormen turvonneet klitoriksensa päälle ja aloitti hurjan litisevän runkkauksen. Vilho vaipui istualleen lattialle mummonsa eteen ja katseli tuota näytelmää. Mummon sormen vispasivat kiihtyvällä tahdilla klitorista ja äänekäs huohotus täytti huoneen. Martan vitun sisältä valui spermaa ja limaa sekä kuuluvina töräyksinä sinne pakkautunutta ilmaa. Vilho ei tiennyt josko tämä jäisi hänen viimeiseksi mahdollisuudekseen joten, sen enempää miettimättä, hän painoi huulensa tuota valuvaa märkää ja karvoista tuuheaa vittua vasten. Vilho lipoi Martan paksuja häpyhuulia ja niiden välistä valuvia eritteitä, kunnes Martta voimakkaasti inisten saavutti kiimansa huipun.

Martta makasi selällään polvet koukussa raskaasti hengittäen. Vilho oli kiivennyt hänen viereensä edelleen pukeutuneena tuohon kokovartalokorsettiin sekä niihin tukevasti kiinnitettyihin nylon-sukkiin. Kumpikaan ei sanonut mitään. Eipä silti ei ollut mitään sanottavaakaan. Kumpikin tiesi että tämä kaikki oli alkua jollekin joka jatkuisi yhä uusina ja uusina perversioiden variaatioina. Hiljaa Martta silitti Vilhon nylonin verhomaa reittä ja jäi odottamaan että Vilhon kiusattu ja silti aina uudestaan innostuva elin osoittaisi uutta eloa merkiksi seuraavasta episodista.


Vilho heräsi aamulla kirkkaaseen auringon paisteeseen. Hetken hänen aivonsa kelasivat tyhjää ennen kuin hän muisti kaiken mitä oli tapahtunut. Hän oli jäänyt kiinni mummon vaatteisiin pukeutumisesta, mutta mitä sitten olikaan tapahtunut. Hän ei voinut uskoa todeksi että hän tosiaan oli paritellut kuin eläin melkein seitsemänkymppisen isoäitinsä kanssa ja vielä tavalla jollaisista voi korkeintaan lukea joistain ala-arvoisista pornolehdistä. Hän oli aina ajatellut että ihmiset jotka kirjoittelivat juttuja eläimiin sekaantujista tai äitiinsä sekaantujista (puhumattakaan isoäitiinsä) olivat jollain tavalla sairaita. Oliko hän siis itse sairas? Sitä hän jäi miettimään samalla kun yritti muistella kaikkea eilen tapahtunutta. Eihän tapahtunutta tietenkään voinut mitenkään ihan normaaliksi käytökseksikään selittää, mutta toisaalta… Ei hitto ei hän tiennyt. Samalla hän yritti asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja yritti vakuuttaa lähinnä itselleen että ainakaan kukaan ei ollut kuollut hänen tekojensa seurauksena eikä mummokaan loppujen lopuksi ollut niin kovasti vastaan ollut pannut. Kyllä se oli totta, hän oli mennyt mummon kaapille ja löytänyt sieltä sen ihanan vanhojen ihmisten suosiman kokovartalokorsetin jossa oli kolmet sukkien kiinnittämiseen tarvittavat hakaset molemmin puolin korsettia. Sitten hän oli löytänyt sävyyn sopivan nailonisen alushameen, jonka liukkaus oli tuntunut jo käteen aivan ihmeelliseltä. Pengottuaan mummon vaatekaapin hyllyjä vielä enemmän oli hänen käteensä osunut mytty joka osoittautui olevan pari aitoja saumalla varustettuja nylon-sukkia vuosikymmenten takaa. Nämä kaikki hän oli pukenut päälleen aijemmin kerrotuin seurauksin.

Näitä päässään pyörittäen Vilho käveli kylpyhuoneeseen tyhjentääkseen rakkonsa yön aikana kertyneestä virtsasta. Nautinnollisesti ähkäisten hän antoi virtasuihkun lorista pönttöön samalla kun hän antoi katseensa harhailla kylpyhuoneessa. Ravisteltuaan kunnolla hän kääntyi ympäri huomatakseen pesukoneen kannella mytyn vaatteita jotka osoittautuivat mummon päälle olleiksi alus- ja sukkahousuiksi. Tuttu paine alkoi tuntua Vilhon nivusissa hänen ottaessa tuon vielä kostean vaatemytyn käsiinsä. Hän tunnisti eiliset kiiltävän mustat lycraiset sukkahousut ja valkeat naisten nylon-alushousut jotka olivat kaikkea muuta kuin puhtaat. Kuivunut sperma ja emättimen eritteet olivat tahrineet housujen etupuolen varsin perusteellisesti. Siitä huolimatta vaatteista erittyvä parittelun tuoksu oli niin voimakas että Vilhon oli aivan pakko painaa housujen haarakiila vasten huuliaan ja sieraimiaan. Hän veti voimakkaasti sisäänsä tuota huumaavaa tuoksua. Mieletöntä hän ajatteli, miten tämä voi tuoksua näin hyvältä. Sitten hän pujotti nuo ihanat pöksyt jalkaansa ja tunsi kuinka viileä nylon hyväili hänen paisuvaa penistään ja kiveksiään. Vilho istui pöntölle ja selvitti varovasti sukkahousumytyn, pujottaen sitten toisen ja sen jälkeen toisen jalkansa sukkahousuihin. Saatuaan sukkahousut jalkaansa hän vielä tarkisti että pohjavahvikkeet olivat asettuneet oikeaan paikkaan hänen jaloissaan. Tässä vaiheessa hänen kyrpänsä seisoi jo niin voimakkaasti että hän tiesi että hänen piti olla varovainen ettei siemensyöksy tulisi liian aikaisin. Hän hyväili ohuen sukan peittämiä jalkateriään asetellen vahvikkeita oikeisiin ja kiihottavimpiin asentoihin, hän liutti kättään pitkin sukan kiiltävää pintaa aina ylös asti sekä hieroi varovasti nylon housujen sisällä ponnistelevaa märkää limaa erittävää elintään. Vilhon tuntiessa purkauksensa väistämättä olevan tulossa hän vapautti siittimensä nylon-housujen sisältä, nosti oikean jalkateränsä ylös vessanpöntön kannelle siten että saattoi laskea painavat kiveksensä jalkaterän päälle ja antoi spermansa purkautua muutamalla runkkaus liikkeellä ohuen sukan peittämälle jalkaterälleen sekä sitä vasten nojaavalle reidelle. Neljännen ruiskauksen jälkeen hänen kyrpänsä päästä valui vielä hiljalleen paksua valkoista siemennestettä kastellen lopullisesti tuon ihanan kiiltävän sukkahousun peittämän jalkaterän. Vilho katseli tuota kaikkea lumoutuneena ja nosti limoittuneen pohjavahvikkeen peittämän jalkateränsä huulilleen nuollakseen siihen valuneen siemennesteen pois kun hänen katseensa osui kylpyhuoneen ovella seisovan äitinsä hämmästyksestä ja järkytyksestä selällään oleviin silmiin.

Vilhon äiti Raili oli juuri viisikymmentä täyttänyt äitinsä tavoin rehevä nainen. Martta oli saanut Railin vain 17-vuotiaana, mahdollisesti Hermannin kanssa harjoitetun nopean seksi aktin seurauksena. Tosin Martalla oli ollut muutama muukin suhde samanaikaisesti. Sota-ajan jälkeisenä vuosikymmenenä tämä ei ollut niin tavatonta. Oli myös todennäköistä että Martan sukkanauhoin varustetusta haaravälistä valtoimenaan valunut siemen joka hänet saattoi siunattuun tilaan, oli peräisin heidän asumansa kerrostalon talonmiehen himokkaista pusseista yhtä hyvin kuin isyydestä vastuun ottaneen Hermannin ennenaikaisen laukeamisen seurauksena syntyneestä sotkusta. Martta kyllä muisti että Hermannin ruiskuttama siemen levisi roiskeina suurimmaksi osaksi hänen nyloneiden peittämille reisilleen eikä niinkään himosta supistelevaan silloin vielä niin kireän turpeaan emättimeen.

Raili ihaili suunnattomasti Paula Koivuniemeä, niin pukeutumisessa kuin muutenkin. Hänellä oli mustaksi värjätyt näennäisesti huolimattomat lyhyet hiukset ja voimakas meikki kasvoillaan. Silmät sentään olivat aidon tumman ruskeat. Jalassaan hänellä oli vartalonsa paikoin hyllyvistä makkaroista huolimatta mustat nahkahousut ja jaloissaan punaiset kaikkia rakennemääräyksiä uhmaavat piikkikorkoiset kengät. Punainen röyhelöpusero, jonka läpi ohuet mustat rintaliivit selvästi näkyivät, kruunasi tavallaan mauttoman oloisen kokonaisuuden. Töissä Raili oli ”kaupungin palveluksessa” ja satunnaisten ravintolaseuralaisten lisäksi hänellä ei ollut vakituista miessuhdetta. Pillun perässä vonkaajia kyllä riitti mutta Raili oli varsin pettynyt suomalaisten kännisten miesten pikapanoihin ja viinan aiheuttamiin erektiovaikeuksiin mitä hän oli sitten jonkinlaisella menestyksellä yrittänyt korjata ottamalla suihin mitä erilaisimpia kyrpiä saadakseen niistä edes jotain irti. Joskus oli tullut koko lasti naamalle ja olipa kerran eräs sankari kännissä virtsannut hänen kasvoilleen hyvän imutuksen jälkeen. Yleensä puoliveltto kulli oli saanut hänet vain turhautumaan ja heittämään ”jätkän” pihalle alta aikayksikön.

Raili raivostui ja hyökkäsi Vilhon kimppuun kuin ampiainen. Hän otti poikaa tukasta kiinni ja kiskoi hänet ulos kylpyhuoneesta, sekä talutti hänet olohuoneeseen ja istutti tuohon kuuluisaksi tulevaan mummon keinonahkaiseen sohvaan. Vilho istui sohvalle ja ilman mitään mahdollisuuksia saada suunvuoroa, sperman valuessa pitkin sukkahousujen peittämiä sääriä, hän kuunteli kun hänen äitinsä antoi tulla kaiken mitä peloltaan ja järkytykseltään pystyi. Mitä sinä luulet, että mummo sanoisi, jos saisi sinut kiinni tällaisesta, hän kysyi? Ja ilman että Vilho kerkesi vastata hän lisäsi että saisi varmaan halvauksen, uskovainen kiltti ihminen. Kaikkea muutakin tähän liittyvää Raili antoi tulla. Hän ei voinut uskoa että hänen poikansa oli naisten vaatteisiin pukeutuva pöksyjä ja sukkahousuja haisteleva runkkari.

Mitä sinä Raili huudat kysyi Martta, joka oli tullut asuntoon kaiken metelin seassa, ilman että Vilho tai Raili, kumpikaan sitä huomasi. Raili meni sanattomaksi. Eikä osannut sanoa mitään, näytti vain kädellään Vilhon suuntaan että katso nyt tuota. Tuossa se istuu naisten sukkahousuihin pukeutuneena, siemennesteen valuessa hiljalleen lattialle. Martta katsoi tytärtään levollisena ja sanoi: Rauhoitu nyt, eihän tämä nyt niin kauhea paikka ole. Sinähän vain säikytät poikaa. Eihän tässä ketään ole tapettu. Vilhohan vain hakee mielihyvää itselleen ilman että siitä kenellekään sen suurempaa vahinkoa koituu. Tämä sanottua Martta istui sohvalle Vilhon viereen sohvalle ja kietoi kätensä pojan harteille. Toinen käsi asettui kuin luonnostaan pojan sukan peittämälle reidelle. Hiljaa hän sanoi Vilhon korvaan: Olisiko meidän syytä näyttää vähän äidillesi, että mistä tässä on oikein kysymys. Vilhon nyökätessä Martta nousi ylös, riisui päällään olleen bleiserin sekä paitapuseron. Muitta mutkitta hän avasi myös puolihameensa vetoketjun antaen hameen kahahtaen pudota lattialle. Siinä hän seisoi rintaliiveissään, beigen värisessä alaliivissään joiden hakasiin oli kiinnitetty tumman ruskeat nylonsukat. Vaaleanvihreät nylon-alushousut olivat jalassa siten että sukkanauhat olivat housujen alla kuultaen selvästi ohuen nylonin läpi. Mitä sinä äiti nyt sai Raili ähkäisten sanotuksi. Martta kehotti edelleen rauhallisella mutta varsin vastaansanomattomalla äänensävyllä tytärtään sulkemaan suunsa ja istumaan sohvan vastapäätä olevaan nojatuoliin sekä katselemaan kaikessa rauhassa. Martta kyllä kertoisi sitten kun hänen apuaan tarvittaisiin. Raili sulki suunsa ja istui alas eikä voinut usko silmiään nähdessään kaiken sen kauheuden mitä hänen silmiensä edessä alkoi tapahtua.

Martta istui alas sohvalle ja ojensi kiiltävän sukan peittämän jalkansa Vilhon huulien ulottuville. Vilho otti tällä kertaa vahvikkeettoman ruskean sukan peittämän jalan käsiinsä ja painoi huulensa ja nenänsä tuohon ikuisen tuoksun lähteeseen. Hän alkoi nuolla Martan nyloneiden peittämiä jalkateriä, varpaita ja jo kovettuneita kantapäitä kuin viimeistä päivää. Hänen kielensä lipoi sukan saumakohtaa varpaiden alla, käsien samalla hyväillessä Martan sääriä ja reisiä niin ylös kuin vain ylettyi aina sukan sileään resoriin saakka. Pojan ähinää säesti Martan alkavan kiihottumisen merkkinä yhä koveneva huohotus. Nuole niitä hän huohotti. Suutele niitä, pure niitä hän lisäsi vauhtia ja Vilho totteli. Kauhukseen Raili näki kuinka hänen äitinsä käsi meni vaaleanvihreiden nylon-housujen kuminauhan alle ja aloitti hurjan masturboinnin vielä piilossa olevalla sukuelimellään. Raili ei voinut ymmärtää miksi hänen poikansa nuoli ja hyväili nimenomaan Martan jalkoja. Mitä ihmeen kiihottavaa siinä voi olla hän ajatteli. Kyllä hän sen ymmärsi että miehet kiihottuivat naisten sukkien peittämistä sääristä, mutta että niitä tuolla lailla palvottiin ja nuoltiin, se meni yli hän ymmärryksensä. Martta sen sijaan tuntui kiihottuvan sekä omasta klitorista piinavasta kädestään että pojan hänen sukan peittämiä varpaitaan nuolevasta kielestä.

Raili näki kuinka hänen äitinsä nylon-housujen peittämän emättimen kohdalle muodostui varsin nopeasti tumma läikkä kiiman merkiksi. Tämä aiheutti sen että Raili tunsi että hänen oma vulvansakin alkoi osoittaa elonmerkkejä. Hän tunsi kuinka veri syöksyi hänen emättimeensä ja sai aikaan yhä enenevän liukkauden tuossa kuumassa ja hikisessä nahkahousujen peittämässä hävyssä. Martta käänsi kiimasta samean katseen tyttäreensä ja kehotti tätä yhtymään aktiin. Tule nuolemaan minua hän sanoi riettaalla käheällä ja vaativalla äänellään. Kuin sumussa Raili nousi seisomaan, napitti auki punaisen silkkipuseronsa ja antoi sen valua istumansa tuolin eteen. Sitten hän potkaisi jalastaan nuo hyperkorkeat piikkarinsa ja samaa vauhtia lensivät myös nahkahousut lattialle. Raililla oli yllään uskomattoman ohuet mustat nylon rintaliivit jotka eivät oikein kannattaneet hänen jo riippuvia keilamaisia rintojaan. Nännit olivat samanlaiset pitkät ja paksut kuin Martallakin ja ne työntyivät ohuen nylonin läpi aivan kuin olisivat yrittäneet puhkaista niitä pitelevän kankaan.

Jalassaan hänella oli samaa materiaalia olevat stringit joiden hävyn peittävä ohut nylon korosti hänen turpoavia häpyhuuliaan tavalla jota ei voinut olla huomaamatta. Jaloissaan hänellä oli ohuet ihonväriset Norlynin kärkivahvikkeelliset Satin Ultra polvisukat. Martta nousi ylös avatakseen vuodesohvan ja samalla Raili huomasi että Vilhon sukkahousujen peittämien alushousujen etumus oli spermasta märkä. Poika oli siis lauennut pelkästä Martan nylon-sukkien peittämien jalkaterien nuolemisesta. Tämä ei ollut kuitenkaan juurikaan vaikuttanut pojan kiimaan sillä sukkahousujen etumus pullotti siihen malliin että lisää tavaraa tulisi kyllä tarvittaessa aivan riittämiin. Avattuaan vuodesohvan Martta meni siihen selälleen ja levitti jalkansa sekä kehotti tytärtään tulemaan hänen viereensä siten että he voisivat nuolla toistensa sukuelimiä. Railia hirvitti Hän ei ollut koskaan edes ajatellut tekevänsä mitään tällaista toisen naisen kanssa, ja vieläpä naisen joka oli hänen äitinsä. Häntä pyörrytti mutta jotenkuten hän sai asettauduttua äitinsä viereen kasvot Martan nyt jo läpimärkien kiiman hajuisten nylon housujen kohdalla. Martta työnsi häpynsä vasten tyttärensä kasvoja ja käski tätä aloittaman nuolemisen. Martan emättimestä tulviva, kusen ja kiiman haju täytti Railin sieraimet ja hänestä tuntui että hänen hengityksensä salpautui. Samassa Raili tunsi kuinka hänen äitinsä suu painautui hänen harson ohuen pikkuhousun nopeasti vettyvää haarakappaletta vasten aloittaen tarmokkaan ja uskomattoman kiihottavan nuolemisen. Railin emätin kouristeli ja hänen vain vähän äitiään pienemmät häpyhuulensa ja klitoriksensa altistuivat sellaiselle mekaaniselle hankaukselle ohuiden nylonhousujen ja Martan voimakkaana työskentelevän kielen johdosta että pienten orgasmien sarja sai hänen lantionsa nytkähtelemään tahdottomasti. Vaativana painautuivat myös Martan limaiset nylonhousut Railin kasvoja vasten ja vaistomaisesti Raili aloitti nuoleskelemaan äitinsä vittua nyt jo läpinäkyviksi kastuneiden housujen läpi. Raili erotti selvästi limaisten housujen läpi pullottavat paksut häpyhuulet ja isoksi turvonneen klitoriksen. Martta yritti nostaa lihavaa lantiotaan ylös sängystä merkiksi Railille jotta tämä saisi vedettyä alas hän alushousujaan. Raili tunsi kuin sumun läpi kuinka Vilho tarttui häntä nilkoista kiinni ja jotain kovaa ja kiinteää aseteltiin hänen kiiltävien polvisukkiensa peittämien jalkapohjien väliin. Hän katsahti taakseen ja näki kuinka Vilhon edelleen spermasta märkä pojan kulli hieroitui hänen sukkiensa välissä Vilhon pitäessä häntä nilkoista kiinni ja runkatessa itseään kohti uutta orgasmia. Hetkeksi Raili lopetti äitinsä haarukan nuolemisen nähdäkseen kuinka Vilhon suusta purkautui voimakas huuto samalla kun hänen kyrvästään ryöpsähtävä spermasuihku kasteli Railin ohuet polvisukat. Osa Vilhon siemennesteestä lensi myös himokkaasti Railin nylonin peittämää häpyä nuolevan Martan kasvoille ja hiuksille.

Raili tunsi kuinka märkä limainen sperma valui hänen polvisukkien peittämiä sääriään. Hieman hän säpsähti kun tunsi kuinka Vilho alkoi innokkaasti lipomaan kielellään hänen spermaisia polvisukkien verhoama jalkojaan. Vilho teki huolellista työtä aloittaen ohuista sukkien kärkivahvikkeista, suudelleen jokaista punaiseksi lakattua varpaankynttä, edeten sitten jalkapohjan kautta kantapään yli niljakkaalle säärelle. Vilho lopetti siihen mihin sukan resori Railin sääressä loppui ja siirtyi Railin viereen auttaakseen eritteistä märät nylon-housut pois isoäitinsä jaloista. Railin avustuksella tämä onnistuikin ja Vilho liutti hitaasti märkiä housuja pitkin mummon nailonsukan peittämiä reisiä ylös säärille ja vihdoin pois kokonaan. Railin silmien eteen avautui näkymä jota hän ei koskaan tulisi unohtamaan. Hänen oman äitinsä limaiset ja turvonneet häpyhuulet ja klitoris sekä velton näköinen repaleinen emättimen aukko josta harmaa kiihottumisen aikaansaama liisteri vähitellen valui ulos. Hänen silmiensä edessä oli myös hänen poikansa tahriintunut ja uudelleen kovettunut penis jonka terska oli kuitenkin jälleen esinahan suojassa. Vilho oli kiimassaan repinyt jaloissaan olevien mustien Lycra Norlyneiden haarakappaleeseen niin suuren reijän että hän pystyi alla olevien nylon-housujen lahkeen aukosta työntämään elimensä ulos kirkkaaseen päivänvaloon. Railin silmiin piirtyi myös näky kuinka hänen poikansa nuoli Martan ylös nostettua ruskean vahvikkeettoman nylonin peittämää jalkaterää, nuollen suudellen ja purren tämän sukan peittämiä varpaita. Muutamia silmäpakoja oli jo ehtinyt purkautua koko sukan pituudelta muodostaen kiihottavan ja perverssin kontrastin muuten säihkyvän sukan peittämään jalkaan. Raili säpsähti voimakkaasti kun tunsi Martan siirtävän syrjään hänen eritteistä märän nylon-pöksyn haarakappaleen ja työntävän kaksi sormeaan hän kouristelevaan emättimeensä. Tämä oli kuin vaatimus siitä että Martta odotti tyttärensä tekevän samoin hänelle. Työntäessän sormiaan Martan vanhaan ja väljään emättimeen hän huomasi kuinka se kouristeli alkavan orgasmin merkiksi. Railin kauhuksi myös Martan mustanpuhuva ja ryppyinen anus aukko supisteli myös kiiman aaltojen tahdissa. Ja kuin arvaten Railin ajatukset Martan limoittunut kyhmyinen ja kovettunut etusormi alkoi työntymään hänen omaan peräaukkoonsa. Raili yritti kiljaista mutta Martan turvonneet häpyhuulet ja emätinaukko painautuivat niin voimakkaasti vasten hänen kasvojaan että huuto tukahtui pelkäksi kurlutukseksi. Kohta Martan sormi oli pehmentänyt niin paljon Railin peräaukon sulkijalihasta että Martta sai työnnettyä sinne seuraksi toisen ja kolmannenkin sormen. Railin peräaukko oli kuin pingotettuna auki ja Vilho pystyi näkemään hyvin, syvälle sen kosteaan ja niljakkaaseen sisukseen Martan sormien raivokkaasti raiskatessa tuota tähän asti neitseellistä tunnelia. Vilhoa kiihotti suunnattomasti ajatus siitä että hän voisi työntää kovaksi painuneen elimensä äitinsä peräsuoleen. Martta runkkasi Railin peräaukkoa kuin viimeistä päivää välillä sitä nuollen ja samalla levittäen sinne Railin vitusta valuvia nesteitä. Sitten hän katsahti Vilhoa ja iski silmää merkiksi jonka Vilho heti ymmärsi. Vilho tuli lähemmäksi ja asetti esinahan peittämän rusettikullinsa äitinsä limaiseksi hierotulle peräreijälle sekä alkoi hitaasti työntymään tuon ahtaaseen peräaukkoon. Martta piteli toisella kädellään Railin törkyyntyneiden string-housujen haaranauraa pois Vilhon herkän elimen tieltä jotta tällä olisi vapaa mahdollisuus tunkeutua Railin kireään peräaukkoon. Vilhon työntyessä äitinsä sisään alkoi tämän lihava lantio täristä tulevan voimakkaan orgasmin merkiksi. Martan lisäksi työntäessä kaksi sormeaan hänen kiimasta turvonneiden häpyhuulten väliin ja aloittaessaan samalla voimakkaan klitoriksen imemisen oli Railin orgasmi valmis. Hän tunsi kuinka häntä pantiin ja runkattiin sellaisella voimalla että hänen aaltoina tulevat orgasminsa melkein saivat hänet tajuttomaksi. Tämän kaiken keskellä hänen imiessään voimakkaasti äitinsä venynyttä klitorista aiheuttaen tälle sarjan klitorisorgasmeja hän tunsi kuinka Vilho kiihdytti pumppaavaa vauhtiaan hänen peräsuolessaan. Vilhon sukuelin purkautui voimakkaana ja vaativana. Se täytti Railin peräsuolen kuumalla niljakkaalla nesteellään. Kun Vilho sitten veti Railin peräsuolessa tuhriintuneen siittimensä ulos äitinsä peräaukosta tuli sen mukana harmaan valkoisen siemennesteen lisäksi myös rusehtavaa nestettä valuen hänen reisilleen ja siitä lakanoille. Martan katsellessa vain muutaman sentin päässä tätä kaikkea hän näki kuinka pojan vielä nytkähtelevä siitin tiputteli loppuja spermarihmoja Railin alla oleville häpyhuulille ja sivuun vedetyn seitin ohuen nylon housun haarakappaleelle. Varovasti Martta otti Vilhon kiusatun ja hieman tuhriintuneen pahasti punoittavan kyrvän käteensä ja ohjasi sen tyttärensä emättimen suuaukolle ja siitä sisään tuohon limaiseen kohtuun. Muutaman kerran jaksoi Vilho liikuttaa siitintään äitinsä vulvassa mutta sitten voimat loppuivat ja hän lysähti sänkyyn kahden hänen elämänsä tärkeimmän ihmisen väliin. Kaikkensa antaneena mutta myös kaiken saaneena Vilho viimeisillä voimillaan hyväili Martan rikkinäisten nylonien peittämiä paksuja reisiä sekä myös äitinsä edelleen kovettuneita nylon-rintaliivien peittämiä nännejä.


Kello läheni kahta aamulla kun Vilho seuraavana iltana tai oikeammin aamuna palasi kaupungilta. Ilta oli ollut yksinäinen, niin kuin tavallista. Vilholla ei juuri ystäviä ollut. Ei hän nyt sen enempää omituinen ollut, olipahan vain yksinään viihtyvä, eikä ystäviä sen enempää kaivannutkaan. Kaupungilla oli sentään kiva kun sai katsella ohikulkevien naisten sääriä ja jalkoja. Joskus piti jotakuta muutama metri oikein seurata että sai varmasti tarkasteltua kaiken näkemisen arvoisen. Vilhosta oli kehittynyt varsin hyvä tunnistamaan eri merkkisiä sukkahousuja naisten jaloista. Pelkästä lycran kiillosta ja vilahtavasta kantavahvikkeesta Vilho tunnisti useimmat sukkahousumerkit. Samoin hän helposti näki minkä vahvuisesta langasta nuo ihanat ja kiihottavat sukat oli kudottu. No, saavuttuaan kotikerrostalon pihaan Vilho vilkaisi ylös ikkunoihin ja huomasi että kahdessa ikkunassa jossain ylhäällä paloi valo. Ihmiset nukkuivat sillä olihan kuitenkin tavallinen arki-ilta. Sen jälkeen kun Vilhon suhde Marttaan ja Railiin oli muuttunut välillä jopa vimmaisen seksuaaliseksi ja perverssiksi ei hän ollut enää harrastanut entisaikojen tutkimusmatkoja kerrostalon kellarin pesutupaan löytääkseen sieltä fetissinsä kohteita. Siis nylon alusasuja, sukkahousuja tai jopa nylon-sukkia kuivumassa. Varsin hyvä varasto niitä hänellä kotona kaappiin piilotettuna olikin, mutta minkäs teet kun jokin vaati aina vain niitä enemmän. Hiljaa hän asteli raput alas kellarikerrokseen ja avasi kellarikäytävään menevän peltisen palo-oven. Hän sytytti valot ja lähti etenemään kellarikäytävää pitikin kohden pesutupaa. Saavuttuaan pesutuvan ovelle hän sytytti oven vieressä olevasta katkaisijasta pesutupaan valot. kuitenkin niin että irrotti katkaisijan yhteydessä olevan merkkivalon polttimon kiertämällä polttimon päällä olevan pienen lasikuvun irti ja löysyttämällä alla olevaa polttimoa niin paljon että valo sammui. Nyt ei kukaan sattumalta ohikulkeva vois tietää että pesutuvassa on joku. Pesutuvan maanrajassa olevan ikkunan lasi oli ns maitolasia joten kukaan ei voinut myöskään nähdä sisään. Ainoa todellinen riski oli että joku ohikulkija saattaisi ulkoa huomata että pesutuvassa paloivat valot ja tämän johdosta saada päähänsä tulla niitä sammuttamaan. No se riski oli otettava ja sitä paitsi kahden aikaan yöllä nyt ei liikkunut juuri muita kuin.. niin no hänenlaisiaan pöksyjen haistelijoita ja sitten niitä oikeita rikollisia joita ei sitten ehkä kuitenkaan naisten alusvaatteet niin suuresti kiinnostaneet. Nopeasti Vilho kävi läpi narulla roikkuvat pyykit. Lakanoita, lasten ja miesten vaatteita,. T-paitoja, yhdet tylsät rintaliivit eikä muuta. Tyhjä reissu tuumasi Vilho ja ajatteli poistua kun huomasi yhden kuivausrummun päällä pyykkikorin täynnä vaatteita. Joku oli unohtanut ne jostain syystä. Olisiko tullut kiire jonnekin, sillä tutkittuaan nopeasti vaatekasan hän totesi ne myös pesemättömiksi. Muuten tavanomaisten pyykkien joukosta nousivat tumman harmaat peittävät ehkä 40 denierin äitiyssukkahousut. Leveä haarakiila, muotoon ommeltu kanta, pohja ja kärkivahvike saivat Vilhon visuaaliset mielikuvat nopeasti liikkeelle. Hän päätti ripeästi riisua farkut jalastaan, samoin lyhyet alushousut ja sukat. Hätäilemättä hän veti jalkoihinsa nuo pehmeät vieraalta naiselta tuoksuvat kiihottavasti hohtavat sukkahousut. Huolellisesti hän asetti kantavahvikkeen oikealle paikalleen ja kaikki oli valmista. Vilhon sukuelin oli kaikkea tätä tehdessä kasvanut jo täyteen mittaansa ja työntyi komeasti vasten liukasta housuosaa. Ja kuten aina se oli alkanut erittämään kirkasta limaa joka vähitellen tahri hänen jalassaan olevia sukkahousuja. Nopea hyväilevä liike lycran alla olevalle siittimelle ja hän kumartui ottamaan lattialle laskemiaan vaatteita. Samalla hetkellä pesutuvan valot sammuivat ja ovi aukesi. Vilhon sydän pysähtyi ja hän näki oviaukossa seisovan hahmon joka yhtä yllättyneenä katsoi pimeään pesutupaan. Loogista tai ei mutta kun ihminen kuvittelee laittavansa jonnekin valot ja ne eivät syty, hän seisahtuu hetkeksi ja kokeilee katkaisinta uudelleen. No valot syttyivät ja peli oli pelattu. Vilho seisoi jälleen valoisassa pesutuvassa pukeutuneena harmaisiin himmeästi hohtaviin äitiyssukkahousuihin ja päällään olevaan pusakkaan, mitä hän ei ollut koko aikana riisunutkaan.

Mitä perkelettä kuului talonmiehen vaimon rouva Lahtisen suusta. Etkös sinä ole naapurin Vilho kuului hämmästynyt kysymys ja sitten varsin vahingoniloinen naurahdus, ja vielä naisten hepeneisiin pukeutuneena. Vai tällä tavalla Lahtinen jatkoi. Olen ihmetellytkin että kuka täältä varastaa pyykkejä, mutta nythän se selvisi. Huomatessaan Vilhon nopeasti kutistuvan peniksen ja sukkahousun etumukseen syntyneet selvästi erottuvat tahrat hän jatkoi lausumistaan ronskiin tyyliinsä. Vai että kädellä täällä ollaan ja ruikitaan liemiä ympäriinsä kuin pahainen kiimainen rakkikoira. Nyt keräät poika housusi ja tulet perässäni niin setvitään tämä juttu perinjuurin. Vilho yrittäessä riisua sukkahousuja jaloistaan tuli kipakka kielto ynnä määräys että housut ja kengät kantoon ja tädin perässä pikavauhtia. Täti näyttää suunnan ja määrää tahdin. Ei auttanut Vilhon muuta kuin kerätä kamppeensa ja seurata rouva Lahtisen ison ahterin osoittamaa suuntaa. Hämmästyksekseen Lahtinen ei lähtenytkään Vilhon kotiovelle päin vaan kaikesta päätelleen talonmiehen asuntoa kohden. Viileä kellarikäytävän ilma hyväili Vilhon sukkahousujen peittämiä sääriä kun hän asteli pelonsekaisessa mielentilassa Lahtisen rouvan perässä. Tultuaan kotiovelleen talonmiehen rouva kaivoi käsilaukusta avaimen, kääntyi Vilhoon päin ja käski tämän olla hiljaa sillä vaikka hän tiesi miehensä nukkuvan kännisen syvää unta ei koskaan tiennyt milloin tämä heräisi. Paljon ei siitä Vilhon pelko vähentynyt mutta ainakin kohtaaminen tuon ison pelottavan miehen kanssa siirtyi. Asunto oli pieni kolmen huoneen ja keittiön luukku. Siisti mutta vaatimaton. Rouva Lahtinen käski hänen riisua pusakkansa ja sen alla olevan t-paidan ja johdatti hänet keittiöön. Kaiken kauheuden keskellä Vilho pani merkille Lahtisen riisuttua pitkän takkinsa ja jalassaan olevat saapikkaat, että tällä oli päällään valkoinen paitapusero, musta hame ja jaloissaan keskiruskeat tavalliset 20 denierin Pirkka-sukkahousut. Vilho päätti yrittää pitää katseensa erossa naisen jaloista jotta tämä ei vain missään nimessä huomaisi hänen kiinnostustaan niitä verhoaviin sukkahousuihin ja niiden vahvikkeiden peittämiin varpaisiin ja kantapäihin. Lahtinen tai siis Maire tai Mallu kuten hänen miehensä häntä kutsui ei ollut kuitenkaan tyhmä nainen. Hän huomasi heti pojan katseen harhailevan hänen säärillään ja vaikka ne eivät pystyneetkään kilpailemaan Heikoin Lenkki juontajan upeiden säärten kanssa olivat ne kuitenkin muodokkaat korkealla jalkapöydällä varustetut pienehkön pyöreän kantapään kaunistamat suomalaiset työjalat. Suuri diplomaatti Maire ei ollut ja sitä paitsi hän oli tottunut laukaisemaan asiat niin kuin ne olivat. Vähän niin kuin hänen miehensäkin joka ei vaimoaan paljon lämmitellyt tokaistuaan että nyt panettaa, otahan housut pois niin pääsen hommiin. Ja pääsikin ei siinä mitään ja joskus Mairekin ehti tunnelmaan mukaan niin että naiminen ei ihan työläältä tuntunut. Nyt hänen edessään oli kuitenkin nuori poika yläruumis paljaana pukeutuneena pesutuvasta varastettuihin äitiyssukkahousuihin. Maire heilutti vähän kokeeksi varpaitaan ruskeiden arkisukkahousujen sisällä. Salamannopeasti Vilhon katse kiinnittyi naisen jalkateriin kunnes yhtä nopeasti palasi takaisin naisen kasvoihin, jotka nyt virnistivät jo varsin pahanilkisesti. Selvä tapaus Maire tokaisi ääneen, olet siis niitä miehiä jotka kiihottuvat naisten jaloista vai mitä. Varovasti Vilho nyökkäsi peläten naisen seuraavaa siirtoa. Se tulikin mutta ei herra Lahtisen muodossa vaan siinä että silmät palaen nainen käski hänet polvistumaan eteensä ja pojan toteltua Maire alkoi hitaasta nostaa mustan hameensa helmaa siten että ensin näkyivät hänen sukkahousujensa housuosan vahvikkeet ja sitten niiden alla olevat valkoisen nylon housut. Vilho tuijotti lumoutuneena ohuiden sukkahousujen alla olevia nylon alushousuja samalla kun hengitti kiivaasti sisäänsä naisesta erittyvää naaraan hajua. Myskin tuoksu oli varsin voimakasta ja Vilho tunsi kuinka hänen kyrpänsä nyki uhkaavasti pehmeää lycraa vasten vaatien huomiota osakseen. Vilho katsoi ylöpäin nähdäkseen oliko nainen huomannut hänen erektionsa ja uudelleen alkanutta harmaita sukkahousuja tahrivaa limaneritystä. Maire ei nähnyt, hän tuijotti jähmettyneenä Vilhon yli jonnekin tyhjyyteen. Hänen poskilleen oli noussut vahva puna kiihtymyksen merkiksi. Vilho ei ollut ihan varma johtuiko se naisen alkavasta kiihottumisesta vai nolosta häpeästä jonka tämän itsensä aiheuttama tilanne oli aiheuttanut. Hiljaa Vilho työnsi kasvonsa naisen nylonista haaraväliä vasten asettaen huulensa tarkalleen, sukka- ja alushousujen alla lymyävän emätinaukon päälle. Maire henkäisi syvään ja alkoi hengittää raskaammin Vilhon aloittaessa suutelemaan ja nuolemaan tuota nailonin peittämää vitulta tuoksuvaa ihanuutta. Maire tarttui poikaa hiuksista ja painoi tämän päätä vasten häpyään. Häntä hävetti ja kuumotti samanaikaisesti veren syöksyessä hänen sukuelimeensä täyttäen sen poimut ja saaden aikaan yltyvän limanerityksen emättimen sisällä. Pojan huulet ja välistä hänen klitorikseensa tönäisevä nenänsä tuntuivat niin paljon hellemmiltä kuin hän kovakouraisen miehensä vaativat karkeat kädet. Mairen reidet alkoivat vapisemaan ja hänen raskausarpiset reitensä ja takapuolensa vapisivat ruskeiden sukkahousujen pitäminä kiihottaen Vilhoa entisestään. Maire työnsi Vilhon pään pois haaroistaan ja varoen tarkasti katsomasta poikaa hän nopeasti huohottaen laskeutui selälleen keittiön maton peittämälle matolla. Hän käänsi katseen sivulle ja levitti haaransa kutsuen poikaan jatkamaan leikkiä. Vilho katsoi lattialla makaavan naisen haaraväliin ja näki kuinka tämän sukkahousujen haarakiila oli kastunut hänen nuolemisestaan. Tarkemmin katsoen Vilho oli näkevinään että naisella oli alushousujen alla myös pikkuhousunsuoja. Tämä oli pojalle uusi tuttavuus sillä sen enempää Martta kuin Railikaan eivät sellaisia käyttäneet. Heidän pöksynsä saattoivat siis kerätä kaikki luonnolliset eritteen itse housuihin kun taas tämän naisen pöksyt olivat sitten varmaa varsin puhtaat haaroistaan. Tietäen että nyt oli kaikki mahdollista Vilho tarttui naisen nilkkaan ja nosti kasvoilleen ruskean vahvikkeellisen sukkahousun peittämän jalan. Vaikka Pirkka-sukkahousujen vahvikkeet olivatkin kudonta tapansa takia Vilhon mielestä vähemmän kiihottavat kuin monen muun merkin oli tilanne kokonaisuudessa kuitenkin sellainen että hän kivikovana seisova kyrpänsä syöksi spermalastinsa hänen jaloissaan olevien sukkahousujen etumukseen sellaisella voimalla että osa siemennesteestä pursui ohuen housuosan läpi valuen pitkin hänen reisilleen. Lumoutuneena Vilho katseli omia sukkahousun peittämiä reisiään ja niillä kiiltelevää siemennestettä joka hitaasti valui alaspäin imeytyäkseen ja levitäkseen vähitellen ohueen kankaaseen. Vilho ynähteli ja jatkoi Rouva Lahtisen hieman hieltä ja nahkasaappailta tuoksuvien jalkojen ja eritoten niitä peittävien sukkahousujen palvontaa. Hän nuoli ja suuteli sekä pureskeli varovasti Lahtiskan varpaita. Hän vietti tovin aikaa myös tämän pyöreiden kantapäiden ja niitä peittävien vahvikkeiden imemisessä ja nuoleskelussa hieroen niitä vasten huuliaan ja kasvojaan. Sitten hän laski jalan lattialle ja tarttui kiinni naisen sukkahousujen vyötärö kuminauhaa ja naisen automaattisesti nostaessa leveähköä takapuoltaan lattiasta hän sai sekä sukkahousut että niiden alla olevat alushousut vedettyä naisen polvitaipeisiin saakka. Vilho työnsi kädellään naisen polvitaipeista tämän jalkoja niin paljon taaksepäin että Mairen häpy työntyi hänen näkyvilleen. Mairen pillu oli sysimusta karva peitossa ja jossain tuuhean pehkon välissä näkyivät tämän häpyhuulet ja ylempänä miltei piilossa tämän klitoris. Tuohon tuntemattomuuteen Vilho työnsi kielensä ja alkoi varovasti mutta päättäväisesti nuoleskelemaan ja imemään tuon vanhemman naisen tunkkaiselta haisevaa haaraväliä. Suolainen ja samalla hapan maku täytti Vilhon suun samalla kun hän kuuli naisen inisevän ja sihisevän ilman virratessa tämän yhteen purtujen hampaiden välistä. Nesteitä valui pitkin Vilhon naamaa ja nainen tärisi hänen allaan. Vilhon uudelleen kovettunut penis hieraantui hänen sukkahousujensa läpi kovaan lattiaa. Vilhoa kiihotti niin että varpaat tuntuivat tulevan läpi ihanien äitiyssukkahousujen. Hän ehti ajatella sitäkin että tässä hieroessaan vartaloaan vasten kovaa lattiaa eivät varmaan hänen jalassaan olevien sukkahousujen pohja ja kantavahvikkeet voisi pysy paikallaan vaan kiertyisivät kiihottavasti pois paikoiltaan vähän samalla tavalla kuin hän oli monesti nähnyt tapahtuva naisille näiden kulkiessaan hänen tarkkaan näkeviensä silmien editse. Kuin vanhasta tottumuksesta hän lipaisi kielellään myös Mairen läpimärän emättimen alla supistelevaa peräaukkoa. Tämä sai Mairen kiemurtelemaan entistä voimakkaammin ja hänen päänsä heittelehti puolelta toiselle huohotuksen vain kiihtyessä. Vilho nousi polvilleen laskien samalla omia siemennesteestä märkiä ja kiiltäviä äitiyssukkahousujaan alas niin paljon että sai peniksensä vapautettua niiden ihanan liukkaasta pehmeydestä ja tarttui Mairea nilkoista kiinni tuoden nuo aikuisen naisen ihanan nylonin peittämät jalkapohjat silmiensä eteen. Samalla hän ohjasi siittimensä Mairen turvonneiden häpyhuulien väliin ja työnsi kiimasta nykivän elimensä sisälle Mairen lotisevaan emättimeen. Vilho tuijotti edessään olevia sukkahousun pohja- ja kantavahvikkeiden peittämiä jalkapohjia välillä niitä suudellen ja nuuhkien. Välillä hän nuoli niitä ottaen myös silloin tällöin Mairen varpaat suuhunsa imeskellen niitä niin että kärkivahvikkeen alla himmeästi hohtavat varpaat erottuivat selvästi hänen syljestään kastuneen nylonin alta. Välillä Vilho katsoi alas nesteistä kiiltävään elimeensä jonka rytmikäs liike Mairen emättimessä sai aikaan litisevän äänen samalla kun Vilhon kivespussit lätkyttivät vasten Mairen uhkeaa takapuolta. Samalla Vilho näki myös Mairen polvitaipeissa olevat alushousut ja niiden haarakappaleessa olevan pikkuhousunsuojan. Pikkuhousunsuojaan oli kertynyt Mairen eritteitä ja Vilhon olisi tehnyt mieli nuuhkaista tätä hämmentävää esinettä mutta hän ei kehdannut, ajatellen Mairen suuttuvan moisesta törkeydestä. Vilhon hieroessa kasvojaan Mairen nyloneiden peittämiä jalkapohjia vasten hän tunsi kuinka siemensyöksy väistämättä läheni kiihotuksen yltyessä huippuunsa. Maire tunsi kuinka pojan penis alkoi sykkimään sen merkiksi että purkaus oli lähellä. Älä laske sisään Maire läähätti syöttäen kuitenkin samalla lantiollaan sellaista vastaliikettä pojan siitintä vasten että Vilholla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa kullinsa sylkeä sykäyksittäin koko spermalasti Mairen halukkaaseen reikään. Hitaasti liike lakkasi ja kumpikin osapuoli huohotti kaikkensa antaneena. Vilho antoi pehmenevän kullinsa valua ulos limaisesta ja turvonneesta hävystä. Maire äännähti hieman kun hänen pillustaan ulos purkautuva ilman sekainen lima hiljalleen alkoi valua alas hänen peräaukkonsa yli ja siitä lattialle. Jälleen kerran Vilho katseli tuota näkyä lumoutuneena eikä voinut vastustaa kiusausta työntää huuliaan Mairen turpeiden häpyhuulien väliin aloittaen nuolemisen tarkoituksena saada suuhunsa kaikki Mairen vulvasta erittyvä siemenneste. Lopetettuaan Vilho nousi ylös ja katsoi lattialla makaavaa naista. Rouva Lahtinen makasi selällään sukka- ja alushousut polvitaipeisiin laskettuina oikea käsivarsi silmien edessä hiljaa nyyhkyttäen. Vilho ei oikein ymmärtänyt oliko nyyhkytys pettymystä vai suuttumusta siitä että hänen innokas kyrpänsä oli syössyt koko siemenneste lastin rouva Lahtisen kohtuun vastoin nimenomaista kieltoa vai siitä että akti oli loppunut ilman että Mairen edelleen sykkivä kohtu oli saanut omaa täydellistä tyydytystään. Oli miten oli, hiljaa Vilho keräsi vaatteensa ja kenkänsä lattialta sekä avasi keittiön oven eteiseen sekä poistui asunnosta varmana siitä että rouva Lahtisen kiimainen vittu saisi hänet koska vaan takaisin puuhastelemaan näiden hänen sydäntä lähellä olevien fetissien ääreen.



Martta istui pimenevässä illassa oman keittiönsä pöydän ääressä edessään kuppi hitaasti haalenevaa kahvia ja juomalasissa koskenkorvaa hyöstettynä tilkalla itse tehtyä puolukkamehua. Martta ei ollut laskenut kuinka mones lasillinen oli menossa muuta jonkinmoisessa humalassa hän oli. Tuijottaen pöydällä olevaa lasia hän samalla antoi ajatuksensa vaeltaa kauas menneisyyteen, aikaa jolloin hän oli ollut nuori. Ajatus pysähtyi jonnekin viisikymmenluvun alkuvuosiin. Sodan jälkeinen puute oli hitaasti väistymässä. Ensimmäinen oikeaa kahvia kuljettanut laiva oli saapunut Helsinkiin. Suomi sai omat Olympialaisensa. Coca-Cola rantautui myös Suomeen ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Ja hän Martta osti ensimmäisillä palkkarahoillaan itselleen ensimmäiset oikeat Nylon-sukat. Ne olivat, niin hän muisti, amerikkalaisvalmisteiset kiiltävää joustamatonta nylonia. Väriltään ne olivat kahvin ruskeat ja niissä oli varsin peittävä kärki- ja kantavahvike mutta ei pohjavahviketta eikä saumaa. Koko 10 oli hänelle vähän suuri, mutta minkäs teit, eri kokoja ei juurikaan päässyt valitsemaan samalla tavalla kuin nykyaikana. Vetäessään ensimmäistä kertaa noita ihania naisellisuutta korostavia sukkia jalkaansa Martta tunsi vatsanpohjassaan selittämätöntä hyvänolon tunnetta. Hän tunsi olevansa oikea nainen. Varovasti hän asetteli leveän kantavahvikkeen pyöreän ja silloin niin siloisen kantapäänsä kohdalle sekä kiinnitti sukkien yläosan resorit kiinni kieltämättä hieman vanhanaikaisiin sukkaliiveihin, mutta niin kuin sanottu kaikkea ei saanut keralla. Sukkaliivit olivat vanhahtavat tekosilkki valmisteiset sota-ajan liivit joissa ei turhia koristeita ollut. Oli vain sileä vyötärölle ulottuva housuosa sekä kummallakin puolella edessä ja takana yksi sukkaan kiinnitettävä hakanen. Saatuaan sukat jalkaansa Martta tarkasteli aikaansaannostaan ja oli syystäkin tyytyväinen. Sukat korostivat hänen sääriensä ja reisiensä muotoa. Kärki ja kantavahvikkeet puolestaan antoivat kokonaisuudelle huolellisen vaikutelman. Hieman sukan kudos rypistyi siellä täällä johtuen materiaalin joustamattomuudesta mutta silisi heti kun hän niitä hieman oikaisi. Jalkoihinsa Martta veti valkoiset jo hieman monissa pesuissa kuluneet lahkeelliset tekosilkki alushousut ja päälleen sinisen työmekkonsa jonka etumuksessa oli valkoinen napitus. Päähän vielä huivista käännetty hiuspanta ja jalkoihin edestä ja takaa avoimet matalakantaiset klik-klak kengät ja näin Martta oli valmis uuteen työpäivään suuren kerrostalo ryhmittymän siivojana. Martta oli saanut vuokrattua yksiön hyvältä paikalta Helsing

3

9217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Venla

      En jaksanu ees lukee kolmasosaa....Mummo ja tyttärren poika hehh...heh

      • tyttärentytär

        Mummo, tyttären poika, pojan äiti ja ketä muita oli harrastamassa sukurutsausta? Toivottavasti joku nautti tuonkin lukemisesta. Minä en kehdannut kuin alusta alkaa ja selata tarina läpi. Voisinpa sanoa, että tuo tarina oli sukupuolisiveyttä halventavaa. Toivon kunnon novelleja jatkossa, että minäkin saisin nauttia lukemastani novellista!!!!!! Semmoisiakin olen löytänyt näiltä sivuilta.

        Tämä oli pohjanoteeraus!


    • Anonyymi

      Kyllä tätä paljon tapahtuu ja kenelle se oikein sitten kuuluu.Minusta tehköön kuka tahansa noin omassa asunnossaan.Ei sitä kukaan pääse katsomaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe