Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eka kerta ulkona

Olin n.14 vuotias, mutta jo aika kehittyneen näköinen. Rintani oliva edustavat ja kiihotion usein, kun luokkani pojat silloin tällöin puristivat niitä.

Olin tietenkin "äkäinen". Eihän pikkukaupungin tyttö siihen aikaa voinut antaa poikien näpeltää itseään. Kotina sitten usein kaikenlaista kuvitellen, tyydytin itseni uneen.

Eräänä lauantaina, kun vanhempani eivät olleet kotona, laitoin parhaat asuni ylleni, tei upean meikin ja livahdin paikallisen urheuluseuran lavalle tansseihin.

Sain tanssia lähes kok illan, mutta erikoisesti minua kiinnosti eräs minua huomattavasti vanhempi poika, tai oikeastaan mies jo. Hän oli tumma, hiukan kiharahiuksinen. Hänen kasvonsa olivat sellaiset iloisen nauravaiset ja tanssinkin useita pelejä hänen kanssaan. Kun hän illan lopussa pyysi ulos kävelylle, en sanonut mitään, nyökkäsin vaan ja niin askeleemme vei lavaa ympäröivään metsään. Toisesta silmäkulmasta näin, että siellä oli muitakin seikkailijoita ja niin tulin itsekin rohkeammaksi.

Hetken kulutta hän sulki minut tuliseen suudelmaan ja alkoi hyvällä kehoani vaatteiden päältä. Kun hänen kätensä alkoivat menemään hameen alle ja osuivat sukan yläreunassa paljaalle iholleni, säpsähdin hieman. Olin kuitenkin niin huumassa, että pyöritin itseäni voimakkaasti häntä vasten ja kun pojan sormet lopulta hyväillen työntyivät vakooni huokaisiin himosta. Hän ei edes ottanut pikkareita pois jalastani, vaan siityen hiukan, hän otti kädestäni kiinni ja vei sen kullilleen, mikä minusta oli valtavasti paljon suurempi, kuin ne monet esineet mitä sinne olin itse usein onanoidessani vienyt.

Tunsin kosteuteni valuvan reittäni myöten ja työnsin alavartaloan voimakkaasti häntä vasten, kun kyrpä ensimmäisen kerran elämässäni tunkeutui pilluuni.
Se oli valtavan ihan tunne, värisin kiihkosta, enkä edes tajunnut pyytää häntä olemaan varoivainen. Siinä puuta vasten naimme kuin viimeistä päivää ja kun sain valtavan, minua tärisyttävän orgasmin, tunsin kun hän huokaisten vetäisi kalunsa ulos ja laski spermansa karvoilleni. Tunsin sen valuvan sukkieni päällä reittäni myöten, mutta en välittänyt. Olin vihdoinkin saanut sitä mistä olin unelmoinut.

Sen jälkeen hän lyhyesti kertoi olleensa vain käymätiellään siellä, enkä enää koskaan nähnyt sitä ensimmäistä sanjkariani, mutta tosin usein unelmoinut hänestä, nytkin, kun olen jo yli 50-kymppinen aikuisten lasten äiti.

Ihanaa muistella nuoruuttaa
26073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minäkin menetin "sen" metsikössä tanssilavan luona 70-luvulla. Se oli ihanaa aikaa. Leikittiin salaa vähän vaikka missä. Ladot, uimakopit, vanhan Volgan takapenkki. Voi, että tuntui kivalta alkaa muistelemaan entisiä, kun luin kirjoituksesi... mutta "Aika entinen ei koskaan enää palaa..."
Hyvää jatkoa sinulle!

Äänestä
  • niinpä nykyään saa olla huolissaan jos jonkinlaisista tappavista
    taudeista jos ehkäisy unohtuu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puuta vasten kirjoitti:

Olin n.14 vuotias, mutta jo aika kehittyneen näköinen. Rintani oliva edustavat ja kiihotion usein, kun luokkani pojat silloin tällöin puristivat niitä.

Olin tietenkin "äkäinen". Eihän pikkukaupungin tyttö siihen aikaa voinut antaa poikien näpeltää itseään. Kotina sitten usein kaikenlaista kuvitellen, tyydytin itseni uneen.

Eräänä lauantaina, kun vanhempani eivät olleet kotona, laitoin parhaat asuni ylleni, tei upean meikin ja livahdin paikallisen urheuluseuran lavalle tansseihin.

Sain tanssia lähes kok illan, mutta erikoisesti minua kiinnosti eräs minua huomattavasti vanhempi poika, tai oikeastaan mies jo. Hän oli tumma, hiukan kiharahiuksinen. Hänen kasvonsa olivat sellaiset iloisen nauravaiset ja tanssinkin useita pelejä hänen kanssaan. Kun hän illan lopussa pyysi ulos kävelylle, en sanonut mitään, nyökkäsin vaan ja niin askeleemme vei lavaa ympäröivään metsään. Toisesta silmäkulmasta näin, että siellä oli muitakin seikkailijoita ja niin tulin itsekin rohkeammaksi.

Hetken kulutta hän sulki minut tuliseen suudelmaan ja alkoi hyvällä kehoani vaatteiden päältä. Kun hänen kätensä alkoivat menemään hameen alle ja osuivat sukan yläreunassa paljaalle iholleni, säpsähdin hieman. Olin kuitenkin niin huumassa, että pyöritin itseäni voimakkaasti häntä vasten ja kun pojan sormet lopulta hyväillen työntyivät vakooni huokaisiin himosta. Hän ei edes ottanut pikkareita pois jalastani, vaan siityen hiukan, hän otti kädestäni kiinni ja vei sen kullilleen, mikä minusta oli valtavasti paljon suurempi, kuin ne monet esineet mitä sinne olin itse usein onanoidessani vienyt.

Tunsin kosteuteni valuvan reittäni myöten ja työnsin alavartaloan voimakkaasti häntä vasten, kun kyrpä ensimmäisen kerran elämässäni tunkeutui pilluuni.
Se oli valtavan ihan tunne, värisin kiihkosta, enkä edes tajunnut pyytää häntä olemaan varoivainen. Siinä puuta vasten naimme kuin viimeistä päivää ja kun sain valtavan, minua tärisyttävän orgasmin, tunsin kun hän huokaisten vetäisi kalunsa ulos ja laski spermansa karvoilleni. Tunsin sen valuvan sukkieni päällä reittäni myöten, mutta en välittänyt. Olin vihdoinkin saanut sitä mistä olin unelmoinut.

Sen jälkeen hän lyhyesti kertoi olleensa vain käymätiellään siellä, enkä enää koskaan nähnyt sitä ensimmäistä sanjkariani, mutta tosin usein unelmoinut hänestä, nytkin, kun olen jo yli 50-kymppinen aikuisten lasten äiti.

Ihanaa muistella nuoruuttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu