ambomaalla osa2

emmanuel

Aune makasi sängyllä voipuneena reidet täristen, häpy jyskytti ja valui, lähetti lämpimiä aaltoja hänen jalkojensa välistä. Mitään tällaista hän ei ollut koskaan kokenut, aalto aallon perään ravisteli hänen ruumistaan, hän laukesi nytkyen ja huohottaen, silmät suljettuina kerta toisensa jälkeen vielä miehen noustua hänen päältään. Vaaleat harvat häpykarvat olivat kosteat, häpy avoinna katsojille. Nännit seisoivat ja tykyttivät kovina kuin rusinat.

Rosvot pöydän ääressä nousivat ylös repien lannevaatteita päältään, kookkaat kalut heiluen edessään, nytkähdellen seisokissa. Rivo näky sai Aunen peittämään paljaat rintansa ja avoimen häpynsä käsillään. Rosvopäällikkö istuutui pöydän ääreen ja tyhjensi puolet viinipullosta, ähkäisten tyytyväisenä, nojautui taaksepäin katselemaan näytöstä edessään. Hän nauroi yhtäkkiä ja osoitti tuoliin köytettyä Kyöstiä. Tämä kamppaili köysiä vastaan tuolissa, silmät villisti harittaen, yritti saada ääntä kuuluville suukapulan takaa, hänenkin kalunsa seisoi! Tytöt istuivat kuin shokissa, katselivat näkymää silmät pyöreinä, kuivia huuliaan kostuttaen.

Toinen miehistä asettui sängylle selälleen, toinen nosti vastustelevan Aunen ylös samalla lanteista kiinni kopaten. Rosvo sängyllä veteli kaluaan kädellään muutamia kertoja saadakseen sen täyteen seisontaan, Aune nostettin kevyenä kuin höyhen, hänestä ainakin tuntui siltä, sängyllä makaavan rosvon päälle hajareisin istumaan. Kova kuuma kalu painui koko pituudeltaan hänen valuvaa vakoaan vasten. Rosvo sängyllä veti hänet puoleensa, suuteli hänen vastustelevaa suutaan ja painoi samalla kalunsa pään hänen häpyhuuliensa väliin. Liisteinen häpy aukeni ja otti vastaan tykyttävän, turvonneen kullin ahnaasti, ennenkuin Aune ehti edes tajuta sitä. Rosvo tarttui Aunen lantioista kiinni, painoi hänet alas ja lävisti hänet kalullaan, liukui melkein vastustuksetta syvälle sisään.

Näky oli varmaan vaikuttava katsojille, Aunen suuri valkoinen takapuoli avoinna, lävistettynä mustalla paksulla kiiltelevällä paalulla, peräaukko sen yläpuolella supistellen. Vaikka kalu oli varmasti saman kokoinen kuin pääliköllä, se oli liukunut sisään helpommin. Mies tarrasi kiinni Aunen pyllynposkista ja takoi häntä rytmikkäästi ylös ja alas pitkin suurta kaluaan. Mäiskähtelevä ääni säesti pumppausta, se kuului varmasti ulos asti. Aune läähätti ja puuskutti posket punaisena, yrittäen itse pysyä tahdissä, ynisten ja voivotellen. Toinen miehistä astui lähemmäksi, tarttui Aunen hiuksiin ja käänsi tämän pään vaappuvaa kaluaan kohti. Aune oli jo oppinut mitä piti tehdä, hän aukaisi suunsa ammolleen ja työnsi kielensä ulos, ottamaan vastaan paksun tykyttävän melan.

Se upposi hänen odottavaan suuhunsa, täytti hänen poskensa ammolleen. Aune pyöritti kieltään villisti kovan molon ympärillä, imi posket lommolla, nyökytti päätään edestaas saadakseen sen liukumaan suussaan tahtiin. Mies hänen edessään murisi tyytyväisenä ja painoi kaluaan syvälle nieluun rytmikkäästi. Miehet tuntuivat nyt löytäneen tyydyttävän tahdin, mustat kiiltävat kalut upposivat Aunen suuhun ja häpyyn voimalla. Aune nytkähteli, ynisi heidän keskellään ja yritti puolestaan pysyä heidän tahdissaan. Kalu hänen suussaan nytkähteli, hänen imevä suunsa täyttyi spermasta,posket pullistuivat täyttyessään ja hän nieleskeli innokkaasti.

Mies vetäytyi hänen suustaan, Aune kumartui allaan olevan miehen ylle, nosti ja laski takapuoltaan raivoisaan tahtiin, läiskähdellen alas kerta kerran jälkeen. Aunen suusta purkautui nautinnollinen ”N-n-n-nyyyyyyt!” ja hän tunsi kuinka mies tarttui hänen lantioihinsa, työnsi itsensä syvälle ja pumppasi itsensä tyhjiin häneen, kerta kerran jälkeen. Aune puristeli yhä jäykkää kalua sisällään kaun, kuin nauttien täyttymyksen tunteesta, liukui ylös alas hitaasti nytkähdellen, kuin tunnustellen.

Mies hänen allaan nauroi, työnsi hänet takaisin sängylle makaamaan ja liityi tovereidensa joukkoon pöydän ympärillä. Viinipullot kiersivät mieheltä toiselle ja meteli oli kova, he suunnittelivat nähtävästi mitä sitten tulisi tapahtumaan. Aune vilkuili ympärilleen, toettuaan ja hengityksen laannuttua. Kyösti istui tuolissaan,silmät kiinni,kuin yrittäen sulkea maailman ympäriltään. Hänen kalunsa oli rupsahtanut ja roikkui puolivelttona reidellä.

Tytöt istuivat lamaantuneina sängyllä, yrittivät vältellä mustien miestan himokkaita katseita, tekeytyen pieniksi ja ahtautuen yhteen. Rosvopäällikkö pulputti ehtoollisviiniä pullosta, tämmäsi sitten päättäväisesti pullon pöytään ja nousi ylös, alasti, suuri puolitangossa keinuva kalu edessään heiluen. Hän astui tyttöjen luokse ja nosti nämä käsivarresta tukien keskelle lattiaa. Kerttu katseli ympärilleen epätietoisesti,kuin apua etsien, Miinan polvet löivät loukkua silminnähden. Rosvo kumartui nopeasti ja tarttui tyttöjen yöpaidenhelmoihin ja nykäisi ne heidän päittensä yli ennekuin he ehtivät reagoida, tytöt kirkaisivat ja yrittivät peitellä itseään käsillään. Rosvopäällikkö tarttui tyttöjen käsiin ja veti ne päättäväisesti sivuun, asettaen tytöt ikkunasta lankeavaan valoneliöön. Heidän valkoinen ihonsa hohti päivänvalossa, vaaleanänniset pienet pystyt rinnat kohoilivat nopean hengityksen tahtiin,vaaleat häpytupsut tunkivat esiin tärisevien reisien välistä. Miehen pikimustat lapiomaiset kädet näyttivät valtavilta heidän ihoansa vasten.
Aune nousi puoliksi ylös protestoiden, mutta yksi korstoista istuutui nopeasti hänen taaksensa sängyllä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen, kädet tiukasti rintojen ympärillä, sormet puristaen kivistävän kovia nännejä. Rosvopäällikkö seisoi tyttöjen välissä, kädet heidän käsivarsillaan, hänen valtaisa kalunsa nousi pystyyn heiluen ja hyppelehtien hänen sydämenlyöntiensä tahtiin. Tytöt tuijottivat näkyä silmät suurina, yrittivät seistessään puristaa polviaan koukistaen jalkojaan yhteen.

Musta mies tarttui Kertun käteen ja ohjasi vastustelevat sormet kalulleen. Pieni käsi näytti vitivalkoiselta jyhkeää, mustaa paalua vasten. Kerttu tarttui sormillaan varovasti sykkivän kalun varresta kiinni, hänen sormensa eivät ylettyneet sen ympäri. Miina katseli vierestä varovaisesti kulmiensa alta mitä oli tapahtumassa. Rosvopäällikkö nauroi, kun Kerttu päästi otteensa peloissaan, huomatessaan kalun kasvavan entisestään hänen otteessaan. Mies kääntyi Miinan puoleen, asetti tämän käden kalulleen ja näytti elein että tämän piti hieroa kiiltävää patukkaa käsillään. Miina totteli huulet väristen.

Rosvojoukko nauroi ja mekasti, he huutelivat toisilleen kehotuksia, yllyttäen toisiaan. Päällikkö veti tytöt pöydän luokse ja nosti kummatkin pöydän reunalle istumaan. Hän nosti heidän jalkansa ylös nopeasti, tytöt kaatuivat huudahtaen säikähtyneinä selälleen pöydälle, valkoiset sätkivät jalat ilmassa. Mies istuutui Kertun avoimien jalkojen väliin ja levitti tämän reidet edessään avoimiksi. Ennenkuin Miina ehti reagoida, hän viittasi toisen mustista miehistä viereensä, tämä oli nopeasti Miinan avoimien reisien välissä. Rosvot nuolivat suurilla vaaleanpunaisilla kielillään vastaanpyristelevien tyttöjen avoimia häpyjä, Kerttu ja Miina takoivat käsillään heidän mustia kikkaraisia päitään, yrittivät vetää itseään pois lirkuttelevien kielten tieltä. Sitten yhtäkkiä Kerttu nousi kaarelle olkapäät pöydällä ja lantiot keinuen, huudahti ”O-o-ooooh!” ja painoi häpyään kovaa mustaa päätä vasten. Miina seurasi hetken päästä perästä, levitti jalkojaan, nytkyttäen takapuoltaan tahdissa. Rosvot nostivat päänsä tyttöjen reisien välistä ja nauroivat toisilleen. He painoivat päänsä takaisin kosteille hävyille ja jatkoivat rytmikästä nuolemistaan. Kerttu tarttui rintoihinsa ja puristi niitä, huohottaen ja kiihottuneesti ynisten. Miina tarttui polviinsa ja levitti niitä avuliaasti, vetäen jalkansa levälleen. Rosvot heidän jalkojensa välissä kiihdyttivät kieltensä tahtia kunnes tytöt yhtäkkiä huusivat kummatkin suureen ääneen ja kouristelivat vierekkäin pöydällä, nytkähdellen ja rentoutuen sitten hitaasti, huohottaen.

Miehet tarttuivat tyttöjen käsiin ja vetivät heidät alas pöydältä, painaen heidät polvilleen lattialle eteensä. Tytöt tarttuivat nyt innokkaasti edessään heiluviin kaluihin ja hieroivat niitä molemmin käsin. Aune yritti kamppailla vartijaansa vastaan, mutta tämä työnsi hänet polvilleen eteensä ja työntyi sisään häneen yhdellä työnnöllä. Näin hänen täytyi seurata tapahtumia edessään, suuren kalun tunkeutuessa häneen rytmikkäästi takaapäin kerta kerran jälkeen.

Rosvot olivat asettaneet suuret kalunsa tyttöjen huulille, nämä avasivat suunsa kuuliaisesti ja nuolivat mustia paaluja kielillään. Kerttu aukaisi suunsa suureksi ja yritti ujuttaa suuren molon suuhunsa. Miina katsoi sivulleen ja seurasi sitten esimerkkiä. Mustat kiiltävät paalut liukuivat nyt tahdissa heidän suissaan, Kerttu oli huomaamatta ujuttanut käden ja kannatteli mustia suuria palleja kädessään. Miinan käsi hieroi kalua pitkin sen mittaa.

Rosvot katsoivat toisiinsa ja nostivat yksin tuumin tytöt takaisin pöydälle istumaan ja asettuivat heidän reisiensä väliin. He ohjasivat kiiltävät mustat kalunsa vaalean häpykarvan peittämille hävyille ja painoivat suuret kalunsa liukuen sisään. Kerttu tarrautui miehen käsivarsiin ja nosti lantioitaan ylöspäin, seivästäen itsensä päättäväisesti ynisten rosvon kaluun. Miina huudahti tuskasta kun toisen rosvon mela tunkeutui häneen, mutta levitti sitten jalkojaan, vetäen sormillaan kalua syvemmälle.

Miehet tarttuivat tyttöjen polviin ja painuivat syvälle, koko matkan, sitten he tarttuivat päättäväisesti naisten polviin ja jyskyttivät itseään sisään litiseviin häpyihin. Kerttu huusi ja ynisi, Miina puuskutti ja puristeli pystyssä törröttäviä nännejään kovaa. Miesten hiestä kiiltelevät selät takoivat pingottuneita mustia takamuksia valkoisten, heiluvien raajojen väliin. Rosvopäälliikkö laukesi ensimmäisenä, hän tyhjensi itsensä voimakkaasti takoen sisään Kerttuun, toinen rosvo seurasi pian perästä, karjaisten hän takoi itseään syvälle Miinaan ja laukesi sitten nyökkien, kalu painettuna syvälle Miinan häpyyn. Kolmas rosvo veti tullessaan kalunsa ulos Aunesta, sperma ryöppysi kaaressa Aunen selälle.

10

11113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nam

      tiedät mistä narusta vetää!!

    • Nikke

      Hienosti kirjoitettu taas. Olet kirjailija. Jatka
      ihmeessä.

    • Anonyymi

      Upea tarina, mistä löytää kaikki osat?

      • Anonyymi

        Niuvanniemestä tietenkin


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ja spedellä vintti pimeni lopullisesti buaahaa

      • Anonyymi

        Niinkö sulle ressukalle kävi ja vaippakin vielä märkänä. Buahahaaaa.


    • Anonyymi
    • Hyvin kirjoitettu nautinnollinen tarina.
      "Kolmas rosvo veti tullessaan kalunsa ulos Aunesta, sperma ryöppysi kaaressa Aunen selälle."
      Niin sain sitten nuolla Aunen selän puhtaaksi.
      Terveisin Kyösti

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe