hän kävelee samaa tietä, kuin niin monta kertaa
ennenkin. kasvoissaan paha ruhje, taskussaan
rypistynyt puhelinnumero, johon ei enää soita.
näkee tutun hahmon lähestyvän. "älä koske muhun"
kuiskaa, vaan ei katso silmiin. kyyneleet
jäätyvät poskille.
kävelee pois, mutta sydän ei ole mukana. tietää,
että toinen katsoo perään surullisena,
haavoittuneena, valmiina tekemään mitä vain
saadakseen tehdyn tekemättömäksi.
hänen mielensä tekee juosta takaisin, antaa
anteeksi. mutta ei voi.
näkee monia samanlaisia, mutta silti erilaisia.
"ei hän", huutaa sydän, mutta todisteena on ruhje
kasvoissa, muistot, joita ei halua muistaa.
kunpa mitään ei olisi tapahtunutkaan..unta
kaikki, painajaista.
yksi erehdys, siihenkö kaikki päättyy?
tietää, että särki sydämen. omansa kaipaa niin,
että kohta pirstoutuu palasiksi, sirpaleiksi,
joihin astuvat kaikki samanlaiset.
hän haluaa unohtaa, muttei koskaan voi.
kasvoissaan paha ruhje, mutta silti rakastaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuka se "hän" sitten lieneekin, taidan tietää,
miltä tuntuu...eihän sitä uskoisi...ei siitä,
johon luotti...
Koskettava, kaunis runo... tai kaunis on ehkä
väärä sana...
oli tunnetta..se oli hyvä!!