krishnasta suomeksi

Löytyykö netistä suomeksi Krishnan elämänvaiheita?
Olisko jotain Raamattua vastaavaa "kaikki yksien kansien sisällä" kirjaa?
Pikaisella kuukletuksella en onnistunut löytämään....

Hindulaisuudesta en tiedä (vielä) tippakaan, mutta käsittääkseni Jeesuksen tarina on melko pitkälle samanlainen kuin Krishnan. Sen takia aihe kiinnostaa.
9487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jeesuksen ja Krishnan elämäntarinat ovat oikeastaan varsin erilaisia, alkuvaiheita lukuunottamatta. Sekä Krishna että Jeesus ovat hartaasti odotettuja vapahtajia, joitten vuoksi paikallinen hallitsija on valmis teurastamaan viattomia vauvoja. Sekä Krishna että Jeesus kärrätään turvaan ajoissa. Niin, ja tietysti kumpikin suorittaa ihmeitä koko elämänsä ajan.

Krishnan elämäntarinasta on suullisesti liikkeellä varmaan noin tuhat versiota ;) Pääpiirteet ovat kuitenkin samat kaikissa. Versioista on kirjallisessa muodossa suomeksi saatavilla ainakin kaksi, ISKCONin näkemys sekä romaani Taru Krishnasta (keskittyy nuoruuteen). Krishnaan voi koittaa tutustua myös lukemalla Mahabharataa, jossa Hänellä on tärkeä rooli.

Yhden version Krishnan nuoruudesta olen koonnut itsekin, koska eräät kansanomaiset kertomukset Hänestä ovat vedonneet minuun syvemmin kuin yllä mainitut kirjat. Pienellä hiomisella voisin laittaa sen nettiin, mutta ensin haluaisin kuitenkin saada nettiin Bhagavad Gitan.

Äänestä
  • Bhagavad gita siinä kirja mikä kertoo kaikkeen vastaukset. Voit ostaa Helsingin Temppelist ruoholahdenkadulta

    Äänestä

  • svami kirjoitti:

    Bhagavad gita siinä kirja mikä kertoo kaikkeen vastaukset. Voit ostaa Helsingin Temppelist ruoholahdenkadulta

    Saamieni tietojen mukaan ISKCONin suomenkieliset Gitat on loppuunmyyty.

    Gita on tosiaankin kirja, joka kertoo kaiken tärkeän. Krishnan elämäkertaa siinä ei kuitenkaan ole.

    Äänestä

  • Jos olet kirjoittanut jonkinlaisen Krishnan elämäkerran, monet olisivat varmasti iloisia, jos julkaisisit sen ihan kirjana.

    Äänestä

  • Ilmoita toki tänne nettisivujen osoite kun aineistoa on luettavana.. hopi hopi :)

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Saamieni tietojen mukaan ISKCONin suomenkieliset Gitat on loppuunmyyty.

    Gita on tosiaankin kirja, joka kertoo kaiken tärkeän. Krishnan elämäkertaa siinä ei kuitenkaan ole.

    Ikävä kyllä kaikki Bhagavad.Gitat on nyt loppu...niitä tulee lisää.kirjastosta kannattaa kattoa! Krishnasta ei voi olla elämän tarinaa sillä Hän on ikuinen,kuten mekin olemme :) Krishnan lapsuuden leikeistä löytyy kumminkin kirjoja.esim. Krishna kaiken ilon lähde.

    Äänestä

kyllä löytyy kirjoja ja paljon :) kannatta kattoa kirjastosta. ne on Bhaktivedanta book trus kirjoja. kirjoittaja prabupada (toivottavasti meni oikeen)
suosittelen alottaan kirjasta "bhakti-jooga".muita kirjoja on mm. "bhagavad-gita, kuten se on" sen on puhunut Herra Krishna ilmestyttyään maan päällä 5000 vuotta sitten.Siitä on toinenkin osa Srimad-bhagavatam,joka syventää vielä bhagavad-gitaa.netissä voi myös käydä. www.krishna.com ja jos asut helsingissä niin siellä on temppeli.siellä otetaan ilomielin vastaan aina uusia ihmisiä =) kannatta käydä sunnuntaina, silloin siellä on aina isommat juhlat... :) toivotan onnea,toivottavasti löydät Krishnan :) Krishna on elämän tarkoitus ja se että pääsemme takaisin Hänen kuokseen.

Äänestä
  • Bhaktivedanta Book Trust
    Prabhupada
    Bhagavad Gita kirjoitetaan isolla (siis B isolla kirjaimella, G:llä ei niin väliä), samoin Bhagavatam

    Äänestä

  • korjaaja kirjoitti:

    Bhaktivedanta Book Trust
    Prabhupada
    Bhagavad Gita kirjoitetaan isolla (siis B isolla kirjaimella, G:llä ei niin väliä), samoin Bhagavatam

    No niinpä tais ollakki... mut ens kerralla pitää muistaa.Idea on kumminki oikea että kerrotaan Jumalasta,Krishnasta :)

    HARE KRISHNA HARE KRISHNA
    KRISHNA KRISHNA HARE HARE
    HARE RAMA HARE RAMA
    RAMA RAMA HARE HARE!

    These are the holy names of god. Chant and be happy =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostunut kirjoitti:

Löytyykö netistä suomeksi Krishnan elämänvaiheita?
Olisko jotain Raamattua vastaavaa "kaikki yksien kansien sisällä" kirjaa?
Pikaisella kuukletuksella en onnistunut löytämään....

Hindulaisuudesta en tiedä (vielä) tippakaan, mutta käsittääkseni Jeesuksen tarina on melko pitkälle samanlainen kuin Krishnan. Sen takia aihe kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu