Nuorempi kumppani?

Kertokaa, millaista elämä on itseään reilusti
nuoremman kumppanin kanssa?

Itse löysin tarvitsemaani draivia ja kypsyyttä
kolmevitosesta miehestä (olen 22). Tutustuttuamme
tuntui hullulta jättää leikki sikseen ikäeron
takia, kun kerran viihdyimme yhdessä ja suhde
toimi. Tulen (yllättävänkin) hyvin toimeen hänen
ystäviensä ja perheensä kanssa - ja sama toisin
päin. Meillä on paljon yhteisiä suunnitelmia,
suhde on tasapainoinen ja onnellinen.

Ei ole ollut tilaisuutta kuulla muiden kokemuksia
- ei hyviä eikä huonoja. Kertokaa miehet ja naiset
elämästä itseänni nuoremman/vanhemman rakkaan
rinnalla.
5408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen nyt 38- vuotias. Kun aloin seurustelemaan ex-
mieheni kanssa olin 22-vuotias. Meillä oli
ikäeroa 16 vuotta joten hän oli 38-vuotias
tuolloin. Ikäero ei haitannut
yhtään.Päinvastoin,tunsin löytäneeni todellisen
sielunkumppanin, elämäni miehen.

Meillä oli samanikäiset tyttäret, jotka tänä
päivänäkin ovat "sisaruksia" ja parhaita
kavereita. Ovat nyt 17-vuotiaita. Muut ihmiset
naureskelivat meille, ennustivat pian liiton
loppuvan ja muutenkin vihjailivat, pilkkasivat ja
ylenkatsoivat meitä, varsinkin jos olimme
matkoilla missä oli outoa seuraa.Sukulaiset
tottuivat meihin, niiden kanssa meni
hyvin.Vanhempani hyväksyivät hänet, samoin hänen
vanhempansa ja hänen lapsensa edellisestä
liitosta.

Meillä meni vuosia hyvin,saimme yhteisen lapsen.
Minä aloin tulla "aikuiseksi". Tuli kolmenkympin
kriisi 28-vuotiaana. Aloin opiskella, koska
muuten olisin ollut työtön. Jotenkin tästä se
muuttui..mies alkoi mustasukkaiseksi.Vanheni.Ei
suostunut kompromisseihin.Väsyi.Ikäero alkoi
haitata näin jälkeenpäin ajatellen.Minulla oli
energiaa hoitaa pienet lapset ja kodin sekä
opiskelut, kävin työssäkin välillä.Mutta mies
väsyi, vaikkei osallistunut kotitöihin eikä
lastenhoitoon.Musiikinmaku alkoi erottua liikaa,
ei ollut yhteistä nuoruudenhistoriaa.Olimme
eläneet nuoruutemme eri aikakaudella. Kaikki nämä
asia alkoivat pikkuhiljaa muodostua yhä
suuremmaksi patiksi. Ikäeroa alkoi tulla kun minä
vanhenin.Olinkin vielä nuori ja toinen jo
huomattavasti minua vanhempi tai ainakin eri
elämänvaiheessa kuin minä. Hänellä oli
jo "Isoisäkausi" ja minulla vasta
äitikausi.Kriisi oli valmis ja tuli ero.

Mieti,jos otat vanhan miehen.Se mies vanhenee,
mutta nopeammin kuin sinä. Seksuaalinen kykykin
heikkenee miehillä nopeammin.Itse en missään
tapauksessa ottaisi nyt itselleni 54-vuotiasta
miestä, vaan samanikäisen kuin minä, 38-
vuotiaan.Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa.Ja
elämä on elämistä varten.Kuitenkaan en antaisi
yhtään hetkeä pois, vaan olen onnellinen siitä
että sain kokea tämän.

Ystävyydellä

Äänestä
  • Olen ajatellut, että ikäero ei haittaa nyt, joten
    nautimme yhdessäolosta ja yritämme elää tätä
    päivää.

    Olen myös ajatellut, että ikäerosta voi myöhemmin
    tulla ongelmia, jopa taakka. Ongelmia ei
    kuitenkaan voi hoitaa etukäteen, vaan vasta
    sitten, kun niitä on. Siksi yritän olla liikoja
    murehtimatta.

    Koen olevani vielä hyvin keskeneräinen. Joskus
    olen mustasukkainen hänen menneisyydelleen, johon
    minunlla ei olisi edes ollut mahdollisuutta
    osallistua.

    Kiitos rehellisestä ja kaunistelemattomasta
    vastauksestasi.

    Äänestä

ihanaa rakastaja on mua tosi paljon nuorempi olen
45 ja mies on 25 ja on tosi ihanaa hän osaa .
Viihdytään hyvin yhdessä silti ei vaatimuksia
muuta ole toisille yhdessä vain ollaan .
Ehkä se on se rakastelu niin ihanaa ja tärkeetä
niin kaikki muukin sujuu silloin luontevasti ja
minä pysyn nuorena . Tätä on kestänyt jo vuosia.
eli jo viisvuotta ydessä eikä ongelmaa ole .

Äänestä

Puolisoni on 18 v. minua nuorempi. Ei ongelmia,
pelkkä hyvää.

Äänestä

Onnea sulle kun olet saanut sen toimimaan
hyvin.....
Itselläni mies 42.v on ollut kaksi kunnon
parisuhdetta,, joissa naiset ovat olleet 12 ja 6
v nuoremmat.
Olen hyvin nuorekas sporttinen ja ns kunnon mies
monin tavoin. Tämä on vastapuolen sanomaa, joten
lie totta.
Ikäero on vasta silloin liikaa jos ei pysty
puhumaan, toimimaan, harrastamaan ja olemaan
arjessa samalla aaltopituudella....
Se on avain ja se salaisuus jolla parisuhde
toimii. JA kun siinä on se rakkaus ja yhdessä
yrittämisen tuntu .............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johanna kirjoitti:

Kertokaa, millaista elämä on itseään reilusti
nuoremman kumppanin kanssa?

Itse löysin tarvitsemaani draivia ja kypsyyttä
kolmevitosesta miehestä (olen 22). Tutustuttuamme
tuntui hullulta jättää leikki sikseen ikäeron
takia, kun kerran viihdyimme yhdessä ja suhde
toimi. Tulen (yllättävänkin) hyvin toimeen hänen
ystäviensä ja perheensä kanssa - ja sama toisin
päin. Meillä on paljon yhteisiä suunnitelmia,
suhde on tasapainoinen ja onnellinen.

Ei ole ollut tilaisuutta kuulla muiden kokemuksia
- ei hyviä eikä huonoja. Kertokaa miehet ja naiset
elämästä itseänni nuoremman/vanhemman rakkaan
rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu