Onni

~neverend~ kirjoitti:

Ovella hän tulee halaamaan
Luurangonlaihat kätensä ojentaa
"Hei, kiva nähdä, mitä sulle kuuluu?
Hymyilee kuin lapsi, kirkkain silmin katselee.
Ei hän valita, ei hän ole surullinen.
Vaikka ehkä tietääkin, että tapaaminen voi olla
viimeinen.
Hän ei puhu, ei kerro.

Kun jotain kysyn, hän nauraa vaan.
Riutunein, väsynein kasvoin.
"Tänään ei puhuta, ei nyt kun sä olet täällä."
Me jutellaan ja nauretaan niin kuin ennenkin.
Hänen kalpeilla kasvoillaan on iloinen ilme
joka melkein saa minut itkemään.
Hän ei tuomitse ketään sanallakaan.

Minua alkaa ahdistaa.
Pala palalta hajoaa hän maailmastani pois
"Hei en mä pelkää, kuolemahan on kaunis"
Hän sanoo ja nauraa iloisesti.
Sanoo saaneensa jo kaiken,
olleensa jo täydellisen onnellinen
Olevansa valmis lähtemään kun aika koittaa

Lopulta illalla erotaan
"Nähdään taas, sitten kun sulla on aikaa"
Sanoo hän, jolta elämä karkaa hitaasti pois.
Joka ei koskaan saanut elää nuoruuttaan.
Jolle ei enää ole toivoa tulevasta
Silti hän on tyytyväinen siihen mitä sai.
Tuskan kautta hän oppi olemaan onnellinen.

Ja kun häntä muutaman viikon päästä haudataan
Minä muistan.
Hän yritti saada minut näkemään
Ettei onneen niin paljon vaadita.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä