Onni

Ovella hän tulee halaamaan
Luurangonlaihat kätensä ojentaa
"Hei, kiva nähdä, mitä sulle kuuluu?
Hymyilee kuin lapsi, kirkkain silmin katselee.
Ei hän valita, ei hän ole surullinen.
Vaikka ehkä tietääkin, että tapaaminen voi olla
viimeinen.
Hän ei puhu, ei kerro.

Kun jotain kysyn, hän nauraa vaan.
Riutunein, väsynein kasvoin.
"Tänään ei puhuta, ei nyt kun sä olet täällä."
Me jutellaan ja nauretaan niin kuin ennenkin.
Hänen kalpeilla kasvoillaan on iloinen ilme
joka melkein saa minut itkemään.
Hän ei tuomitse ketään sanallakaan.

Minua alkaa ahdistaa.
Pala palalta hajoaa hän maailmastani pois
"Hei en mä pelkää, kuolemahan on kaunis"
Hän sanoo ja nauraa iloisesti.
Sanoo saaneensa jo kaiken,
olleensa jo täydellisen onnellinen
Olevansa valmis lähtemään kun aika koittaa

Lopulta illalla erotaan
"Nähdään taas, sitten kun sulla on aikaa"
Sanoo hän, jolta elämä karkaa hitaasti pois.
Joka ei koskaan saanut elää nuoruuttaan.
Jolle ei enää ole toivoa tulevasta
Silti hän on tyytyväinen siihen mitä sai.
Tuskan kautta hän oppi olemaan onnellinen.

Ja kun häntä muutaman viikon päästä haudataan
Minä muistan.
Hän yritti saada minut näkemään
Ettei onneen niin paljon vaadita.
4259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

KOSKETTAVAA ja mitä vaan, pistää ajattelemaan..
hienoa!

Äänestä

KOSKETTAVAA ja mitä vaan, pistää ajattelemaan..
hienoa!

Äänestä

Mä tykkäsin tosi paljon vikasta säkeistöstä..Onko
toi sun omasta elämästä?Jos on,niin taytyy kyl
sanoo,et tollasia ihmisiä on vähän,ihan liian
vähän...

Äänestä
  • Ei oikeastaan ole mun elämää. Mä kirjoitin sen
    yhdelle, joka kaipasi piristystä, jotain
    kaunista, menetettyään itselleen rakkaan
    ihmisen...
    Mutta oot oikeessa, positiivisia ihmisiä on
    todella vähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


~neverend~ kirjoitti:

Ovella hän tulee halaamaan
Luurangonlaihat kätensä ojentaa
"Hei, kiva nähdä, mitä sulle kuuluu?
Hymyilee kuin lapsi, kirkkain silmin katselee.
Ei hän valita, ei hän ole surullinen.
Vaikka ehkä tietääkin, että tapaaminen voi olla
viimeinen.
Hän ei puhu, ei kerro.

Kun jotain kysyn, hän nauraa vaan.
Riutunein, väsynein kasvoin.
"Tänään ei puhuta, ei nyt kun sä olet täällä."
Me jutellaan ja nauretaan niin kuin ennenkin.
Hänen kalpeilla kasvoillaan on iloinen ilme
joka melkein saa minut itkemään.
Hän ei tuomitse ketään sanallakaan.

Minua alkaa ahdistaa.
Pala palalta hajoaa hän maailmastani pois
"Hei en mä pelkää, kuolemahan on kaunis"
Hän sanoo ja nauraa iloisesti.
Sanoo saaneensa jo kaiken,
olleensa jo täydellisen onnellinen
Olevansa valmis lähtemään kun aika koittaa

Lopulta illalla erotaan
"Nähdään taas, sitten kun sulla on aikaa"
Sanoo hän, jolta elämä karkaa hitaasti pois.
Joka ei koskaan saanut elää nuoruuttaan.
Jolle ei enää ole toivoa tulevasta
Silti hän on tyytyväinen siihen mitä sai.
Tuskan kautta hän oppi olemaan onnellinen.

Ja kun häntä muutaman viikon päästä haudataan
Minä muistan.
Hän yritti saada minut näkemään
Ettei onneen niin paljon vaadita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu