kuinka kauan kasvattaja voi ottaa koiran takaisin, jos todetaan esim.allergiaa? Ainakin meillä on sovittu että jos koira palautuu, varausmaksu jää kasvattajalle.
koiran palautus
meemu
52254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysy kasvattajalta. Varmaan erilaisia tapoja eri kasvattajilla.
Varausmaksu jää aina kasvattajalle. Riippuu täysin kasvattajasta ottaako hän myymänsä pennun takaisin. Kysy asiasta tarkemmin koirasi kasvattajalta.
mut ajattelin et vuoden, kahden jälk. esim
Kasvattajalla ei ole minkäänlaista velvollisuutta ottaa koiraa takaisin vuoden, parin päästä. Harva koiranomistaja, oli hän kasvattaja tai ei, voi ottaa vierasta aikuista koiraa oman laumansa jatkoksi. Mutta vastuuntuntoinen kasvattaja kyllä auttaa sinua uuden kodin etsimisessä.
Vastuuntuntoinen ja rehti kasvattaja ottaa kyllä koiran takaisin oli se vaikka minkä ikäinen.
Itse jouduin luopumaan koirasta kun lapsen allergia ja astma paheni todella pahaksi.
Koira oli jo 3 vuotinen. Koira oli kasvattajalla 2kk, jonka jälkeen löytyi uusi koti.