Olen seurustellut naimisissa olevan miehen kanssa
noin kuusi vuottaa. Alussa ei ollut mitä vakavaa,
kolmisen vuotta sitten hän alkoi suunnittelemaan
yhteistä elämää. Osti asunnon, mihin olen itse
valinnut huonekalut ja tekstiilit, koneet ja
astiat. Vaan yksi "pikku"-asia häiritsi: hän oli
aina löytänyt hyvän selityksen olla naimisissa
edelleen. Noin vuosi sitten alkoivat välillämme
ristiriidat, halusin elämääni varmuutta.
Huomaavaisesta, rakastavasta , hellästä hänestä
tuli pikkuhiljaa ”ihan tavallinen”. Entinen
charmi katosi, usein oli tunne että hän ei enää
edes välittä minusta.
Olemme aina haaveillut yhteisestä lapsesta mutta
emme onnistuneet. Onnenkaupalla jäin raskaaksi ja
ajattelin että meillä on uusi mahdollisuus olla
onnellinen pari. Uutinen ei, valitettavasti,
riemastunut hänet niin kuin toivoisin. Oli
sellainen tunne että hänelle tämä juttu olisi
samantekevä. Molemmat olimme hermostuneita ja
teräväsanaiset toisillemme: seurauksena
keskenmeno. Seurustelu loppui siihen.
Pari kuukautta myöhemmin tutustuin uuden miehen,
tapailin hänet pari viikkoa ja menin naimisiin.
Siitä alkoi aikamoinen rumba. Entinen yritti
itsemurhaa, soita joka päivää, oli joutunut
sairaalaan jne. Vanno että jos jätän mieheni
tekee minun vuoksi mitä vaan… Olen , toki,
puhunut hänen kanssa ja tapailinkin koska olin
todella huolissa hänen terveydestään.
Aviomieheni on ihana ihminen ja minusta tuntuu
että hän todella rakasta minua. En ole puhunut
hänelle ongelmastani.
Tilanne on erittäin sekava. Joskus minusta tuntuu
että rakastan molempia, joskus etten halua
kumpaakaan. Joskus ajattelen olenko itse tässä
elämässä ylimääräinen henkilö?
noin kuusi vuottaa. Alussa ei ollut mitä vakavaa,
kolmisen vuotta sitten hän alkoi suunnittelemaan
yhteistä elämää. Osti asunnon, mihin olen itse
valinnut huonekalut ja tekstiilit, koneet ja
astiat. Vaan yksi "pikku"-asia häiritsi: hän oli
aina löytänyt hyvän selityksen olla naimisissa
edelleen. Noin vuosi sitten alkoivat välillämme
ristiriidat, halusin elämääni varmuutta.
Huomaavaisesta, rakastavasta , hellästä hänestä
tuli pikkuhiljaa ”ihan tavallinen”. Entinen
charmi katosi, usein oli tunne että hän ei enää
edes välittä minusta.
Olemme aina haaveillut yhteisestä lapsesta mutta
emme onnistuneet. Onnenkaupalla jäin raskaaksi ja
ajattelin että meillä on uusi mahdollisuus olla
onnellinen pari. Uutinen ei, valitettavasti,
riemastunut hänet niin kuin toivoisin. Oli
sellainen tunne että hänelle tämä juttu olisi
samantekevä. Molemmat olimme hermostuneita ja
teräväsanaiset toisillemme: seurauksena
keskenmeno. Seurustelu loppui siihen.
Pari kuukautta myöhemmin tutustuin uuden miehen,
tapailin hänet pari viikkoa ja menin naimisiin.
Siitä alkoi aikamoinen rumba. Entinen yritti
itsemurhaa, soita joka päivää, oli joutunut
sairaalaan jne. Vanno että jos jätän mieheni
tekee minun vuoksi mitä vaan… Olen , toki,
puhunut hänen kanssa ja tapailinkin koska olin
todella huolissa hänen terveydestään.
Aviomieheni on ihana ihminen ja minusta tuntuu
että hän todella rakasta minua. En ole puhunut
hänelle ongelmastani.
Tilanne on erittäin sekava. Joskus minusta tuntuu
että rakastan molempia, joskus etten halua
kumpaakaan. Joskus ajattelen olenko itse tässä
elämässä ylimääräinen henkilö?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos haluat tasapainoista ja rakastavaa elämää
rakasta miestäsi ja unohda menneet. Kaksoiselämä
kun ei pitkänpäälle onnistu keneltäkään aidosti,
siinä on aina häviäjiä. Jokainen päättää itse
omasta elämästään toisen puolesta ei voi elää
joten älä tunne syyllisyyttä itsemurha-aikeista.
Ei se entisesi koskaan todella ollut jättämässä
vaimoaan, vaan halusi pitää sekä vaimonsa
(kulissit) sekä sinut.
Kun olet ihanan ihmisen löytänyt, niin anna
entisen olla ja keskity tulavaisuuteesi.
Roikkumalla entisessä ja hyysäämällä exääsi voit
pilata tulevaisuutesikin.
Kuten Masikin sanoi, et ole vastuussa muista, et
ainakaan exäsi jutuista. Eli ehdotan, että
tylysti vain sanot, että lopetat yhteyden pidon
ja saa tehdä vaikka itsarin, se ei enää sinulle
kuulu.
Mielestäni itsarilla uhkaaminen on jo henkistä
väkivaltaa, joten jätä se kaikki!
eihän se ole hyvä jos suomalainen
mies tekee itsarin venakon takia
Hän ei ole suomalainen, enkä minä venakko.
Mitä neuvot tässä tapauksessa?
että peräti kahden viikon seurustelun jälkeen
menit naimisiin nykyisesi kanssa? Jehna, kyllä
toiset sit on kärsivällisiä! Ja edellisen kanssa
ette olleet olleet yhdessä kuukausiin ja sitten
gubbe päättää että mieluummin tappaa itsensä kuin
elää ilman sua?
Tästä palapelistä puuttuu nyt paloja, kun vaan
tietäisi mitä...
...repen korvien välistä!
että kateus on kauheimpia seitsemästä
kuolemansynnistä. Sulla ei siis oo mittään toivoo,
ei mittään toivoo.
Kuule unohda se entinen, oli hänen jo aika oppia
jotakin .
Ei hänellä ole enää oikeutta sekaantua elämääsi,
ilmoita poliisille häirinnästä, älä puhu hänelle
sano että se on loppu ikuisesti.
Satsaa uuteen mieheesi, hän on sen arvoinen,
pahinta mitä voit tehdä on pelata hänen selän
takana, älä ala sille tielle.
Mikäli alkaisit edellisen kanssa uudelleen
tulisi sama juttu, hän kyllästyisi, nämä jutut
toistavat itseään, sille ei kukaan voi mitään,
itseään ei voi muuttaa miksikään, vanhan
lämmittäminen ei koskaan onnistu.