Viime kesänä olimme lähteneet aikaisin aamulla lappiin lomalle lapset 10,12 vuotta mukana sekä heidän kaverit.Riemu oli suurta kun odotettu loma koitti myös lapsille kun kaveritkin pääsivät mukaan.Mutta puoli tuntia lähdöstä työnsi sivutieltä eteen auto ja törmäys oli väistämätön,myöhemmin selvisi että kuskilla oli 1,6 promillea.Meidän Espace romuttui pahoin ja matka jatkui ambulanssilla sairaalaan mutta onneksemme pääsimme kotiin jo samana päivänä,turvavöille kiitos olimme kunnossa mutta loma pilalla.Ajatelkaa kun ajatte humalassa mitä voitte aiheuttaa,me olimme onnekkaita mutta monelle on käynyt huonomminkin,vaatikaa kaikilta matkustajilta turvavyön käyttöä en tiedä mitä olisin tehnyt jos vieras lapsi olisi loukkaantunut autossamme sen takia että hänen vyönsä olisi ollut kiinnittämättä,mitä olisin sanonut äidille miettikää ennenkun sattuu vahinko.
Vastaukset 4
- Aki
Jos naapurin lapsi kuolisi sinun autossasi kolarin seurauksena voisi naapuri syyttää sinua kuoleman tuottamisesta vaikka olisit ajanut oikein,jos lapsi olisi ollut ilman turvavyötä.Lain mukaan kuljettaja on vastuussa alle 15 vuotiaan turvavyön käytöstä,joten on syytä vaatia myös lasten kavereilta vyön käyttöä,sillä silloin olet tehnyt minkä laki vaatii ajatelkaa tätä kun.....
- A P
On ihmeellistä kun vanhemmat huolehtivat OMAN lapsen vyöt kiinni mutta naapurin lapsi saa olla irti,ajatelkaa naapuri voi vaatia korvauksia ruumiinvamman tuottamuksesta vähintään olethan rikkonut lakia jos lapsi on alle 15.
- ....
Tiesitkö, että myös sinua voidaan syyttää kolaritapauksissa liikenteen vaarantamisesta. Tässä tapauksessa toisella oli vähän promilleja veressä, joten tässä tapauksessa ei voi syyttää, muuten olisi voitu ja olisit voinut saada sakot.
- Katinka
1,6 ei ole vähän vaan täyttää törkeän rattijuopuksen kriteerin! Esimerkiksi isokokoisella miehellä sen saavuttamiseen tarvittaan ainakin 7-8 pulloa kaljaa, eli törkeätä on ja linnaan pitäs laittaa kaikki rattijuopot!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561