Onko radiossa missään enää tietokilpailuja tai visailuja entisajan viisasten kerhon malliin?
En tarkoita nyt sellaista hölötietoa hakevia kysymyksiä, esim. "kuka soitti rumpua yhtyeessä X", joihin voi kuka tahansa soittaen vastata.
En tarkoita nyt sellaista hölötietoa hakevia kysymyksiä, esim. "kuka soitti rumpua yhtyeessä X", joihin voi kuka tahansa soittaen vastata.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskallan väittää, että syy on se, että toiset haluaa kilpailla ja heisatä tuntuu, että kisoja on vähän. Kun taas toisten mielestä on mielekkäämpää kuunnella vaan musiikkia ja jättää kilpailut pois! Usein tuntuu siltä, että kilpailuissa on vakiovoittajat, jotka ovat jopa useammalla radiokanavalla kilpailemassa palkinnoista. Matti Meikäläisen mahdollisuudet voittaa "ammattikisailijat" tuntuvat häviävän pieniltä. Isopalkintoiset kilpailut ovat hieman "amerikkalainen systeemi", joka ei aivan 100% istu suomalaiseen radiomaisemaan. Palkintojen arvolla kanavat "ostavat" kuulijoita.
Novassa on perjantaisin ja lauantaisin klo 20:n jälkeen Kaupunkiaiheinen visailu, jossa annetaan vihdeitä, joiden perusteella pitää tietää mikä on ko. kaupunki. Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17:n jälkeen Novassa tunnistetaan äänen perusteella leffatähtiä...
Arkiaamuisin Novassa kilpaillaan Syntynyt Voittamaan, jossa oikealla syntymäajalla ja -vuodella voittaa parhaimmillaan 2000€.
montako kertaa sieltä on kukaan 2000€ voittanut?
Kaks kertaa on on Novan Syntynyt voittamaan- kisassa voitettu 2000 € !!