Osmo tuijotti näyttöä kädet sylissään ja mietti. Iltapäivä oli jo pitkällä ja maisemakonttori alkoi hiljalleen tyhjentyä. Osmo kirjoitti sanan, poisti sen, kirjoitti uuden ja poisti senkin. Treffi-ilmoituksen jättäminen oli totisesti vaikeampaa, mitä Osmo oli odottanut. Hetken hän ajatteli jo unohtaa koko jutun, mutta ajatus tyhjästä kaksiosta, joka oli seurana ollut nämä eron jälkeiset puolitoista vuotta, kannusti häntä pakertamaan. Villaliivi tuntui kuumalta ja sai otsan kiiltelemään.
-Katos, katos.. mitäs sä puuhailet?, kuului Antonin lipevä ääni. Osmo vilkaisi taakseen hätkähtäen ja näki Antonin katselevan häntä sermin yli.
-En mä mitään.., Osmo yritti ja tunsi kuinka puna kohosi pyöreille kasvoille.
-Jaa.. deittailua..wau!, sanoi Anton ja kiepahti sermin ympäri Osmon taakse.
-Noooh.. kun tota.., Osmo kiemurteli ja raapi poskeaan.
-Annas ku mä jeesaan..katotaas.., Anton sanoi käsi Osmon olkapäällä. Osmoa miehen kosketus puistatti, mutta tyytyi istumaan hiljaa paikallaan.
-Ekaks sulle pitää saada vetävä nimimerkki..…laita siihen…hmmm, laita siihen, että ShadowDreamer.., sanoi Anton lausuen nimen kuten rakastavaiset tulisten suudelmien välillä keskenään kuiskivat.
-S…Ä…T…Ö…Y…, Osmo tavasi ääneen ja varoi painamasta paksuilla sormillaan montaa kirjainta yhtä aikaa.
-Ei ei ei…, Anton keskeytti ja korjasi tekstin ja naputteli kirjaimet oikeaan järjestykseen sormet näppiksellä juosten. Hän kirjoitti samaan syssyyn iän, mitat ja kaikki muutkin lähtötiedot, joita kenties kaivattaisiin.
-Sitten ilmoitusteksti.., sanoi Anton ja siirtyi loosin keskelle. Hän levitti käsiään, kämmenet itsestään pois päin käännettyinä ja sulki silmänsä. Osmosta Anton näytti hieman Johannes Kastajalta.
-Osmo.. mieti…mitä sä olet etsimässä…, kysyi Anton kuiskaten ja jatkoi silmiään raottaen, -Anna tunteen tulla, kuvaile, mitä sä tahdot…? Osmo kiemurteli tuolillaan ja todella mietti.
-Tota.. mä haluisin niinku naisen.., sai hän tuskalla ja vaivalla muotoiltua. Anton nyökytteli nojaten leukaa käteensä ja nosteli kulmiaan kysyvästi.
-Joo-o.. ja millaisen…, Anton sanoi ja pyöritti ranteitaan kuin olisi rullannut lapamatoa suustaan. Osmo kääntyi takaisin näytön puoleen, raapi niskaansa ja virkkoi:
-Niin.. naisen mä haluun.
Ilmoitustekstistä tuli lennokas. Osmo ei siitä itseään tunnistanut, mutta Anton riemuitsi.
_Hei..ja kruunuksi tuolle…jos sulta löytyisi joku valokuva itsestäs..?, kysyi Anton.
-on mulla tää.., Osmo tuumasi ja etsi ainokaisen kuvansa, mitä digimuodossa löytyi. Se oli viime syksyltä. Kuvassa osmo nylkee juuri kaatamaansa hirveä. Anton katsoo mietteliäänä.
-Joo..oikeestaan toi on ihan hyvä ilmankin, ei muuta ku lähetetään eteenpäin! Osmo katsoi, kuinka teksti katosi hetkeksi ja ruudulle ilmestyi ”Ilmoituksesi on vastaanotettu”-teksti. Anton läimäytti kädellään Osmoa harteille.
-Sitte ei muuta ku ootellaan!!, hän sanoi juhlavasti. Osmo sulki tietokoneen ja otti takkinsa selkänojalta. He kävelivät peräkanaa ulos konttorista ja sammuttivat valot mennessään.
Osmo kaatoi kahvia mukiinsa ja asteli nurkkapöytään, missä Anton jutteli eloisasti kännykkäänsä. Osmo istuutui ja hämmensi keskittyneesti kahviaan. Anton lopetti puhelunsa ja siemaisi Energy-Drink-juomaansa.
-Siitä on jo viikko… onkos kuulunu mitään, Anton kysyi pyöritellen tölkkiä kädessään. Osmo ryki vaivautuneena ja pyyhki nenäänsä hihan ruutukuosiin.
-Krhm..ööh..tota noin.. yks Elsa..niin.. ois tänään rehvit, Osmo sanoi jupisten hampaidensa välistä.
-Ei mutta loistavaa! High five!, Anton riemuitsi ja kohotti kättään. Osmo katsoi minne Anton viittasi, mutta ei nähnyt mitään erikoista.
-Hei..kättä ylös ja high five!, kokeili Anton uudestaan. Osmo nosti kättään ja Anton läiskäisi kämmenensä hänen kämmentään vasten niin, että sitä alkoi kuumottaa.
-Aiiih!.. mitä siinä huijot?, Osmo murahti ja hieroi kämmentään.
-Nyt me lähdetään kaupungille! Saat kokea kuule sellasen absolutely symbioosin ettei kukaan ikinä missään!
-Aps..sy..mikä?, kysyi Osmo.
-No muodonmuutoksen!! sanoi Anton ja ponkaisi seisomaan kaataen tuolin lattialle.
Osmo ajoi autollaan ja Anton antoi ohjeita vieressä.
-Hmm.. kuteet.. sun on ehdottomasti saatava uusia kuteita. Ajetaan vaikka tonne, niillä on ainakin Dieseliä ja muitakin merkkejä, Anton sanoi ja viittasi etuoikealla olevaan liikkeeseen.
-Mutta täähän on pensakone.., jupisi Osmo itsekseen, mutta pysäköi silti kuuliaisesti talon eteen. He nousivat autosta ja marssivat sisään. Provikkapalkalla toimiva myyjä läväytti parhaan ilmeensä esiin, minkä Osmo tulkitsi hymyksi. Anton kiersi vaatetankoja ja kasasi syliinsä aika läjän. Osmo ohjattiin sovituskoppiin ja vaatekasa perään. Kokonaisuus toisensa perään hylättiin, kunnes Osmo veti viimeiset housut jalkaan ja paidan ylle.
-Se on muuten siinä..!, Anton iloitsi Osmoa kiertäen. Housuissa oli matala lantio ja paidan leikkaus ja värimaailma toivat Osmolle mieleen lähinnä Star Trekin.
.Nää on aika kireet.., Osmo yritti ja siirteli muniaan puolelta toiselle. Housut olivat olleet yllä pari minuuttia ja haaroja jo hiosti.
-Höpsis..pitää ollakin, sanoi Anton ja jatkoi myyjän puoleen kääntyen:
-Me otetaan nää!
Osmo pystyi juuri ja juuri istumaan uusissa housuissaan ja auton ajaminen tuotti vaikeuksia.
-Sitten toi sun letti.. ajas tonne, sanoi Anton ja auto liukui Magic Hair and Perfect Care-liikkeen parkkipaikalle. Osmon kävely oli erikoisen näköistä, sillä nivuset olivat ja pahasti hiertyneet. Joku olisi voinut jopa olettaa sulkijalihaksen höllentyneen. Osmo istuutui tuoliin hitaasti ja varoen lantionseutua. Anton puhui termeillä ja kielellä, mitä Osmo ei ymmärtänyt, mutta parturi nyökkäili sen näköisenä, että ymmärsi. Osmolla oli paksut, vaaleat hiukset, vaan kampausta ei ollut. Hiukset laskeutuivat juuri niin, kuin karvatuppi työnsi ja pyörteet käänsi. Parturi hääräsi pitkään, saksi ja ajoi, puhalsi ja nosteli. Lopulta työ oli tehty. Hyvä kun Osmo itsensä tunnisti peiliin katsoessaan, mutta Antonin mielestä hän oli kuin ilmetty Teivit Pekhäm.
-Jaa..sehän on hyvä…kait.., sanoi Osmo ja koitti saada lompakkoa ratkeamaisillaan olevasta perstaskusta.
Treffien alkuun oli vaivaiset pari minuuttia. Osmon kämmenet hikosivat ja hän näytti, kuin olisi itkuun purskahtamaisillaan. He seisoivat jalkakäytävällä ravintolan ulkopuolella. Anton valoi uskoa Osmoon olkapäistä kiinni pitäen.
-Hei..ihan rennosti nyt! Ajattele, että sä omistat ton mestan. Sulla on tilanne hallinnassa ja tiukka ote elämästä. Ai juu..meinasin unohtaa.., sanoi Anton ja työnsi kätensä taskuun.
-Tossa on sulle BWW:n avaimenperä, pyöräytä se ton Nissanin tilalle. Ja sitten mukamas ohimennen pudotat sen pöydälle, voit ehkä sivulauseessa mainita Bemaristasi. Annat kato vihjeen, että hyvin menee! Kun tuo valta ja menestys.. ne on miehelle niinku riikinkukolle pyrstö; mitä enemmän ja komeempi, sen parempi ja naaraat tykkää! Osmo nyökytti ja siirteli painoa jalalta toiselle etsien tilaa sukukalleuksilleen.
-Sä olet ku Fenix-lintu! Uudesti syntynyt! Alas mennä, senkin ori!, Anton julisti ja läppäsi Osmoa pakaroille.
Ravintolasali oli hämärä ja kesti hetken, ennen kuin Osmon silmät tottuivat. Läheisessä pöydässä istuva vaalea nainen katsoi hetken Osmoa kysyvästi ja viittoili sitten miehen luokseen. Osmo käveli lyhyin askelin pöydän viereen ja istuutui. Vaivoin hän kykeni pitämään kasvonsa ilmeet kohtalaisen hillittyinä, kun kangas hiersi liekehtiviä nivusia.
-Hei, sä olet varmaan Osmo..? Mä olen Elsa!, sanoi nainen ja ojensi kättään pöydän yli. Osmo istui jäykkänä hetken, ojensi sitten kättään ja pudotti BMW-avaimen pöydälle.
-Mulla on sivulause pemari, sanoi Osmo tasaisella ja möreällä äänellä.
-Ai..?, sanoi nainen hieman yllättyneenä ja nosti kahvikuppia kaksin käsin huulilleen.
-Joo.. ja riikinkukon pyrstö.. sillä olen menestynyt, jatkoi Osmo katse lasittuneena. Nainen yski kahvinsa pöydälle ja sopersi anteeksipyyntöjä
-Sitten tänään phenis synty uudelleen, lopetti Osmo esittäytymisen. Hikikarpalo valui pitkin hänen nenänvarttaan. Elsa istui mykkänä ja ilmeet värisivät kasvoilla. Osmosta näytti, kuin naisen kasvoilla olisi kymmeniä pieniä suonenvetoja.
Alku ei ollut mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, sen Osmo ymmärsi. Hänen ryhtinsä laskeutui ja mies nojasi kyynärpäitään pöytää vasten. Suuret kädet hautasivat kasvot taakseen ja mies alkoi luhistua.
-Ei olis ikinä pitänyt lähteä Ali-Häkkilästä.., Osmo sanoi hiljaa. Elsa käänsi katseensa mieheen ja lakkasi naputtamasta pöydän pintaa.
-Mitä sanoit.. Ali-Häkkilästä?, kysyi Elsa nojautuen eteenpäin.
-Minä olen Yli-Häkkilästä.., Elsa jatkoi ja tarttui miehen ranteisiin. Hän siirsi kädet sivuun ja tarkasteli miehen kasvoja.
-Osmo?... Kinnusen Osmo..Herran jestas! Sinähän olet Kinnusen Osmo, nainen sanoi ilahtuneena.
-Joo.. niin olen.., Osmo vastasi hämillään.
-No mutta.. Minähän olen Elsa! Muistatko.. siellä Astikaisen riihellä kun oltiin? Ja melkein joka lauantai lavalla?, nainen sanoi kiihtyneenä ja naama loistaen. Todellakin, hän oli riiannut tätä tyttöä nuorempana. Muistot kuin kotimaisesta elokuvasta palautuivat mieleen. Nainen piti Osmon käsiä omissaan ja hymyili lämpimästi. Osmon hengitys alkoi kulkea vapaammin eikä hän enää edes tuntenut kipua nivusissaan.
-Elsa.., Osmo huokaisi hiljaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Muuten hyvä, mutta jatkuva housujen hiertävyydestä mainitseminen häiritsi tarinan etenemistä huomattavasti. Paljon yksityiskohtia, jotka vaikuttivat toimivilta eivätkä väkisin väännetyiltä.
Joo, mukavaa mömmöö sopivin välipala-annoksin. Nokkelaa pudotteluu, kieli toimii lipevän kätevästi naisen onkaloissa just joo.
Parasta kamaa tällä palstalla sitten TERÄSAPINATARUN, on tosin ollut viime aikoina aika hiljaista, mutta se tuskin on minun syyni(TERÄSAPINATARU = Teräsapina pakenee lapsuuden metsästä ja kaltereiden välistä (suosittelen vilpittömästi sinullekin, ovh. n. 20 e)), mutta Steel Ape's Trilogy onkin sitten aivan huima stoori.
Et sinä ainakaan liian vähää itseäsi kehu, mutta onneksi ilman syytä. Ikävä kyllä.
Ei tuollaista soopaa tosin voi arvostella, kun siitä ei millään jaksa lukea edes yhtä kappaletta. Mikä saa kirjoittamaan tuollaista? Reginassa on parempia juttuja...