Espanj. käyneet...

Olen kuullut sellaista huhua, että espanjassa hinnat olisivat huimasti nousseet. Euron myötä paikallisetkin ovat vihaisia hintojen nousulle ja suomen hinnan nousu on kuulemma minimaalista, verrattuna espanjaan.
Se joka on nyt hiljan tullut MANNERespanjasta niin laittakaahan hiukan infoa, pitääkö tämä paikkansa.
Tai jos joku lukijoista on tällä hetkellä siellä jossakin niin ilmoitelkaa.
4518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän hinnat ovat nousseet, riippuu mitä ostaa. Asunnot alkavat olla hinnoissaan, mutta lainat halpoja. Vaatteet ovat keskimäärin hieman halvempia kuin Suomessa. Ruoka on paljon halvempaa. CD-levyt ovat keskimäärin halvempia, mutta etenkin tyhjät CD:t ovat kallistuneet. Elektroniikka on samoissa hinnoissa. Oma Visalaskuni on pysynyt kuukausittain suunnilleen samana jo kaksi vuotta.

Äänestä

Olin manner-Espanjassa joulukuussa. Sain ostettua edullisia joululahjoja Erityisesti Disney -tuotteet ja jotkut vaattet jäivät mieleen hintatasoltaan. Nokian kännykätkin(!!!) ja hedelmät (kilohinnaltaan) olivat siellä halvempia.

Äänestä

Asun pysyvästi Espanjan itärannikolla noin Ibizan korkeudella, missä kylläkään ei juuri suomalaisia ole (ovat etelämpänä Torrevieja-Malaga-linjalla). Hintatasosta voin yleisesti sanoa, että on vieläkin huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa, jos ei nyt sitten ihan turistikioskissa ostoksia tee.

Äänestä
  • hinnat ovat nousussa. olen asunut 5 vuotta aurinkorannikolla, mutta en ostele turistikohteista paivittaistavaroitani. hedelmat, vihannekset, alkoholi, tupakka ja ylipaatansa ruoka on halvempaa. Asunnot alkavat olla samoissa hinnoissa kuin muu eurooppa, tana vuonna hinnat nousivat 17%! Matkustaminen (juna, bussi, taksi) on edullista. Vaatteet ovat hieman, edullisempia etenkin kengat.
    Yhteenvetona voisi sanoa etta paivittais elaminen on jonkin verran edullisempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonhaluinen kirjoitti:

Olen kuullut sellaista huhua, että espanjassa hinnat olisivat huimasti nousseet. Euron myötä paikallisetkin ovat vihaisia hintojen nousulle ja suomen hinnan nousu on kuulemma minimaalista, verrattuna espanjaan.
Se joka on nyt hiljan tullut MANNERespanjasta niin laittakaahan hiukan infoa, pitääkö tämä paikkansa.
Tai jos joku lukijoista on tällä hetkellä siellä jossakin niin ilmoitelkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu