Gaalup!

koulu kiusaamsesta.. jtaah.. mä luulen että sun kannattais kattella jotain psykologi-kirjoja.. ja mutta niin.. pahin seuraus mitä siitä voi olla on luultavasti itsemurha.. sitä mäkin oon joskus hautonu mutta oon päättäny että se on tyhmää.. sama juttu viiltelyn kanssa.. sitä paitsi siitä jää hirveet arvet jos on viiltäny oikeen syvältä ja pienistäkkin viilloista jää jonkin näköset arvet mun kohdalla mä sain onneks ruskettetua ne pois viime kesänä.. sitä mä en sano etteikö se helpottais mutta jälkeen päin saa sitten katua niitä viiltojaan.. eli ei oo sen arvosta.. kiusaaminen.. mistä se johtuu..? mä luulen että henkilön luonteesta,asenteesta itseensä ja muihin sekä ajattelu tavasta. miten niinku ajattalee asioita.. niin.. yleensä kylläkin ne joita kuisataan on ns. hyviä ja ne jotka kiusaa on sitten pahoja.. kiusatun asemassa tulee nähtyä ihmisten ilkeys ja pahuus ja kuinka ajattelemattomia kaikki on.. mitä kiusaajat ajattelee kun ne kiusaa? luultavasti ne ei oikee ajattele mitä sanoo ja tulee sanottua jotai tyhmää.. sitten on sellasia tapauksia jotka purkaa omaa pahaa oloaan muihin.. ja sitten ne jotka vaan näyttää että kuinka kova tyyppi on.. sellaset vasta tyhmiä on jos saa sanoa.. kiusattu voi olla ihan kuka tahansa.. mäkin kun oon näin ujo mua on helppo kiusata kun en ikinä uskalla tai viitti sanoo mitää takas.. katon vaan sillee et miks sä noin sanoit -katseella.. juuh en nyt oikee ehdi enempää mut muista et nää oli vaan mun ajatuksia ja mielipiteitä.

Kiusaajille kostetaan, korkoineen.

Antaa niiden ensin perustaa perheet ja ottaa asuntolainat. Sit isketään, ja armoa ei anneta.

Ala-asteella minua ei kiusattu, mutten omannut oikein kavereitakaan. Olin sellainen väliinputooja, viihdyin yksin, eikä kavereiden puute haitannut minua. Yläasteelle mentäessä yritin ensin olla kaveri luokkani suosituimpien tyttöjen kanssa, muttei yhteiselo oikein sujunut. Minua ei kiinnostanut iänikuiset "voi vittu ku olin taas kännissä enkä muista mitään"-keskustelut, joten lyöttäydyin yhteen "nörttityttöjen" kanssa. Siitähän sitten soppa alkoikin.

Tiivis neljän tytön tiimimme kesti koko yläasteen. Fyysistä kiusaamista ei tapahtunut, mutta meitä syrjittiin, eikä kukaan halunnut tehdä kanssamme ryhmätöitä tms. Meille myös naurettiin. Emme me siitä pahemmin välittäneet, mutta jälkeenpäin ajatellen tuntuu todella typerältä, ettemme asialle tehneet mitään, alistuimme henkiseen vähättelyyn. Joskus haudoin itsemurhaa, koska tunsin olevani niin mitätön ja hyljeksitty, asiat perheessänikin olivat pois raiteiltaan. Kaikki kuitenkin muuttui, kun sain ensimmäisen poikaystävän. Entisistä naureskelijoista tulikin hyvää pataa kanssani ja pyytelivät tupakalle kanssaan. Tuntui oudolta, että p-kaveri ja tupakointi saa tuollaisen muutoksen aikaan muissa, olinhan siltikin vielä se sama ihminen. Jälkeenpäin kyllä kuulin, että nämä mielistelijät haukkuivat minua selän takana. Eihän se kivalta tuntunut, mutta turha siitä on hernettä nenäänsä vetää.

Ysin päättäreissä kukaan ei toivottanut meille hyvää jatkoa, tai ehdottanut, jos joskus nähtäis. Toisaalta, ei minua pahemmin kiinnostakaan heitä nähdä. Haluaisin kyllä kuulla, miten he ovat jatkaneet elämäänsä, mitä tekevät ja miltä heistä tuntuu. Yhteenkään ex-luokkalaiseeni en ole pitänyt yhteyttä, ja meidän "nörtti-gängikin" hajosi, kun menin amikseen ja he lukioon.

Amiksessa alotin kuitenkin uuden elämän. Sain kivoja kavereita eikä kukaan hyljeksinyt minua. En pidä itseäni koulukiusattuna, vaikka tavallaan sitä olen. On sen verran vahva itsetunto nykyään, että minua on turha enää vähätellä.

Sen verran ex-luokkalaisistani tiedän, että suurin osa jatkoi koulutustaan lukiosta ja loppu puolisko asuu mamman helmoissa ja dokaa minkä kerkiää. Hyvän elämän olen minä, nörtti, saanut ilman teini-jakson dokailua ja poikien kanssa sekoilua. Minulla on oma mies, eläimiä, töitä ja kämppä eri kaupungista kuin näillä "luusereilla". Kaikki on siis hyvin ja olen onnellinen. En toki ole virheittä taivaltanut matkaani, mutta ne minä teinkin yläasteen jlk, hieman viisaampana kuin luokkalaiseni seiska-luokan limudiskoissa.

Kyllä se elämä jaksaa hymyillä risukasaankin jokin päivä!